maanantai 21. joulukuuta 2020

"Eheytyskysely kakkonen", toinen osa: eheytyksen syyt ja kulku

 Tervetuloa lukemaan toista katsausta vuoden 2020 kyselyymme seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksistä! Olemme viime tekstissä kertoneet perustietoja vastaajista sekä niistä tilanteista ja paineista, jotka saavat ihmisen ryhtymään "eheytykseen" tai joutumaan sen kohteeksi. Nyt katselemme tarkemmin itse muutospyrkimyksiä ja niihin liittyviä toiveita. Kiitos vielä kaikille 64:lle kyselyyn vastanneelle! 

Kuva Andrew Martin, Pixabay

Kyselyyn tulleet ruotsinkieliset vastaukset on yksityisyydensuojan vuoksi suomennettu. Kysymyksiin on yleensä voinut antaa useamman vastausvaihtoehdon. Itse kyselyä ja sen muotoa koskevia kommentteja emme käsittele tässä tekstissä vaan myöhemmin. Ja vielä huomio! Tämä raportti EI kuvaa "eheytystä" Suomessa kattavasti. Kyselyssä on mukana varsin suppea otos: 64 vastaajaa, joita aihe jollain lailla henkilokohtaisesti koskettaa. 

Ja alkuun jälleen triggerivaroitus: teksti sisältää materiaalia, joka voi aktivoida traumoja ja herättää ahdistusta! 

Muutospyrkimysten tavat ja ajat

Mennään siis pitemmittä puheitta vastausten pariin. Suuntautumisen tai/ja sukupuoli-identiteetin muutosta oli yritetty seuraavien menetelmien avulla (suluissa vastaajamäärät)

vertaisryhmä (8)

ryhmäterapia (1)

yksilöpsykoterapia (5)

pariterapia (1)

sielunhoito (10)

sielunhoitoterapia (4)

konferenssi/kokous (9)

leiri/retriitti (6)

paastoaminen (3)

omatoiminen opiskelu, kirjallisuus (27)

Raamatun lukeminen  (24)

rukoileminen toisen/toisten kanssa (15)

rukoileminen yksin (31)

demonien tai pahojen henkien pois ajaminen (6)

aversiohoito (inhon tunteiden herättämiseen perustuva hoito) (2)

käytöksen muuttaminen feminiinisemmäksi tai maskuliinisemmaksi (25)

seksistä pidättäytyminen (20)

seurustelusta pidättäytyminen (28)

pidättäytyminen itsetyydytyksestä (15)

heteroseksuaaliset seurustelusuhteet (24)

heteroavioliitto (12)

Frank Worthenin ohjelma (1)

Aslan ry:n toimintaan osallistuminen (5)

Aslan ry:n Elävät vedet -ohjelmaan osallistuminen (3)

Elävät Vedet ry:n toimintaan osallistuminen (3)

jonkin muun yhdistyksen toimintaan osallistuminen, minkä? (1: Vl Rauhanyhdistysten toiminta)

jotain muuta, mitä? (7)

Jotain muuta -kohdassa ilmoitettiin seuraavia tapoja:

"Koetin "psyykata" itseäni." 

"Dysforian välttely hukuttamalla ajatukset opiskeluun, paastoaminen jotta voisi keskittyä näläntunteeseen yms. Mielen kiireisenä pitäminen, sukupuoli-identiteetin "unohtaminen""

"Katsomalla pornoa, pakottamalla itseni masturboimaan, harrastamalla seksiä"

"Poistanut kaikki tähän "syntiseen elämään" kuuluvat henkilöt, eli kaikki ystävät ja kaverit ja tutut. Ettei olisi kiusauksia tai nämä ihmiset johdattaisi minua syntiin."

"Koko aiheen välttely, kieltäminen"

"Minulla ei tällaista ollut vain ainoastaan ulkopuolista painetta tuli. Itselleni oma seksuaalisuuteeni on ollut täysin ok."

"Koko elämä. Mahdoton eritellä mikä toiminta tähtäsi eheytymiseen."

Kysyimme myös pyrkimysten kestoa. Vastaukset jakaantuivat näin:


Ajallisesti muutospyrkimykset sijoittuivat vuosille:


Jotkut "eheytyksen" tavoista ovat selkeästi aikaan sidottuja. Frank Worthenin ohjelmaa on käyty Suomessa läpi ennen Aslan ry:n perustamista, mikä tapahtui vuonna 1991. Aslan ry puolestaan vaihtoi nimensä Suomen Elävät Vedet ry:ksi vuonna 2013. Nimenmuutosta ennen yhdistyksessä oli jo toiminut Elävät Vedet -niminen eheytymisohjelma. 

Jotkut tavat, joilla muutokseen on pyritty, ovat selvästi vähemmän sidottuja aikaan, kuten vaikkapa Raamatun lukeminen tai rukoileminen. Entä ne tavat, joiden toivoisi jääneen historiaan, kuten demonien tai pahojen henkien pois ajaminen ja aversiohoito? Entä solmitaanko heteroavioliittoja osana eheytymispyrkimyksiä vielä nykyään? 

Kuva Tumisu, Pixabay

Heteroavioliiton osana muutospyrkimyksiä ilmoitti solmineensa kaikkiaan 12 vastaajaa. 

Ikäryhmässä 21-30 tällaisen liiton oli solminut 3 vastaajaa 26:sta. Ikäryhmässä 31-40 liittoja oli solminut 5 vastaajaa kymmenestä eli puolet. Ikäryhmässä 41-50 näitä liittoja oli solminut kaksi vastaajaa kahdeksasta. 51-60-vuotiaiden ryhmässä liittoja oli solminut viidestä vastaajasta kaksi. 

Demonien ja pahojen henkien pois ajamista osana muutospyrkimyksiä kertoi kokeneensa kuusi vastaajaa: 21-30-vuotiaiden ryhmästä kolme vastaajaa, 31-40-vuotiaista, 41-50-vuotiaista ja 51-61-vuotiaista jokaisesta ryhmästä yksi vastaaja. 

Heteroliittoja "eheytymismielessä" on solmittu aika vasta, samaten henkiä ajettu pois. Historia ei ole kätkenyt näitä käytäntöjä hämäriinsä.  

Entäpä aversiohoito? Sen kuvittelimme liittyvän lähinnä kaikista vanhimpiin ikäryhmiin, mutta näin ei ollut. Kaksi vastaajaa ilmoitti kokeneensa tätä. He kuuluivat ikäryhmiin 21-30 ja 51-60. Jos joku ei tiedä, mitä on aversiohoito, tässä siitä lyhyesti. Aversiohoito on inhon tunteisiin perustuva hoito, jota käytettiin Suomessa lähinnä 40-luvun loppupuolella alkoholismin hoidossa, kunnes antabus-lääkkeet syrjäyttivät sen. Siinä sähköiskut ja pahoinvointia tuottavat aineet yhdistettiin aiemmin mielihyvää tuottaneisiin ärsykkeisiin (alkoholistin tapauksessa lempialkoholijuomiin). Homoseksuaalisuutta aversiohoidolla on pyritty "hoitamaan" vielä 40-luvun jälkeenkin. Lisätietoa hoidosta ja taistelusta, jota sen lopettamiseksi käytiin, voi lukea suomeksi Olli Stålströmin väitöskirjasta.  

 Vanhemman vastaajan kohdalla aversiohoito voi vielä olla mahdollinen terveydenhuollossa tuotettu oikea "hoito", mutta nuoremman vastaajan kohdalla ei. Nuorempi vastaaja on toisissa kohdissa ilmaissut, että hänen muutospyrkimyksiinsä osallistui terveydenhuollossa toimivia henkilöitä, ammattiroolissa. Voi olla, että emme avanneet käsitettä "aversiohoito" riittävän selkeästi, ja vastaaja käsitti sen eri lailla kuin olimme tarkoittaneet. Itse asiassa toivoisimme asian olevan näin. On kammottavaa, jos jossakin päin maatamme vielä näinä aikoina käytetään hoitoa, jonka epäeettisyys on kiistaton. Jos joku tällaista on kokenut tai tietää tällaisesta, tehkää kantelu aluehallintovirastoon! Meillekin voi asiasta kertoa. 

Syitä ja toiveita muutospyrkimysten taustalla


Kysymykseemme "Minkälaiset syyt saivat sinut tavoittelemaan muutosta?" tuli seuraavanlaisia vastauksia.

