Paluu Jehovan todistajien konventtiin

Suuri valkokangas näytti kovin pieneltä Pirkkahalli-kompleksin suurimman A-hallin takaosassa. Itse puhuja, joka valkokankaalle heijastui, oli lavalla ehkä muurahaisen kokoinen. Osallistujat istuivat ja välillä seisoivat penkkiriveissään rauhallisesti. Yleensä oltiin hiljaa ja kuunneltiin. Välillä laulettiin.

Vierailimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa konventissa. Vierailustamme voi lukea lisää täältä. Nyt olimme konventissa toista kertaa.

Viime kerralla oli aika silmätikku-olo, vaikka olimmekin pukeutuneet ns. siististi. Tällä kertaa ulkoasumme oli hiotumpi. Meihin ei juuri kiinnitetty huomiota. Kukaan ei tullut kyselemään, keitä olemme ja mikä on saanut meidät tulemaan konventtiin.

Solmiosta ja hameesta huolimatta veli ja sisar -look ei kuitenkaan ollut ihan täydellinen. Peikillä oli jotain parran tapaista naamassa! Jehovan todistajilla ei kuulemma ole yleensä partaa. Lisäksi mukanamme oli seuralainen, joka oli pukeutunut normaaleihin "nuorisovaatteisiin". 

Tämän vuoden konventin teemana oli rakkaus. Tulimme sopivasti paikalle kuuntelemaan puheita siitä, kuinka rakkaus voi toimia ja olla olemassa, vaikka ihminen olisi kokenut esimerkiksi rakkaudettoman lapsuuden, köyhyyttä tai sairautta. 

Monet puheissa esitetyt asiat kuulosivat hyviltä. Todistajia kehotettiin kuuntelemaan ja olemaan ymmärtäväisiä sairauden koettelemia kohtaan. Ei pidä ajatella, että sairaus on Jumalan rangaistus. Myös ns. uskottomia (eli niitä, jotka eivät ole Jehovan todistajia) kohtaan kehotettiin osoittamaan kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja rakkautta. Toisten kuuntelemista korostettiin. Jehovan todistajat ovat varmasti mitä parhaimpia naapureita, kavereita ja työtovereita, mikäli toimivat näiden oppiensa mukaisesti!

Jotkut asiat tuntuivat kuitenkin vähän hämmentäviltä. Kuten ajatus siitä, että Jehovaa pitää puolustaa. Erityisen huolestuttava oli video, jolla lapsia kehotettiin tähän Jumalan puolustamiseen. Siinä tyttö joutuu koko luokan edessä kertomaan, miksi ei tervehdi kotimaansa lippua. 

On hyvä muistaa, että kenenkään lapsen ei Suomessa tarvitse mennä luokan eteen "puolustamaan" ketään tai valistamaan toisia luokkalaisia omasta tai perheensä elämästä jossakin vähemmistössä - oli tämä vähemmistöelämä sitten Jehovan todistajiin kuulumista, sateenkaariperheessä elämistä tai mitään muutakaan, minkä lapsi saattaa kokea nolona. On aikuisten tehtävä puolustaa lapsia, ei lasten tehtävä puolustaa Jumalaa. 

Kannustamme todistajavanhempia juttelemaan opettajien kanssa siitä, että lapsi ei joutuisi silmätikuksi Jehovan todistajiin kuulumisen takia! Koulun pitää varmistaa, että joulujuhlista pois jääminen tms. tapahtuu niin, ettei lapsi joudu kokemaan itseään ulos suljetuksi tai erilaiseksi. 

Kuva sivustolta lapsenoikeudet.fi

Mutta takaisin konventtiin. 

Olemme niin työn puolesta kuin muutenkin osallistuneet ja tutustuneet erilaisten uskonnollisten yhteisöjen tapahtumiin. Jehovan todistajien konventti on näiden joukossa ihan oma lukunsa. Konventissa on harvinaisen vähän kokemuksellista ulottuvuutta, yksilöllisyyttä ja omakohtaisuutta. Ohjelma puheineen on sama kaikissa aluekonventeissa ympäri Suomen. Eikä vain ympäri Suomen, vaan ympäri koko maailman! Ohjelma vaikuttaa millintarkkaan hiotulta.

