maanantai 26. marraskuuta 2018

Terveisiä Setan edarista! (+asiaa eheytyksestä)

Viikonloppuna Tampereelle, Varalan urheiluopistoon oli kerääntynyt yli seitsemänkymmentä aktivistia ja Setan jäsenjärjestön edustajaa eri puolilta Suomea. Oli Setan edarin eli edustajakokouksen aika.


Hankkeemme työntekijöitä oli pyydetty paikalle häirintäyhdyshenkilöiksi.

Tehtävä oli meille mieluinen. Tarkoituksemme oli siis varmistaa, että kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olla, ja että kaikki noudattaisivat Setan tilaisuutta varten laatimia turvallisen tilan ohjeita (jotka löytyvät vähän rullaamalla täältä).

Halusimme tehtävän hoidossa tuoda esille historiaa ja menneitten aikojen yhteiskuntarauhaan tähtääviä toimenpiteitä ja keksintöjä. Toimme paikalle häpeäpaalun.


Tarkoituksemme ei ollut paalulla rankaista sääntöjä rikkovia tai muita häiritsijöitä, vaan ennaltaehkäistä häirintää. Jos joku kokisi häirintähaluja eikä pystyisi niitä hillitsemään, hän voisi ihan itse pyytää päästä paaluun. Tarjosimme myös parempaan kommunikaatioon tähtääviä keskusteluita paalulla tai ilman.

Malkuslaisia oli edustajakokouksessa läsnä kaikkiaan yhteensä neljä: Peikin ja Lumin lisäksi sihteeri (ja hankkeen esimies) Riku Karppinen ja puheenjohtaja Johan Brandt.


Kiitos Malkuksen, edarin polttavin puheenaihe oli eheytys. Itse kokouksen ja poliittisen vaikuttamisen työryhmän lisäksi aihe puhutti paljon myös epävirallisissa keskusteluissa.


Jossain kiersi huhu, että keskustelua olisi käyty "eheytyksen hyvistä ja huonoista puolista". Haluamme katkaista huhulta siivet. Kukaan kokouksessa tuskin on ollut sitä mieltä, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtäävät terapiat tai muut toimenpiteet olisivat millään tavalla hyviä.

Alaikäisiin kohdistuva henkinen väkivalta, jota kokouksessa tuotiin esille ja jollaista meidän "eheytyskyselyymme" (kyselystä lisää täällä, täällä, täällä ja täällä) tulleissa vastauksissa on kuvattu, on ehdottomasti väärin. Siihen on syytä puuttua vahvasti.

Emme kuitenkaan usko, että Setan hallituksen ehdottama eheyttämisen kieltäminen "myös uskomushoitona" oikea ase tässä kohdassa.

Meillä on jo lastensuojelulaki. Olemme sitä mieltä, että lasten kanssa tekemisissä olevia viranomaisia pitäisi valistaa, kouluttaa ja opastaa siinä, että tunnistetaan paremmin uskontoon liittyvä henkinen väkivalta. Ruohonjuuritason työssä lasten kanssa olisi äärimmäisen tärkeää käydä keskusteluita, miten lain tulkinnassa painotetaan vanhempien oikeutta omaan uskontoonsa suhteessa lapsen oikeuteen olla turvassa ja vapaana kaikenlaisesta fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Vaikeat asiat on kiireisessä käytännön työssä joskus liian helppoa sivuuttaa vanhempien uskonnonvapauteen vedoten.

Olisi myös tärkeää levittää entistä vahvemmin asiallista tietoa siitä, minkälaisia vaikutuksia vaikkapa lapsen sukupuolen ilmaisuun kajoamisella on. Tässä uskomme ja luotamme Setaan ihan täysillä.

Oma kysymyksensä on se, että vaikuttaminen kentällä, jolla keskustellaan kaikista mahdollisista uskomushoidoista/vaihtoehtohoidoista/täydentävistä hoitomuodoista, on myös melkoisen tehotonta ja uuvuttavaa. Kuinkakohan monta vuotta tätä "puoskarilakia" on jo yritetty vääntää kasaan?

Ensiarvoisen tärkeää olisi miettiä myös sitä, mitä oikein on tämä eheytys, mikä halutaan kieltää.