En itse tavoitellut muutosta. (6)

Perheeni tai läheiseni pakotti/painosti. (13)

Yhteisöni johto pakotti/painosti. (4)

Yhteisöstäni tuli viestiä, että joudun helvettiin tai saan muun rangaistuksen, jos en yritä muuttua. (16)

Yhteisöstäni tuli viestiä, että yhteisöäni tai jotakuta sen toista jäsentä rangaistaan, jos en yritä muuttua. (1)

Uskoin suuntautumiseni/identiteettini olevan Jumalan minulle antama erityinen koettelemus tai opetus. (14)

Uskoin suuntautumiseni olevan vihollisen/paholaisen tms. tuoma taakka, josta Jumala halusi minun pääsevän eroon. (14)

Uskoin tuottavani Jumalalle pettymyksen, jos en muutu. (20)

Ajattelin, ettei ole mahdollista olla samaan aikaan sateenkaari-ihminen ja uskova. (20)

Halusin olla normaali. (38)

Uskoin, että muutos on mahdollinen. (29)

Uskoin, että suuntautumiseni tai sukupuoli-identiteettini johtuu lapsuudessa tapahtuneesta hyväksikäytöstä. (11)

Uskoin, että suuntautumiseni tai sukupuoli-identiteettini johtuu lapsuuden vaille jäämisen kokemuksista. (17)

Uskoin homouden olevan valinta. (13)

Uskoin, että homoudesta ja/tai sukupuoli-identiteetistä levitetään esim. terveydenhuollossa epäasiallista tietoa. (5)

Pelkäsin HIViä ja muita tauteja. (2)

Pelkäsin jääväni yksin. (24)

Pelkäsin menettäväni yhteisöni ja/tai perheeni. (21)

Halusin miellyttää perhettäni ja/tai yhteisöäni. (25)

Halusin sopeutua normeihin. (36)

Halusin mennä naimisiin ja saada lapsia. (21)

Halusin kyetä (hetero)seksiin. (17)

En uskonut, että sateenkaari-ihminen voi olla onnellinen. (10)

Homokulttuuri oli minusta pinnallista. (8)

Homojen ja/tai transihmisten negatiivinen julkisuuskuva. (12)

Sateenkaariyhteisössä oli vaikeaa olla uskova. (5)

Minulla ei ollut positiivisia sateenkaari-roolimalleja. (23)

Minua inhotti olla sellainen kuin olen. (18)

Pelkäsin menettäväni työni ja/tai asemani. (8)

Pelkäsin olla oma itseni. (30)

Jokin muu syy, mikä? (9)

Joistakin muista syistä kerrottiin näin:

"Yleisesti yhteisön painostus, mutta ei henkilökohtaisesti minulle osoitettuna vaan se vain oli läsnä siinä yhteisön hengessä."

"Väkivallan uhka"

"Olin rikoslaissa tuomittu, valapatto, lainsuojaton, ja lääketieteelisesti sairausluokiteltu. Yhteiskunnan halveksima, vapaasti hakattavaa ja pahoinpideltävää riistaa. Jopa poliisi-virkavallankin asenteissa.
Uskon, että sukupuoli-identiteetistä edelleen levitetään haitallista tietoa, ja tämä on omakohtainen kokemukseni :("

"sateenkaari yhteisössä ei hyväksytty suuntautumistani eikä tunnustettu erilaisuutta "vain homot, lesbot, bi ja trans ovat vain hyväksyttyjä""

"Vaikea sanoa, mutta sillä hetkellä oleva seurustelusuhde naisen kanssa ja tämän mielipiteet ja reaktiot olivat hyvin vahvoja. Varsinkin sukupuoli-identiteettini kyseenalaistamiseen"

"En ollut vakuuttunut että sateenkaari-ihmisyys kuului siihen elämään joka minulle oli tarkoitettu"

"En alunperin pyrkinyt mihinkään muutokseen, vaan vl* yhteisö ja vanhempani pakottivat minut jo pienestä cisheteromuottiin väittäen kaiken muun olevan paholaisesta."

"Maailma, yhteiskunta, yleiset asenteet. Romanttisen rakkauden kaipuu, kun on vailla seksuaalisia haluja."

*vl = vanhoillislestadiolainen

Kuva pasja1000 Pixabay

Minkälaisia asioita vastaajat sitten toivoivat "eheytykseltä"? Kysymykseemme "Mitä toivoit saavuttavasi muutosyritysten avulla?" vastattiin näin:

Homoseksuaaliset/homoromanttiset halut ja tunteet menisivät pois. (28)

Homoseksuaaliset/homoromanttiset tunteet vähenisivät. (21)

Muuttuisin kokonaan heteroksi. (31)

Sukupuoliristiriidan väheneminen. (13)

Sukupuoli-identiteettini muuttuminen kokonaan. (11)

Heteroavioliiton solmiminen. (15)

Lapsien saaminen. (16)

Avioliittoni korjaaminen. (4)

Pystyisin elämään selibaatissa. (7)

Rauha seksuaalisuuteni suhteen. (29)

Rauha romanttisten tunteitteni suhteen. (26)

Rauha sukupuoleni suhteen. (13)

Pääseminen lähemmäksi Jumalaa. (17)

Jumalan tahdon noudattaminen. (24)

Paraneminen lapsuuden hyväksikäytöstä tai vaille jäämisen kokemuksista. (8)

Addiktiivisen käytöksen loppuminen. (5)

Etten tuntisi itseäni epäonnistuneeksi. (22)

Että sopeutuisin paremmin yhteisööni. (30)

Että perheeni olisi tyytyväinen. (20)

Jotain muuta, mitä? (8)


Jotain muuta -kohdassa ilmaisut toiveet olivat tällaisia:

"En koettanut muuttua, mutta pidin mahdollisena että olen vain jotenkin keksinyt olevani ei-hetero. Tai että oikeasti olen hetero, ja nämä homotuntemukset ovat vaan jotain psyykkistä oireilua."

"Että voisin osallistua normaalisti taas seurakuntayhteisön toimintaan, joka on minulle rakas ja tärkeä. 
Lisäksi toivoin, että suhteet uskovaisiin ystäviini voisivat palata ennalleen."

"Toivoin saavuttavani normaalit seksuaaliset halut, mitä kaikilla muillakin oli."

"Jotta sukulaisten tenttaaminen tyttöystävän löytymisestä loppuisi."

"Että miellyttäisin enkä suututtaisi seurustelukumppaniani"

"Toivoin että minulla olisi eheämpi käsitys siitä kuka olen ja etten kokisi jatkuvaa häpeää kaikesta"


Muutosyritykset omin sanoin kuvattuina 


Pyysimme vastaajia kuvailemaan omin sanoin muutosyritysten kulkua. Saimme tähän pyyntöön tekstiä 35 vastaajalta. Osa vastauksista on hyvin lyhyitä, pähkinänkuoressa ilmaistuja. Jotkut vastaukset olivat laajoja ja kuvailevia. Poimimme tähän otteita vastauksista. Yksityisyydensuojan vuoksi vastauksia on paikoin pilkottu. Olemme myös häivyttäneet asioita, jotka saattaisivat johtaa vastaajan tunnistamiseen. 

Muutokseen pyrkiminen ei ole kaikille välttämättä raskas kokemus. Vastaajista tällaista asennetta edustaa kommentti:

"Yritin tykätä miehistä, viisari ei värähtänyt. Meni muutama kuukausi tajuta se, end of story."

Valtaosalle vastaajista pyrkimykset tai niihin painostaminen on ollut kuitenkin vaikeampaa, jopa invalidisoivaa. Yleensä vaikeuteen liittyy vahvasti uskonto.

"Tuskainen, kamala. Täynnä itsevihaa. En halua enkä kykene edes kirjoittamaan tähän kaikkea sitä pahaa. Sain vasta pienen helpotuksen kun löysin ensimmäisen uskovaisen lesbon, joka kertoi minulle, että se on ihan ok olla molempia. Sitä aiemmin olin aina ajatellut että mun täytyy valita, usko tai seksuaalisuus. Se oli kaiken alku siihen että hyväksyin itseni, ja se oli pitkä prosessi, ehkäpä vieläkin."

"Minun suuntautumiseni lytättiin kotona ja seurakunnassa systemaattisesti. Kotona fyysistä, psyykkistä ja uskonnollisella väkivallalla. Kertakaikkiaan pienestä pitäen kiellettiin sellaisten asioiden oleminen. Samaa asiaa tuettiin saarnoilla ja tehtiin paholaistakin pahemmaksi. Lopulta aina muistutettiin, että haluanko taivaaseen vai tulimereen. Sukupuoli-identiteettini saatiin koteloitua kouluun menoon mennessä mustaksi ontoksi ahdistavaksi möykyksi, joka vain ahdisti."

"Jatkuva itseinho ja rukouksessa homoseksualisuudesta pois pääsyn pyynnöt"

"Yrityksistä puuttui tunne ja rakkaus. Kaikki oli vain järjellistä ja "mekaanista" toimintaa, ilman sielua ja tunnetta. Kuin huonoa näytelmää olisi katsonut, vailla pohjaa."

