Eheytyskysely 2, osa 4: "eheyttäjien" roolit, vastaajien elämänkatsomukset nyt

Tähän mennessä olemme kertoneet toisesta eheytyskyselystämme ensin mm. vastaajien perustietoja ja muutospyrkimysten vapaaehtoisuutta, sitten avanneet muutospyrkimysten syitä ja kulkua, sen jälkeen sukeltaneet eheytyksen vaikutuksiin ja niistä selviämiseen. Tässä viimeisessä osassa käymme läpi "eheyttäjien" rooleja sekä ammatteja ja sanomme kyselylle näkemiin. Emme kuitenkaan sano sille hyvästi. Toivomme, että kyselymme ja raporttimme antavat valoa aiheeseen myös tulevaisuudessa. Eheytys on vaikea ja tärkeä aihe, ja kuten edellisestä raportistamme kävi ilmi, tuhoisaa joskus jopa hengenlähtöön asti. 

On syytä myös lisätä heti alkuun tuttu triggerivaroitus: kysely saattaa aktoivoida hengelliseen väkivaltaan liittyviä traumoja ja aiheuttaa ahdistusta. 

Kyselyyn tulleet ruotsinkieliset vastaukset on suomennettu, ja vastauksista on häivytetty seikkoja, jotka saattaisivat johtaa henkilöiden tunnistamiseen. 

Kyselyyn vastasi 64 ihmistä, heille iso kiitos! 

Kuva KatinkavomWolfenmond, Pixabay

Eheytykseen osallistuneet toiset ihmiset

Muutospyrkimykset voivat olla yksinäistä tsemppaamista, mutta yleensä niihin liittyy muita ihmisiä. Kysymyksemme "Jos muutospyrkimyksiisi osallistui muita ihmisiä, he olivat" saimme seuraavanlaisia vastauksia:

Jostain muualta -kysymykseen vastauksissa mainittiin hus transpoli, kumppani sekä pahoinpitely (mm. oma isä).

Kysyimme myös kysymyksen "eheyttäjien" koulutuksesta: "Jos muutospyrkimyksiisi osallistui muita ihmisiä, heidän koulutustaustansa oli". Saimme seuraavanlaisia vastauksia:

Muu sosiaali- tai terveydenhoitoalan koulutus -kohtaan ilmoitettiin psykoanalyytikko, lähihoitaja ja sosiaalityöntekijä, sosiaalipsykologi.

Jokin muu koulutus -kohdan vastauksissa ilmoitettiin seurakunnan kouluttama vapaaehtoistyöntekijä, Iso Kirja -opiston teologinen koulutus (psykoterapeutilla oman koulutuksensa lisäksi), kristilliset sielunhoitokoulutukset tms. Yksi vastaaja jätti pelkän viivan, yksi kommentoi "ei koulutusta". 

Kysyimme myös, toimivatko muutospyrkimyksiin osallistuneet ihmiset ammattinsa puitteissa vai yksityishenkilöinä. Vastaukset jakaantuivat näin:

Jotain muuta -vastauksissa mainittiin seurustelukumppani, vertaistuki sekä toiminta osittain yksityishenkilönä ja osittain Jumalan näkemyksenä, mutta ilman auktoriteettiasemaa uskonnollisessa yhteisössä.

Esitimme myös pyynnön: "Kerro omin sanoin muutospyrkimyksiisi osallistuneista ihmisistä! Esim. lukumäärä, ammatti- tai muut roolit, millä tavalla he olivat mukana muutospyrkimyksissä." Tähän tuli kaiken kaikkiaan 24 vastausta. Alla poimintoja näistä vastauksista. 

Läheisiltä, perheeltä, sukulaisilta, ystäviltä ja tuttavilta tullut painostus nousi vastauksissa esiin. Usein tähän liittyi jollain lailla uskonto. 

"Korkeasti koulutettuja ja hyvin uskonnollisia sukulaisia ja perheenjäseniä."

"helluntaisrk:aan kuuluva serkkuni halusi minun muuttuvan, koska homous on synti.. hän katkaisi ystävyyssuhteemme, koska en voinut luvata esim selibaatissa elämistä"

"Vanhemmat, koko suku ja heidän taustallaan myös koko uskonnollinen yhteisö. Lisäksi sisarukseni painostivat minua sopeutumaan yhteisön normeihin."

"Kyseessä on karismaattisessa kristillisessä yhteisössä oleva aktiivinen tuttavani, joka laittoi minulle myös viestiä muutaman kerran liittyen selkeästi lesbouteeni. Hän ei suoranaisesti pelotellut helvetillä tai mitään, lähinnä painotti rivien välissä raamatun näkökantaa asiaan ja sitä, että oikea uskova noudattaa raamattua kirjaimellisesti."

"Yksi parhaimmista samanikäisistä kavereistani, joka oli samalta paikkakunnalta kuin minä. Opiskelimme samaa ainetta ja olimme samassa raamattupiirissä. Yritti vakuuttaa minulle, että minun pitäisi elää selibaatissa tai löytää nainen. Hän oli epävirallisesti raamattupiirin opettajan asemassa."

"Ystäviä oli eri ammattiryhmistä, jotka yrittivät minun parhaakseni selittää miten en voisi olla naisen kanssa ja harrastaa seksiä."

"Puolisoni ”kannusti” minua mm. ehdottamalla, että harrastetaan useammin seksiä, että voisin ”parantua”."

"Perheessä asiasta ei tiennyt kuin äiti, joka aktiivisesti osoitti, ettei asia ole hyväksyttävä. Muuten ilmapiiri oli varsinkin suvun kesken hyvin homovastainen."

Uskonnollisen yhteisön ja sen auktoriteettien rooli oli myös näkyvissä. 

"Pappeja monenlaisia, teologian opiskelijoita"

"Jehovan todistajat ovat siitä hienoja, että he uskottelevat ihmisille että x ja x asia on nyt syntiä ja kamalaa, sinulla pitäisi olla huono omatunto asian johdosta, ja sehän auttaa kun menet kertomaan vanhimille mistä kiikastaa. Näin tyhmämä ihmisenä tein. Neuvoksi sain lähinnä raamatunkohtia, painostusta ja syyllistämisestä. Joitain olevinaan hyvien ihmisten malliesimerkkejä kuinka muuttuminen on mahdollista. Ei mitään erityisen radikaaleja eheytystoimenpiteitä, mitä nyt sanottiin että jos olet homo niin kuolet."

"Sielunhoitajia minulla oli yksi, satunnaisia kymmeniä esirukoilijoita ja vanhempani jotka saarnasivat homouden huonoista puolista ja vääryydestä."

"Papit tekivät sen hyvin selväksi työssään."

"Eheytymispyrkimys (koskien homoutta) oli esillä tarinoissa, ei niinkään konkretiassa. Aluksi se turhauttikin, että harva pystyi konkreettisesti sanomaan miten he ovat muuttuneet, vai onko vain arvomaailman muutoksen myötä käytös suunnattu muualle. Aluksi toivoin jotain järeämpiä keinoja, kunnes tajusin ettei tällaisiä oikein ole."

Usein pelkkä uskonnollisen yhteisön ilmapiiri koettiin eheytyksenä, vaikka opetukset tai kehotukset eivät olisi esim. oman identiteetin salaamisen takia kohdistuneet suoraan vastaajaan. 

"Varsinaista ammattiapua en saaput, mutta seurakunnan pastori mm. jatkuvasti linkitti omalle facebook seinälleen, että miten avioliitto on tarkoitettu vain miehen ja naisen väliseksi ja kuinka väärin on homoseksuaalisuus."

"Uskon että muutospyrkimykseen olisi osallistunut enemmän ihmisiä, jos olisin esim. seurakunnassa ollut asiasta avoimempi. Lopetin seurakunnassa käymisen melko pian kun ahdistuin siitä, että en pystynyt kertomaan asiasta avoimesti. Pääasiassa pyrin muutokseen itsenäisesti sen takia, että koin yleistä painostusta siihen seurakuntayhteisössä. En ollut avoimesti kertonut omasta seksuaalisuudestani seurakunnassa, koska koin että se ei ollut turvallista. Asian pysyessä salassa, siihen ei myöskään puututtu."

