Sateenkaari-ihmisen kohtaaminen seurakunnassa, osa 3

200 vastausta keränneen, seurakuntien työntekijöille ja toimijoille suunnatun kyselymme tuloksia olemme jo ehtineet raportoida kerran ja toisenkin.

Tällä kolmannella kerralla keskitymme kysymykseen, kuinka yhteisöjä voisi muuttaa sellaisiksi, että sateenkaari-ihmisetkin voisivat kokea ne omikseen ja uskaltaisivat osallistua toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä.

Alkuun kuitenkin tuttu TRIGGERIVAROITUS! Jos olet sateenkaari-ihminen ja herkillä uskonnollisiin yhteisöihin liittyvien kysymysten kanssa, teksti voi aktivoida traumoja. Älä lue eteenpäin.

Mutta takaisin kysymykseen yhteisöjen muuttamisesta. Kokevatko työntekijät ja toimijat tarvetta yhteisöjensä muuttamiseen? Kaikkiaan 40 vastaajaa oli sitä mieltä, että heidän yhteisöään ei tarvitse muuttaa. Yli puolet heistä kuului ryhmään, jonka tulkitsimme suhtautuvan lähtökohdiltaan kielteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

(Osa vastauksista oli liian pelkistettyjä, jotta niitä olisi voinut lukea mihinkään ryhmään.)

Suurimmassa vastaajaryhmässä eli myönteisesti suhtautuvien ryhmässä vain 6 vastaajaa ei kokenut tarvetta yhteisönsä muuttamiseen. Heistä neljä kuvasi yhteisöään vastausvaihtoehdollamme "Yhteisömme toivottaa tervetulleiksi kaikki ihmiset, ja he voivat olla avoimesti sellaisia kuin ovat." Kaksi kuvasi yhteisöään tällä vaihtoehdolla: "Kaikki ihmiset ovat tasavertaisia Jumalan edessä, myös sateenkaari-ihmiset." Yksi heistä lisäsi vielä tämän kommentin: "Kerron vielä, että seurakuntamme on alueella, jossa ei ehkä  perinteisesti odottaisi näin avointa suhtautumista. Toki varmasti seurakunnan ja seurakuntalaisten sisällä on moniäänisyyttä varmasti, mutta suurimmaksi osaksi ja erityisesti nuorisotyössä seurakunta näyttäytyy mielestäni hyväksyvänä yhteisönä."

Muutoksen välineet

Jos ja kun muutosta toivotaan, minkälaiset välineet olisivat parhaita? Tässä vähän tilastoa eli vastaukset kysymykseemme "Millä tavoilla yhteisöäsi voisi muuttaa sellaiseksi, että sateenkaari-ihmiset voisivat kokea sen omakseen ja uskaltaisivat osallistua toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä?"

Yhteisöäni ei tarvitse muuttaa. (40)

Koulutuksia sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (67)

Keskustelutilaisuuksia ja seminaareja liittyen sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksiin ja kohtaamiseen (45)

Kirjallista koulutusmateriaalia sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (27)

Nettikursseja sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (12)

Sateenkaari-ihmisten tarinoiden kuuleminen kokemuspuhujien, videoiden, taiteen yms. keinoin (64)

Työryhmä, jossa olisi mukana myös sateenkaari-ihmisiä (27)

Aktiivisempaa tiedotusta, että kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat (76)

Sateenkaari-ihmisille suunnattuja tilaisuuksia (esim. sateenkaarimessut, illanvietot, vertaisryhmät, parisuhdeleirit) (35)

Käytännön ohjeistusta mm. saunavuorojen, majoitusten ja wc-tilojen järjestämiseen (37)

Sielunhoitoa tai muita kahdenkeskisiä luottamuksellisia keskusteluita työntekijöille/toimijoille (32)

Yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa muiden uskonnollisten yhteisöjen ja/tai seurakuntien kanssa (32)

Yhteistyötä Setan ja sen jäsenjärjestöjen kanssa (51)

Jotain muuta, mitä? (33)

Yhteenvetona: kaikkein eniten toivottiin aktiivisempaa tiedotusta, että kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Toiseksi eniten kaivattiin koulutuksia. Kolmannella sijalla oli sateenkaari-ihmisten tarinoiden kuuleminen. Neljännelle sijalle ylsi yhteistyö Setan ja sen jäsenjärjestöjen kanssa. 

Omia ehdotuksia muutoksen välineistä

Mielenkiinnolla luimme vastaajien omia ehdotuksia yhteisöjensä muuttamisen välineistä. 

Joissakin kielteiseen ryhmään kuuluvissa vastauksissa toivottiin mm. sellaista, että Setan kanssa ei tehtäisi yhteistyötä, pitäydyttäisiin tiukemmin Raamattuun, tuettaisiin sateenkaari-ihmisiä luopumaan synnistään ym. Ongelma nähtiin ennemmin yhteiskunnassa kuin uskonyhteisössä.