"tuskallinen, epäinhimillinen, epävarmuus siitä, mikä voi olla "totta".. sieluun jäi pysyvät vauriot (mutta tein pitkän työuran)"

Monet kertoivat uskonyhteisöjensä opeista ja asenteista, jotka synnyttivät hämmennystä. Myös ihan konkreettisia tapahtumia liittyen uskonyhteisöjen jäseniltä tulleeseen painostukseen tuli esille.

"Pää-asiallinen syy muutoksen haluamiseen oli järjestön (Jehovan todistajat) opetus että homous on luonnotonta ja maailmallista, eli jos olet homo et pääse paratiisiin ja kuolet pois kun maailmanloppu tulee. Positiivista. :)    Asiassa oli kyse lähinnä siitä hämmennyksestä että kumpi on oikeassa, omat "väärät" tunteet vaiko jumalan tahto ja yhteisön painostus. Opettavat myös että rukoilemalla ja olemalla aktiivisesti toiminnassa mukana väärät tunteet saa pidettyä aisoissa. GNP, gays not practicing on ylemmillä tahoilla käytössä oleva termi ihmisistä ketkä "eivät ole täysin päässeet yli haitallisista tunteista mutta eivät antaudu maailmallisille mielihaluille""

"kuuluin XXX jonka johtaja soitti minulle ja vetosi minua jättämään Jumalan nimessä kumppanini. Kun en tätä tehnyt vaan menin naimisiin, hän hylkäsi minut."

"ZZZ:ssa olisin seurustellut intersukupuolisen kanssa, mutta ZZZ:n opettaja tuli puhumaan minulle ja kieltämään sen toisen intersukupuolisuuden takia."

"Teininä liikuin paljon seurakunnan toiminnassa. Olin koulukiusattu ja seurakunnasta löysin kavereita ja uskoni auttoi minua masennuksessani. Kotiseurakuntani oli kuitenkin hyvin konservatiivinen ja vanhoillinen ja kaikki seksuaalisuuteen liittyvä, etenkin homoseksuaalisuus, oli jotain ihan kauheaa. Tämä puski minua syvemmälle kaappiin ja esittämään jotakin muuta kuin mitä olin."

"Minua painostettiin elämään hetoroelämää. Lopulta minut hylkäsi muutama seurakuntaani kuuluva silloinen "ystäväni/sisareni"" 

Omien yritysten tapoja ja tunnelmia ja niihin liittyneitä ajatuksia kuvattiin paljon

"Se tapahtui jaksoissa, välillä ajattelin että pystyn kontrolloimaan asiaa paremmin. Lähinnä rukousta, paastoamista ja itsenäistä raamatun lukemista, mutta myös sielunhoitoa ja esirukouksia. Löysin terapeutin Aslanin ja siellä Elävien Vesien kautta. Muutamia kertoja henkien pois ajamista."

"Päätin itse, että voin elää heterosuhteessa ja mennä naimisiin, että onnistun kyllä löytämään siedettävän suhteen niinkin ja elämään "oikein". Alleviivasin Raamatusta kaikki mahdolliset homous on syntiä -tyyppiset kohdat ja päätin muuttua."

"Ensimmäisen kerran muistan tietoisesti kyseenalaistaneeni seksuaalisuuteni noin 12-vuotiaana vuonna 2001 tai 2002. Se aiheutti minulle ahdistusta, koska muu kuin heterous oli minulle outoa. Siihen aikaan ei ollut vielä nettiä samalla tavalla kuin nyt ja hyviä esimerkkejä naisista pitäviä naisista ei oikein ollut missään mediassa. Muutenkin yhteiskunta oli erilainen ja siksi yritin muuttaa itseni heteroksi."

"Rakastuin naiseen ja aloitin seurustelun. Ajattelin kuitenkin heti aluksi, että se tulee päättymään, sillä en voi elää synnissä. Suhteen aikana olin välillä sitä mieltä, että elän synnissä ja minun täytyy lopettaa seurustelu. Välillä taas koin, että siinä ei ole mitään väärää. ---  Taukojen aikana olin vahvasti siinä uskossa, että voin eheytyä homoseksuaalisista tuntemuksista. Kun taas retkahdin uudestaan tapailemaan tätä samaa naista, koin epäonnistumista. Rukoilin paljon, että Jumala ottaisi homoseksuaaliset tuntemukseni pois. Kävin seurakunnassa ja toivoin, että se voisi parantaa minut. Yritin käydä treffeillä miesten kanssa, vaikka tiesin jo heti alkuun, että minulla ei herää tunteita heitä kohtaan."

"Muutosyritykseni olivat pitkälti henkilökohtaisia rukoukseen, kirjoittamiseen ja raamatunlukuun keskittyviä."

"Mietin pukeutumistani ja jopa kävelytyyliäni, hakeuduin maskuliinisempien poikien seuraan."

"Minulle vakuutettiin, että olen mies. Tätä yritin toteuttaa ja yritin olla miehisin mies, mitä voi olla. Halusin vain tulla hyväksytyksi, mutta hain sitä väärällä tavalla näin jälkikäteen ajateltuna."

"Oman itsen kieltämistä. Tunteiden tukahduttamista."

"Vaikea kuvailla, koska kaikkia asioita siihen liittyen tehtiin vain yksittäisiä kertoja. "Vapauduin synnistä" useita kertoja, mutta ne aina palasivat."

"Minulle on aina ollut hyvin tärkeää tehdä oikein eikä mennä helpon kautta. Vaikka vanhempani ovat tukeneet minua aina vastuulliseen homoseksuaalisuuden toteuttamiseen. Paine muutokseen on tullut omasta sisimmästä ja pelosta olla väärässä ja joutua helvettiin, jos harrastan toisen miehen kanssa seksiä. Luin kirjallisuutta puolesta ja vastaan. Ymmärsin molemmat kannat, mutta konservatiivinen tulkinta oli matikkaluonteelleni mieluisempi. Halusin ottaa Raamatun kirjaimellisesti enkä ajautua epävarmaan tulkintaan Raamatusta, jossa tuntuu olevan liikaa selityksen makua. Pidättäydyin seksistä ja seurustelusta, koska ei ollut järkevää miettiä sellaista, jos ei tiennyt, mikä on oikein. Seurustelin naisen kanssa, koska jos se olisi onnistunut, ei olisi tarvinnut miettiä homouden etiikkaa ja olla pelottavaa liberaalia tulkintaa. Seurustelu ei kuitenkaan onnistunut naisen kanssa. Erosimme ja jatkoin selibaatissa elämistä sinkkuna."

Muutama vastaaja kuvaa, kuinka oman identiteetin tukahduttaminen johti siihen, että he itse suhtautuivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin syrjivästi. 

"En voi/osaa kuvata konkreettisesti. Rukous: ”tee minusta terve/normaali” oli mielessäni oikeastaan lapsesta keski-ikään asti. Ensin siksi, että luulin olevani outo ja sairas, sitten siksi, että ajattelin olevani syntinen ja pahoine ajatuksineni puolisoni pettäjä. Olin välillä itse se, joka päivitteli ”ihmisten syntisyyttä”, kun ”valitsevat homotien”, ajattelin, että vakuuttamalla niin itselleni, voisin itse ”parantua”."

"Koen, että omalla kohdalla muutosyritys on ollut alitajunnassa piilevänä useiden vuosien ajan. --- Olen vain ajatellut, että minussa on jotain vialla, kun en ihastu poikiin tai miehiin kovin helposti. Olen siis varmaankin tehnyt jonkinlaista muutosyritystä jo 15-25 vuotiaana, vaikka en sitä kunnolla silloin vielä tiedostanut. Tämä on näkynyt siinä, että olen suhtautunut todella jyrkästi homoseksuaalisuuteen ja kieltänyt sen itsessäni vahvasti."

"aloin seurustella miehen kanssa ja suhtauduin asiaan pakkomielteisellä voitonriemulla. Olin todistetusti "normaali". Samalla katkaisin kaikki välit tyttöön, johon olin nuorena ihastunut. Minun oli päästävä kihloihin ja muutettava yhteen, joten etenimme nopealla aikataululla. Olin kyseisessä heterosuhteessa melkein viisi vuotta, josta ajauduin mielipuoliseen uusien miesten tapailuun ja lyhyisiin, toinen toistaan säälittävämpiin suhteisiin. Samalla kehitin syvää vihaa naisia kohtaan. Koko tämän ajan kärsin mielenterveysongelmista. Olin näennäisesti suvaitsevainen ja kannatin homojen oikeuksia, mutta lesboutta en kokenut "oikeana" rakkautena." 

Muutospyrkimyksiin liittyy usein oman seksuaalisuuden tukahduttaminen. Siihen voi liittyä yritystä herättää toivotunlainen seksuaalisuus itsessä. Joskus tässä on osana itsen pakottamista, seksin harrastamista vastoin omaa halua. Vaarana on tulla jopa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.  