Emme tiedä, onko puheet ihan kirjoitettu kaikille puhujille valmiiksi vai annetaanko vain aihe, josta kukin puhuja muokkaa sitten omannäköisensä. Vai jotain tältä väliltä? Joku voi ehkä avata tätä enemmän vaikka tuolla kommenttiosiossa. 

Puheet rakkaudesta saivat miettimään sitä, mistä Jehovan todistajia on ehkä eniten kritisoitu: entisten jäsenten karttamista. Mirka Johanssonin pro gradun mukaan Jehovan todistajat ovat suurin yksittäinen ryhmä, joka harjoittaa karttamispolitiikkaa lähes ehdottomasti. Karttamisesta ovat kirjoittaneet myös mm. Aila Ruoho, Andrew Holden ja Fredina Kajsson & Therese Mattiasdotter.

Kun istuimme penkeillämme kuuntelemassa puheita rakkaudesta, kuuntelemisesta ja ymmärtämiseen pyrkimisestä, tuli mieleen kysymys. Eikö samaa rakkautta voisi suunnata niihin, joita nyt kartetaan? (Karttaminen ei ole "rakkaudellinen järjestely" vaikka sitä sellaiseksi kutsuttaisiin. Tämän ymmärtää syvällä sydämessään ainakin jokainen lastaan rakastava vanhempi.) 

Karttaminen sattuu, mutta jotkut kääntävät lopulta kivunkin voimavaraksi. Suosittelemme lämpimästi tutustumista Tomppa Heinäahon blogiin! Tomppa kertoo siinä entisestä elämästään homona Jehovan todistajana - ja myös varsin eri näköisestä elämästään nykyään.

Konventin puheissa välittyi ajoittain vahva jako meihin ja muihin. On muita, jotka jostakin syystä eivät ole vielä ottaneet vastaan totuutta. Ja sitten on meitä, Jehovan todistajia. Samanlainen jako vallitsee tietenkin monissa muissakin uskonnollisissa yhteisöissä. Totuutta omistetaan siellä sun täällä. Rajalinjoja vedellään, ihmisiä jaotellaan, linjat kulkevat missä milloinkin yhteisöstä riippuen. Se on kuitenkin selvää, että yhteisön rajalle meneminen tai joutuminen on pelottavaa, etenkin jos toinen puoli on maalailtu kauhun täyttämäksi. Ja jos toiselle puolelle meneminen tarkoittaa kaikkien läheistensä menettämistä.

Olisi muuten antoisaa jutella niiden sateenkaari-ihmisten kanssa, jota tällä hetkellä elävät elämäänsä Jehovan todistajina. Rohkeasti yhteyttä! Yhteydenotot ovat ehdottoman luottamuksellisia.

Tässä loppukevennykseksi vielä kuva Ellu Väisäsestä. 

Ellulla ei ole mitään tekemistä konventin kanssa. Konventin kanssa päällekkäin vain sattui toinen iso tapahtuma täällä Tampereella: Pirkanmaan Pride. Ellu on hyörinyt sen puuhanaisena. Tässä hän odottaa sateenkaarimessun alkua, jotta pääsee toivottamaan messukansan tervetulleeksi. 

Askeleemme kesällä 2019

Viime vuonna ehdimme kaikkiaan yhdeksään Pride-tapahtumaan. Kesäohjelmaamme kuuluivat myös vierailut Jehovan todistajien konventissa, vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa sekä körttien Herättäjäjuhlilla.

Tänä kesänä osaksemme on siunaantunut sellainen ilmiö kuin KESÄLOMA. Emme siis vieraile (ainakaan työn puolesta :-) ) niin monissa tapahtumissa.

