Kunniaväkivaltaa, väsymystä ja ilonaiheita

Meiltä kysytään välillä, kuinka oikein jaksamme tehdä tätä työtä. Eikö ole hirveän raskasta vääntää asioista ihmisten kanssa, joiden ajatusmaailma on niin erilainen?

Täytyy myöntää, että välillä työ on raskasta. Monet "eheytyskyselyyn" tulleet kommentit ovat nostaneet kyyneleet silmiin. Vähän aikaa sitten olimme puhumassa maahanmuuttajista koostuvassa ryhmässä, jonka osallistujat pohtivat kotimaittensa tilanteita ja asenteita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Jossain homoja oli tapettu. Jonkun tutun homomiehen oli tappanut tämän oma äiti. Uskonnon ja homouden yhteensovittaminen oli usein ajatuksenakin mahdoton.

Raskasta, mutta hyvä muistutus siitä, kuinka valtava vaikutus kulttuurilla ja yhteisön paineella voi olla.

Samalla olemme iloisia siitä, että meillä täällä Tampereella suunnitellaan sateenkaarimessua ja esiinnytään seurakuntien lehdessä avoimesti sateenkaari-ihmisenä, kuten koordinaattorimme Lumi viimeisessä Silta-lehdessä. Olemme myös iloisia siitä, että eläkeläistätejä (ja toki muitakin) seisoo kirkkojen portailla polttelemassa kynttilöitä tasa-arvoisen vihkimisen puolesta.

Silkka tietämättömyys ja sen pohjalta muodostetut voimakkaat mielipiteet ovat joskus raskaita kohdata. Tällaista olemme kuitenkin kohdanneet suhteellisen harvoin. Ehkä ne tahot, joiden kanssa dialogi on mahdotonta, pysyvät yksinkertaisesti meistä etäällä. Yleensähän ihmisillä on halu tietää ja ottaa asioista selvää, oppia. Tiedon ja sydämen kautta haitalliset käytännötkin vähitellen muuttuvat.

Tietoa pyrimmekin lisäämään mm. kyselyillä. Vähän aikaa sitten avasimme kyselyn nuorisotoiminnasta. Siihen voi tutustua ja vastata täällä:

www.voimavaraksi.fi/nuorisokysely

Toivomme, että kyselyyn saadaan paljon vastauksia ja voimme yhdessä tehdä uskonyhteisöjen nuorisotoiminnasta turvallisempaa myös sateenkaarinuorille. Linkkiä saa mielellään levittää!

Muita kuulumisia: jos mitään yllättävää pop up pride -tapahtumaa ei ilmaannu, pride-"kesämme" taisi nyt lopultakin päättyä lokakuun viimeiseen viikonloppuun ja Mikkeliin. Lumi ei päässyt paikalle, mutta Peik mm. puhui ennakkoluuloja käsittelevässä paneelikeskustelussa.

Bongaa hankkeen banderolli Ranneliikkeen kuvasta!

Rajalla

Viime viikolla vietettiin rajattoman rakkauden Border Pridea Torniossa

ja Haaparannalla.

Jaoimme viikon kahtia: Peik matkusti pohjoiseen alkuviikoksi, Lumi loppuviikoksi. 

Tiistaina Peik osallistui seminaariin nimeltä Ennakkoluulojen hälventäminen. Aihe onkin varsin tärkeä. Viime vuonna Border Pridea uhkailtiin, sateenkaarilippuja varastettiin ja poltettiin molemmilla puolilla rajaa. Tornion kauppakeskuksessa osallistujat saivat osakseen asiattomia kommentteja. Suomen puolen sosiaalinen media täyttyi vihapuheesta. Tänä vuonna koko viikon teemaksi olikin nostettu ennakkoluulot.