"Kun myönnyin sille ajatukselle, etten ole hetero, pyysin Jumalalta anteeksiantoa ja voimia kestää tämä "koettelemus". Samoihin aikoihin yritin useaan otteeseen myös pidättäytyä masturboinnista. Kun erosin uskonnollisesta yhteisöstä, oma hengellisyyteni heikkeni, mutta sisäistetty homofobia ei niinkään. Muutoksen yritykset vain muuttuivat vähemmän uskonnollisiksi. Seurustelin ja harrastin seksiä 2 miespuolisen henkilön kanssa "oppiakseni nauttimaan" siitä ja lopulta pääsemään eroon homoseksuaalisista ajatuksista ja mieltymyksistä."

"En itse kokenut seksuaalisessa suuntautumisessani mitään pahaa, mutta tiesin että uskonnollisessa yhteisössäni se on väärin. Yritin keksiä ihastumisia eri sukupuoleen kuin mistä olin kiinnostunut, seurustelinkin eri sukupuolen edustajan kanssa ja tulin suhteessa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi."

"Yritin uskotella että voin olla naisena sellainen kuin haluan ja tukahduttaa kehodysforia ja pakottaa itseni seurusteluun ja seksiin jotta oppisin nauttimaan niistä. En puhunut asioista ja välttelin niistä lukemista."

"Seurusteleminen, seksin harrastaminen, pornon katsominen, masturboiminen. Vaikkei mikään näistä oikeasti kiinnosta, toivoin vain että näitä tehdessä olemattomat haluni heräisivät."

Joskus puhuttaessa "eheytymisessä onnistumisesta", muistutetaan onnistumisen liittyvän siihen, että onnistuja on alun alkaenkin ollut bi- tai panseksuaali. Hän on vain ryhtynyt toteuttamaan heteropuolta itsessään. Tämäkään ei välttämättä ole hyvä pohja rakentaa elämäänsä tai solmia suhteita. Olisi tärkeää, että ihminen saisi ihan itse löytää oman seksuaalisen suuntautumisensa, kuulostella mikä tuntuu hyvältä ja omalta ilman ulkopuolista painetta tai tunteittensa tukahduttamista. Kyselyymme vastannut biseksuaali nainen, joka kuvaa heteroavioliittoaan hyvinvoivaksi, kertoo tuntemuksistaan tähän liittyen: 

"Naisen kaipuuni kuitenkin johti siihen, että olemme nykyään polyamorisessa suhteessa, jossa minulla on myös tyttöystävä. Seksuaalisen identiteettini osien kieltäminen alkoi lopulta sattumaan todella paljon, kun koin, että en ole voinut ihan vapaasti valita kumppaniani, koska vain tietynlaisten kumppanien kanssa saisin nauttia perheeni hyväksynnästä. Ei minusta tullut normaalia siltikään."

Meillä on yleensä tarve löytää itsellemme jonkinlainen identiteetti tai identiteettejä, "laatikoita" joiden kautta voimme ymmärtää itseämme ja jakaa kokemuksemme muiden kanssa. Yksi vastaajista kuvaa laatikon löytämisen vaikeutta:

"Alun ’en olekaan hetero’ -vaihe meni yllättävän hyvin, mutta ns. oman laatikon löytäminen oli aina vaikeaa ja yritin pakottaa itseäni niihin. Identifioin myös reilut pari vuotta lesbona, ja tajuaminen bi-seksuaalisuudesta oli iso kolaus itselle ja yritin muuttaa sitä."

Juuri pakottautuminen enemmän tai vähemmän vääränlaisiin laatikoihin on muutospyrkimysten ytimessä. Vääränlaiset laatikot eivät tosin liity vain seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Vääränlaisiin laatikoihin ahtautuminen voi olla koko elämäämme leimaava tekijä. Usein näistä laatikoista ponnistellaan ulos psykoterapian avulla. Psykoterapia voi kuitenkin saada ihmisen hautautumaan tiukemmin ahtaisiin laatikoihin, ellei terapeutilla ole osaamista kohdata asiakkaan seksuaalista ja romanttista suuntautumista ja sukupuolta. Yksi vastaajista kuvasi tässä suhteessa pieleen mennyttä terapiaa näin:

"Menin terapiaan niihin aikoihin, kun olin eronnut heteroliitosta ja alkanut jotenkin hahmottaa sitä, kuka olen ja mitä haluan. Olin rakastunut ja aloittanut suhteen ihanan naisen kanssa. Olin kuvitellut, että terapeutti tukee minua kun aidosti eheydyn omaksi itsekseni ja löydän sen kuka olen ja mitä haluan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tuntui että vaikka opin terapiassa puolustamaan omia rajojani ja käsittelin raskaita lapsuudenkokemuksia yms., niin terapeutti jollain lailla yritti vetää minua takaisin siihen maailmaan, jossa olin sairastunut. Hän ei itse tajunnut tätä ollenkaan. --- Kun terapia jatkui, aloin itsekin vähän kyseenalaistamaan omaa suuntautumstani ja pidin mahdollisena, että kiinnostukseni naisiin johtui traumoistani. --- Yritin puhua näistä asioista, mutta terapeutin mielestä hänen ajatuksensa esim. homoudesta olivat hänen yksityisasioitaan, jotka eivät kuuluneet minulle. Hän jopa syytti minua jotenkin omien rajojensa loukkaamisesta." 

Onneksi toisenlaisiakin kokemuksia tuli ilmi:

"oma pohdiskeluni sekä hyvä psykoterapia ovat avanneet oman sukupuolisuuteni laajenemiseen .. "

Terapeutin haussa on hyvä heti alkuun tunnustella ja kysyä suoraan terapeutin suhtautumista oman itsen kannalta olennaisiin asioihin. On paljon hyviä psykoterapeutteja, jotka suhtautuvat asiallisesti sekä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuteen että uskontoon. Hyvä psykoterapia kannattaa. Lopetamme tämä osion erään vastaajan toivoa herättäviin sanoihin.

"Minua on edelleen vaivannut pelko siitä, että joudun homouden toteuttamisen takia helvettiin. Olen kuitenkin päättänyt, että en anna pelolle valtaa, vaikka se välillä valtaa mieleni ja haluan kuihtua pois ja lakata olemasta, jotten joutuisi helvettiin, jos aloitan seurustelusuhteen toisen miehen kanssa. Olen kokenut, että ei ole mitään järkeä elää, jos rakkaus on väärin. Olen päättänyt hakeutua psykoterapiaan, jotta saisin elettyä onnellisempaa elämää paremmin sinuina homouteni kanssa."

Kuva GLady, Pixabay

Seuraavassa osassa tarkastelemme mm. muutosyritysten lopettamista ja sitä, mikä on auttanut käsittelemään kokemuksia. 

Ja toivotamme lukijoille oikein hyvää joulunaikaa!

tiistai 15. joulukuuta 2020

Perustietoa "eheytyskysely kakkosesta"

Hankkeen ensimmäisenä vuonna julkaisimme kyselyn "eheytyksestä" eli seksuaalisen/romanttisen suuntautumisen tai/ja sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksistä. Nyt on menossa hankkeen kolmas vuosi, ja tartuimme samaan aiheeseen uuden kyselyn avulla. Kyselyyn tuli 64 vastausta. Iso kiitos vastaajille!

kuva: Tinka Paulsen, Pixabay

Ensimmäisen kyselyn vastausten lukeminen oli raskasta, aivan kuten tämän toisenkin. (Ensimmäisen kyselyn tuloksiin voi tutustua tämän sivun kautta.) Nyt olemme kuitenkin jotenkin....tottuneet aihepiiriin. Tietoisuus ahdistuksesta, syyllisyydestä, pelosta, häpeästä, itse-epäilyistä, mielenterveyden romahduksista ja itsemurhayrityksistä on tullut osaksi työtämme, arkipäiväistynyt. Tämä on vähän huolestuttavaa. Triggerivaroitus kuitenkin lukijoille: kirjoitus sisältää materiaalia, joka voi aktivoida traumoja ja herättää ahdistusta!

Mutta takaisin kyselyyn. Varoituksen sana sinulle, joka et pidä kaavioista etkä tilastoista. Tässä ensimmäisessä kyselyämme käsittelevässä tekstissä sellaisia on tulossa aika paljon. Ruotsinkieliset vastaukset olemme vastaajien yksityisyyden suojaamiseksi suomentaneet. Lähes kaikissa kysymyksissä on voinut valita useamman vastausvaihtoehdon.