"Seurakunnassa asiasta vaiettiin ja ylipäätänsä seksi ja seksuaalisuus ei ollut sopivaa puhuttavaa, vaan tästä jopa nuhdeltiin. Lisäksi nuorten homofobisia puheita ei korjattu."

Vaikka vastaajista moni oli ilmoittanut eheytykseen osallistuneiden ammatiksi jonkin sote-alan ammatin, harva kertoi tästä tarkemmin. Muutama vastaus tähän liittyen kuitenkin saatiin. Vastauksista voi huomata, kuinka eheytykseen liittyen uskonnollinen rooli asettuu sote-alan ammattilaisroolin kanssa päällekkäin - tai kuinka työntekijän uskonnolliset käsitykset vaikuttavat hänen toimintaansa ammattilaisena. Yksi vastaus koski oppilaitosta ja opettajien roolia.

"Opettajat yleisellä tasolla vitsailivat homoseksuaalisuudesta negatiiviseen sävyyn usein läsnäollessani ja katsoivat minuun samalla."

"Yksi henkilö, Kela-korvattava psykoterapeutti."

"Muutospyrkimykseen osallistuneita ihmisiä oli n. 3 henkilöä. Yksi heistä oli sielunhoitaja ja psykoterapeutti, joka oli uskonnollisessa yhteisössä minuun nähden auktoriteettiasemassa. En tiedä toimiko hän yksityishenkilönä vai ammattiroolissa, käsittääkseni nämä roolit mahdollisesti sekottuivat."

"Sitten oli terapeutti ja sairaanhoitaja, jotka tekivät tätä osittain työssään. Tapasimme joskus vastaanotolla, joskus seurakunnassa. Työssä he sanoivat että meidän pitää puhua hiljempaa, kun puhuimme Jumalasta."

Nämä kokemukset olivat kaikki reilusti tämän vuosituhannen puolelta. Viimeisessä vastauksessa kuvattu ammattilainen luultavasti myös tiedostaa toimivansa tavalla, joka ei ole työnkuvan kannalta hyväksyttävä.

Vuonna 2018 kävimme läpi edellisen eheytyskyselymme tuloksia ja pohdimme lainsäädäntöä, jonka avulla eheykseen voisi puuttua. Otimme yhteyttä myös Valviraan asian tiimoilta. Sen jälkeen keskustelua on käyty Eheytykseen puuttumisen tarpeen näkee myös oikeusministeriö, mm. selvityksessään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksista Suomessa. 

Odotamme lisäkeskustelua aiheesta ja esim. Valviran selkeitä linjauksia. 

Eheytys on kuitenkin paljon laajempi kysymys kuin joku yksittäinen hoito, terapiamuoto, ryhmätapaaminen, sielunhoitotilanne. Kuten kyselyn vastauksistakin käy ilmi, se kietoutuu koko elämään, asenteisiin, puhetapoihin, sanomisiin, sanomatta jättämisiin, näkyvyyteen, näkymättömyyteen, perhedynamiikkoihin, läheisiin ja kaukaisempiin ihmissuhteisiin, vuorovaikutukseen, tulkintoihin pyhistä teksteistä, ihmiskäsityksiin, ihmisten Jumala-suhteisiin. Eheytyksestö puhuttaessa ei välttämättä edes nähdä metsää puilta. 

Kuva: Yves Bernardi, Pixabay

Vastaajien loppukommentit

Annoimme kyselyn lopussa vastaajille vielä tilaa kommentoida kyselyä tai kertoa lisää kokemuksistaan. Muutama jaksoi vielä reagoida tähän. 

Yksi vastaaja kritisoi kyselyä pääasiassa tavasta käsitellä seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä. Vastaus on hyvin pitkä, tässä siitä poimintoja.

"Tämän kyselyn pääongelma on se, että seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetin ristiriidat on esitetty samanarvoisina, toisilleen täysin rinnasteisina asioina, vaikka toisessa on kyse persoonallisuuspiirteestä, toisessa minäkuvan häiriöstä. --Miksi Setassa toistuvasti sekoitetaan nämä asiat keskenään? Transasia on ollut jo vuosia tapetilla ja erilaisia sukupuolen korjailemiseen tähtääviä toimenpiteitä tavoitellaan ja markkinoidaan yhä nuoremmille. On vaarallista lähteä sokeasti tukemaan sukupuoliristiriitaa kokevaa nuorta hänen ristiriidan kokemuksessaan, joka voi johtua esim. traumasta tai olla muunlaista oireilua, joka menee ohi, kun sen annetaan rauhassa mennä ohitse.---Minulla on sellainen fiilis, että te keräätte homojen ja lesbojen vaikeita kokemuksia voidaksenne käyttää niitä transagendan eteenpäin viemisessä, kuten sen väittämisessä, että seksuaalisen suuntautumisen varjolla sukupuoli-identiteettiä voidaan väittää yhtä muuttumattomaksi. Olenko oikeassa? :)"

Lyhyt vastaus tämän vastaajan kysymykseen: Et ole oikeassa. :-) Kyselyn tarkoitus on selvittää, mitä eheytys on, minkälaisia vaikutuksia sillä on, ja millä tavalla siihen voisi puuttua. Hankkeen pääasiallinen tavoite on uskonnollistaustaisten, eri tavoin hengellisten tai hengellisissä yhteisöissä elävien sateenkaari-ihmisten (seksuaali- JA sukupuolivähemmistöihin kuuluvien) hyvinvointi. Eheytys koskettaa sekä seksuaalivähemmistöjä että sukupuolivähemmistöjä. 

Setan tavoittelema translain uudistaminen ei tarkoita sukupuolen korjaamiseen liittyvän kirurgian vaatimista alaikäisille. Tällaisen ajatuksen olemme kuulleet aiemminkin, ja se on syytä aina oikaista. Setan tavoitteista translain suhteen voi lukea lisää täältä. 

Sukupuoli-identiteettiin ja transhoitoihin liittyvien kysymyksien asiantuntijoita me emme ole. Luotamme tässä niihin tahoihin, joilla on tästä enemmän kokemusta ja tutkimustietoa. The World Professional Association for Transgender Healthin kansainvälinen hoitosuositus, jonka on suomeksi kääntänyt Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus yhteistyössä HUS:n ja TAYS:n sukupuoli-identiteettitutkimuksen ja sukupuolen korjaushoidon asiantuntijoiden, Psykologiliiton seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden työryhmän kanssa, sanoo esim. näin: "Jotkut pystyvät – usein psykoterapian avulla – yhdistämään transsukupuoliset tai sukupuolen rajat ylittävät tunteensa syntymässä määriteltyyn sukupuolirooliinsa. Tällöin heillä ei ole tarvetta feminisoida tai maskulinisoida kehoaan. Toisille muutokset sukupuoliroolissa ja sukupuolen ilmaisussa riittävät sukupuolidysforian lievittämiseen. Jotkut potilaat saattavat tarvita hormoneja ja mahdollisen muutoksen sukupuolirooliinsa, mutta ei leikkausta. Jotkut taas saattavat tarvita muutoksen sukupuolirooliinsa ja leikkauksen, mutta ei hormoneja. Toisin sanoen: sukupuolidysforian hoidosta on tullut yhä yksilöllisempää."

Psykoterapia saattaa joidenkin yksilöiden kohdalla auttaa yhdistämään transsukupuoliset tai sukupuolen rajat ylittävät tunteet syntymässä määriteltyyn sukupuolirooliin, mutta psykoterapia, jossa terapeutti asettaa tällaisen tavoitteen, ei ole eettistä. Eheytys ei ole eettisesti kestävää. 

Kyselymme lukuisat sukupuoli-identiteetiksi ehdotetut vaihtoehdot (ks. ensimmäinen, vastaajien perustietoja käsittelevä osa) herättivät myös kritiikkiä. Mietimmekin tätä jo ensimmäisen kyselyn kohdalla. Nykyään tavanomaisissa lomakkeissa ja kyselyissä on tapana ehdottaa kolmea sukupuolivaihtoehtoa: nainen, mies tai muu. Totesimme, että kun kohderyhmämme ja asiakaskuntamme kokemus omasta sukupuolestaan on huomattavasti tätä laajempaa, on perusteltua antaa sukupuolivaihtoehdoiksi useampi kuin normaalit kolme. Toiminnassamme on kuitenkin lähtökohtana - ei erilaisten identiteettien markkinoiminen, vaan nähdyksi tuleminen. 