Seminaarissa kirjailija Tittamari Marttinen käsitteli ennakkoluuloja Monta tietä onneen -tutkimusprojektin kautta. Projekti pyrkii tekemään näkyvämmiksi niitä hyvin kirjavia tarinoita, joiden kautta ihmiset ovat löytäneet onnen suhde-elämässään. Aktivisti Lisen Sundqvist kertoi uskontoon liittyvistä ennakkoluuloista, joita sateenkaari-ihmiset usein kohtaavat, erityisesti Pohjanmaan "raamattuvyöhykkeellä". Irlantilainen perheterapeutti Iseult Twamley piti vaikuttavan esitelmän sateenkaari-ihmisten hyvinvoinnista ja haasteista Irlannissa, keskittyen erityisesti ”Yes Equality” -kampanjaan, jonka myötä Irlannin perustuslaki nykyään sallii sukupuolineutraalit avioliitot.

Peik itse kertoi hankkeestamme ja erityisesti siitä, miten me yritämme soveltaa yhteisösovittelun periaatteita ennakkoluulojen käsittelemiseen. Peikin esitelmä nosti esiin ennakkoluulojen problematiikkaa sellaisesta lähtökohdasta, että ennakkoluulot ovat usein kulttuurisia tarinoita. Sateenkaari-ihmiset ja meidän oikeuksiamme puolustavat ovat valitettavasti tahtomattaan joutuneet osaksi tarinaa, jossa kristityt vastustavat tietynlaista moraalista taantumista. Toisaalta sateenkaari-ihmisten oikeuksia puolustavat suhtautuvat usein uskonnollisiin tai hengellisiin ihmisiin (mukaan luettuna myös sateenkaari-ihmiset) tietynlaisen tarinan kautta, jossa he puolestaan vastustavat osittain samankaltaista moraalista taantumista. Kummassakin tarinassa on riskinä se, että itse tarina muuttuu meille tärkeämmäksi kuin ihmisten hyvinvointi ja keskinäisten suhteidemme laatu.

Kuvassa vasemmalta lukien Meri-Lapin Setan puheenjohtaja Jenny Rosberg, kirjailija Tittamari Marttinen, aktivisti Lisen Sundqvist ja meidän Peik.

Keskiviikkona Peik teki pienen sivuhypyn Pridesta muualle. Keroputaan sairaalassa järjestettiin kansainvälinen konferenssi, jossa perehdyttiin Open Dialogue -lähestymistapaan kriisien hoidossa ja henkisessä hyvinvoinnissa. Konferenssi oli erittäin inspiroiva ja Peikillä oli mahdollisuus solmia monta uutta ja jännittävää tuttavuutta. Open Dialogue-lähestymistavassa on paljon yhteistä yhteisösovittelun kanssa. Keskeistä lähestymistavassa on ymmärtää ihminen suhteidensa kautta elävänä olentona. Tästä lisää lähitulevaisuudessa....

Seminaaripäivän jälkeen Peik ehti vielä leffaan ja suosittelee kaikille koskettavan My Refugee Storyn katselemista, jos vain suinkin mahdollista. Leffan trailerin voi käydä katsomassa täällä.

Torstaina tapasimme toisemme lennossa ja pidimme pienen neuvottelun Kemin rautatieasemalla. 

Perjantaina Lumi lähti vetämään hengellistä keskusteluryhmää. 

Ryhmään ei kuitenkaan tullut ainuttakaan osallistujaa! Uskonto ei ehkä ole kaikista houkuttelevin aihe perjantai-iltana Ruotsin ja Suomen rajamailla. Mutta Border Priden Lovheenlankeemusfestin muusikot olivat hyvin tyytyväisiä, kun saivat popsia ryhmälle varatut tarjoilut. :-)

Lauantaina oli sitten tietenkin koko viikon huipentuma: kahden valtakunnan mailla marssiva kulkue. Se lähti liikkeelle Haaparannan torilta (kuva alla: Martu Väisänen).

Meidän banderollille löytyi toinen kantaja (kuvaaja jälleen Väisäsen Martu).

 

Järjestäjille Border Pride on ollut valtava urakka, mutta intoa ja suunnitelmia riitti silti. Kulkueen päättöjuhlassa heitettiin ilmaan idea marssia seuraavana vuonna kolmen valtakunnan alueella, koko matka Haaparannalta Venäjän puolelle. Sen kun saisimme vielä nähdä! Tältä iloiselta porukalta se saattaisi onnistuakin (alla jälleen Väisäsen Martun kuva).

Viikon päätti sateenkaarimessu Haaparannan kirkossa. Huom. seurakunnalla on ihan omat sateenkaariliput.