"Ongelma ei ole yhteisö, vaan sateenkaari-ihmisten parissa (lähinnä) poliittisista syistä syrjityt vakaumukset, kuten detransitioitunut ihminen, selibaatissa kilvoitteleva homo jne. Näihin vähemmistöjen vähemmistöihin kohdistuu eniten painostusta, koska he toimivat nykyistä implisiittistä normaalia vastaan. Kysymykset eivät nouse kristillisestä uskosta, vaan on tuotu kirkkoon sen ulkopuolelta. Yhteiskunta voi ehkä tervehtyä vuosikymmenten päästä." (Suomen ev.lut. kirkko)

Tähän haluamme heittää pienen välikommentin. Ensinnäkin, syrjintää tapahtuu varmasti erilaisissa ihmisten muodostamissa ryhmissä, myös sateenkaari-ihmisten muodostamissa. Sen ehkäisemiseksi täytyy tehdä töitä. Pitää kuitenkin muistuttaa, että Seta järjestönä pyrkii syrjinnän ehkäisyyn. Olemme käyneet lukuisia keskusteluita Setan ja sen jäsenjärjestöjen työntekijöiden kanssa aiheesta, jota em. vastauksessa tuotiin esille. Vaikka järjestö ei ohjaa ketään selibaattiin (se ei muutenkaan pyri ohjailemaan ihmisten seksuaalista käyttäytymistä, ellei käytös riko lakia), selibaatissa elävää homoa pyritään tukemaan hänen omista lähtökohdistaan. Detransitiota pohtiva tai sen läpikäynyt ihminen kohdataan turvallisesti, kunnioittavasti ja ammattitaidolla esim. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen palveluissa ja Sinuiksi-palvelussa. Apua ja tukea kannattaa hakea ja on saatavilla myös näille vähemmistön vähemmistöihin kuuluville!

Siirrytään nyt niihin muutosehdotuksiin, haasteisiin ja huomioihin, jotka tulivat myönteisesti suhtautuvien tai ristiriitaa kokevien ryhmästä. Annetaan ensin ev.lut. kirkon piiristä tulleille vastaajille ääni.

Kuvassa Lucas Cranach vanhemman maalaus Martti Lutherista.

Useissa vastauksissa kaivattiin selkeämpää johtajuutta. 

"Ongelma on se, että he ketkä tarvitsisivat koulutusta eniten, eivät tule paikalle. Kirkollista ohjausta ylempää (kirkolliskokous, piispat) ihmisten tasavertaisuudesta." 

"Johtavaa otetta esimieheltä (niin, että esim. mahdollinen koulutus olisi pakollinen työtehtävä)" 

"Kirkkoherran toiminnalla on suuri merkitys sen suhteen ketä hän kuuntelee, ketä tukee ja millaisia puheita ja asenteita hyväksyy tai ei hyväksy." 

Kirkkoherrojen rooli tuli useissa ev.lut. kirkon vastauksissa esille. Joskus tilanne vaikutti huolestuttavalta:

"Työyhteisöni on aiheen tiimoilta erittäin kahtia jakautunut. Kirkkoherra tuomitsee jyrkästi hänen kanssaan erimieliset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvään keskusteluun kuuluu vahvasti pelko. Ne, jotka ovat kirkkoherran kanssa samaa mieltä, uskaltavat sanoa mielipiteensä, meidän muiden on pidettävä mölyt mahassamme."

Jos tilanne työyhteisössäsi on tämä, ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun tai luottamusmieheen! Jos he eivät ota hommaa tosissaan, ole yhteydessä oman alueesi aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueeseen! (Numerot löytyvät esim. täältä.) Pelon ilmapiirissä ei pitäisi kenenkään joutua tekemään töitä.

Avioliittokysymys koettiin kuormittavana.

"Kirkossa vihkiminen on toistaiseksi rajattu naisen ja miehen väliselle liitolle. Tämä on asia, joka koko kirkossa pitäisi ratkaista, ei vain paikallisin päätöksin. Asia ei johdu paikallisseurakunnan tahdosta (ainakaan täysin) vaan on isomman emoseurakunnan linjaus, mutta ei ole ollut rohkeutta vielä sitä haastaa."

Kaivattiin myös ymmärryksen lisäämistä, kommunikaatiota sekä yleistä valistusta.

"Avointa juttelua omista toiveista, ajatuksista ja ennakko-odotuksista." 

"Teologisia keskusteluiltoja, jotka rakentaisivat ymmärrystä eri tavoin ajattelevien välille." 

"Seurakuntalaisille jotain valistusta. Suurimmat haasteet tilanteissa jotka ovat työntekijän ulottumattomissa."

Osa vastaajista oli sitä mieltä, että yhteisöä on vaikeaa tai mahdotonta muuttaa paitsi ajan ja ns. luonnollisen poistuman kautta. 

"En vieläkään tiedä sellaista hokkuspokkusta, jolla saataisiin muutettua asenteita ja uskomuksia, ellei ihminen ole halukas edes kuuntelemaan. Ehkä vain rukoilemalla, että Jumala rakastaisi nekin ihmiset joskus ehjiksi, jotka eivät pysty muita hyväksymään." 

Seuraavaksi muiden yhteisöjen pariin.

Kuva Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkosta Espoon Tapiolasta

Ortodoksisesta kirkosta tuli tämänsuuntaisia toiveita:

"Etenkin nuorten leireillä enemmän rohkeaa ja positiivista puhetta ja opetusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, sekä esim. leirien lomakkeisiin ehdottomasti kohta, jossa kysytään preferenssi mm. majoituksen ja saunavuorojen suhteen." 

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hiljainen hyväksyntä ei riitä. On otettava toimia jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat tuntevat olonsa turvalliseksi ja tervetulleiksi sekä seurakuntien työyhteisöihin että seurakuntien jäseneksi ja nuorten toiminnassa on otettava suuria askeleita parempaan suuntaan välittömästi." 