Kyselymme sai toki myös positiivista palautetta: "Kiitos erinomaisesta kyselystä! Vastausvaihtoehtojen laajuus ja omat kommenttikentät oli mietitty huolellisesti, tätä oli ilo tehdä!"

Kiitos! <3

Yksi vastaajista pohti erilaisten vähemmistön edustajien tilannetta.

"Ns. "vähemmistöjen vähemmistöt" tarvitsevat lisää ääntä ja puolustajia. En tiedä onko Setassa oikeasti tilaa tyyliin homolle joka haluaa elää nunnana/munkkina lopun elämäänsä, detransitiota etsivälle ihmisille tai kaltaiselleni hörhölle joka nyt vaan ei tiedä mistään mitään. Kaikesta pitäisi olla niin kovin varma koko ajan, joko siitä että pitää eheytyä tai siitä että pitää homoutua. Ihmisen seksuaalisuus on aika monimutkainen asia ja ajatus siitä, että nykyajan sateenkaariliike on saanut nämä asiat ja terminologiat jotenkin purkkiin, on aika optimistinen."

Terveisiä tälle vastaajalle Setan sivuilta poimitun ryhmätoimintaa käsittelevän ohjeistuksen myötä: "Setan jäsenjärjestöjen kaikissa ryhmissä noudatetaan syrjimättömyyden periaatetta. Millään perusteella tapahtuva syrjintä, rasismi tai kiusaaminen ei ole hyväksyttävää. Ohjaajan tehtävänä on puuttua tilanteeseen syrjintää huomatessaan. Ryhmissä arvostetaan kaikkia yhdenvertaisina ja kunnioitetaan moninaisuutta." 

Kysäisimme vielä chat- ja paikallisryhmätoiminnasta vastaavalta Sinuiksi-palvelun toiminnanjohtajalta Mikko Ala-Kapeelta, miten tämä asia käytännössä menisi. Ala-Kapee toivotti esimerkissä mainitut homomunkit ja -nunnat ihan siltä seisomalta tervetulleiksi. Ketään ei ryhmissä arvoteta sillä perusteella, harrastaako hän seksiä vaiko ei, ja jokaisen itsemäärittelyä, samoin kuin vaikkapa omaehtoista selibaattipäätöstä, kunnioitetaan. Detransitiota etsivän kohdalla hän miettisi, saataisiinko ihan omaa detransiotioryhmää pystyyn tai löytyisikö muita sateenkaarevia elementtejä, jotka synnyttävät vertaisyhteyttä. Ryhmänsä hyvin tuntien hän ei suosittelisi varsinaista sukupuolen moninaisuusryhmää, mutta ihmisen kiinnostuksenkohteitten pohjalta voisi löytyä muita ryhmiä. 

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksessa pidettiin joulukuussa detransitiotapaaminen. Vertaistukea liittyen nimenomaan detransitioon on toivottavasti tulevaisuudessa vielä enemmän tarjolla. 

Oman kokemuksemme mukaan Setan ja sen jäsenjärjestöjen työntekijät tiedostavat varsin hyvin ihmisen seksuaalisuuden monimutkaisuuden ja herkkyyden. Tilaa etsimiselle, epävarmuudelle ja hapuilulle on, emmekä ole havainneet että ketään painostettaisiin "homoutumaan". Se, että tietoisuus seksuaalisuudesta ja sukupuolesta lisääntyy koko ajan, on myös selvää, samoin terminologian muutos. Erilaisten sateenkaari-ihmisten ja -aktivistien kaveriporukoissa ja muissa ryhmittymissä saattaa tietenkin olla asenteita, puheita ja painostusta, joista on syytä olla huolissaan. Siitä ei kannata kuitenkaan vetää yhtäläisyysmerkkejä Setaan. 

Ns. eheytysliikkeen hyvistä puolista muistutettiin:

"Täytyy muistaa myös, että ex-gay-toimintaankin kallellaan oleva yhteisö saattaa pitää yllä tärkeitä seksuaaliterveyteen muuten liittyviä teemoja, kuten trauma, addiktio, mahdollisuus valita seksuaalinen käyttäytymisensä determinismin sijaan jne. Näissä yhteisöissä on aika monen ihmisen paikka kokea vertaistukea tai saada apua ongelmiinsa. Voi olla jopa niin, että altistuu ex-gay-ajattelulle ensimmäisen kerran siellä, mistä tuli etsimään vastauksia ihan muihin kysymyksiin. Samalla teholla kun puututaan eheytykseen, pitäisi toiselta puolelta tarjota kiihkotonta vertaistoimintaa ja muuta tukea niille, joilla näitä seksuaaliterveyteen liittyviä kysymyksiä on. Tämä hanke on onneksi positiivinen pilkahdus, kun vaikeita asioita lähestytään asiallisesti."

Kiitos vastaajalle positiivisesta palautteesta! Olemme samaa mieltä, että ihmisten pitäisi saada kiihkotonta vertais- ja muuta tukea seksuaalisiin ja muihin traumoihin sekä addiktioihin. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että tämä tuki ei sisältäisi minkäänlaista painetta muuttaa seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuolikokemustaan, vaan jokainen voisi tulla näkyväksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Varsinainen eheytysliike saa Suomessa joskus vihat niskoilleen kaikesta siitä, mitä tapahtuu perheissä, seurakunnissa, yhteisöissä. Kun se asettuu näkyvästi "eheyttäjän" rooliin, sitä kohti on helppo nostaa syyttävä sormi. Voisi kuitenkin sanoa, että se niittää sitä viljaa, mitä on kylvetty jossakin muualla. Hankkeen alussa kutsuimme Suomeen "eheytyksen veteraanin" Anthony Venn-Brownin, joka kuvasi jo toimintansa lopettaneen Exoduksen (homoseksuaalien muuttamiseen pyrkivien tahojen kattojärjestö) syntyneen homojen itsensä toiveesta ja pelastaneen monien elämän. Tosin se myös tuhosi elämiä. Anthony muistuttikin, että kaikissa eheytymisyrityksissä, olivat ne kuinka erilaisia tahansa, on yhteisiä elementtejä: itseviha, itseinho, tietämättömyys seksuaalisesta suuntautumisesta, sellainen filosofia tai uskomus, että oma suuntautuminen ei ole Jumalan tahdon mukainen ja että Jumala voi saada aikaan muutoksen. Eheytysliikkeen tuhoisaa puolta ei saisikaan unohtaa. Suomalaiseen eheytysliiketoimintaan osallistunut vastaajamme kiteyttikin asian hyvin: "Se piti minua silloin varmasti pinnalla, ja vaikka rakkaus olikin ehdollista, voin kyllä hyvin niin kauan kuin "kiusaukset" olivat hallinnassa. Pitkällä aikavälillä taas...."

Hankkeemme tavoitteena on hyvinvointi, itseensä lämmöllä, myötätunnolla, rakastaen, hyväksyen, armollisesti suhtautuminen. Kokemukset, joista eheytystä yrittäneet ovat kertoneet kyselymme vastauksissa, ovat pääosin kaikkea muuta. Nämä kokemukset katsovat ihmistä rumin ja armottomin silmin, tuhoavat ja rikkovat. 

Kelpaamattomuus omana itsenään on traumaattinen kokemus. Kelpaaminen myös etsivänä, hapuilevana ja rikkinäisenä on tärkeää. Sitä olisikin ehkä syytä korostaa entistä enemmän sateenkaari-ihmisille suunnatussa vertaistoiminnassa. Ei tarvitse olla varma ja identiteetiltään selvillä vesillä, jotta voi osallistua. 