Alla Världens kör -kuoron esiintyjiä.

Messun jälkeen Lumi ehti vaihtaa muutaman sanasen Haaparannan kirkkoherran Juha Rauhalan ja saarnan pitäneen papin Eugen Brudalin kanssa. Suomen puolelta ei valitettavasti ollut pappeja sateenkaarimessua järjestämässä. Halukkuutta olisi kyllä löytynyt, mutta jokin aina esti.

Rajan eri puolilla onkin kirkoissa aikamoisen erilainen tilanne. Kun Suomessa papit saavat varoituksia vihittyään samaa sukupuolta olevia pareja, Ruotsissa seurakunnilla on velvollisuus vihkiä kaikki parit. Mikäli seurakunnasta ei löydy pappia tähän, kirkkoherran kuuluu järjestää paikalle sellainen pappi, joka vihkii.

Valitettavasti viimeinen juna Kemistä Tampereelle lähti pian, ja kirkkokahvit jäivät vähän lyhyiksi. Mutta joka tapauksessa iso kiitos Border Priden järjestäjille. Olette tehneet upeaa työtä, Meri-Lapin Seta! Haikeina sanomme näkemiin rajaseudulle. 

Lahes

Viime viikonloppuna ajoimme Lahti Prideen auto täynnä esittelypöytää, äänentoistolaitetta, banderollia ynnä muuta asianmukaista tavaraa. Äänentoistolaite valitettavasti vähän nikotteli, mutta muu tarpeisto tuli hyvin käyttöön. Tosin torijuhlassa pöytämme tavarat menivät vinksin vonksin useampaan otteeseen. Esitteemme muuttuivat välillä lentolehtisiksi, ja noukimme kylttejämme torikiveykseltä, kunnes viritimme ympäristöömme riittävän järeät teippaukset, sidonnat ja painot.

Tärkeää oli pitää huolta myös itsemme ravitsemisesta. Kuvassa Peik ja hänen toinen aamiaisensa.

Pridet tuntuvat meistä tuiki tutuilta ja jopa arkisilta tapahtumilta. Lahdessa saimme kuitenkin hyvän muistutuksen siitä, että näin tämä ei ole kaikille. Pride-kulkueeseen osallistuminen on monelle iso juttu. Se voi hermostuttaa ja pelottaakin. Moni ei leimaantumisen pelossa edes harkitse osallistumista. Niin kauan kuin yksikin miettii tällaista, Pride-tapahtumia tarvitaan. 

Kirkko (siis evankelis-luterilainen) oli vahvasti näkyvillä tässäkin Pride-juhlassa. Papit marssivat, Tulkaa kaikki -liike kyseli ihmisten toiveita. Joku toivoi kirkon polttamista, mutta yleensä esille tuli sellaisia asioita kuin inhimillisyys, avoimuus, hyväksyntä, järjen ja sydämen käyttö. Se ettei kirkko eristäydy omien turvallisten suojamuuriensa taakse. Että uskalletaan tuomita uskonnon nimissä tehty syrjintä ja suvaitsemattomuus. 

Osana Lahti Pridea on näyttely nimeltä Sukupuolena ihminen. Näyttelyn on koonnut vastaavan niminen projekti, jossa dokumentoidaan transsukupuolisten ihmisten elämää eri puolilla Suomea. 

Projektiin osallistunut Elise, 46, kertoo elämästään uskovana transnaisena. Eliseä esittävä kuva yllä on näyttelyn sivuilta. 

Me hankkeessa yritämme tarttua aiheeseen "eheytys" eli seksuaalisuuden ja sukupuolen muutospyrkimykset. Elisen kommentti osui tähän hienosti: 

Mä tiedän, että mä olen monella tavalla rikkinäinen ja tarvitsen muutosta. Mutta mä en halua antaa Jumalalle karttaa, että teepäs musta tällainen, koska mä tiedän, että Hän tuntee mut paljon paremmin kuin minä itse.