Vapaiden suuntien edustajilta tuli tällaisia kommentteja:

"Varmaan lisää avoimuutta, ulospäin suuntautumista, jotta kohdattaisiin ihmisiä enemmän. Varsinkin heitä, jotka eivät itse uskalla hakeutua seurakuntaan." (Suomen Vapaakirkko)

"Näkisin niin, että seksuaalivähemmistöihin liittyvä matka on seurakunnissa on pitkä ja tarpeellinen. Toivoisin kuitenkin muistettavan, että ilman teologista lähestymistä seurakunnat eivät muutu (ainakaan ne seurakunnat jotka pitävät teologiaa arvossa). Teologisesti homoutta on mahdotonta valkopestä Raamatun puitteissa (joidenkin yrityksistä huolimatta ei tule menemään valtaosalle teologeista ikinä läpi). Asia pitäisi saada tuotua enemmän armon ja epätäydellisyyden hyväksynnän kautta. Seta-tyyppinen pride-linja tulee ajamaan Raamattu-uskolliset kristityt entistä enemmän yhteen ja sateenkaarivähemmistöt omiin yhteisöihinsä. Näin se ei ole välttämättä pakko mennä." (jokin helluntaiseurakunta)

Jossakin buddhalaisessa yhteisössä oli pohdittu profiloitumista homomyönteiseksi:

"Toiminnassa on ollut aikojen saatossa mukana seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Asia on ehkä jotenkin tiedetty, mutta asiasta ei ole ollut puhetta. Joskus on yleisellä tasolla sanottu, että transihminen voi hyvin olla buddhalainen, tai että suuntautumisella ei ole merkitystä. Asia ei ole ollut kummemmin esillä. Kahdenkeskisessä ohjauskeskustelussa on kerrottu, että olemme homomyönteinen ryhmä. Pohdimme sitten, voisiko sellaiseksi profiloitua. Tuumasin itse, että riittää varmaankin jos on ihmismyönteinen." 

Vuorovaikutuksen ongelmia

Jotkut seurakuntien työntekijät ja toimijat kokivat vuorovaikutuksen sateenkaari-ihmisten kanssa ajoittain ongelmalliseksi.

Muutama vastaaja kertoi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan käyttäytyneen tavalla, jonka voi laskea seksuaaliseksi häirinnäksi. Yhdessä vastauksessa viitattiin jopa raiskaukseen.

Seksuaalinen häirintä ei ole mikään sateenkaari-ihmisyyteen liittyvä piirre, jota täytyy ymmärtää ja sietää. Sateenkaari-ihmisiä koskevat ihan samanlaiset käyttäytymissäännöt kuin muitakin ihmisiä. Kerrataan vielä. Seksuaalista häirintää ei pidä sietää!

Raiskaustapauksissa kehotamme olemaan yhteydessä poliisiin! 

Mutta takaisin vastauksiin.

Jotkut vastaajista kokivat vaikeiksi sateenkaari-ihmisten ennakkoluulot uskovia kohtaan.

"Koetan kohdata työssäni kaikki ihmiset saman arvoisina riippumatta siitä, millaisia he ovat. Mielestäni olen siinä onnistunutkin. Koska olen kirkon työntekijä, koen kuitenkin usein, että sateenkaari-ihmiset eivät luota/ usko siihen, että hyväksyn heidät. Koen toisinaan heidän puoleltaan ennakkoluuloja, ja näiden hälventäminen on joskus haasteellista, koska kirkko on ikään kuin "painolastina" ympärilläni." (Suomen ev.lut. kirkko)

"Niin kauan menee kivasti, kun ei tule ilmi mun katolisuus - olen harras katolinen ja pyrin hyvään, olen ihminen, en useinkaan onnistu ajatuksissani, sanoissani, teoissani. Sitten kun tämä tulee ilmi, jutut yleensä hiljenee, siis silloin kun on kyse ihmisistä, jotka ei tunne mua yhtään. Koen ihan täysin ja kokonaan, että me ollaan kaikki tasavertaisia Jumalan edessä." (Katolinen kirkko Suomessa)

Jotkut kokivat erilaisista näkemyksistä keskustelun vaikeaksi.

"Koen tulleeni usein lytätyksi sateeenkaari-ihmisten taholta, koska uskon perinteiseen avioliittokäsitykseen. En koe tuovani näkemystäni esille kovin aktiivisesti, mutta keskustelun alettua ei ole enää tilaa järkevälle keskustelulle vaan voimakkaat tunteet ottavat usein vallan. Yhtäkkiä huomaan olevani haukuttu ja lytätty ihminen - sen vuoksi, että minulta on kysytty mielipidettäni ja perusteluita. Pyrin ne mielestäni vielä kauniisti tuomaan esille." (jokin helluntaiseurakunta)

Eräs helluntaiseurakuntien piiristä tuleva vastaaja esitti kuitenkin myös vision yhteisestä maaperästä, viholliskuvan sijaan:

"Melko konservatiiviseen yhteisöön kuuluvana ymmärrettävästi kohtaan helposti ennakkoasenteita sateenkaari-ihmisten taholta. Tämä näyttäytyy helposti jopa vihamielisyytenä, eikä dialogia pääse syntymään. Ei-valtionkirkkoon kuuluvan vähemmistöyhteisön jäsenenä minulla ja sateenkaari-ihmisillä, joita joskus myös seksuaalivähemmistöiksi kutsutaan, voisi kuitenkin olla myös yhteistä maaperää ja kokemuspohjaa, josta lähteä liikkeelle."

Lopuksi

Meiltä kysellään aina välillä neuvoja liittyen uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden toimintaan. Tilanne on yleensä sellainen, että sateenkaari-ihminen kaipaa kovasti uskonyhteisöä, mutta ei tiedä uskaltaako jonkin yhteisön toimintaan mennä mukaan. Ihminen voi olla kovin arka lähestymään yhteisöjä näiden kysymysten kanssa. Torjutuksi, tuomituksi tai jotenkin kiusallisesti siedetyksi tulemisen riski on usein liian suuri. 

Yritämme itse kartoittaa turvallisia yhteisöjä. Tai yhteisöjä, joissa on turvallisia sopukoita sateenkaari-ihmisille. Työtä turvallisuuden eteen on kuitenkin vielä tehtävä paljon, kuten tämänkin kyselyn vastauksista kävi ilmi. 

