torstai 19. heinäkuuta 2018

Vihollinen on tietämättömyys - Anthony Venn-Brownin haastattelu

Lumi kertoo: 

Tapasin Anthony Venn-Brownin ensimmäistä kertaa Helsingin Pride-viikolla. LGBTIQ People of Faith -seminaari oli juuri alkamassa, ja seisoin eteisessä valmiina siirtymään seminaarisaliin. Yhtäkkiä eteiseen astui vanhempi mies, jonka tummasävyinen sateenkaarihuivi kiinnitti heti huomioni. Huivin omistajan kasvot hymyilivät. ”Näytät ihan Anthonylta!” hihkaisin. Mies nauroi ja kertoi olevansa Anthony. Kirjailijalla oli lämmin olemus ja sydämellinen nauru – tuntui kuin olisin tavannut vanhan tutun.

Anthony Venn-Brown on entinen evankelista, jonka työmaata olivat australialaiset megakirkot. Hän on myös entinen ex-gay, entinen entinen homo siis. Kirjassaan A Life of Unlearning hän kertoo kokemuksistaan Australian ensimmäisessä eheytysohjelmassa. Taakasta voimavaraksi -hankkeella oli suuri ilo ja kunnia kutsua Anthony Suomeen, ja vierailu saatiin ajoitettua juuri sopivasti Helsingin Pride-viikolle.

Peik oli hakenut Anthonyn lentokentältä ja huolehtinut, että tämä pääsee turvallisesti majapaikkaansa. Anthonylla oli varsin tiivis ohjelma niiden muutamien päivien aikana, jotka hän vietti Helsingissä. Me koordinaattorit saimme nauttia Anthonyn seurasta erityisen paljon. Peik teki Setan toimistolla hänestä pitemmän haastattelun, jonka antia lähden nyt purkamaan. Haastattelusta julkaistaan tulevaisuudessa myös podcast.

(Kuvaaja Emelie Wikblad, Kyrkpressen)

Haastattelun alussa Anthony pohtii sekä omaa historiaansa eheytysliikkeessä että koko liikkeen syntyä. Eheytysliikkeen taustalla ovat hänen mukaansa kolme päätekijää: 60- ja 70-lukujen Jeesus-liike, karismaattinen liike sekä vuoden 1946 englanninkielinen raamatunkäännös, jonka myötä pyhään tekstiin ilmaantui termi ”homoseksuaali”. Tärkeä hahmo oli myös yhdysvaltalainen pastori David Wilkerson, jonka opaskirja Hope for Homosexuals ilmestyi vuonna 1964.

Anthonyn kertomus ohjelmasta, johon hän osallistui vuonna 1972, saa vatsani kuristumaan. Hänen oli tarkoitus asua kaksi vuotta kuntoutuskeskuksessa, joka oli erikoistunut huumeriippuvaisten, seksityöläisten ja homoseksuaalien hoitoon. Keskus oli eristyksissä muusta yhteiskunnasta, eikä Anthonylla ollut minkäänlaista yksityisyyttä. Ympärivuorokautinen kaitsija tuli vahtimaan jopa suihkussa käyntiä. Oli tärkeää välttää itsetyydytystä. Tarkoituksena oli päästä eroon homoseksuaalisista tunteista ja antaa näin ”luonnollisen heteroseksuaalisuuden nousta esiin”.

Anthony jaksoi puolisen vuotta. Heterous ei noussut esille, vaikka homoseksuaalisia tunteita ei ollut mahdollista mitenkään ruokkia. Anthonylta katosi lopulta motivaatio.

Kuntoutuskeskus ei ollut Anthonyn ensimmäinen yritys päästä irti homoudesta. Aikoinaan hän oli tullut uskoon ja luullut sitä kautta muuttuvansa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sitten tuli karismaattinen liike. Hän ajatteli Pyhän Hengen kasteen ottavan homouden pois. Kun tämäkin osoittautui turhaksi toivoksi, kehiin astuivat demoniset voimat. Ehkä ne aiheuttivat homouden. Kun henkien poismanauskaan ei tuonut toivottavaa vaikutusta, kuntoutuskeskus oli viimeinen toivo.