Tiedämme varmaankin kaikki, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin muutokseen tähtäävät terapiat ja muut toimenpiteet eivät ole hyväksyttyjä virallisen terveydenhuollon piirissä. Ne eivät ole hyväksyttyjä edes alan ammattilaisten vapaa-ajan toimina (näin kertoi Valviran edustaja meille puhelimessa, mistä lisää täällä). Olemme kyllä kuulleet huhuja jopa tiskin alta annetuista hormoneista homoseksuaalisuuden hoitona, mutta kaikki tällainen on tietenkin laitonta.

Mitä siis kiellämme, kun kiellämme eheyttämisen myös uskomushoitona?

Olemme hankkeessa olleet tekemisissä useitten "eheytymistä" yrittäneiden ihmisten kanssa. Eheytymisyritys on harvoin jokin erillinen hoito tai toimenpide. Se on usein päätepiste tai etappi matkalla, joka on jatkunut pitkään, ehkä koko elämän ajan. Se voi myös olla olennainen ja erottamaton osa jonkun ihmisen elämää, nivoutuneena moneen muuhun asiaan. Kyse on herkistä, ihmisyyden ytimeen menevistä asioista, joissa ihmisten välisellä vuorovaikutuksella on olennainen rooli.

Kun lasta ei kohdella perheessä hyvin, hän alkaa tuntea häpeää ja arvottomuutta. Uskonnollinen yhteisö voi olla tässä perheen kaltainen.

Seta jäsenjärjestöineen on tuottanut ja pystyy tuottamaan korjaavia kokemuksia seksuaalisuutensa ja sukupuolensa takia haavoja saaneille. Erilaiset vertaisryhmät, tukipalvelut ja keskustelut ovat korvaamattomia. Oman kyselymme vastauksissa ns. korjaaviksi kokemuksiksi kerrottiin myös ihan tutustuminen faktatietoon seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta sekä sateenkaarihistoriaan perehtyminen. Tässä voimme vain kiittää ja kunnioittaa Setaa.

Osa arvottomuutta kokeneista on saanut korjaavia kokemuksia sieltä "eheytysliikkeen" piiristä. Tai jostakin seurakunnasta. Laiska pyrkimys "eheytyshoitojen kieltämiseen" saattaa kääntyä lähinnä hyökkäilyksi näitä yhteisöjä vastaan.

Me uskomme, että ulkoa tai ylhäältä tulevien kieltojen sijasta parempia vaikuttamiskeinoja yhteisöihin ovat mm. dialogi, tiedon kerääminen, asiallisen tiedon jakaminen sekä tietenkin ihmisten kokemusten tuominen esille. Usein yhteisöjen sisällä on myös ihan omaa halua toimia hyvin ja oikein ja ottaa vakavasti asiat, joista heidän jäsenensä kertovat.

Seta ja sen jäsenjärjestöt koetaan joskus pelottavina, etenkin konservatiivisista uskonnollisista yhteisöistä tulevien keskuudessa. Edustajakokouksessa yritimme herättää keskustelua siitä, miten Setasta voisi tehdä turvallisemman paikan myös heille. Uskontoa vastaan hyökkäileminen vertaistoiminnan piirissä pitäisi ainakin saada kitkettyä pois. Kaikkien ihmisten valintoihin pitäisi suhtautua kunnioittavasti. Lisää ehdotuksia voi kirjoittaa vaikkapa kommentteihin!

Mutta takaisin itse edariin. Siellä oli ehdottomasti parasta ihmisten kohtaamiset. Kiitos kaikille teille, joiden kanssa saimme jutella edes lyhyesti! <3

Kaikkien äänestysten ja kokoustamisten jälkeen oli kyllä vähän väsynyt olo.


Ai niin, se häirintä. Saimmeko yhteydenottoja tähän liittyen? Emme yhden yhtä. Ainoa asia, josta meille esitettiin kritiikkiä, oli häpeäpaalumme. Joidenkin mielestä oli ollut epäsopivaa tuoda sateenkaariväen kokoontumiseen väline, jolla meitä on historian saatossa nöyryytetty. Aika esimerkillistä tämä setalaisten vuorovaikutus, kun ainoa valittamisen aihe liittyy häirintäyhdyshenkilöiden omaan toimintaan. Kiitos, edarilaiset!

