tiistai 12. kesäkuuta 2018

Ei pelkkää Pride-huumaa

Vaikka työnkuvaamme kuuluu erinäisissä Pride-tapahtumissa juokseminen, banderollien heilutteleminen ja sateenkaarihumu, meillä on vakavampiakin juttuja meneillään.

Kuten toimistokalusteiden kokoaminen. Säästäväisinä ihmisinä hankimme kalusteet tietenkin itse koottavina malleina. Lumi on tehnyt tiivistä tuttavuutta alla olevien kavereiden kanssa. 



Peik on reissaillut erilaisten neuvottelujen ynnä muitten merkeissä. Regnbågsankanin toimijoiden kanssa hän on keskustellut siitä, kuinka hanke voisi tukea ruotsinkielistä puolta. Ruotsinkielistä vertaistoimintaa on tarkoitus käynnistää erityisesti Pohjanmaalla.

Myös eräässä seurakunnassa alkanut sovitteluprosessi on vienyt aikaa.

Helsingissä järjestetään Pride-viikolla tapahtuma nimeltä Lgbtiq people of faith, jonka tiimoilta Peik on palaveerannut HeSetan puheenjohtajan Hassen Hninin kanssa.


Hassenin ja Peikin keskusteluista on jäänyt päällimmäiseksi mieleen pohdinta, kuinka tärkeää olisi tuoda esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien muslimien haavoittuva asema myös täällä Suomessa. Kunniaväkivallasta keskusteltaessa kannattaa muistaa, että sen kohteeksi voivat joutua myös sateenkaari-ihmiset, ja sateenkaarinäkökulma on syytä pitää esillä kunniaväkivaltatyössä. Toivomme, että hanke voi tulevaisuudessa antaa oman panoksensa myös tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KIITOS!

Hanke on päättymässä. Me työntekijät painamme toimiston oven kiinni ja kiitämme samalla kaikkia blogin lukijoita. Viimeiset kolme vuotta ole...