Tässä vaiheessa varsin vapaamuotoista haastattelua Anthony alkaa muistella, kuinka syntyi Exodus. Exodus oli homoseksuaalien muuttamista yrittävien tahojen kattojärjestö. Mielenkiintoinen tieto on se, että Exodus sai alkunsa homojen itsensä halusta muuttua. Vaikka nykyään kristityt vanhemmat usein painostavat lapsiaan muuttumaan, alussa kukaan ei pakottanut mihinkään. Toive lähti homoilta itseltään. ”Exodus pelasti monen elämän”, Anthony kommentoi ja jatkaa: ”Mutta se myös tuhosi monien elämän.”

Vaikka eri ihmisten kokemukset muutosyrityksistä ovat erilaisia, Anthony painottaa, että kaikissa niissä on yhteisiä elementtejä: itseviha, itseinho, tietämättömyys seksuaalisesta suuntautumisesta, sellainen filosofia tai uskomus, että oma suuntautuminen ei ole Jumalan tahdon mukainen ja että Jumala voi saada aikaan muutoksen.

Muutosterapioiden huippuvuodet länsimaissa sijoittuivat 80- ja 90-luvuille. Nykyään mielenterveyspalveluissa uskotaan, ettei homoutta voi muuttaa. Kansainvälisesti tilanne ei kuitenkaan ole tällainen. Kiinassa, Intiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa homoutta yritetään edelleen aktiivisesti muuttaa, ja käytössä on sellaisia äärimmäisiä menetelmiä kuten sähköshokit ja kemikaalit.

Länsimaissa suurin uhka vaanii uskonnollisessa kontekstissa. Siellä ei käytetä lääketiedettä, ei aversiohoitoa (inhon tunteen herättämiseen perustuvaa hoitoa), ei kemikaaleja, eikä edes perinteistä terapiaa. Menetelmänä on lähinnä sielunhoito. ”Ihmiset saadaan tuntemaan, että he ovat rikki, häiriintyneitä, luonnottomia – ja että Jumala voi auttaa”, Anthony kuvailee. Nykyään on yleistä selibaattimalli. Uskotaan, että ihminen on sellainen kuin on, mutta ei saa toimia sen mukaan. Anthony muistuttaa, että tämäkin on vahingollista mielenterveydelle. ”Ettei saa toimia oman suuntautumisensa mukaan tarkoittaa, että ei voi koskaan rakastua. Ei voi koskaan saada suhdetta tai elämänkumppania niin kuin muut. Se on kuin kirous!”

Peik kysyy Anthonylta muutosterapioiden kieltämisestä lailla. Ammatillisessa kontekstissa se on Anthonyn mukaan järkevää, mutta uskonnollisessa kontekstissa hankalaa. Anthony kertoo, kuinka Australiassa helluntaikirkoissa pastoreilla ei ole yleensä juurikaan akateemista koulutusta. Yliopistoa vältetään, jottei usko katoaisi. ”Ikään kuin kaikenlainen ajattelu olisi uskon vihollinen”, Anthony tuhahtaa. Jonkun kirkon pastori sanoo uskovansa, mitä Raamattu sanoo, mutta tunteeko hän historiallisen kontekstin? Osaako hän alkukieliä? Jos joku tulee kertomaan hänelle olevansa homo, vastauksena saattaa olla vaikkapa kielto - et ole homo! -, epäily lapsuuden hyväksikäytöstä tai demoniset voimat. Suhtautuminen homouteen on osa koko uskomusjärjestelmää. ”Ja voimmeko säädellä uskomusjärjestelmää?” Anthony kysyy.

Kysymystä ei voi kuitenkaan redusoida sellaiseksi, että ihminenhän menee ihan itse vapaaehtoisesti eheytysohjelmaan tai -terapiaan. Anthony painottaa, että jokaisella mielenterveysalan instituutiolla pitäisi olla selkeä politiikka, että minkäänlaista eheytysterapiaa ei harjoiteta.

Kirkkojen piirissä vihollinen taas on tietämättömyys. Anthony kehottaa miettimään, kuinka voisimme tiedottaa, kouluttaa ja auttaa kristittyjä ymmärtämään, ettei seksuaalinen suuntautuminen ole syntiä eikä paha asia, vaan luonnollista. ”Se on mitä se on!” hän huudahtaa. ”Ja ravittuna siitä voi tulla yksi kauneimmista kokemuksista, mitä ihmisellä voi olla.”