Yksi vastaaja pohti suhdettaan ev.lut. kirkkoon:

"Pohdin paljon sitä, onko kirkko instituutiona vain painostettu ja pakotettu ottamaan toimintaansa muutkin kuin heterot. Välillä ”sateenkaarisensitiivisyys” tuntuu väkisin väännetyltä ja siihen osallistuminen miltei moraalisesti väärältä, kun niin moni kirkon muu jäsen vastustaa meitä henkeen ja vereen. En pelkää Jumalaa, pelkään kirkollista yhteisöä. ---"

Samanlaisia ajatuksia on herännyt varmasti monen muunkin sateenkaari-ihmisen mielessä. Malkuksen Youtube-kanavalla on julkaistu musiikkivideoita kirkon sisäisestä vihapuheesta, säveltäjä Leena Julinin ison työn hedelmiä. Vaikka monet videoista ovat rankkoja, mielestämme on syytä tehdä tällainen puhe näkyväksi. Jotta siihen voitaisiin puuttua. Jotta puheen tuottaja ymmärtäisi, miltä se kuulostaa ja tuntuu. Jotta sen kohteeksi joutunut ymmärtäisi, että tällainen puhe ei ole oikein. 

Elämänkatsomus

Meiltä on kyselty myös eheytystä kokeneiden hengellisyydestä. Ovatko he löytäneet uusia, suvaitsevaisempia yhteisöjä? 

Kysyimme, kuuluvatko vastaajat nykyään johonkin uskonnolliseen yhteisöön tai osallistuvatko sellaisen toimintaan. Vastaukset jakaantuivat näin:

Kyllä, mihin -kohdan vastaajista kaikkiaan 16 ilmoitti yhteisöksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tai jonkin sen toiminnan (joskin yksi vasten tahtoaan kirkkoon kuulumisen). Muut ilmoitetut yhteisöt olivat kaikki pienempiä kristillisiä yhteisöjä tai yhdistyksiä. 

Pyysimme vastaajia myös kuvailemaan omin sanoin nykyistä elämänkatsomustaan. Tähän saimme 44 vastausta - ja paljon laajemman elämänkatsomusten ja hengellisyyden kirjon.

Yhdessä vastauksessa ilmaistaan selkeästi halu uskoa, mutta epävarmuus omasta kelpaamisesta Jumalalle:

"Haluaisin uskoa Jumalaan, mutta minusta tuntuu, etten kelpaa hänelle omana itsenäni. Haluaisin muuttua ja kelvata."

Oma usko saattaa näyttäytyä myös asiana, jota pohditaan. Haluanko edes uskoa?

"En tiedä uskonko, tai kai uskon, mutta en tiedä haluanko. Olen onnellinen parisuhteessani täällä kaukana kaikista, eikä minua tuomita täällä. Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt apua UUT:n kautta."

Epävarmuus suhteessa "totuuksiin" tai Jumalan olemassaoloon voi olla rauhallista ja selkeää. Oma paikka on löydetty epävarmuudesta. Tällaista saattaa kuvastaa se, että kaikkiaan kuusi vastaajaa kuvasi itseään termillä agnostikko. Agnostismi ei välttämättä merkitse, että ihminen olisi uskonnoton tai ateisti. Muutama agnostikoksi itseään kuvannut vastaaja kertoikin elämänkatsomuksestaan myös uskoon liittyviä asioita.

"Agnostikko, liberaalin kristinuskon ystävä, etsijä."

"Agnostikko lienee lähinnä arvojani. Arvostan uskontojen "hyviä tapoja", kuten lähimmäisenrakkautta, mutta toteutan niitä irrallaan uskonnosta."

"Olen agnostikko/luonnonuskoinen. Epävarma."

"Agnostikko, mutta yleistä uskomusta luonnon voimaan yms."

Kahden luonnon voimiin uskovan agnostikon lisäksi kolme vastaajaa kertoi elämänkatsomuksestaan selkeästi luonnonuskona tai (uus)pakanuudena. 

"Olen luonnonuskoinen, en noudata muuta kuin omaa kokemustani ja sisimpäni johdatusta, sekä metsän haltijoiden ja esivanhempien apua." 

"Uskon luontoon ja karmaan. En kiellä muiden uskontojen jumaluuksia, vaan koen että kaikki palvovat samaa asiaa eri tavoin. Kaikki saavat olla keitä haluavat olla, kunhan vaan sillä ei vahingoita luontoa, itseä tai muita ihmisiä." 

"Skandinaavinen pakanuus. Uskon moniin jumaliin."

Kahdeksan vastaajaa kertoi olevansa ateisti tai uskonnoton tai määritteli elämänkatsomuksensa kieltämisen kautta - oli tämä sitten uskon, Jumalan kieltämistä tai konservatiivisen uskon hylkäämistä.

"En usko minkään asteiseen jumalaan."

"En itse usko Jumalaan, enkä oikeastaan mihinkään muuhunkaan korkeampaan voimaan, mutta minulle ei tietenkään ole väliä, jos joku muu uskoo. Hyväksyn itseni ja muut sellaisina kuin kukin on."

"Olen hylännyt uskontokunnan konservatiiviset ja rajoittuneet mielipiteet melkolailla täysin, osittain järkytyksenä edelleen uskovalle äidilleni. Itseäni tämä hieman huvittaa, kuinka paljon suurimman osan elämästään käytännössä koko elämää kontrolloivassa uskontokunnassa viettänyt ihminen pystyy muuttumaan melko lyhyessä ajassa sen jälkeen kun tajuaa haluavansa pois."

"Liberaali, uskonnoton, elämänmyönteinen, halua auttaa muita näissä asioissa."

"Pidän järjestäytynyttä uskontoa vahingollisena ja olen vakaasti uskonnoton. En koe, että korkeampaa voimaa on olemassa, mutta ymmärrän, miten henkilökohtainen usko voi joillekin olla ilon ja voimavarojen lähde, joten en vastusta uskontoa täysin."

12 vastaajaa voi luokitella selkeästi kristityksi. Iso osa näistä vastaajista kuvaa kristinuskoa identiteettinsä keskeiseksi osaksi. Moni heistä pohtii suhdettaan Jumalaan, hyväksytyksi tulemiseen.

"Olen aktiivinen kristitty ja pidän tätä syvimpänä identiteettinäni. Olen sinut seksuaali-identiteettini ja parisuhdestatukseni kanssa ja luotan nykyään levollisesti siihen, että jos tämä on Jumalan tahdon vastaista, hän ohjaa minua toiseen suuntaan. Olen kuitenkin levossa sen kanssa, että nyt elän ja ajattelen parhaan mahdollisen ymmärrykseni mukaisesti ja rehellisesti niin itseäni kuin Jumalaa kohtaan."

"Olen uskossa edelleen. Pyrin auttamaan lähimmäisiäni. Uskon, että Jumala hyväksyy minut tälläisena, miksei hyväksyisi?"

"syvä kristillinen vakaumus, voin nojata ylöspäin kaikissa asioissani, kun olen suht sinut itseni kanssa.. ei ole muutospaineita.. "

"Olen kristitty ja osallistun uskonnolliseen toimintaan aktiivisesti. Uskoni on hyvin iso osa elämääni ja minulle on hyvin tärkeää, että voin jakaa uskoni tulevan elämänkumppanini kanssa."

Moni kristityiksi tunnustautuvista vastaajista suree suhdettaan kristillisiin yhteisöihin tai asemaansa niissä.

"Jeesus on minulle kaikki kaikessa. Hän on minulle pelastus, lohtu, turva ja vapaus. Kristilliset arvot ovat minulle tärkeä perusta, joka on ollut lapsesta asti keskeinen osa elämääni. Olen hyvin surullinen siitä, että en ole löytänyt seurakuntaa, jonka kokisin mielekkääksi hengellisen sisällön puolesta ja samalla sellaiseksi paikaksi, jonne voin mennä turvallisesti kumppanini kanssa."

"Alan varovaisesti uskoa myös siihen, että kristitty voi olla myös seksuaalivähemmistöjen kuuluva. Painotan omassa uskossani uutta testamenttia ja Jeesuksen uhrausta meidän kaikkien puolesta ja näin vanhan testamentin ns. mitätöintiä. Jeesus oli siellä, missä olivat köyhät, syrjityt, ulkopuoliset ja stigmatisoidut. Mikä tätä faktaa poistaisi nykyaikanakaan? Miksi jokin osa sydämestään uskovista rajattaisiin Jumalan silmissä pois vain tämän takia? En ole löytänyt vielä itselleni sopivaa yhteisöä, koska liian moni niistä liittyy opiskelijapiireissä Suomen kansanlähetysseuran toimintaan, josta en pidä lainkaan heidän karismaattisuutensa vuoksi."