Jos aikoinaan olisi tapahtunut niin kuin mä rukoilin, niin musta olisi moneen kertaan hävinnyt transihmisyys kokonaan. Mutta Hän vastasi rukouksiini kun rukoilin, että tee Herra niin kuin haluat. Ja niin mä jätin pelon ja kaappielämän. Siksi mä nykyään rukoilen jatkuvasti, että tee Herra mitä haluat. Että mä haluan muuttua, mutta muuta Sinä niin kuin Sinä haluat.

Tärkeä puheenvuoro, kun pohditaan sellaisia kysymyksiä kuin rikkinäisyys, muuttuminen, uskon varassa eläminen. 

Kiitos, Lahti Priden järjestäjät!

Jännän äärellä Turussa

Lomaltapaluuviikkomme helmenä kimalteli Turku Pride. Kuten alla lippukin antaa ymmärtää, Turussa voi tehdä syväsukelluksen historiaan.

Saimme marssia kauniin kaupungin kaduilla ja jokirannoilla sekä - jälleen kerran - nauttia hienoista kohtaamisista. Tapasimme mm. Karhun kansan väkeä.

Karhun kansa on ensimmäinen virallisen uskonnollisen yhdyskunnan statuksen saanut uuspakanallinen yhteisö Suomessa. He taitavat myös olla maamme ainoa virallinen uskonnollinen yhdyskunta, joka muitta mutkitta vihkii samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Jos joku tietää toisen yhteisön, niin ilmiantakaa heti tämän tekstin kommenttiin tai vaikka sähköpostiimme! Huomatkaa myös kuvassa näkyvä itse tehty muinaispuku!

Turku Pride oli ensimmäinen tämän kesän Pride, jossa havaitsimme useampia vastamielenosoittajia katujen varsilla. Ja kylttien aihe liittyi jotenkin uskontoon. Jeesus tahtoo antaa paremman elämän, synnit anteeksi ym.

Kuvan vastamielenosoittajat eivät kuitenkaan olleet mitenkään aggressiivisia, vaan leveä hymy naamalla toivat esille viestejään. Saivat hymyn meidänkin kasvoillemme (joilla tosin Pride-marsseilla on muutenkin usein ollut melko iloinen ilme).

Turku Priden sateenkaarimessua vietettiin kansallispyhäkössämme, Turun tuomiokirkossa. Tuomiorovasti oli kieltänyt sateenkaarilipun sijoittelun kirkkotilaan, mutta Malkuksen banderolli toivotti kirkkokansan tervetulleeksi eteisessä.

Ja sentään pieni sateenkaarikynttilä paloi alttarilla.

Kirkkokahveilla me koordinaattorit kerroimme hankkeesta. Saimme myös tietää, kuinka sateenkaarimessujen järjestäminen on Turussa sujunut. Kaikki ei ole ollut helppoa. Aikoinaan on jossakin seurakunnan piirissä jopa rukoiltu, että messuihin ei tulisi osallistujia. Mutta pienin askelin monien jyrkät mielipiteet ovat muuttuneet vähemmän jyrkiksi, vähitellen myönteisiksi, sateenkaari-ihmisiä tukeviksi. Messun liturgina toiminut pastori piti kehityksen polttoaineena arkipäivän kohtaamisia, tutustumisia. Joskus on hirveän tärkeää ihan vain näkyä, olla olemassa.

Paluumatkamme Tampereelle alkoi mukavasti kaksoissateenkaaren alla. Ajelimme kotiin peräkärry täynnä lahjoituksena saatuja kalusteita. Tällä viikolla olemme päättäneet tehdä toimistostamme kauniin ja siistin ja luopua epämääräisistä pahvilaatikkoviritelmistä.

Kiitos kaikesta, Turku!

Terveisiä Väli....ei kun Perämeren rannalta!

Terveisiä siis Oulusta. Säät todellakin suosivat (tai kirosivat, riippuen näkökulmasta...) Oulu Pridea. Lämpötila nousi välillä 33 asteeseen.

Meidän hankkeemme antia Pride-viikolle oli hengellinen keskusteluryhmä sekä elävinä kirjoina toimiminen Oulun (varsin hyvin ilmastoidussa) kirjastossa.

Luonnollisesti marssimme myös kulkueessa ja saimme (taas kerran) apua banderollin kantamisessa.

