Pohjois-Karjala Pride

-Mie olen mie!
-Sie olet sie!
-Mie olen PRIDE!
-POHJOIS-KARJALA PRIDE!
(iskulauseita kulkueessa)

Hankkeemme työntekijöillä oli suuri ilo ja kunnia osallistua viikonloppuna Pohjois-Karjala Prideen. Saavuimme Joensuuhun jo perjantaina ja tunsimme olomme heti kovin kotoisaksi. Vanhassa asemaravintolarakennuksessa toimii kulttuurikahvila Laituri, Pride-viikon tapahtumien tärkeä näyttämö.

Toinen syy kotoisuuteen liittyi sitten Joensuun liikennejärjestelyihin. Elämme täällä Tampereella nykyään raitiovaunutyömaan keskellä. Heti Joensuun asemalla keksimme, että Joensuuhunkin on selvästi tulossa ratikka. Kovin tutuilta vaikuttivat rakennustyömaan aidat ja punakeltaiset nauhat, joiden välistä etsimme kulkutietä kaupunkiin päin.

Kolmas syy kotoisaan tunnelmaan oli silta, jota pitkin asemalta tullaan kaupungin keskustaan (kun on ensin selvitetty työmaalabyrintti). Siltakadun varrella Pride-liput liehuivat ja toivottivat tervetulleiksi kaikki junan tuomat.

Pride-viikon ohjelmalehtistä lukiessa harmitti, että aikamme Joensuussa oli niin rajallinen. Ehdimme kuitenkin kurkistaa ja osallistua joihinkin tapahtumiin, vaikka pääasiamme oli tietenkin itse kulkue....

....josta pari Martu Väisäsen napsimaa kuvaa yllä. (Ranneliike-sivustolle kuvaava Martu on muuten monessa työssä ja touhussa mukana. Hän mm. tuottaa Oulu Priden. Saimme nauttia Martun viehättävästä seurasta puoleenväliin kotimatkaamme ja mietimme ja suunnittelimme muun pulputuksen (lue: syvällisen keskustelun) lomassa, mitä kaikkea tämä meidän hankkeemme voisi tuoda Ouluun.)

Pohjois-Karjala Pridessa oli tänä vuonna paljon ohjelmaa, joka liittyy sateenkaarivanhuuteen. Pohdittiin esimerkiksi sitä, kuinka hyvin sateenkaarikansan tarpeet otetaan huomioon sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tai kuinka hyvin nämä tarpeet edes tunnistetaan tai tulevat näkyviksi. Sateenkaarivanhukset ovat usein eläneet aikaa, jolloin heidät luokiteltiin rikollisiksi. Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui rikoslaistamme vuonna 1971. Senkin jälkeen oltiin kyllä sairaita. Lääkintöhallitus poisti homoseksuaalisuuden tautiluokituksesta vuonna 1981. Homoseksuaalisuuteen kehottaminen (mitä ikinä se nyt sitten tarkoittaakaan) oli rikos vuoteen 1999 asti. Tätä taustaa vasten ei ehkä ole yllättävää, että vanhuspalveluiden piirissä ei aina kerrota avoimesti, keitä ollaan ja mitä toivotaan. Eivät palveluissa työskentelevät sateenkaarinuoretkaan aina pysty kertomaan.

Niin sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin hengellisissä yhteisöissäkin olisikin syytä muistaa ilmiö nimeltä k-a-a-p-p-i. "Ei meidän yhteisössä ole sellaisia ihmisiä" on usein merkki siitä, että kaapin ovet on pakko pitää tiukasti kiinni. Siksi puheeseen, jossa ihmiset oletetaan heteroiksi ja luokitellaan miehiksi ja naisiksi, pitäisi kiinnittää huomiota. Siksi asioitten ääneen sanominen ja turvallisen tilan luominen jo ennen kuin se ensimmäinen julkihomo seisoo silmien edessä olisi äärettömän tärkeää.

Ja siksi nämä Pride-tapahtumat ovat niin tärkeitä.

Kiitos, susirajan sateenkaarikansa! <3