"Kristillinen, ulospäin liberaali kristitty ja feministi+lesbo. Se tuntuu elämän kannalta helpoimmalta ratkaisulta. Kyseenalaistan usein Raamattua lukiessani nämä pohdinnat. Uuskarismaattisuus ja tietynlainen uskon konservatiivisuus tuntuu oikealta, mutta en koe voivani olla hyvinvoiva sellaisessa yhteisössä."

"Pidän itseäni edelleen kristittynä, käyn erilaisissa luterilaisissa tilaisuuksissa, mutta en löydä omaa paikkaani mistään."

Parissa kristityksi itsensä mieltävien vastauksissa ikään kuin rajattiin oma usko tietynlaiseksi. Usko oli itsen ja Jumalan välinen asia tai siihen liittyi kunnioitus sekä itseä että muita kohtaan. Vastaajat irtisanoutuvat konservatiivisesta uskosta (jossa toisin ajattelevia ei kunnioiteta) tai sellaisesta uskosta, johon sisältyy ulkoa päin tulevaa pakkoa. 

"Olen evankelisluterilainen uskova, joka uskoo Raamattuun ja kolmiyhteiseen Jumalaan, mutta ei konservatiivisesti vaan itseäni ja muita kunnioittaen."

"Ev.lut. periaatteessa, mutta en koe ns. pakolliseksi käydä kirkossa (vaikka osallistunkin), koska uskoni on minun ja Jumalam välinen asia."

Eräänlainen universaali tai kristillisesti painottunut yleishengellisyys näkyi monessa vastauksessa. 

"Uskon johdatukseen, hyvyyteen ja siihen, että jokainen ihminen on vastuussa ennen kaikkea itselleen."

"Nykyään isä, poika ja pyhä Henki tarkoittaa minulle maailmankaikkeus, tellus ja elollisten yhteyttä. Elä ja anna elää! Sanat ja teot kohdatkoon!"

"Jumaluus löytyy ihmisestä itsestään, siten kuin se häneen on luotu, armossa ja rakkaudessa."

"Uskon, että Jumala on luonut maailman ihmisineen niin moninaiseksi, ettemme millään voi inhimillisesti sitä sulloa määritelmiin. Uskon, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa meidän rakastavan itseämme ja toisiamme. Uskon, että Jeesuksen esimerkki ja opetukset ovat meille hyväksi." 

"Olen edelleen hengellinen....ehkä parhaiten kuvaa tätä kuvaa se, etsin kelttiläisestä hengellisyydestä tuttuja "ohuita paikkoja", joissa voi kokea pyhän läsnäolon. Kuljen jotain tietä, josta en ihan tarkkaan tiedä minne se vie. En kuitenkaan leiju missään pilvissä, vaan esim. feminismi ihan konkreettisten tekojen muodossa on tärkeää minulle." 

"Olen pitkään etsinyt sitä mihin uskon vai uskonko mihinkään Jumalaan/Jumalan kaltaiseen. Tällä hetkellä en määrittele uskoani kovin tarkasti, mutta uskon, että Jumala on kaikkialla ja kaikessa, esimerkiksi ihmisten välisissä kohtaamisissa. En ymmärrä Jumalaa, mutta minun ei ehkä tarvitsekaan. En usko, että Jumala on yksittäinen persoona tai hahmo, vaan ennemminkin jotain joka on kaikkialla ja joka tulee näkyväksi kaikessa. En osaa sanallistaa uskoani kovin hyvin, mutta en myöskään koe siihen kovin suurta tarvetta. Käyn kirkossa yleensä 1-2 kertaa viikossa, mutta valitsen tarkasti mihin menen ja minulle on tärkeää tietää etukäteen esimerkiksi kuka/ketkä papit ovat toimittamassa messua. Kirkossaolosta saan enemmänkin tilan hiljentyä ja olla muiden ihmisten kanssa samalla kun olen yksin. En edelleenkään uskalla puhua vieraille ihmisille kirkossa." 

"Rakastan Jumalaa yli kaiken ja yritän rakastaa lähimmäisiä kuin itseäni. Jeesus Kristus on minulle ylitse muiden ja luotan Häneen ja Jumalan armoon. Olen kuitenkin tehnyt seikkailuni myös New age:ssä. Olen hyvin henkinen ja en usko sattumiin. Joku varmaan tänäkin päivänä voisi määritellä minut new age henkiseksi. Uskon Rakkauteen ja ykseyteen hyvin humanistisella ja kokonaisvaltaisella tavalla."

Elämänakatsomuksia kuvattiin myös mm. näin:

"Pan-poly-transtyttö, superliberaali, aktivisti"

"Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia!"

"No tiede on totta ja karma is bitch "

"Live and let live." 

"Uskon Jumalaan."

"Elän aika maallisesti, mutta olen jollain tapaa uskovainen"

Tässä viimeinen katsaus toiseen kyselyymme koskien seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksiä eli eheytystä! 

Kiitos vastaajien lisäksi myös lukijoille!

Kuva: Lolame, Pixabay

Homofobiaa?

Viime sunnuntaina vietettiin kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää. ABBI-yhteisön (Ambassadors and Bridge Builders International) perustaja Anthony Venn-Brown julkaisi päivän aiheeseen liittyvän kirjoituksen.

(Suosittelemme tutustumaan australialaisen ABBI-yhteisön työhön, mikäli englanti sujuu. Yhteisön tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja hyväksyntää, voimaannuttaa sateenkaari-ihmisiä ja rakentaa siltoja uskonnollisiin organisaatioihin ja johtajiin. ABBI tähtää siihen, että tietämättömyys ja väärä tieto seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä ei enää aiheuttaisi turhaa kärsimystä.)

Kirjoitus oli meistä hyvä, ja haluaisimme jakaa sen sisällön kanssanne, rakkaat lukijat. Anthonyn kuvan jälkeen seuraa varsin vapaamuotoinen selostus hänen viestistään.

Pohdimme usein muissa ihmisissä olevaa homofobiaa. Kuvittelemme, että vain heterot ovat homofobisia. Silti moni meistäkin on kärsinyt vuosien ajan sisäisestä homofobiasta. Edes kaapista tulo ei automaattisesti korjaa vaurioita, joita negatiivisten asenteiden sisäistäminen on aiheuttanut. Joskus sisäistetty homofobia tuhoaa mielenterveytemme ja ihmissuhteemme.

Jos elät tällaisessa tilanteessa, haluaisin kertoa, että SINÄ OLET OK, ja että itsestään välittäminen on terveellisempää kuin itsensä inhoaminen.

Jos joku ajattelee, että sateenkaari-ihmisillä on nykyään kaikki hyvin, hän elää kuplassa. Monille sateenkaari-ihmisille maailma ei tarjoa turvallista tilaa. Tähän vaikuttavat neljä tekijää.

Ensimmäinen tekijä on maantiede. Joissakin maapallon kolkissa sateenkaari-ihmiset joutuvat pelkäämään kuolemaa tai vankilaa. Jopa joissakin Sydneyn lähiöissä tai Australian maaseudulla käsi kädessä käveleminen on uhkarohkeaa ja voi johtaa solvauksiin tai väkivaltaan.

Toinen tekijä on kulttuuriympäristö. Joissakin kulttuureissa homous ei ole edes vaihtoehto. Se on tabu. Kaapista tuleminen merkitsee oman kulttuurin hylkäämistä.

Kolmas tekijä on perhetilanne. On perheitä joissa lasten oletetaan olevan "normaaleja", ja normaalista poikkeamista pidetään petoksen kaltaisena asiana.

Neljäntenä tekijänä on uskonto. Uskonnosta voi rakentua valtava este omana itsenä olemisen tielle. Uskontojen piiristä on tullut vastustusta ja vihaa joka ikinen kerta, kun on otettu askelia sateenkaari-ihmisten tasa-arvon suuntaan ja pyritty lopettamaan syrjintä. 

Jotkut joutuvat elämään kaikkien neljän tekijän vaikutuksen alaisena.