Välillä pidimme hankepalaveria epätavallisissa maisemissa. (Joissa pääsi helposti pulahtamaan viileään veteen...)

Suunnittelimme tulevia toimintoja ja mietimme muun muassa sitä, että yleensä nostetaan esiin lähinnä kristilliset tai kristillisperäiset yhteisöt, kun puhutaan vaikeudesta hyväksyä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta. Näihinhän mekin olemme hankkeessa pääosin keskittyneet.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vain näissä yhteisöissä olisi vaikeuksia. Suomessa vuoropuhelu islamilaisten yhteisöjen kanssa on vasta alkamassa. Ja sitten on yhteisöjä, joiden ehkä oletetaan olevan hirveän avoimia kaikenlaista moninaisuutta kohtaan. Mutta onko itsestään selvää, että vaikkapa jossakin New Agen piiriin lukeutuvassa yhteisössä on helppoa olla avoimesti homo? Tähän(kin) yritämme tulevaisuudessa paneutua.

Joka tapauksessa oli ihana tavata niin monia hienoja ihmisiä! Kiitos muille eläville kirjoille, lainaajillemme, hengelliseen ryhmään osallistuneille, banderollin kantajille, juhlijoille, puistojuhlassa tapaamillemme keskustelijoille sekä seurakunnan työntekijöille, joiden ansiosta mm. tuomiokirkossa järjestettiin sateenkaarihartaus.

Ja ennen kaikkea iso kiitos Oulu Priden järjestäjille, kuten Priden tuottajalle Martulle, jonka ilosta kyynelehtivä olemus sulostutti viikkoamme usein! <3

Seuraavan viikon me työntekijät olemme lomalla. Aktivoidumme jälleen Turku Pridelle.

100 000!!!

100 000 oli arvio Helsinki Pride -kulkueen osallistujamäärästä. Mikä valtava ihmismäärä, ja taustalla sateenkaaren väreissä hohtava pääkaupunki.

Meidän hanketyöntekijöiden elämä on ollut viimeisten päivien aikana melko tapahtumarikasta. Olemme saaneet viettää unohtumattomia hetkiä eheytysyrityksistään kirjoittaneen kirjailijan ja entisen helluntaisaarnaajan Anthony Venn-Brownin kanssa.

Anthonya on haastateltu, hänen kanssaan on tehty podcasteja, ja hän on kertonut kokemuksistaan mm. Malkus-iltapäivässä. Hänen mutkaton tapansa kuvata vaikeitakin elämänvaiheita, lämmin sydämensä, ehtymätön huumorintajunsa ja vahvistava sanomansa on koskettanut monia.

Hanke on jalkautunut mm. Yhteys-liikkeen Tuomitut-keskustelutilaisuuteen, jossa kuultiin sateenkaaripareja vihkineitä pappeja, Malkus-pikadeiteille, UUT:n Pride-vertaisryhmään, Pride-messuun ja LGBTIQ People of Faith -seminaariin, jossa Peikillä oli oma puheenvuoro.

Ja tietenkin osallistuimme koko Suomen sateenkaarikansan huippuhetkeen: kulkueeseen ja puistojuhlaan.

Hienoja kanssakulkijoita ja avuliaita banderollin kantajia on ollut ihanasti ympärillämme. Niin paljon ihmisiä, joiden kanssa haluaisi jutella pitempään, syvällisemmin, rauhassa - ja niin vähän aikaa.

Tästä viikosta olisi voinut kirjoittaa vaikka kuinka pitkän tekstin, mutta meidän on pakko mennä nukkumaan. Huomenaamuna täytyy jaksaa lähteä kohti toista juhlaa, joka on samaa kokoluokkaa kuin Helsinki Pride, mutta tunnelmaltaan varmasti hyvin erilainen.

Väsyneinä ja onnellisina kiitämme Helsinki Pridea, kohtaamiamme ihmisiä ja huoltojoukkojamme! <3

Ilonkyyneliä Kokkolassa

"Onko teidän sunnuntain messu aina tällanen?" kysyi koordinaattorimme Lumi eräältä Kokkola Priden järjestäjältä kirkon pihassa. Pride-viikon messu oli Kokkolan suomalaisen seurakunnan päämessu. Se perinteinen sunnuntai, kello kymmenen.