Mutta jotta meillä olisi antaa suosituksia ja jotta turvallista tilaa raivattaisiin entistä enemmän eri yhteisöjen sisälle, ilmianna oma turvallinen yhteisösi! Kerro millä tavalla se on turvallinen ja kuinka sen toimintaan voi osallistua! Ilmiannot voi tehdä vaikkapa tämän tekstin kommenttikenttään tai meille sähköpostitse: info@voimavaraksi.fi 

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! 

Selvyyttä seksiin -seminaarissa

Viime lauantaina julkaistiin kirja nimeltä Selvyyttä seksiin - Näkökulmia kristilliseen seksuaalietiikkaan ja -kasvatukseen. Kirjan julkistamistilaisuus pidettiin Helsingin Lähetysseurakunnassa, Isolla Roobertinkadulla.

Julkistamistilaisuuteen liittyi kokonainen Selvyyttä seksiin -seminaari. Lumi ja Riku jalkautuivat seminaariin, keskelle sankkaa joukkoa lähinnä eri vapaakristillisten yhteisöjen edustajia.

Seminaarin puheenvuorot yllättivät meidät monin paikoin positiivisesti. Puhujat eivät yleensä tarjonneet vastauksia, vaan esittivät kysymyksiä. Peräänkuulutettiin keskustelua ja kohtaamista. Ei myöskään hymisty samanmielisinä. Jo ensimmäisen puheenvuoron esittänyt ylilääkäri ja lääketieteen tohtori Markku Virkkilä kertoi olevansa eri mieltä joidenkin Kutsuvat sitä rakkaudeksi -teoksessa olevien asioiden kanssa. (Olemme kirjoittaneet aiemmin blogikirjoituksen, jossa pohdittiin kyseistä nuorille suunnattua opasta.) Hän ei kuitenkaan valitettavasti ehtinyt tarkentaa, mistä asioista hän ei ole samaa mieltä. Tästäkin toivottavasti käydään jatkossa keskustelua.

Väitöskirjatutkija ja Vapauta Uhri ry:n toiminnanjohtaja Pia Rendicin kommentti itsetyydytyksestä myönteisenä tapana tutustua omaan kehoon ja seksuaalisuuteen oli myös hieman ristiriidassa edellä mainitun oppaan kanssa. Hienoa, että tällä asialla ei enää niin paljon ahdisteta esim. nuoria. Kahvipöytäkeskustelussa erään vanhemman herran kanssa mietimmekin, että aikoinaan helluntaiseurakunnassa tällaisista asioista ei voinut edes puhua. Nuoren miehen pastorille lähetettämää kysymystä "Onko itsetyydytys syntiä?" ei ollut edes suostuttu lukemaan ääneen.

Kuulimme myös pohdintaa seksuaalisuudesta Raamatun viitekehyksessä. Helluntaikirkon eettis-opillisen toimikunnan jäsen Sara Saarela esitti mm. sellaisen kysymyksen, että onko luomiskertomuksen* kuvaus mieheksi ja naiseksi luomisesta ja maan täyttämisestä normatiivinen vai kuvaileva. Eli määrääkö luomiskertomus sen, että kaikkien on oltava miehiä tai naisia, ja heteroita? Vai todetaanko tässä vain, että näin asia yleensä on, ilman normien asettelua?

Hyviä pohdintoja, totesi vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvanut Riku.

Kaikkein koskettavin puheenvuoro tuli helluntaiseurakunnassa aktiivisesti vaikuttaneelta pariskunnalta, jonka homopoika oli tullut ulos kaapista 19-vuotiaana. Järkytyksen ja surun keskelläkin he olivat pitäneet kiinni siitä, että hyväksyvät lapsensa, rakastavat tätä sellaisena kuin hän on. Puheenvuoron taustalla pyörivät vapaakristillisissä seurakunnissa kasvaneiden sateenkaarinuorten sitaatit. Sitaatit olisivat voineet olla hankkeen piiristä, materiaalia vaikkapa jostakin kyselystämme, tai henkilökohtaisissa keskusteluissa esille nousseita kysymyksiä itsestä Jumalan silmissä ja uskonyhteisön jäsenenä.

Seminaarissa pohdittiin paljon suhtautumista seurakunnissa oleviin sateenkaari-ihmisiin. Lähinnä homoihin ja lesboihin - tai "ihmisiin, jotka kokevat vetoa samaa sukupuolta kohtaan", kuten pastori Ari Puonti halusi tarkentaa. Puonnin mielestä meidän tulisi kokonaan luopua sellaisista käsitteistä kuin homo, hetero, lesbo ja biseksuaali, ja nähdä kaikki vain Jumalan lapsina. Sukupuolen moninaisuutta käsiteltiin hieman, mutta homokysymys oli selvästi päivänpolttavin.

Yleisin suhtautumistapa näissä piireissä näyttää olevan se, että hyväksytään homo ihmisenä, mutta ei hyväksytä sitä, että hän ns. toteuttaa homouttaan. Kaapista tulleen pojan isä kysyikin tärkeän kysymyksen: "Hyväksymmekö me nämä ihmiset aidosti, jos emme  hyväksy heidän ihmissuhteitaan?"

Samaan aikaan kun iloitsemme siitä, että helluntaiseurakunnissa ja muissa vapaakristillisissä piireissä kysytään tällaisia kysymyksiä, seminaarin avaama todellisuus oli raskas. Onko helluntaiseurakunnassa aktiivisesti toiminut äiti ihan oikeasti joutunut pelkäämään, että pojan kaapista tulon jälkeen hän on tervetullut seurakuntaansa korkeintaan hiljaa jonnekin takariviin? Ihan oikeastiko erään keskustelua kommentoineen äidin tytär on muuttanut lopulta pois maasta, koska yhdessäkään Suomen vapaakristillisessä seurakunnassa ei toivotettu häntä tervetulleeksi sateenkaariperheensä kanssa?