Samalla kun maailma on muuttunut paremmaksi paikaksi monille sateenkaari-ihmisille, tasa-arvoon ja hyväksyntään liittyvät saavutukset voivat olla vaakalaudalla. Australiassa Safe Schools -ohjelma on kohdannut vastustusta, USA:ssa on ollut poliittista kuohuntaa liittyen lakiin transihmisten oikeudesta sukupuoli-identiteettinsä mukaisiin wc-tiloihin. (Suomessa vastustetaan tällä hetkellä erityisesti sukupuolen moninaisuuden huomioimista kouluopetuksessa sekä vanhentuneen translain uudistusta.)

On helppoa nähdä vihollinen ihmisissä, organisaatioissa, poliitikoissa ja uskonnoissa. Kuitenkin se varsinainen homofobiaa ja transfobiaa lietsova vihollinen on tietämättämyys. Kun keskitämme voimamme tietämättömyyden hälventämiseen, emme hyökkäilyyn em. tahoja kohtaan, saamme aikaan muutosta.

Paljon on vielä työtä tehtävänä.

Kiitämme Anthonya hienosta kirjoituksesta! Muistutamme myös, että linja, joka tähtää tietämättömyyden hälventämiseen hyökkäilyn sijaan, ei tarkoita, etteikö meillä olisi oikeus tuntea vihaa ja raivoa ihmisiä, organisaatioita ja muita tahoja kohtaan, jotka ovat satuttaneet meitä, ja kenties jatkavat edelleen satuttamistaan. Tällaiset tunteet ovat usein välttämättömiä, kun käsittelemme menneisyyttämme ja vapaudumme vaikkapa homo- ja transfobiasta, jota meille on syötetty. 

Homoseksuaalinen elämäntapa

Kun uskonnollisissa yhteisöissä puhutaan sateenkaari-ihmisistä, välillä nousee esille ilmaisu "homoseksuaalinen elämäntapa".

Taustalla on yleensä ajatus siitä, että erotetaan ihminen ja hänen tekonsa toisistaan. Homoseksuaaliset taipumukset ovat ihmisessä olevia ominaisuuksia, jotka (ehkä) hyväksytään, kun taas homoseksuaalisia tekoja ei hyväksytä.

Haluaisimme pysähtyä ilmaisun äärelle. Mitä tämä "homoseksuaalinen elämäntapa" oikein on? Mihin sillä tarkkaan ottaen viitataan?

Joskus tuntuu, että mielikuvat kulkevat lähinnä Tom of Finland -tyyppisille radoille:

Kuva: Tom of Finland

On sanottava, että "homoseksuaalinen elämäntapa" kuulostaa monen asianosaisen korvaan aika loukkaavalta ilmaisulta. Kirjailija Anthony Venn-Brown kuvaa tätä pähkinänkuoressa näin: Straight people have ‘lives’ but gays have ‘lifestyles’... Heteroilla on elämät, mutta homoilla elämäntavat. 

Elämäntapa kuvaa elämäämme. Se on juhlamme ja arkemme, sitä missä asumme, mitä syömme, mitä puemme päällemme, mitä harrastamme, mitä arvostamme, mihin uskomme. Se on ystävämme, läheisemme, lapsemme, perheemme, rakkaamme. "Homoseksuaalinen elämäntapa" on elämämme, ihan niin kuin "heteroseksuaalinen elämäntapa" on heteron elämä.

Suurimmalle osalle homoista ja heteroista elämä on aika samannäköistä peruskauraa.

Kun joku kertoo, että ei voi hyväksyä "homoseksuaalista elämäntapaa", se tuntuu helposti koko elämämme ylenkatsomiselta. Ilmaisun käyttöä kannattaakin miettiä tarkasti.

Kannattaisiko sanoa suoraan, että ei hyväksy samaa sukupuolta olevien välistä seksuaalista kanssakäymistä? "Hyväksymme homot ihmisinä, mutta emme sitä että he harjoittavat homoseksiä." Asia olisi harvinaisen selvä!

Vai olisiko?

Tässä tullaan tietenkin sellaisten kysymysten äärelle kuin:

Voiko kuitenkin seurustella?
Voiko asua samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa?
Mitä on seksi?
Kuinka paljon hellyyttä voi osoittaa?
Mitä tehdä ihastuksen tunteille?
Mitä tehdä kun kaipaa elämänkumppania, suhdetta, rakkautta tai seksiä niin että pää hajoaa?

"Homoseksuaalinen elämäntapa" voi toteutua varsin monella tavalla suhteessa näihin kysymyksiin. Se voi olla tietoista, itse valittua selibaattia. Se voi olla luostarikilvoitusta. Se voi olla heteroksi muuttumisen yritystä. Se voi olla toistuvaa satunnaisiin seksisuhteisiin lankeamista, katumista ja uudelleenyritystä. Se voi olla elämistä pitkäkestoisessa rakkaussuhteessa, jonka luonteesta vain ei kerrota kenellekään.

(Monet homoseksuaalista elämäntapaa kauhistelevat voisivat lentää selälleen, kun tietäisivät kuinka paljon salattuja rakkaussuhteita heidänkin yhteisössään on.)

Englantilainen ortodoksiteologi ja piispa Kallistos Ware pohti kysymystä viime vuonna The Wheel -lehden esipuheessa. Hän nosti esille oman kirkkokuntansa opetuksissa havaitsemansa kolme suurta ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on kysymys selibaatista ja eroottisista haluista: onko oikein sälyttää selibaatin raskas vaatimus ihmiselle, jolla ei ole sisäistä kutsumusta siihen. Toiseksi hän mietti synnintunnustukseen ja ehtoolliseen liittyvien opetusten paradoksaalisuutta: ne kohtelevat pitkäkestoiseen, rakastavaan parisuhteeseen sitoutunutta homoa ankarammin kuin sitä, joka etsii satunnaista seksiä ja irtosuhteita. Kolmantena hän nosti esille samansukupuolisten syvien, jopa intohimoisten ystävyyssuhteiden hengellisen arvon. Samalla hän kysyi: Miksi painotamme niin paljon genitaalista seksiä? Miksi mietimme, mitä aikuiset, samaa sukupuolta olevat ihmiset tekevät makuuhuoneissaan? Avaimenreiästä kurkkivan asento ei ole koskaan arvokas. 

Voimme myös esittää seuraavan kysymyksen:
Tekeekö homoseksuaalisesta elämästä niin kamalan elämäntavan juuri se, että elämää ei salailla? Herätetään toisissa impulssi avaimenreiästä kurkkimiseen. Esitellään kumppani kumppanina, ei satunnaisena kaverina. Ei pyritä selibaattiin. Hyväksytään omat ominaisuudet, pidetään niitä positiivisena voimavarana elämässä. Siis: ei kamppailla homoseksuaalisuuden kanssa.

Kysymys "homoseksuaalisesta elämäntavasta" leviää eteen valtavana kenttänä moninaisia pohdintoja. Ja näitä pohdintoja käydään, eri yhteisöissä, eri foorumeilla. Joissain yhteisöissä pohdinnat ovat vasta aluillaan.

Yksi asia olisi kuitenkin syytä muistaa. Kun puhutaan jostakin, otetaan asianosaiset mukaan.

Kuten Anthony Venn-Brown kirjoittaa teoksensa A Life of Unlearning viimeisimmän painoksen loppusanoissa: 

On syytä muistuttaa kirkkoja siitä, että kun keskustellaan meistä ilman että me olemme mukana, seurauksena on pelkkää ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten kierrätystä. Jos kirkon miespuoliset johtajat keskustelisivat naisten roolista kirkossa ilman että naiset ovat läsnä, sitä kutsuttaisiin naisvihaksi. Jos kirkon johto keskustelisi alkuperäiskansoihin liittyvistä kysymyksistä ilman että kuulee alkuperäiskansojen ihmisiä, voisiko sillä olla minkäänlaista ymmärrystä näiden ihmisten elämänkokemuksesta? Tätä kutsuttaisiin valkoiseksi ylivallaksi/rasismiksi/elitismiksi.

Kirkko on puhunut paljon meistä mutta harvoin meidän kanssamme. Kun kirkon johtajat keskustelevat sateenkaari-ihmisistä, meidän suhteistamme ja yhteisöstämme ilman että puhuvat kanssamme tai yrittävät tutustua meihin, on hyvä pysähtyä kysymään miksi. Mitä pelättävää heillä on? Miksi meidät jätetään ulkopuolelle? Onko tämä esimerkki juuri siitä homofobiasta, jonka olemassaolo halutaan jatkuvasti kieltää?