Prideista jalkaudumme ainakin seuraaviin: Vaasa, Pirkanmaa, Helsinki, Riihimäki. Sitten onkin loma. Lomanjälkeiset Pridet ovat niin hämärää tulevaisuutta, että emme oikein hahmota niitä vielä.

Jehovan todistajien konventtia käsitellyt blogitekstimme on ollut ilmestymisensä jälkeen ihan ykkönen mitä tulee lukijamääriin. Tämän tekstin kirjoitushetkelläkin sitä lukee monta ihmistä. Emme tiedä, minkä takia tekstiä luetaan niin paljon, ja mielellämme haluaisimme tietää syyn. Päätimmekin lähteä uudestaan konventtiin, jonka aiheena tänä vuonna on Rakkaus ei koskaan häviä.

Kuva Jehovan todistajien konventtiohjelmasta

Tampereen alueen konventti onkin kätevästi ihan pian. Perjantaina 14.6. vaikuttaa olevan paljon ohjelmaa rakkaudesta. Pirkkahallille siis. Jos joku haluaa lähteä mukaan, niin laittakaa viestiä! Huom. emme mene sinne haastamaan tai protestoimaan, vaan vain seuraamaan, kuuntelemaan ja oppimaan. Olemme kyllä tietoisia Jehovan todistajiin liittyvistä varsin arveluttavista piirteistä, ja lukulistalla on mm. Mirka Johanssonin sosiaalityön gradu Jehovan todistajista irtaantuneiden auttamisesta. (Graduun pääsee tutustumaan täällä.)

Toinen uskonnollinen kesätapahtumamme on helluntailaisten juhannuskonferenssi Keuruulla. Ajattelimme vierailla siellä torstaina 20.6. Kyseessä on ihka ensimmäinen konffamme, joten tukihenkilöt ovat erittäin tervetulleita. :-)

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntaamme Kansanlähetyspäiville Ryttylään, Riihimäen lähelle. Perjantaina estradilla olisi sateenkaarikansan legendalaatikon iso hahmo, Päivi Räsänen. Tai niin kuin monet täällä sateenkaaren alla häntä jo hellästi kutsuvat: Päkä. Tännekin saa lähteä mukaan!

Toivotamme kaikille lukijoillemme ihanaa ja jännittävää kesän alkua! Toivottavasti nähdään jossakin tapahtumassa, oli se sitten Pride tai vaikka Kansanlähetyspäivät! Tai sitten vaikka ihan tavallisena päivänä vaikka täällä meidän toimistolla tai läheisessä puistossa.

Jehovan todistajien konventissa

Perjantaina lähdimme käymään Pirkkahallilla. Tämä oli meille molemmille ihan uusi kokemus, Jehovan todistajien konventtiin tutustuminen. Löysimme kuitenkin etsimämme vaivattomasti.

Sisään päästyämme meidät otettiin hyvin ystävällisesti vastaan. Kysytiin, kuinka voidaan auttaa, toivotettiin tervetulleiksi, neuvottiin, etsittiin istumapaikat. Luvattiin, että valokuvaaminen on sallittua, kunhan ketään yksittäistä ihmistä ei kuvista tunnista. 

A-halli on valtava tila, mutta oli väkeäkin paljon. Tuhansia. Suurin osa istui tuoleillaan ihan hiljaa, kuuntelivat puheita. Tilaisuus oli hyvin rauhallinen verrattuna siihen vilskeeseen, joka messuhallin tavanomaisemmissa tapahtumissa vallitsee. Edes lapset eivät tuntuneet aiheuttavan hälinää.