Seminaarin asetelma oli muutenkin vähän hassu. Heterot (plus pastori Ari Puonti, joka on kertonut aiemminkin omasta taipaleestaan ulos homoidentiteetistä) keskustelivat siitä, millä ehdoilla homot voidaan hyväksyä. Paikalla ei ollut yhtäkään keskustelijaa, joka eläisi avoimesti homona, vieläpä itsensä hyväksyen. Tämänlaista lähestymistapaa sivusimme viime syksyllä yhdessä blogitekstissämmekin. Kun puhutaan jostakin, otetaan asianomaiset mukaan. 

Voi kuitenkin olla, että keskusteluun halukkaita asianomaisia on vaikeaa löytää. Olisi kieltämättä raskasta edustaa asianosaista ja avata omia herkimpiä elämänalueitaan tilanteessa, jossa joutuu pelkäämään yleisökommentteja. Jossa aihepiiriä lähestytään ehkä eniten sen kautta, että homo ei voi tilalleen mitään, vaikka haluaisi, ja siksi hänet pitäisi jotenkin säälin kautta hyväksyä. 

Missä on se keskustelu, jossa samaa sukupuolta olevien välinen suhde nähdään rikkautena, voimavarana, tärkeänä ja juhlistettavana asiana? Käydäänkö sellaista keskustelua missään päin vapaakristillisiä piirejä? Kertokaa, jos tiedätte!

Seuraava blogikirjoituksemme jatkaa vähän samasta teemasta, kun puramme viimeisimpään kyselyymme tulleita vastauksia. Nähdään sitten!

*1. Mooseksen kirja 1:26 Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» 27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 28 Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.

Nuorisokysely, osa 3

Tervetuloa nuorisokyselymme esittelyn kolmanteen osaan! Tässä vaiheessa katselemme vastauksia liittyen niihin yhteisöihin, joista jokaisesta on tullut keskimääräinen määrä vastauksia.

Minkälaisia kommentteja eri uskonyhteisöjen toimintaan osallistuneet nuoret ovat jättäneet? Eroavatko eri yhteisöissä koetut asiat toisistaan? Tarkastelussa ovat lestadiolaiset, herännäiset, viidesläiset, ortodoksit ja helluntailaiset + vapaakirkkolaiset.

(Nuorisokyselystä voi lukea perustietoja ekasta ja tokasta osasta.)

Katselemme yhteisöihin liittyviä vastauksia lähinnä kahden kysymyksen ja vapaamuotoisten kommenttien avulla.

Kysymykset olivat:

1. Miten toiminnassa otettiin huomioon seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus?

Annoimme tähän seuraavat vaihtoehdot:

Tuotiin ilmi, että jokaista arvostetaan samalla tavalla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta.

Kerrottiin, että jokaisen itsemäärittelyä kunnioitetaan sukupuolen suhteen.

Nuoria ei jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella.

Majoittuminen ei perustunut sukupuoliolettamaan.

Peseytymistilanteessa huomioitiin yksilölliset tarpeet yksityisyyteen.

Kaikille sopivia wc-tiloja löytyi.

Opetuksessa huomioitiin asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus.

Rohkaistiin kertomaan, jos havaitsee trans- tai homofobiaa.

Moninaisuutta ei huomioitu.

Jotakin muuta, mitä?


2. Koitko, että joku suhtautui negatiivisesti tai asiattomasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin?

Vastausvaihtoehdot olivat:

En kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi.

En kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi, mutta paikka tai tilanne ei silti ollut riittävän turvallinen, että olisin voinut tuoda esille tätä puolta itsestäni.

Kyllä. Toinen nuori.

Kyllä. Isonen.

Kyllä. Nuorisotyönohjaaja.

Kyllä. Pappi.

Kyllä. Joku muu, kuka?

Lestadiolaisuus

Aloitetaan lestadiolaisuudesta, tuosta ev.lut. kirkon sisällä toimivasta tunnetusta herätysliikkeestä. Lestadiolaisuus on kyllä vähän löyhä käsite, sillä se on jakaantunut erilaisiin ryhmiin. Suurin, n. 100 000 kannattajan ryhmä, on vanhoillislestadiolaiset (joiden päätapahtumassa Suviseuroissa hanke vieraili viime kesänä, lue lisää täältä). Esikoislestadiolaisia on Suomessa n. 10 000. Uusheräyksen piirissä on n. 3000 ihmistä. Rauhansanalaisia eli pikkuesikoisia on n. 7000 (tässä ryhmässä on juuret myös tämänhetkisellä pääministerillämme Juha Sipilällä). Pienin lestadiolaisryhmä on 300 kannattajan elämänsanalaisuus. Lestadiolaisuudesta voi lukea lisää vaikkapa Suomen ev.lut. kirkon tietopankista.

Kuvassa Lars Levi Laestadius, lestadiolaisuuden isä

Lestadiolaisuuden piiristä saimme 14 vastausta.

Vastaajista 12 ilmoitti, että toiminnassa ei huomioitu seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta. Näistä muutama mainitsi kuitenkin, että peseytymistilanteissa huomioitiin yksilölliset tarpeet yksityisyyteen ja että kaikille sopivia wc-tiloja löytyi. Yksi oli jättänyt vastaamatta koko kysymykseen. Toinen niistä, joka ei ollut rastinut vaihtoehtoamme "moninaisuutta ei huomioitu" ilmoitti, että opetuksessa oli huomioitu asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus.

Yksi kertoi omin sanoin moninaisuuden "huomioimisesta": "Erityisesti lestadiolaisten järjestämillä leireillä suhtautuminen oli jopa vihamielistä."

Kysymykseen negatiivisesta suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin vastattiin monin tavoin.