Kirkon on aika kutsua sateenkaari-ihmiset mukaan keskusteluun. Ja on syytä muistaa, että vaikka jotkut keskustelevat silloin omista ajatuksistaan ja uskomuksistaan, me keskustelemme siitä, keitä me olemme. Voitte kysyä kysymyksiä:

”Millaista oli istua kirkossa ja kuunnella, kun sinua kuvailtiin iljetykseksi?”

”Millaista oli tulla siihen pisteeseen, että hyväksyit homoutesi ja tulit kaapista ja samalla tiesit, että rakastamasi ihmiset, kirkko ja Jumalakin saattavat hylätä sinut?”

”Miten ratkaisit ongelman kristillisten uskomustesi ja seksuaalisuutesi välillä?”

”Kun tulit kaapista kristityille ystävillesi kirkossa ja he kertoivat, ettet saisi koskaan rakastua tai sinulla ei voisi koskaan olla elämänkumppania kuten heillä – miltä se tuntui?”

”Miltä tuntui papin ilmoitus, ettet voi palvella kirkkokahveilla, koska olit kertonut eläneesi kolmen vuoden ajan sitoutuneessa, yksiavioisessa parisuhteessa?”

”Miltä tuntui, kun uskouduit papille, että saatat olla homo, ja tuloksena hän siirsi sinut pois rakastamastasi kasvatustyöstä, vaikka et ollut koskaan edes tehnyt mitään näihin (homoseksuaalisiin) tunteisiin liittyvää?”

Kun kuuntelet tarinoitamme, opit.

Vihollinen on tietämättömyys - Anthony Venn-Brownin haastattelu

Lumi kertoo: 

Tapasin Anthony Venn-Brownin ensimmäistä kertaa Helsingin Pride-viikolla. LGBTIQ People of Faith -seminaari oli juuri alkamassa, ja seisoin eteisessä valmiina siirtymään seminaarisaliin. Yhtäkkiä eteiseen astui vanhempi mies, jonka tummasävyinen sateenkaarihuivi kiinnitti heti huomioni. Huivin omistajan kasvot hymyilivät. ”Näytät ihan Anthonylta!” hihkaisin. Mies nauroi ja kertoi olevansa Anthony. Kirjailijalla oli lämmin olemus ja sydämellinen nauru – tuntui kuin olisin tavannut vanhan tutun.

Anthony Venn-Brown on entinen evankelista, jonka työmaata olivat australialaiset megakirkot. Hän on myös entinen ex-gay, entinen entinen homo siis. Kirjassaan A Life of Unlearning hän kertoo kokemuksistaan Australian ensimmäisessä eheytysohjelmassa. Taakasta voimavaraksi -hankkeella oli suuri ilo ja kunnia kutsua Anthony Suomeen, ja vierailu saatiin ajoitettua juuri sopivasti Helsingin Pride-viikolle.

Peik oli hakenut Anthonyn lentokentältä ja huolehtinut, että tämä pääsee turvallisesti majapaikkaansa. Anthonylla oli varsin tiivis ohjelma niiden muutamien päivien aikana, jotka hän vietti Helsingissä. Me koordinaattorit saimme nauttia Anthonyn seurasta erityisen paljon. Peik teki Setan toimistolla hänestä pitemmän haastattelun, jonka antia lähden nyt purkamaan. Haastattelusta julkaistaan tulevaisuudessa myös podcast.

(Kuvaaja Emelie Wikblad, Kyrkpressen)

Haastattelun alussa Anthony pohtii sekä omaa historiaansa eheytysliikkeessä että koko liikkeen syntyä. Eheytysliikkeen taustalla ovat hänen mukaansa kolme päätekijää: 60- ja 70-lukujen Jeesus-liike, karismaattinen liike sekä vuoden 1946 englanninkielinen raamatunkäännös, jonka myötä pyhään tekstiin ilmaantui termi ”homoseksuaali”. Tärkeä hahmo oli myös yhdysvaltalainen pastori David Wilkerson, jonka opaskirja Hope for Homosexuals ilmestyi vuonna 1964.

Anthonyn kertomus ohjelmasta, johon hän osallistui vuonna 1972, saa vatsani kuristumaan. Hänen oli tarkoitus asua kaksi vuotta kuntoutuskeskuksessa, joka oli erikoistunut huumeriippuvaisten, seksityöläisten ja homoseksuaalien hoitoon. Keskus oli eristyksissä muusta yhteiskunnasta, eikä Anthonylla ollut minkäänlaista yksityisyyttä. Ympärivuorokautinen kaitsija tuli vahtimaan jopa suihkussa käyntiä. Oli tärkeää välttää itsetyydytystä. Tarkoituksena oli päästä eroon homoseksuaalisista tunteista ja antaa näin ”luonnollisen heteroseksuaalisuuden nousta esiin”.

Anthony jaksoi puolisen vuotta. Heterous ei noussut esille, vaikka homoseksuaalisia tunteita ei ollut mahdollista mitenkään ruokkia. Anthonylta katosi lopulta motivaatio.

Kuntoutuskeskus ei ollut Anthonyn ensimmäinen yritys päästä irti homoudesta. Aikoinaan hän oli tullut uskoon ja luullut sitä kautta muuttuvansa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sitten tuli karismaattinen liike. Hän ajatteli Pyhän Hengen kasteen ottavan homouden pois. Kun tämäkin osoittautui turhaksi toivoksi, kehiin astuivat demoniset voimat. Ehkä ne aiheuttivat homouden. Kun henkien poismanauskaan ei tuonut toivottavaa vaikutusta, kuntoutuskeskus oli viimeinen toivo.

Tässä vaiheessa varsin vapaamuotoista haastattelua Anthony alkaa muistella, kuinka syntyi Exodus. Exodus oli homoseksuaalien muuttamista yrittävien tahojen kattojärjestö. Mielenkiintoinen tieto on se, että Exodus sai alkunsa homojen itsensä halusta muuttua. Vaikka nykyään kristityt vanhemmat usein painostavat lapsiaan muuttumaan, alussa kukaan ei pakottanut mihinkään. Toive lähti homoilta itseltään. ”Exodus pelasti monen elämän”, Anthony kommentoi ja jatkaa: ”Mutta se myös tuhosi monien elämän.”

Vaikka eri ihmisten kokemukset muutosyrityksistä ovat erilaisia, Anthony painottaa, että kaikissa niissä on yhteisiä elementtejä: itseviha, itseinho, tietämättömyys seksuaalisesta suuntautumisesta, sellainen filosofia tai uskomus, että oma suuntautuminen ei ole Jumalan tahdon mukainen ja että Jumala voi saada aikaan muutoksen.

Muutosterapioiden huippuvuodet länsimaissa sijoittuivat 80- ja 90-luvuille. Nykyään mielenterveyspalveluissa uskotaan, ettei homoutta voi muuttaa. Kansainvälisesti tilanne ei kuitenkaan ole tällainen. Kiinassa, Intiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa homoutta yritetään edelleen aktiivisesti muuttaa, ja käytössä on sellaisia äärimmäisiä menetelmiä kuten sähköshokit ja kemikaalit.

Länsimaissa suurin uhka vaanii uskonnollisessa kontekstissa. Siellä ei käytetä lääketiedettä, ei aversiohoitoa (inhon tunteen herättämiseen perustuvaa hoitoa), ei kemikaaleja, eikä edes perinteistä terapiaa. Menetelmänä on lähinnä sielunhoito. ”Ihmiset saadaan tuntemaan, että he ovat rikki, häiriintyneitä, luonnottomia – ja että Jumala voi auttaa”, Anthony kuvailee. Nykyään on yleistä selibaattimalli. Uskotaan, että ihminen on sellainen kuin on, mutta ei saa toimia sen mukaan. Anthony muistuttaa, että tämäkin on vahingollista mielenterveydelle. ”Ettei saa toimia oman suuntautumisensa mukaan tarkoittaa, että ei voi koskaan rakastua. Ei voi koskaan saada suhdetta tai elämänkumppania niin kuin muut. Se on kuin kirous!”