Messu ei ollut mikään sateenkaarimessu. Pridea ei edes mainittu puheissa. Kirkkokansasta vain pieni osa näytti varsinaiselta Pride-väeltä. Kirkon ovella tai alttarin edessä tai missään muuallakaan ei roikkunut mitään sateenkaarikamaa. No, kirkon ikkuna hehkuu kyllä sateenkaaren väreissä, mutta se ei nyt varsinaisesti liity Prideen.

Silti. Tämä kosketti enemmän kuin mikään sateenkaarimessu, johon koordinaattorimme on aiemmin osallistunut. Ihmisistä moni pyyhki kyyneleitä niin messun aikana kuin sen jälkeenkin. Luminkaan silmät eivät pysyneet kuivina.

Oliko syynä juhlallinen tunnelma? Sydämellinen väki? Tapahtuman ainutlaatuisuus? Upea, rohkea saarna? Uskomattoman hieno kuoro, jota kuunnellessa jalat melkein lähtivät alta?

Koko Kokkola Pride on ollut ainutlaatuinen. Pienen kaupungin ensimmäinen Pride on saanut osakseen paheksuntaa, ja sateenkaariliputkin on ehditty varastaa lipputangoista. Lauantaina ei kuitenkaan meidän silmiimme näkynyt muuta kuin iloista juhlahumua. Kulkueessa oli arvioiden mukaan jopa 2000 osallistujaa. Järjestäjät ovat tehneet valtavan työn, eikä ilonkyyneliltä vältytty lauantain päätapahtumassakaan.

Ranneliikkeen sivuilta saa hyvän kuvan, miltä Pohjanmaan sateenkaarikansan suuri juhla näytti. Vanha tuttumme Martu Väisänen oli kuvaamassa. Ja meidän banderollimme sai ulkoilla jo toisen kerran tänä kesänä!

Kiitos Kokkola ja koko Pohjanmaan sateenkaariväki!

Wau, Tampere!

Kaikkien mutkien jälkeen Pirkanmaan Priden kulkue pääsi lähtemään sieltä mistä oli suunniteltukin.

Me olimme onnistuneet hankkimaan hankkeen omalle painotuoreelle banderollille viime hetkellä kunnolliset harjanvarret ja saaneet viritelmän nippusiteitten avulla toimintakuntoon. Malkuksen vanhempaa banderollia kantamaan tarjoutuivat Karkotetut-yhtyeen muusikot. 

Ranneliikkeen sivuilta saa hienon kuvan kulkueen tunnelmista: 

Puistojuhlassa nautimme mm. Karkotettujen keikasta. "Seison maailman edessä, omana itsenä" kaikuivat Tuntematon-laulun sanat ja kiteyttivät Priden hengen.  

Juhlan jälkeen suuntasimme Vanhaan kirkkoon, sateenkaarimessuun. 

Ulkopuolella kumisi puistojuhla, musiikki ja ihmisten äänet, mutta sisällä kirkossa oli rauhallinen tunnelma. Kesken messun Peik koputti Lumin olkapäätä ja käski katsomaan parin penkkirivin päähän. Sateenkaari oli tullut sisään.

Messun jälkeen kuljimme vielä parin korttelin päähän Tarinaklubille. Tilaisuuden juonsi Pirkanmaan Priden koordinaattori, ihmemies ja oma lähiesimiehemme Riku Karppinen, jonka vuorokaudessa saattaa olla enemmän tunteja kuin meillä muilla. Ainakin tällä viikolla.

Samansuuntaista aikavääristymää epäilemme myös Pirkanmaan Setan toiminnanjohtajan Mikko Väisäsen kohdalla. Sama juttu muutaman muun aktivistin kohdalla. Tekemisen meininki ja into tuntuvat leijuvan täällä Tampereella jotenkin ilmassa. Tampereella on helppo hengittää. Yhteistyö toimii eri tahojen välillä. Mikko kiittikin omassa facebook-päivityksessään kauniisti Tampereen kaupunkia, joka on huomioinut sateenkaari-ihmisten asiat vakavasti ja tosissaan. 