Saavuimme paikalle, kun puheen aiheena oli pyhä käytös. Pyhään käytökseen kuuluu mm. oikeanlainen pukeutuminen. Totesimme, että Lumi taitaa olla täällä ainut naiseksi luettu, jolla ei ole hametta. Peik taas näytti olevan ainoa mies, jolla ei ole solmiota. Myöhemmin keskustelimme pukeutumisesta erään todistajapariskunnan kanssa, ja he kertoivat pukeutumisen kuvastavan sitä, kuinka tärkeä tapahtuma konventti on Jehovan todistajille. Meidän pukeutumisemme oli heidän mielestään kuitenkin asiallinen, siisti ja kunnioittava. Olimmekin panostaneet siihen, että ulkoasumme olisi tilaisuuteen sopiva. 

Pyhän käytöksen jälkeen seurasi puhe puolueettomuudesta. Opimme paljon Jehovan todistajien suhtautumisesta esimerkiksi politiikkaan. Emme olleet ennen tienneet, etteivät todistajat saa äänestää vaaleissa. Itse asiassa kävi ilmi, että he eivät saa edes mielessään toivoa jonkin puolueen voittoa, vaikka tämä voitto olisi heille kuinka edullinen. 

Se pari kolme tuntia, jonka vietimme konventissa, ei todellakaan tee meistä mitään Jehovan todistajien tuntijoita. Mutta kuulemamme puheet herättivät kyllä ajatuksia. 

Jäimme miettimään uskomusta, joka tuli vahvasti esille: koko maailma on Saatanan vallassa. Tähän kai liittyy se puolueettomuuden vaatimuskin. Koska maailma on Saatanan vallassa, Jumalan omat eivät osallistu siihen ja sen hallintoon.

Se jäi meille vähän epäselväksi, mitä tämä Saatanan vallassa oleminen käytännössä on. Toisaalta kun katsoo ilmastonmuutosta, sotia, julmuuksia ja ihmisten eriarvoistumista, on helppo yhtyä todistajien kantaan: maailmassa vallitsee itsekkyys ja suoranainen pahuus. Mutta Saatanalla on myös helppo kuitata kaikki, mikä ei sovi omaan maailmankuvaan. Ehkä jopa kaikki oman yhteisön ulkopuolella oleva.

Puheita kuunnellessa syntyikin tunne vahvasta vastakkainasettelusta meihin ja muihin. On "Jehovan yksimielinen kansa" ja sitten tämä Paholaisen maailma, josta pitää pysyttäytyä erossa. Käynnissä on eräänlainen sota, jossa Jehovan todistajia jatkuvasti vainotaan. Saatanan aseita tässä taistelussa ovat valheet, uhkailut, valeuutiset, nöyryytys, vangitseminen, kidutus ja jopa tappaminen. 

Katselimme videoita eri puolilta maailmaa. Niissä joku todistaja joutui vankilaan vakaumuksensa takia. Toinen menetti toimeentulonsa eikä pystynyt aina edes laittamaan lapsiaan kouluun. Itäisessä naapurimaassamme poliisi marssi sisään rauhalliseen tapaamiseen ja ryhtyi takavarikoimaan materiaaleja. 

Tuomitsemme kaiken Jehovan todistajiin kohdistuvan vainon.

On kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä vaino on. Joku puhujista mainitsi, että Suomessakin jotkut ovat ottaneet ihan elämäntehtäväkseen Jehovan todistajien vainoamisen. 

Jehovan todistajat ovat olleet julkisuudessa tiettyjen käytäntöjensä takia, joihin esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu on puuttunut kirjelmässään. Mekin olemme kuulleet entisten jäsenten karuja kertomuksia, sellaisia kuin tässä blogissa. UUT on tietenkin nostanut myös esiin paljon seikkoja, jotka herättävät huolta. 

Nämä asiat eivät kuitenkaan ole vainoa. Käsittääksemme ne eivät myöskään ole valehtelua. Näihinkö konventissa kuitenkin viitattiin?

Sateenkaari-ihmisten asemaan emme tämän lyhyen vierailumme aikana päässeet perehtymään, mutta jätimme käyntikorttimme juttelemaan tulleille todistajille. He lupasivat, että joku Tampereelta ottaa yhteyttä. Konventin teemana olikin rohkeus. Rohkeasti siis yhteyttä!