Perustietoja vastaajista

Kyselyyn vastanneiden ikäjakauma oli seuraavanlainen:

Asuinpaikkakunnat sekä muutospyrkimysten aikana että nykyään sijoittuvat eri puolille Suomea, pienistä paikkakunnista pääkaupunkiin. Yksityisyydensuojan vuoksi emme erittele niitä tässä sen tarkemmin. 

Seksuaaliseksi suuntautumisekseen vastaajat ilmoittivat seuraavat:

Romanttisen suuntautumisen suhteen vastaukset jakaantuivat näin:


Sukupuoli-identiteettien kohdalla vastaajat ilmaisivat olevansa:



Seksuaalinen ja romanttinen suuntautuminen, itsen hyväksyminen nyt


Kysymykseen "Kun koetit muuttua, tämä koski" vastattiin seuraavalla tavalla. 


Jotain muuta -kohtaan vastanneista toinen kertoi pyrkineensä muuttamaan kaikkia näitä sekä lisäksi sosiaalisseksuaalista suuntautumista. Toinen ei varsinaisesti koettanut muuttua, mutta koki painetta uskonnollisesta yhteisöstä, jossa homoseksuaalisuutta ei katsottu hyvällä silmällä. 

Seksuaaliseen suuntautumiseensa vastaajat kertoivat suhtautuvansa nykyään näin:


Omin sanoin seksuaalisesta suuntautumisesta kerrottiin seuraavilla tavoilla:

"Hyväksyn pääosin suuntautumiseni ja olen tällä hetkellä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Toisinaan tunnen siitä kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia ja joskus jopa ahdistusta tai syyllisyyttä."

"Olen ymmärtänyt seksuaalisen suuntautumiseni vuosien kuluessa"

"Hyväksyn arjessa, mutta koen välillä surua siitä, etten ole heteroseksuaali ja kykene siksi uskonyhteisön ajatusten mukaiseen elämään"

"Hyväksyn, mutta se on edelleen vaikeaa..."

"En todennäköisesti ole vielä hyväksynyt seksuaalista suuntautumistani. Epäilen itseäni"

"Osittain sinut, osittain en. Riipuen sosiaalisista suhteista ja painostuksesta ulkopuolelta, hyväksyn sen, että olen liian erilainen niin vähemmistöyhteisössä kuin heteroyhteisössä"

"Hyväksyn itseni, kysymys on miten toteuttaa suuntautumista satuttamatta itseä tai muita"'

"Olen prosessissa hyväksyä sen."

"Hyväksyn suuntautumiseni, mutta tunnen myös syyllisyyttä, häpeää, pelkoa ja elämättömän elämän taakkaa"

"En tiedä sitä vielä, koska se on täysin minun ulkopuolelta minuun aivopesty. Annan asian rauhassa selvitä."

Vastaajien suhtautuminen omaan romanttiseen suuntautumiseensa kulki samoihin suuntiin kuin seksuaalisen suuntautumisen kohdalla:


Suhdetta romanttiseen suuntautumiseen kuvattiin omin sanoin näin:

"Romanttinen suuntautuminen pohdituttaa. Joskus koen, että olen epäonnistunut, kun en ole kyennyt ihastumaan/rakastumaan vastakkaiseen sukupuoleen."

"Olen ymmärtänyt romanttisen suuntautumiseni vuosien kuluessa."

"Hyväksyn arjessa, mutta koen välillä surua siitä, etten ole heteroseksuaali ja kykene siksi uskonyhteisön ajatusten mukaiseen elämään"

"Minulla ei ole mitään "romanttista suuntautumista" tosi outo ilmaus edes"

"Hyväksyn sen, mutta välillä on vaikeuksia luottaa omien tunteiden oikeellisuuteen"

"Hyväksyn itseni, kysymys on miten toteuttaa suuntautumista satuttamatta itseä tai muita"

"Olen hyväksymässä sen."

"En tiedä sitä."

Sukupuoli-identiteettiinsä vastaajat suhtautuivat nykyään näin:


Omin sanoin suhdetta sukupuoli-identiteettiin kuvattiin seuraavasti:

"Minulla ei ole "sukupuoli-identiteettiä". Olen sitä sukupuolta jota olen, koska olen syntynyt sen sukupuolen kehoon, eikä tätä kehoa voi muuttaa, eikä minun identiteettini tai kokemukseni sukupuolestani vaikuta kehooni. Eli kyllä, hyväksyn sukupuoleni, mutta en koe tuota "hyväksyn sukupuoli-identiteettini" -kohdan ruksaamista itselleni sopivaksi, koska "sukupuoli-identiteetti" on suunnattoman häilyvä ja epämääräinen käsite."

"En pidä ihmisten luokittelemisesta, etenkään binääristi. Olen minä, en ensisijaisesti nainen tai mies tai muu."

"Hyväksyn sukupuoli-identiteettini sellaisena kuin se on, vaikka en oikein tiedä mikä se on."

"Sukupuoli-identiteetti on ollut kohdallani vain haitallinen käsite ja ulottuvuus. Olen paljon onnellisempi kun elän biologisen Sukupuoleni hyväksyen, ja identiteettini keskiössä on ihan muut asiat."

"Koen naisen sukupuoliroolit ja odotukset ahtaaksi, mutta samaa pätee muihin naisiin joiden kanssa olen puhunut aiheesta."

Kuva Andreas Hoja, Pixabay

Muutoksen vapaaehtoisuus


Kysymys "eheytyksen" vapaaehtoisuudesta on mielenkiintoinen. Joissakin tapauksissa on ilmiselvää, että paine muutokseen tulee ulkopuolelta. Sekä tähän toiseen että ensimmäiseen muutospyrkimyksiä käsittelevään kyselyyn on tullut vastauksia ihmisiltä, jotka eivät itse koskaan ole halunneet "eheytyä", mutta ovat esim. perheensä painostuksesta tällaiseen joutuneet. Joskus ihminen lähtee muutosyrityksiin vapaaehtoisesti, mutta lähtisikö hän ilman ympäröivän yhteisön asenteita, arvoja tai raamatuntulkintoja? Me emme kehity, kasva tai yleensä elä yksinämme, vaan olemme vahvasti sidoksissa yhteisöihimme ja ihmissuhteisiimme. 

Kysyimme vastaajilta: "Oliko muutoksen hakeminen seksuaaliseen/romanttiseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin vapaaehtoista?" Vastaukset jakaantuivat tällä tavoin:



Jotain muuta -kohtaan tuli seuraavanlaisia vastauksia:

"Siis minun haluttiin muuttuvan Vapaakirkon piirissä. Lesbous koettiin vääräksi."

"Koin itse olevani outo tai sairas enkä uskonut, että voisi olla muita, jotka tuntevat samoin."

"Epätietoisuutta"

"osittain vapaaehtoisesti, mutta sosiaalisesta paineesta joka tuli hetero- ja vähemmistöyheisöistä"

"Painetta sen muuttamiseen heteroksi tuli hyvin paljon."

"Jouduin pienestä taaperosta lähtien täysin aivopesun mukaan hyväksymään ja elämään ilman tahtoani."

Vain pieni osa vastaajista koki muutospyrkimysten olleen täysin ulkoa pakotettuja. Vielä harvemmassa vastauksessa kuvattiin niitä täysin vapaaehtoisiksi. Vastausvaihtoehdon "Kyllä, täysin vapaaehtoista" valinneista kolme oli valinnut myös jonkin toisen kohdan, jossa kuvattiin ulkopuolelta tulleita paineita tai sisäistettyjä asenteita. Yksi "Kyllä, täysin vapaaehtoista" -vastauksen valinnut oli ehkä ymmärtänyt muutospyrkimysten merkityksen väärin ja todennäköisesti sekoitti sen oman trans-identiteettinsä hyväksymiseen. 

Tämä onkin välillä ongelma "eheytyksestä" tai muutospyrkimyksistä puhuttaessa: termi itsessään saattaa joidenkin mielestä tarkoittaa jotain ihan muuta kuin mitä itse sillä tarkoitamme. Tämä onkin meille ja muille aihepiirin kanssa työskenteleville oppimisen ja muistamisen paikka. Meidän on syytä avata selkeästi, että seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muutospyrkimys EI OLE SAMA ASIA kuin oman transsukupuolisuuden pohtiminen tai transprosessi. Pahoittelut, että emme itse osanneet sitä riittävän selkeästi tehdä.

Takaisin itse kyselyyn. Miksi ihminen haluaa muuttaa suuntautumistaan tai sukupuolikokemustaan?

Esitimme kysymyksen, mistä mahdolliset paineet muutospyrkimyksiin tulivat. Tässä vastaukset:


Jostain muualta tulevista paineista vastaajat kertoivat näin:

"Ympäröivä yhteiskunta"

"Seurustelukumppanilta"

"Yhteiskunnalta, koko maailmasta, asenteista."

"Vaistosin ympäristön asenteet, tämä ei voi olla oikein, puheet, lehdet, väkivalta, poliisi."