Pride-viikon jälkeen voi vain todeta, että wau, Tampere. Wau, tamperelaiset sateenkaariaktivistit! <3

Pohjois-Karjala Pride

-Mie olen mie!
-Sie olet sie!
-Mie olen PRIDE!
-POHJOIS-KARJALA PRIDE!
(iskulauseita kulkueessa)

Hankkeemme työntekijöillä oli suuri ilo ja kunnia osallistua viikonloppuna Pohjois-Karjala Prideen. Saavuimme Joensuuhun jo perjantaina ja tunsimme olomme heti kovin kotoisaksi. Vanhassa asemaravintolarakennuksessa toimii kulttuurikahvila Laituri, Pride-viikon tapahtumien tärkeä näyttämö.

Toinen syy kotoisuuteen liittyi sitten Joensuun liikennejärjestelyihin. Elämme täällä Tampereella nykyään raitiovaunutyömaan keskellä. Heti Joensuun asemalla keksimme, että Joensuuhunkin on selvästi tulossa ratikka. Kovin tutuilta vaikuttivat rakennustyömaan aidat ja punakeltaiset nauhat, joiden välistä etsimme kulkutietä kaupunkiin päin.

Kolmas syy kotoisaan tunnelmaan oli silta, jota pitkin asemalta tullaan kaupungin keskustaan (kun on ensin selvitetty työmaalabyrintti). Siltakadun varrella Pride-liput liehuivat ja toivottivat tervetulleiksi kaikki junan tuomat.

Pride-viikon ohjelmalehtistä lukiessa harmitti, että aikamme Joensuussa oli niin rajallinen. Ehdimme kuitenkin kurkistaa ja osallistua joihinkin tapahtumiin, vaikka pääasiamme oli tietenkin itse kulkue....

....josta pari Martu Väisäsen napsimaa kuvaa yllä. (Ranneliike-sivustolle kuvaava Martu on muuten monessa työssä ja touhussa mukana. Hän mm. tuottaa Oulu Priden. Saimme nauttia Martun viehättävästä seurasta puoleenväliin kotimatkaamme ja mietimme ja suunnittelimme muun pulputuksen (lue: syvällisen keskustelun) lomassa, mitä kaikkea tämä meidän hankkeemme voisi tuoda Ouluun.)

Pohjois-Karjala Pridessa oli tänä vuonna paljon ohjelmaa, joka liittyy sateenkaarivanhuuteen. Pohdittiin esimerkiksi sitä, kuinka hyvin sateenkaarikansan tarpeet otetaan huomioon sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tai kuinka hyvin nämä tarpeet edes tunnistetaan tai tulevat näkyviksi. Sateenkaarivanhukset ovat usein eläneet aikaa, jolloin heidät luokiteltiin rikollisiksi. Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui rikoslaistamme vuonna 1971. Senkin jälkeen oltiin kyllä sairaita. Lääkintöhallitus poisti homoseksuaalisuuden tautiluokituksesta vuonna 1981. Homoseksuaalisuuteen kehottaminen (mitä ikinä se nyt sitten tarkoittaakaan) oli rikos vuoteen 1999 asti. Tätä taustaa vasten ei ehkä ole yllättävää, että vanhuspalveluiden piirissä ei aina kerrota avoimesti, keitä ollaan ja mitä toivotaan. Eivät palveluissa työskentelevät sateenkaarinuoretkaan aina pysty kertomaan.

Niin sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin hengellisissä yhteisöissäkin olisikin syytä muistaa ilmiö nimeltä k-a-a-p-p-i. "Ei meidän yhteisössä ole sellaisia ihmisiä" on usein merkki siitä, että kaapin ovet on pakko pitää tiukasti kiinni. Siksi puheeseen, jossa ihmiset oletetaan heteroiksi ja luokitellaan miehiksi ja naisiksi, pitäisi kiinnittää huomiota. Siksi asioitten ääneen sanominen ja turvallisen tilan luominen jo ennen kuin se ensimmäinen julkihomo seisoo silmien edessä olisi äärettömän tärkeää.

Ja siksi nämä Pride-tapahtumat ovat niin tärkeitä.

Kiitos, susirajan sateenkaarikansa! <3