Anthony muistuttaa, että sateenkaari-ihmiset ovat lahja kirkolle. He voivat opettaa, mitä ovat armo ja ehdoton rakkaus.

Karismaattisten kirkkojen uskomusjärjestelmiä Anthony kuvaa kiinteäksi muuriksi. ”Ja nyt me pyydämme heitä ottamaan muurista yhden tiilen, tarkastelemaan sitä ja toteamaan, että se ei kuulu muuriin. Mutta jos näin tehdään, mitä käy muille tiilille? Tämän takia näissä kirkoissa on niin vaikea hyväksyä homoutta.”

Raamatun kirjaimellisella tulkinnalla on puolusteltu aikoinaan mm. orjuutta, vastustettu naispappeutta ja seka-avioliittoja. Ajan myötä tulkinta on muuttunut. Jotkut kirkot ovat onnistuneet poistamaan senkin tiilen, jonka mukaan homous on synti.

Aikoinaan Anthony uskoi joutuvansa helvettiin, koska oli hyväksynyt homoutensa. Kukaan ei ollut koskaan sanonut, että ihminen voi olla samaan aikaan kristitty ja homo. Homoyhteisössä hän sitten eli uudessa kaapissa, sellaisessa jossa vaietaan omasta uskonnollisesta taustasta. Tämä kaappi oli hänen mukaansa ihan yhtä haitallinen kuin edellinenkin kaappi.

Aikoinaan homopiirien suhtautuminen uskontoon ja uskonnollisiin homoihin oli hyvin vihamielinen. Nykyaikaa Anthony pitää aivan erilaisena. Nyt on tarjolla paljon kirjallisuuttakin, jossa kerrotaan kristityistä homoista. Muslimihomoistakin on alettu kirjoittaa.

Aikoinaan sekä homoyhteisö että kirkko saarnasivat, ettei voi olla samaan aikaan homo ja kristitty. Tästä ne olivat ihan samaa mieltä. Näiden kahden väliin jäävä ihminen sai osakseen paljon vihaa, molemmilta puolilta.

”Mutta jos kaikki konservatiivisia arvoja edustaneet kristityt homot olisivat lähteneet silloin kirkoista, meillä ei olisi nykyään kaikkia näitä kirkkoja, joiden suhtautuminen homouteen on vahvistavaa”, Anthony toteaa.

Näiden kirkkojen synty on kuitenkin vaatinut paljon työtä. Anthonyn mielestä paras tapa tehdä tätä työtä ei ole tuomitseminen, vaan siltojen rakentaminen. Hänen nettisivustonsa nimikin on Ambassadors and Bridge Builders International. Lähettiläät ja sillanrakentajat.

”Kirkko kehittyy askeleittain”, Anthony toteaa. Toisessa ääripäässä on viha. ”Jumala vihaa homoja!” julistetaan jossakin. Tästä seuraava askel on vastahakoisuus. Ei nyt suorastaan vihata, mutta ei pidetäkään. Siitä kulkee suunta kohti vaivaantuneisuutta, sitten suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuudesta astutaan hyväksymiseen. Tämän jälkeen tulee voimistava vaihe, ja lopulta päädytään sateenkaari-ihmisten oikeuksien aktiiviseen puolustamiseen.

Anthony on seurannut tätä kehitystä pitkään. Hänen strategiansa on pyrkiä liikuttamaan kirkkoja yhden askeleen eteenpäin. Ei mikään kirkko harppaa hetkessä montaa askelta. Toinen Anthonyn strategioista on, ettei hän koskaan työskentele ihmisten kanssa, jotka ovat vielä vihan alueella. Hän ei kuitenkaan kannata kiltteyttä tai selkärangattomuutta. Lähinnä sitä ajatusta, että kehitys kestää vielä jonkin aikaa.

Suuri kiitos Anthonylle haastattelusta! Hänen elämäntarinastaan voi lukea lisää täältä

Me täällä hankkeessa yritämme kartoittaa, mikä on tilanne täällä Suomessa seksuaalisuuden ja sukupuolen muutosyritysten suhteen. Kyselyymme voi tutustua (ja vastatakin, jos aihe koskettaa!) täällä


2 kommenttia:

Homofobiaa?

Viime sunnuntaina vietettiin kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää. ABBI -yhteisön (Ambassadors and Bridge Builders Internati...