Kaksi vastaajaa ei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Neljä vastaajaa ei kokenut suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi, mutta ei kokenut paikkaa tai tilannetta niin turvallisesksi, että olisi voinut tuoda esille tätä puolta itsestään.

Loput vastaajat olivat kokeneet negatiivista tai asiatonta suhtautumista. Toisten nuorten taholta tätä oli kokenut 7, isosten taholta 6, nuorisotyönohjaajan taholta 2, papin taholta 8 nuorta. Yksi kommentoi, että melko pitkälti jokaikinen suhtautui negatiivisesti tai ainakaan muusta ei uskallettu puhua.

Yksi kertoi omin sanoin: "Seksuaalisuudesta ei edes puhuttu, vain perheenperustamisesta (heteronormatiivisella odotuksella, totta kai)."

Poimintoja omin sanoin kerrotuista vastausosioista:

"Ei ole ongelmaa"

"Vanhoillislestadiolaisten rippikoululeirillä ja nuortenilloissa ei kovin paljon puhuttu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöistä, mutta silloin kun aihetta sivuttiin, tehtiin hyvin selväksi, että kyse on synnistä. Nykyään useimmiten opetetaan, että homous on ihan ok, vain sen "harjoittaminen" on syntiä. Toisaalta jotkut opettavat, että vaikka olisi homoseksuaalisia ajatuksia, ne menevät ohi kunhan vain ei anna tällaisille kiusauksille valtaa. Homoseksuaaliset ajatuksetkin voivat olla syntiä jos niitä jää ajattelemaan."

"Rippikouluikäisenä en osannut kyseenalaistaa mitään, mitä vanhoillislestadiolaisuudessa opetettiin. Sisäistin hyvin homovastaisen ajatusmaailman, joka aiheutti voimakasta itseinhoa, syyllisyyttä ja häpeää, kun tajusin myöhemmin olevani lesbo. Kun 18-21 -vuotiaana miettiessäni seksuaaliseen suuntautumiseeni liittyviä asioita kävin vanhoillislestadiolaisten tapahtumissa, esimerkiksi nuortenilloissa, ahdistuin niissä paljon ja tunsin itseni pahaksi ihmiseksi ja epäonnistuneeksi kun en osannut olla hetero."

"Sittemmin oon jättänyt uskon ja lestayhteisö on jättänyt mut, siis kirjaimellisesti eristänyt ja tuominnut helvettiin. siellä joukossa on satoja, jotka joutuu piilottamaan ittensä kaikista lähimmäisiltä. tällä hetkellä kaapista tulo tuntuu elämäni suurimmalta virheeltä, kun meinaan lentää kotoa pihalle, mutta ehkä se siitä. ja näin yleisesti niin monen lestan mielestä kaikki heterouden ja cis-sukupuolisuuden ulkopuolelta on tietenkin syntiä mutta myös sairasta ja se on mahdollista parantaa saarnaamalla."

Herännäisyys

Herännäiset eli kotoisasti körtit ovat myös ev. lut. kirkon sisällä toimiva herätysliike, jonka vuosittain järjestämillä Herättäjäjuhlilla hankekin vieraili viime kesänä (blogiteksti täällä!). Herännäisyydestä voi lukea lisää vaikkapa Herättäjä-Yhdistyksen sivuilta.

Kuvassa Paavo Ruotsalainen, herännäisyyden johtohahmo

Herännäisyyden piiristä kyselyymme tuli vastauksia 26 kappaletta.

Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus näytti olevan melko hyvin huomioitu herännäisten nuorisotoiminnassa. 25 vastauksessa toiminnassa oli kerrottu, että jokaista arvostetaan samalla tavalla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta. 17 vastaajalle oli kerrottu, että jokaisen itsemäärittelyä kunnioitetaan sukupuolen suhteen. 15 vastaajan kokemuksessa nuoria ei jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella. Kaksi kertoi, että majoittuminen ei perustunut sukupuoliolettamaan. Peseytymistilanteen yksityiset tarpeet yksityisyyteen huomioitiin kuudessa vastauksessa. Kaikille sopivia wc-tiloja löytyi 13 vastauksessa. 21 vastaajaa kertoi, että opetuksessa huomioitiin asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus. 9 vastaajaa kertoi, että toiminnassa oli rohkaistu kertomaan, jos havaitsee trans- tai homofobiaa.

Ainoastaan yhdessä vastauksessa ilmaistiin, että moninaisuutta ei huomioitu. Vastaaja oli toisaalta ilmoittanut, että vain hän itse suhtautui negatiivisesti tai asiattomasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin...

Negatiivista tai asiatonta suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin oli herännäisten toimintaan osallistuneiden nuorten vastauksissa koettu ainoastaan toisen nuorten taholta. Näitä vastauksia oli kolme. 20 vastaajaa kertoi, ettei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Kaksi vastaajaa ei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi, mutta ei silti tuntenut tilannetta riittävän turvalliseksi tuodakseen esiin tätä puolta itsestään. Sitten oli se yksi vastaus, jossa oma suhtautuminen koettiin negatiiviseksi tai asiattomaksi. Vastaaja kommentoi:  "Seksuaalinen suuntautuminen on jokaisen oma asia. Ja siitä pitää puhua vain jos se häiritsee." 

Herännäisten toiminnasta kerrottiin omin sanoin mm. tällaista:

"Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyöllä on hyvä malli vähemmistöjen huomioon ottamisessa, ja mielestäni muutkin voisivat ottaa siitä mallia. Olen saanut aina majoittua itselleni sopivissa tiloissa ja käyttää muuta kuin virallista nimeäni. Syrjintää en ole kohdannut, ja rippileirillä oli oppitunti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Tämä oli mielestäni tärkeää, koska kouluissa harvoin annetaan oikeaa ja hyväksyvää tietoa näistä asioista."