"Laajempi sateenkaariyhteisö"

"Erinäisistä yhteisöistä ja harrastuspiiristä"

"Maailmankatsomuksestani."

"Yhteiskunnasta"

"Yhteiskunnalta"

"Jämsän kr opisto"

"Sisäisen mietiskelyn tuloksena."


(Yksi vastaajista antoi tähän kohtaan vastauksen, jossa kommentoi kyselyämme, eikä vastannut itse kysymykseen. Palaamme kyselyä koskeviin palautteisiin myöhemmin.) 

Tähän kohtaan olisi selvästi kannattanut lisätä yhdeksi vastausvaihtoehdoksi "ympäröivä yhteiskunta". Eivät paineet välttämättä tule jostakin yksittäisestä paikasta vaan koko siitä todellisuudesta, jossa elämme. Maailma on kuin peili, johon katsomme ja jossa toivomme näkevämme omankin kuvamme. Kun kuvaa ei ole tai se on ihan erilainen kuin koemme olevamme, on varsin loogista koettaa muuttaa itseään. Etenkin, jos kokee olevansa yksin, ainoa laatuaan.

Paineiden kuvailu omin sanoin


Usein paineet voi kuitenkin paikantaa tarkemmin johonkin tiettyyn paikkaan, aikaan, yhteisöön, ihmiseen. Pyysimme kyselyyn vastanneita kertomaan vielä omin sanoin kokemistaan paineista. Niitä tuli kaiken kaikkiaan 26 vastaajalta. Tekstiä on siis paljon. Seuraavassa poimintoja vastauksista. Joistakin vastauksista on yksityisyydensuojan vuoksi julkaistu vain osa tai osia.

Valtaosa vastaajista (14) kuvasi paineita, jotka liittyvät uskontoon tai uskonnolliseen yhteisöön.

"Olin osana konservatiivista viidesläistä liikettä nuorena, ja siksi minulla ei ollut edes mahdollisuutta toteuttaa seksuaalista/romanttista suuntautumistani. Sukupuoli-identiteettiäni en edes uskaltanut kyseenalaistaa, eikä minulla ollut siihen mahdollisuutta."

"---Sielunhoidollisessa keskustelussa minua painostettiin katkaisemaan yhteydenpito naiseen, jota rakastin romanttisessa mielessä. Sielunhoitaja toivoi, että olen häneen yhteydessä ja ilmoitan, mihin ratkaisuun päädyin. Koin tämän painostuksena, ikään kuin olisin tilivelvollinen tekemisistäni.---" 

"Taustani on vanhoillislestadiolaisuudessa. Siellä oli yleistä esim. rippikoulussa puhua homouden sopimattomuudesta. Jos sinulla epäiltiin oleva "homoseksuaaleja ajatuksia", sinut saatettiin kutsua jonkun leirihenkilökunnan kanssa keskustelemaan."

"Olin omaksunut kristillisistä yhteisöistä ja kaveripiireistä, joissa liikuin nuorena, ajatuksen, että muut kuin heteroseksuaaliset suhteet ovat synnin seurausta ja niiden harjoittaminen ja edistäminen on Jumalan tahdon vastaista ja rikkoo kirkkoa. Tästä syystä huomattuani oman seksuaalisen kiinnostukseni samaa sukupuolta kohtaan koin useamman vuoden ajan, että rikon Jumalan tahtoa ja seurakunnan yhtenäisyyttä, jos hyväksyn tämän taipumuksen itsessäni tai alan toimia sen mukaan. Minua pelotti kertoa tutuille kristityille, joiden tiesin ajattelevan em. tavalla, omista pohdinnoistani ja seksuaali-identiteetistäni koska pelkäsin, että minuun ei enää suhtauduta luottamuksella tai kunnioituksella vaan minua pidetään tältä osin eksyneenä ja opastettavana. Monilta osin pelot eivät toteutuneet, mutta muutaman ystäväni kanssa huomaan ihmissuhteen kokeneen kolauksen, koska ystäväni ei ole voinut hyväksyä valintaani hyväksyä seksuaalisen suuntautumiseni."

"Kristillisen seurakunnan perinteiset moraalikäsitykset luovat painetta muuttua, vaikka kukaan konkreettinen henkilö ei esittäisi vaatimuksia."

"---Uskonnollinen yhteisö, josta tulen, on yleisesti viestinnässään antanut ymmärtää, että homouden harjoittaminen on syntiä. Tämä on vaikuttanut minuun syvästi ajatusten tasolla, sillä olen kokenut, että minua ei hyväksytä sellaisena kun olen ja siksi olen pyrkinyt muuttamaan seksuaalista suuntautumista."

"Hyvin vahvasti painostettiin ja kerrottiin kaiken olevan syntiä, kaikki oli väärin, mutta erityisesti kaikki mitä minä tein ja tunsin. Jouduin tiettyjen seurakuntalaisten silmätikuksi, ja minun käytökseen puututtiin jatkuvasti, myös niin paljon, etten kokenut enää olevani millään tavalla tervetullut seurakuntaan, koska kaikki, kirjaimellisesti, pitivät minua silmällä ja aikoivat puuttua minun käytökseen jos se olisi normista poikkeavaa. ---"

"--- seurakunnassa toitotetaan että kyllä me hyväksytään homot, mutta ei niiden tekoja, niin eihän siinä enää uskaltanut miettiä omaa identiteettiään yhtään. Koitti vaan painaa tunteet ja ajatukset taka-alalle."

"Nuorena olin myös hetken ajan evankelis-luterilaisen kirkon toiminnassa mukana, jossa minua ei päästetty isoseksi, koska oli epäily homoudestani. "

"--- rippikoulu yhteisöineen ja varsinkin tätä seurannut lyhyt jaksoni seurakuntanuorena antoivat lisää syitä piilottaa lesbous."

Paineita voi tulla myös perheen, suvun tai kaveripiirin parista. Usein, vaikka eivät aina, nämäkin paineet liittyivät uskontoon. 

"Kristitty kasvatus ja raamatun oppien tulkinta vaikuttavat"

"Suvussa, ja sitä kautta uskonyhteisössä johon sukuni kuuluu, on puhuttu koko nuoruuteni ajan pahimmillaan jopa homojen tappamisesta."

"Yksi parhaista kavereistani on ollut koko ajan sitä mieltä, että homouden toteuttaminen on syntiä. Hän katkaisi välini minuun, kun olin kihlautunut toisen miehen kanssa. ---"

"Perhe: äiti on homofobinen kristitty. Ystäväpiiri: pienellä paikkakunnalla oli paljon vapaakirkkolaisia ja lestadiolaisia, joissa piireissä ei paljon ei-cisheteroita kehuttu."

"Siskoni sanoi minulle: "Sinun pitäisi rukoilla eheytymistä, sillä lesboksi ei synnytä eikä se ole Jumalan tahto. Naisen kanssa seurustelu ei ole hyväksi sinulle."---"

"--- Kaverini sanoi minulle, että hän luovuttaa minut Saatanalle kiusattavaksi, jotta henkeni pelastuisi maailmanlopussa. (1. Kor. 5:5) Hänen ajatuksensa ja näkemyksensä kummittelevat minun päässäni enkä saa niitä lopullisesti pois, koska minua pelottaa, että joudun helvettiin, jos hän on oikeassa ja minä myönteisellä raamatuntulkinnallani olen vastoin Jumalan tahtoa. ---"

"---perheen ei-uskonnolliset mutta konservatiiviset näkemykset ---"

"Vanhempani ja muu suku eivät antaneet tilaa saateenkaariasioille. Niistä ei puhuttu ja niitä ei hyväksytty. Minulle vakuutettiin, että olen mies ja niin minun pitää elää. Tätä minä yritin vaikka keho ja mieli sanoivat vastaan."

"13-vuotiaana kerroin äidilleni ihastuneeni tyttöön. Äidin suhtautuminen asiaan oli järkytys: itkua, voivottelua ja asian kieltämistä. Minun annettiin ymmärtää, että asia on piilotettava ja siitä ei saa puhua."

Koulusta tulleita paineita kuvattiin myös jonkin verran.

"Koulussani oli paljon äänekkäitä transfoobikkoja, jotka usein ja kovaäänisesti julistivat kuinka väärin ja tyhmää, tms. ei-binääriset sukupuolet ovat"

"Yleinen koulukiusaaminen, homottelu ja lesbottelu kotona ja koulussa."