2 kommenttia:

  1. Kiitos, hyvä blogi. Toivoisin tiettyä lisäkökulmaa tähän. Olen eheytyjä. Se että olen "eheytyjä" ei tee minusta "eheytynyttä". Lisäksi en koe koskaan käyneeni läpi "eheytystä", enkä ottaneeni mitään vastaan "eheyttäjiltä". Itselleni prosessi on ollut yhtä kuin kristityn elämä yleensä.
    Tästä "keskustellaan eheytyksestä" -diskurssista puuttuu mielestäni sen näkeminen, että erinäiset seksuaalisen ja sukupuolisen identiteetin muutokset, "eheytymiset", voivat olla spontaani ja luonnollinen osa elämää. Ja täysin vapaaehtoinen ja autenttinen elämäntapa-/maailmankatsomusvalinta. Näin siis uskon kontekstissa, mutta myös ilman sitä. Ihminen, uskova tai ei, on kompleksinen kokonaisuus. Seksuaalisuutta/sukupuolta punnitaan, pohditaan, uudelleenarvioidaan, kriiseillään ja mitä ikinä, pitkin elämää ja moneen suuntaan. Koen, että tässä puhutaan eheytyjistä hyväksyvästi - kiitos siitä! - mutta myös jossain määrin holhoavasti. Uskon, että vaikka meillä olisi maailma, jossa elämä sateenkaari-ihmisenä/-uskovana olisi 100% hyväksyttyä, eikä kukaan harjoittaisi minkäänlaista pakottamista tai edes ohjailua, ihmiset voivat edelleen täysin omasta halustaan valita jonkinlaisen "eheytymisen".
    Pähkinä sinulle: Onko kirjailija Jan Clausen "eheytyjä"? Hän eli lesbosuhteessa ja -yhteisössä mutta yllättyi rakastuessaan mieheen, ja kirjoitti aiheesta. https://www.amazon.com/Apples-Oranges-Womans-Journey-Identity/dp/0395827523
    Kokemus oli "like deliberately embarking on a sea cruise off the edge of a flat Earth." Seksuaalisuuden "fluidity" ei yhtäkkiä ollutkaan ok tähän suuntaan.

    Kannatan aitoa vapautta olla mitä on. En hyväksy minkäänlaista ihmisten pakottamista. Esimerkiksi tässä holhoavassa suhtautumisessa on aina ns käänteisen eheytyksen vaara (termi nostettu esiin täällä: http://taakastavoimavaraksi.blogspot.com/2018/10/eheytyskysely-osa-2.html?m=1) ...peace <3

    -Noora Nätkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Noora ja kiitos kommentistasi!

      Ihmisten "eheytymistarinat" tai "eheytystarinat" ovat varsin erilaisia, ja sitä pyrimmekin tuomaan esille.

      Blogitekstistä jäi pois paljon asioita, joista edarissa keskusteltiin. Tärkeä aihe oli juuri tuo mihin viittasit: ihmisten itsemääräämisoikeus. Setalla tai kenelläkään ei ole oikeutta määritellä, mikä on kenellekin aikuiselle ihmiselle hyvää tai vahingollista. Siihen on oikeus ihmisellä itsellään. Mainittakoon se nyt tässä kommentissa. :-)

      Ihmisten seksuaalisuus ja identiteetti voivat tietenkin elämän aikana spontaanisti muuttua. Itse en ole lukenut Jan Clausenin teosta, joten en voi kommentoida hänen tarinaansa syvällisemmin. Vastaavanlaisia tarinoita toki omassa tuttavapiirissä on useita. Muutoksia ja rakastumisia on tapahtunut suuntaan ja toiseen. Uskoisin, että suurimmalle osalle Setan toimijoista tämä on ihan selvää.

      En kuitenkaan kutsuisi tätä eheytymiseksi siinä merkityksessä kuin termiä täällä olemme käyttäneet. Spontaanit muutokset eivät ole sama asia kuin se, että aktiivisesti pyritään muuttumaan tai muuttamaan jotakuta.

      Rajat ovat kuitenkin häilyviä, hienoa että toit tämän esille! On hyvä kuulla erilaisia tarinoita siitä, mitä itse kullekin "eheytys" tai "eheytyminen" tarkoittaa. Nämä termit sinänsä ovat tosi huonoja.

      Malkuksen puolesta Lumi

      Poista

KIITOS!

Hanke on päättymässä. Me työntekijät painamme toimiston oven kiinni ja kiitämme samalla kaikkia blogin lukijoita. Viimeiset kolme vuotta ole...