"Körttinuoret ajaa aktiivisesti tasa-arvon asioita." 

"Oman kokemukseni mukaan herännäisessä nuorisotyössä ollaan tämän asian suhteen paljon edellä muita herätysliikkeitä ja kirkon yleistä suhtautumista."

Viidesläisyys

Viidesläisyys, jota uuspietismiksikin kutsutaan, on nuorin ev.lut. kirkon herätysliikkeistä. Sillä ei ole selkeää keskusjohtoa, vaan se koostuu erilaisista järjestöistä, kuten mm. Suomen Raamattuopistosta (SRO), Kansan Raamattuseurasta (KRS) ja Kansanlähetyksestä (SEKL). Viidesläisyydestä voi lukea lisää vaikkapa täältä. 

Kuvassa Urho Muroma, viidesläisyyden isä

Viidesläisyyden parista kyselyymme tuli 11 vastausta (yksi vastaajista oli kertonut omin sanoin kertonut osallistuneensa Kansanlähetyksen toimintaan, ja niputimme hänet yhteen muiden viidesläisten kanssa). Heistä 9 vastasi, ettei seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta huomioitu toiminnassa. Yksi mainitsi huomioimisesta, mutta huomioiminen tapahtui negatiivisella tavalla. Lisäksi 3 oli ilmoittanut vaihtoehdon "Tuotiin ilmi, että jokaista arvostetaan samalla tavalla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta" (sen vastauksen ohella, että moninaisuutta ei ollut huomioitu). Yhdessä vastauksessa löytyi kaikille sopivia wc-tiloja. Yksi ilmoitti perheitten ja ihmissuhteiden asiallisesta huomioimisesta opetuksessa. 

Entäs sitten suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin viidesläisten parissa? Yksi vastaajista ei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Neljä vastaajaa ei kokenut suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi, mutta ei silti kokenut riittävää turvallisuutta ollakseen avoin. 7 vastaajaa oli kokenut negatiivista tai asiatonta suhtautumista toisen nuoren taholta, 4 isosen taholta, 5 nuorisotyönohjaajan taholta, 5 papin taholta. 

Omin sanoin viidesläisten toimintaan osallistuneet kertoivat mm. tällaista:

"Nyttemmin aloitettuani sukupuolenkorjausprosessin olen saanut kuulla mm. että kajoan Jumalan luomistyöhön ja teen väärin jos muokkaan kehoani (eli siis haen minulle elintärkeitä korjaushoitoja)."

"En ole kokenut, että kukaan suhtautuisi negatiivisesti tai asiattomasti kehenkään yksittäiseen ihmiseen tai ryhmään, mutta yleisesti esim. samaa sukupuolta olevien suhteisiin ja avioliittoihin suhtaudutaan torjuvasti."

"Paljon hyvää mutta niin paljon pahaa pinnan alle piilotettuna. Yhteisö hylkäsi kaapista ulostulon jälkeen."

"Viidesläinen herätysliike jossa nuorenakin kävin, on ottanut virallisen linjan ottamatta kantaa ns ”isoihin kysymyksiin” esim tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Tämä on mahdollistanut minulle nuorena turvallisen kasvuympäristön, sillä homoutta ei ole suoraan tuomittu tai tuotu opetuksissa niinkään esiin, mutta kääntöpuolena on ollut se, ettei kenestäkään työntekijästä voinut päätellä mikä heidän kantansa oli homouteen. Näin ollen en koskaan uskaltanut jutella asiasta kenenkään kanssa, vaikka olisin tarvinnut hengellistä tukea."

Lestadiolaisuus, herännäisyys ja viidesläisyys, kaikki evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivia herätysliikkeitä - ja kovin erilaisia. Kirkon herätysliikkeistä rukoilevaisuus ja evankelisuus saivat niin vähän vastauksia, että emme ota niitä mukaan tähän osuuteen. Seuraavaksi siirrymmekin sitten evankelis-luterilaisen kirkon ulkopuolelle.

Ortodoksinen kirkko

Ortodoksiseen kirkkoon, toiseen kansalliseen kirkkoomme, voi tutustua syvällisemmin vaikkapa kirkon omilla sivuilla.

Kuvassa Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous vuonna 2010

Ortodoksien piiristä saimme 11 vastausta. 6 vastaajan kokemuksen mukaan toiminnassa tuotiin ilmi, että kaikkia arvostetaan samalla lailla riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä. 3 vastaajaa kertoi, ettei nuoria jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella. Kaksi mainitsi peseytymistilanteitten yksityiset tarpeet, 4 kaikille sopivat wc-tilat. 4 vastaajaa kertoi, että opetuksessa huomiotiin asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus. Yhden vastaajan mukaan toiminnassa rohkaistiin kertomaan, jos havaitsee homo- tai transfobiaa. 5 vastaajaa ilmoitti, että moninaisuutta ei huomioitu. Yksi jätti kokonaan vastaamatta kysymykseen.

8 vastaajaa ei ollut kokenut kenenkään suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Kaksi ei ollut kokenut negatiivista tai asiatonta suhtautumista, mutta ei silti tuntenut toimintaa riittävän turvalliseksi tuodakseen tätä puolta itsestään esiin. Yksi oli kokenut negatiivista tai asiatonta suhtautumista nuorisotyönohjaajan taholta, yksi nuorten taholta leirillä, jossa oli itse ohjaajana.

Vapaamuotoisia kommentteja tuli ortodoksisen kirkon toimintaan osallistuneilta aika vähän, tässä niistä muutama:

"Kristinoppileirin seksuaalivalistuksessa puhuttiin avoimesti ja positiivisesti seksuaalivähemmistöistä."