Terveydenhuollosta tulevia paineita kuvattiin näin:

"--- sairaanhoitajan konservatiivinen ihmiskuva"

"Psykoterapeutillani oli asenteita, jotka haittasivat vahvasti omaa toipumisprosessiani. --- Jos olisin suostunut, terapeutti olisi varmasti mielellään alkanut "eheyttää" minua. Kun en suostunut sellaiseen, hänen asenteensa lähinnä estivät sen, että olisin ihan oikeasti eheytynyt sellaiseksi kuin olen. Vaikka aktiivinen "eheytykseen" ohjailu loppuikin, kun en siihen suostunut, terapeutin asenteet kummittelivat taustalla. Omasta mielestään terapeutti teki työtään täysin minua kunnioittaen ja minun lähdökohdistani. Vaikka kuinka toimittaisiin "ammattiroolissa" ja "asiakkaan lähtökohdista", omat asenteet tulevat AINA jollain lailla esille. Itse olen niin herkkä, että huomaan kyllä kaikki mikroilmeet ja pienet eleet. Koin erittäin turvattomaksi tietyistä tärkeistä aiheista keskustelemisen. Kuten seksuaalisuudesta, josta kuitenkin mielestäni terapiassa olisi olennaisen tärkeää puhua. --- Lopetin terapian kesken, koska se aiheutti niin paljon itsetuhoisia impulsseja. Olisin tarvinnut uuden terapian tästä terapiasta selviytymiseen."

Yksi vastaaja, ehkä hieman yllättäen, kuvaili paineita, jotka sateenkaariyhteisö on aiheuttanut.

"Olen jättänyt sateenkaariyhteisön osittain sen takia, että homoseksuaalisuutta katsotaan siellä karsaasti ja varsinkin lesboja painostetaan antamaan periksi seksuaalisista rajoistaan. Olen yrittänyt yhteisön paineen takia psyykata itseni tuntemaan vetoa biologisiin miehiin mutta en onnistunut, mikä aiheutti nuorempana syyllisyyttä ja ahdistusta. Nykyään olen sinut homoseksuaalisuuteni kanssa."

Homoseksuaalisuuden karsastamisesta kertoi samantapaisesti toinenkin vastaaja, vaikka ei paikallistanut näitä paineita sateenkaariyhteisöön:

"Eniten olen tuntenut painetta olla olematta nainen joka on kiinnostunut naisista. Paljon enemmän tukea on tullut vaikka siihen että olin homo transmies."

Paineita saattoi tulla myös seurustelukumppanilta:

"Tapailemani mies kysyi voisinko muuttua heteroksi tai biseksuaaliksi tai pitää esim. silmät kiinni ja kuvitella olevani jossain muualla seksin aikana."

Aseksuaali saattaa kokea koko ajatuksen ihmisen seksuaalisuudesta painostavaksi:

"Tuntuu, että on pakko olla seksuaalinen. Kaikki sanovat, että se on kaikkia ihmisiä yhdistävä piirre ja että se tekee meistä ihmisiä. Tulee tosi ulkopuolinen olo, jos ei halua seksiä eikä kiihotu."


Kuva Gerd Altmann, Pixabay

Tässä ensimmäinen katsaus toiseen kyselyymme seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksistä. Seuraavaksi tarkastelemme mm. tapoja, joilla "eheytymistä" on yritetty, tarkempia syitä yritysten taustalla sekä toiveita, joita yrityksiin on liittynyt. 

Nähdään!

maanantai 30. marraskuuta 2020

Pentti Ahosen rakkaus

Tervehdys pitkästä aikaa kaikille blogin lukijoille! Kiireet, sairaslomat ym. ovat saaneet blogimme varsin vaitonaiseksi. Haluaisimme nyt rikkoa hiljaisuuden antamalla äänen ystävällemme Pentti Ahoselle. Pentin tarina julkaistiin vähän aikaa sitten Uskontojen uhrien tuki ry:n nettisivuilla otsikolla Voinko rakastaa - uskovaisen homomiehen tarina

Pentistä tehtiin noin vuosi sitten juttu myös Oma Aika -lehteen. Jutussa tämä kolmannen polven helluntailainen toteaa, ettei toistakymmentä vuotta eheytymista tehnyt hänestä heteroa. (Ja me yritämme laittaa kohta blogiin lopultakin niitä oman "eheytyskysely" numero kakkosen tuloksia....)

Mutta nyt seuraa Pentin tarina hänen itsensä kertomana. Tämä on pikkiriikkisen pitempi versio kuin UUT:n sivuilla julkaistu.

Lämmin kiitos Pentille tarinan jakamisesta!


Voinko rakastaa?

Kuinka kaikki alkoi.

Synnyin sodan aikana, mutta en muista siitä mitään, koska olin niin pieni ja siitä on jo kauan aikaa.

Vanhempani olivat uskovaisia jo toisen polven helluntailaisia. Sain siis lapsesta asti oppia hengellisiä asioita ja kävin jo viisivuotiaasta asti pyhäkoulua. En ollut kuitenkaan kiinnostunut uskon asioista. Koulussa olin villi ja tuotin opettajille paljon harmia. Olin myös yhteiskunnan vastainen ja nuori kapinallinen. Kun vajaat 13 vuotiaana tulin uskoon, elämäni muuttui paljon rauhallisemmaksi, vaikken mikään enkeli sittenkkään ollut.

Liityin Helsingin Saalem-helluntaiseurakuntaan ja aloin käydä ahkerasti kokouksissa. Näissä sain myös kuulla, mitä on helluntailainen oppi. Imin sen itseeni, koska en paljon muusta tiennyt.

Niin pienestä, kuin muistan, olin kiinnostunut sukupuoliasioista. Ne kiinnostivat erikoisesti poikien kanssa. Eihän tälläisiä asioita voinut tyttöjen kanssa puhua, tai leikkiä. Kun murrosiässä kiinnostukseni poikia  kohtaan yhä kasvoi, ajattelin sen olevan jotenkin väärää ja aloin rukoilla, että   Jumala muuttaisi kiinnostukseni oikeaan suuntaan, että alkaisin kiinnostumaan tytöistä. Olihan se luonnollista ja oikeaa. Rukouksiini ei tullut toivottua vastausta, mutta aloin tuntea itseni erilaiseksi nuoreksi. Nyt päätin rukoilla, että en olisi kiinnostunut pojista enkä tytöistä. Jälleen sama tulos, ei vastausta. Aikaa kului ja ihastuin poikiin. Minulla oli monia hyviä poikakavereita. Jotkin ystävyydet kestivät monia vuosia, jopa vuosikymmeniä. Myös seurakunnassa kiinnyin syvästi moniin poikiin. Toin heitä kotiinkin ja äiti oli  iloinen hyvistä kavereista. Hän sanoikin, että pitää enemmän pojista kuin tytöistä, samoin kuin minäkin.

Kotona ei sukupuoliasioista ollut mitään opetusta, mutta opin vaistoamaan, että seksi on syntiä. Se tuotiin kuitenkin esiin kautta rantain puheissa. Myös Raamatusta luin, että  seksi miesten välillä on syntiä. Tässä oli tunteissani selvä ristiriita.

Näihin aikoihin homosuhteet olivat rikollisia. Kun rikos poistettiin laista 1971 se jäi vielä sairaudeksi vuoteen 1983 saakka. Helluntaiseurakunnissa se oli jyrkästi kiellettyä ja pahanluokan synti. Tosin aivan viime vuosina ollaan hiljalleen aivankuin salaa alettu hieman muuttaa näkemyksiä, mutta kukaan ei uskalla sitä ääneen lausua. Vielä on monilla, varsinkin vanhemmilla ihmisillä käsitys, että uskovainen ei voi olla homo, eikä homo voi olla uskovainen. 

Nyt aloin uskoa, että kun löydän sen suuren rakkauden, vaimon, niin kaikki muuttuu. Seurustelinkin joidenkin tyttöjen kanssa, mutta ne päättyivät yleensä melko nopeasti, mielenkiinto lopahti.

Vähän yli parikymppisenä löysin uuden tyttöystävän, jonka kanssa rakkaus roihahti heti. Olin onnellinen ja uskoin, että nyt oli löytynyt se etsimäni ihminen. Seurusteluaikamme meni hienosti, olimme kaikesta yksimielisiä ja uskoimme, että meistä tulee maailman onnellisin pariskunta. Menimme kihloihin ja olimme rakastuneita. Ehkäpä mielenkiintoni poikia kohtaan oli tässä vaiheessa tauolla tai ainakin vähäisempää.

Tuli häät. Kaikki piti nyt olla hyvin, mutta pian huomasin, ettei kaikki ollutkaan niin auvoista. Ensimmäinen lapsi oli tulossa ja vaimollani aamuinen pahoinvointi oli vaikeaa. Tämä ei tietenkään auttanut asiaa. Avioliittoomme alkoi pian rakoilemaan. Toinenkin lapsi syntyi vähän yli vuoden kuluttua ensimmäisestä. Riitelimme lähes päivittäin. Kiinnostukseni miehiä kohtaan kasvoi taas ja se johti suhteeseen toisen aviomiehen kanssa. Tämä suhde pysyi salassa, mutta vaimoni oli saanut toista kautta tietää, että olin homo. Tämän jälkeen sainkin yleensä riidellessämme kuulla, että olen homo. Seitsemän riitaisan avioliittovuoden jälkeen vaimoni lähti. Se oli kova isku, mutta oli varmaan paras ratkaisu siinä tilanteessa.