Peik kysyy Anthonylta muutosterapioiden kieltämisestä lailla. Ammatillisessa kontekstissa se on Anthonyn mukaan järkevää, mutta uskonnollisessa kontekstissa hankalaa. Anthony kertoo, kuinka Australiassa helluntaikirkoissa pastoreilla ei ole yleensä juurikaan akateemista koulutusta. Yliopistoa vältetään, jottei usko katoaisi. ”Ikään kuin kaikenlainen ajattelu olisi uskon vihollinen”, Anthony tuhahtaa. Jonkun kirkon pastori sanoo uskovansa, mitä Raamattu sanoo, mutta tunteeko hän historiallisen kontekstin? Osaako hän alkukieliä? Jos joku tulee kertomaan hänelle olevansa homo, vastauksena saattaa olla vaikkapa kielto - et ole homo! -, epäily lapsuuden hyväksikäytöstä tai demoniset voimat. Suhtautuminen homouteen on osa koko uskomusjärjestelmää. ”Ja voimmeko säädellä uskomusjärjestelmää?” Anthony kysyy.

Kysymystä ei voi kuitenkaan redusoida sellaiseksi, että ihminenhän menee ihan itse vapaaehtoisesti eheytysohjelmaan tai -terapiaan. Anthony painottaa, että jokaisella mielenterveysalan instituutiolla pitäisi olla selkeä politiikka, että minkäänlaista eheytysterapiaa ei harjoiteta.

Kirkkojen piirissä vihollinen taas on tietämättömyys. Anthony kehottaa miettimään, kuinka voisimme tiedottaa, kouluttaa ja auttaa kristittyjä ymmärtämään, ettei seksuaalinen suuntautuminen ole syntiä eikä paha asia, vaan luonnollista. ”Se on mitä se on!” hän huudahtaa. ”Ja ravittuna siitä voi tulla yksi kauneimmista kokemuksista, mitä ihmisellä voi olla.”

Anthony muistuttaa, että sateenkaari-ihmiset ovat lahja kirkolle. He voivat opettaa, mitä ovat armo ja ehdoton rakkaus.

Karismaattisten kirkkojen uskomusjärjestelmiä Anthony kuvaa kiinteäksi muuriksi. ”Ja nyt me pyydämme heitä ottamaan muurista yhden tiilen, tarkastelemaan sitä ja toteamaan, että se ei kuulu muuriin. Mutta jos näin tehdään, mitä käy muille tiilille? Tämän takia näissä kirkoissa on niin vaikea hyväksyä homoutta.”

Raamatun kirjaimellisella tulkinnalla on puolusteltu aikoinaan mm. orjuutta, vastustettu naispappeutta ja seka-avioliittoja. Ajan myötä tulkinta on muuttunut. Jotkut kirkot ovat onnistuneet poistamaan senkin tiilen, jonka mukaan homous on synti.

Aikoinaan Anthony uskoi joutuvansa helvettiin, koska oli hyväksynyt homoutensa. Kukaan ei ollut koskaan sanonut, että ihminen voi olla samaan aikaan kristitty ja homo. Homoyhteisössä hän sitten eli uudessa kaapissa, sellaisessa jossa vaietaan omasta uskonnollisesta taustasta. Tämä kaappi oli hänen mukaansa ihan yhtä haitallinen kuin edellinenkin kaappi.

Aikoinaan homopiirien suhtautuminen uskontoon ja uskonnollisiin homoihin oli hyvin vihamielinen. Nykyaikaa Anthony pitää aivan erilaisena. Nyt on tarjolla paljon kirjallisuuttakin, jossa kerrotaan kristityistä homoista. Muslimihomoistakin on alettu kirjoittaa.

Aikoinaan sekä homoyhteisö että kirkko saarnasivat, ettei voi olla samaan aikaan homo ja kristitty. Tästä ne olivat ihan samaa mieltä. Näiden kahden väliin jäävä ihminen sai osakseen paljon vihaa, molemmilta puolilta.

”Mutta jos kaikki konservatiivisia arvoja edustaneet kristityt homot olisivat lähteneet silloin kirkoista, meillä ei olisi nykyään kaikkia näitä kirkkoja, joiden suhtautuminen homouteen on vahvistavaa”, Anthony toteaa.

Näiden kirkkojen synty on kuitenkin vaatinut paljon työtä. Anthonyn mielestä paras tapa tehdä tätä työtä ei ole tuomitseminen, vaan siltojen rakentaminen. Hänen nettisivustonsa nimikin on Ambassadors and Bridge Builders International. Lähettiläät ja sillanrakentajat.

”Kirkko kehittyy askeleittain”, Anthony toteaa. Toisessa ääripäässä on viha. ”Jumala vihaa homoja!” julistetaan jossakin. Tästä seuraava askel on vastahakoisuus. Ei nyt suorastaan vihata, mutta ei pidetäkään. Siitä kulkee suunta kohti vaivaantuneisuutta, sitten suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuudesta astutaan hyväksymiseen. Tämän jälkeen tulee voimistava vaihe, ja lopulta päädytään sateenkaari-ihmisten oikeuksien aktiiviseen puolustamiseen.

Anthony on seurannut tätä kehitystä pitkään. Hänen strategiansa on pyrkiä liikuttamaan kirkkoja yhden askeleen eteenpäin. Ei mikään kirkko harppaa hetkessä montaa askelta. Toinen Anthonyn strategioista on, ettei hän koskaan työskentele ihmisten kanssa, jotka ovat vielä vihan alueella. Hän ei kuitenkaan kannata kiltteyttä tai selkärangattomuutta. Lähinnä sitä ajatusta, että kehitys kestää vielä jonkin aikaa.

Suuri kiitos Anthonylle haastattelusta! Hänen elämäntarinastaan voi lukea lisää täältä. 

Me täällä hankkeessa yritämme kartoittaa, mikä on tilanne täällä Suomessa seksuaalisuuden ja sukupuolen muutosyritysten suhteen. Kyselyymme voi tutustua (ja vastatakin, jos aihe koskettaa!) täällä. 

100 000!!!

100 000 oli arvio Helsinki Pride -kulkueen osallistujamäärästä. Mikä valtava ihmismäärä, ja taustalla sateenkaaren väreissä hohtava pääkaupunki.

Meidän hanketyöntekijöiden elämä on ollut viimeisten päivien aikana melko tapahtumarikasta. Olemme saaneet viettää unohtumattomia hetkiä eheytysyrityksistään kirjoittaneen kirjailijan ja entisen helluntaisaarnaajan Anthony Venn-Brownin kanssa.

Anthonya on haastateltu, hänen kanssaan on tehty podcasteja, ja hän on kertonut kokemuksistaan mm. Malkus-iltapäivässä. Hänen mutkaton tapansa kuvata vaikeitakin elämänvaiheita, lämmin sydämensä, ehtymätön huumorintajunsa ja vahvistava sanomansa on koskettanut monia.

Hanke on jalkautunut mm. Yhteys-liikkeen Tuomitut-keskustelutilaisuuteen, jossa kuultiin sateenkaaripareja vihkineitä pappeja, Malkus-pikadeiteille, UUT:n Pride-vertaisryhmään, Pride-messuun ja LGBTIQ People of Faith -seminaariin, jossa Peikillä oli oma puheenvuoro.

Ja tietenkin osallistuimme koko Suomen sateenkaarikansan huippuhetkeen: kulkueeseen ja puistojuhlaan.

Hienoja kanssakulkijoita ja avuliaita banderollin kantajia on ollut ihanasti ympärillämme. Niin paljon ihmisiä, joiden kanssa haluaisi jutella pitempään, syvällisemmin, rauhassa - ja niin vähän aikaa.

Tästä viikosta olisi voinut kirjoittaa vaikka kuinka pitkän tekstin, mutta meidän on pakko mennä nukkumaan. Huomenaamuna täytyy jaksaa lähteä kohti toista juhlaa, joka on samaa kokoluokkaa kuin Helsinki Pride, mutta tunnelmaltaan varmasti hyvin erilainen.

Väsyneinä ja onnellisina kiitämme Helsinki Pridea, kohtaamiamme ihmisiä ja huoltojoukkojamme! <3