"Luterilaisten nuorisotoiminta on valtavasti jäljessä näissä asioissa. Ortodoksisen kirkon nuorten piirit ovat paljon vastaanottavammat sateenkaarinuoria kohtaan." 

"Olen osallistunut Ortodoksisen opiskelijaliiton tapahtumaan, missä kävimme isolla porukalla Helsingissä ja mukana oli yksi sateenkaaripari. Muistan että kaikki suhtautuivat täysin luontevasti tähän pariskuntaan." 

Helluntailaisuus ja Vapaakirkko

Loikkaamme ortodoksikirkosta karismaattisuuteen: helluntaiseurakuntiin ja Suomen Vapaakirkkoon. Näitä voisi kutsua herätysliikkeiksi ev.lut. kirkon ulkopuolella, vaikka - jotta kaikki olisi entistäkin jännempää - helluntailaisia toimii myös ev.lut. kirkon sisällä. Helluntailaisuutta ei voikaan määritellä ja rajata kovin hyvin. Tietoja siitä voi lukea vaikkapa helluntaiherätyksen sivuilta. Vapaakirkko taas on itsenäinen kirkkokunta. Siitä voi lukea sen omilta sivuilta. Niputimme nämä kaksi yhteen sen takia, että niissä on paljon samaa, ja monet ihmiset toimivat kummassakin.

Saimme yhteensä 27 vastausta helluntailaisuuden ja Vapaakirkon piiristä. 11 vastaajaa oli osallistunut sekä jonkin helluntaiseurakunnan että Vapaakirkon toimintaan. Evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan oli osallistunut 16.

Suurin osa vastaajista, kaikkiaan 16, oli sitä mieltä, että toiminnassa ei huomioitu seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta. 4:n mukaan toiminnassa tuotiin ilmi, että kaikkia arvostetaan samalla lailla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä huolimatta. 4 huomioi, että kaikille sopivia wc-tiloja löytyi. 3 mainitsi, ettei nuoria jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella. Kolme havaintoa oli myös siitä, että kaikkien yksilölliset peseytymistarpeet huomioitiin. Perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuuden huomioimisen opetuksessa oli bongannut kaksi, ja kahden mukaan toiminnassa kerrottiin, että jokaisen itsemäärittelyä sukupuolen suhteen kunnioitetaan. Yhtä oli rohkaistu kertomaan homo- tai transfobiasta.

Vastaajista kaksi ei ollut kokenut kenenkään suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Yhdeksän ei ollut kokenut asiatonta suhtautumista, mutta ei kokenut tilannetta tai paikkaa kuitenkaan riittävän turvalliseksi, jotta olisi voinut tuoda esille tätä puolta itsestään. Asiatonta tai negatiivista käytöstä oli koettu toisen nuoren taholta (10 vastausta), isosen taholta (5 vastausta), nuorisotyöntekijän taholta (9 vastausta) ja papin taholta (11 vastausta).

Omin sanoin toimintaa kommentoitiin näin:

"Moninaisuutta ei vaan huomioitu tai tuotu ollenkaan esille. Eri "rodut" huomioitiin, mutta sukupuoli ja suuntautunuminen jäivät unholaan, ihan kuin muita kuin cis-sukupuolisia heteroita ei olisi ollut lainkaan."

"Helluntaiseurakunnilla on yleisesti hyvin vanhahtava käsitys sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, ja tätä pääsi todistamaan nuortenilloissa ainakin kerran kuukaudessa kun aiheeksi tuli "maailman moraalittomuudet" ym vastaavat. Vasta siirtyessäni ev. lut. kirkon toiminnan pariin ollessani 17 - vuotias, koin vihdoinkin olevani hyväksytty."

"Yleisesti olen aina nauttinut kirkon/yhteisön nuorisotoiminnasta, eikä seksuaali-identiteettini piilottelu koskaan varsinaisesti vaivannut minua. Epätasa-arvon tai identiteettini vähättelyn tunne liittyy muistoissani suurempaan yhteisöön ja sen jäseniin, jotka eivät olleet mukana nuorisotoiminnassa edes aikuisrooleissa. Tämä yhteisön yleinen paine vaikutti kuitenkin minuun, ja mahdollisesti muihinkin nuoriin, ja sai vaikenemaan normista eriävästä identiteetistä. Itse ainakaan en koskaan pelännyt, että nuorisotoiminnan kaverit/aikuiset olisivat "hylänneet" minut, jos olisin avautunut seksuaali-identiteetistäni, mutta uskon edelleen, että yhteisömme kokonaisuutena ei hyväksyisi sitä lainkaan."

"Hellareilla on semmoinen hiljainen koodi, että kaikki ovat heteroita ja mitään muuta ei sitten saakkaan olla. Tai saa olla, mutta sitä suuntausta ei saa harjoittaa. Ei niistä asioista puhuttu julkisesti. Kaikki, jotka omaavat lukutaidon osaavat kyllä raamatusta löytää ne tekstit, missä homous kielletään. Siellä on sellainen hiljainen konsensus, että homous ei ole Ok, mutta ei sitä kuuluteta. Sellaista vaihtoehtoa ei ole missä voisi elää avoimesti homosuhteissa ja olla helluntailainen."

Että näin

Tämänlaisia vastauksia saimme eri herätysliikkeiden ja ortodoksisen kirkon parista. Vielä on jäljellä ne 235 nuorta, jotka ovat ilmoittaneet yhteisökseen pelkän evankelis-luterilaisen kirkon ilman sen kummempaa maustetta. 

Lähdemme myös katselemaan, kuinka nuorisotoiminnassa on tultu kaapista. Ovatko peräti papit rohjenneet? 

Tärkeä osuus on myös se, mitä nuoret itse toivoisivat aikuisilta. Pysykää siis edelleen kuulolla!