Nyt oli ovet avoinna homomaailmaan.

Elin kaksoiselämää. Olin uskovaisten joukossa uskovainen ja salasin toisen puolen elämästäni. Homojen kanssa ollessani salasin kristillisen taustani. Elämäni oli jatkuvaa näyttelemistä. Jouduin aina kieltämään jotain todellista elämästäni. Etsin toisia uskovaisia homoja ja löysinkin sellaisia. Oli todella hienoa löytää toisia samassa tilanteessa olevia miehiä ja keskustella heidän kanssaan ja jakaa kokemuksia samoin ajattelevien kanssa.

Useita vuosia avioeroni jälkeen eräs naisystäväni sai minut mukaansa Ryttylään Kansanlähetyksen keskukseen, jossa pastori Mikko Aalto oli järjestänyt keskustelutilaisuuden amerikkalaisen Frank Worthenin kanssa. Tämä herra kertoi olleensa kymmeniä vuosia homomaailmassa ja päässeensä  ”kuiville” Jeesuksen avulla. Uskoin tuohon ja niin meitä uskovia homoja alkoi kokoontua pieneen opintopiiriin keskustelemaan ja tutkimaan Worthenin alustuksia. Tästä kehittyi sitten Aslan ry, joka jatkoi homojen eheytystä. Olin alusta saakka mukana Aslanissa sen leireillä ja seminaareissa, sekä pienemmissä kokoontumisissa. Aslanissa meillä oli tavoitteena muuttua heteroiksi. Uskoin jossain vaiheessa, että minäkin muuttuisin heteroksi. Niin uskoivat melkein kaikki muutkin siellä mukana olleet. En muuttunut, enkä tiedä kenenkään toisenkaan muuttuneen.

 

Janne astuu elämääni.

Oli myöhäis syksyn lauantain iltapäivä. Olin ollut sateenkaarimessussa Tuomiokirkon kappelissa. Minulla ei ollut tapana käydä niissä kovinkaan usein, ehkä noin kerran pari vuodessa. Tällä kertaa olin ollut ystäväni Jaakon kanssa. Hän oli eläkkeellä oleva pappi. Tarkoituksemme oli lähteä messun jälkeen kotiini jatkamaan iltaa keskustelun merkeissä.

Olimme laskeutuneet portaat alas torin reunalle, kun huomasin näkövammaisen miehen jalkakäytävän  reunalla koittelemassa valkoisella kepillään katukiveyksen reunaa. Huomasin, että hän oli mahdollisesti avun tarpeessa. Menin hänen luokseen ja kysyin, voisinko auttaa häntä. Sain vastauksen, että mies etsii lähintä suojatietä. Kerroin, että suojatie löytyy sekä oikealta, että vasemmalta puolelta jonkin matkan päästä, mutta valintaan voisi vaikuttaa enemmän, mihin hän olisi menossa. Sokea kertoi menevänsä rautatieasemalle. Tarjouduin auttamaan häntä  ja sanoin, että voisimme saattaa hänet asemalle, koska olin sinne itsekin menossa ystäväni kanssa.

Niinpä lähdimme kolmisin kävelemään kohden asemaa. Matkalla keskustelimme ja sain tietää autettavamme nimen, Janne. Kyselin myös missä hän asui ja millä hän aikoi mennä kotiinsa.

Janne kertoi asuvansa Vantaalla, ja minä päättelin sen olevan Tikkurilassa, aivankuin Tikkurila olisi ainoa paikka Vantaalla. Utelin edelleen, millä kulkuneuvolla hän matkustaisi kotiinsa. Janne kertoi menevänsä joskus bussilla ja toisinaan junalla.

Matkalla asemalle Janne kyseli, olimmeko taksiaseman kohdalla, kun henkilöautoja oli pysäköitynä kadun varteen. Ihmettelin, mistä hän niin päätteli, kun ei voinut nähdä mitään, koska oli  oman kertomansa mukaan täysin sokea. Ihmeekseni hän kertoi, että  kuuli kaiusta, että siinä oli pysäköitynä henkilöautoja. En ollut kuullut koskaan tuollaisesta ominaisuudesta.

Kun tulimme aseman Kaivokadun puoleisille oville, Janne kertoi menevänsä asemaravintolaan juomaan lasillisen viiniä. Ajattelin, että hänellä oli kenties treffit jonkun kanssa siellä. Avasimme  oven ja toivotimme hyvää illan jatkoa. Olimme tehneet päivän hyvän työn Jaakon kanssa ja lähdimme kohti asuntoani. Eipä tullut mieleenkään, että joskus vielä Jannen kanssa tapaisimme.

Kului muutamia viikkoja. Päätin mennä käymään  kerran taas Malkuksessa, sateenkaariväen keskustelupiirissä. Edellisestä käynnistäni oli kulunut ties kuinka monta kuukautta. En ollut mitenkään vakiokävijä Malkuksessa, kävin siellä muutaman kerran vuodessa, joskus saattoi mennä vuosi, parikin, ilman käyntiä. Tuona iltana oli väkeä koolla ehkä noin 15-20, miehiä ja naisia, joku tuttukin, vaikka suurin osa tuntemattomia.

Istuin joukkoon ja huomasin, että uusi tuttavuuteni Tuomiokirkon portaiden luona tapaamani sokea mies, Janne oli myös paikalla. Ihmeekseni muistin vielä hänen nimensäkin. Ilta kului kuulumisten kertomisilla ja keskusteluilla. Välillä oli lyhyt tauko, jolloin saattoi jaloitella ja käydä vaikka WC:ssä. Huomasin tauon aikana, että Janne istui yksinään, ja menin juttelemaan hänen kanssaan. Kysyin vieläkö hän muistaa, että tapasimme muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kyllä hän muisti vielä, ja niin jatkoimme rupattelua tauon aikana. Minusta hän oli mielenkiintoinen keskustelukumppani ja niin rohkaistuin kysymään, voisimmeko tavata joskus ja jutella lisää.

Kysyin hänen puhelinnumeroaan ja lupasin soittaa, että voisimme tavata ja keskustella. Ilta jatkui ja sen päätyttyä ohjasin Jannen taksiin, jolla hän matkusti kotiinsa.

Muutamien päivien kuluttua soitin Jannelle ja sovimme tapaamisesta hänen kotonaan. Janne kertoi osoitteen ja sen millä bussilla pääsen hänen luokseen. Minua jännitti, ensiksikin osaanko mennä, löydänkö osoitteen ja toiseksi, miten osaan olla sokean ystävän luona. Voinko kysyä hänen vammastaan, onko se asia, josta ei voi puhua. Etten vain käyttäytyisi jotenkin typerästi ja loukkaavasti.

Molemmat pelkoni osoittautuivat aiheettomaksi. Osasin mennä oikealla bussilla ja jäädä oikealla pysäkillä pois, löysin helposti perille. En töppäillyt perilläkään, heti eteisessä tuntui, että olimme kuin vanhoja ystäviä. Ilta kului rattoisasti jutellessamme ja tutustuessamme toisiimme.

Oli Jannellakin ollut pelkonsa minun tuloni suhteen, hän kertoi myöhemmin. Olimmehan melko vieraita toisillemme, kun hän oli ensimmäistä kertaa kutsunut minut kotiinsa. Olisihan tulija voinut olla minkälainen roisto hyvänsä, ja Janne täysin sokea.

Keskustelimme alusta alkaen hyvin avoimesti. Janne kertoi äitinsä kuolleen muutamaa vuotta aikaisemmin, sairastettuaan usean vuoden ajan vaikeaa sairautta. Jannen isä oli toiminut vaimonsa omaishoitajana ja Jannekin oli saanut lapsuudenkodissaan asuessaan seurata äitinsä sairautta.

Janne kertoi myös, kuinka hän oli pitänyt yhteyttä vakavaa aivosairautta sairastaneeseen ystäväänsä Samiin ja käyneen useasti häntä tapaamassa Puolarmetsän sairaalassa Espoossa. Nyt Sami oli jo nukkunut pois.

Toinen Jannen ystävä oli Marja, kuulo- ja näkövammainen sekä lievästi kehitysvammainen Jannen koulukaveri, joka asui Ulvilassa. Janne piti Marjaan yhteyttä puhelimella ja lisäksi kävi häntä tapaamassa. Ei lienee ole aivan helppoa  mennä sokeana  Vantaan Havukoskelta ensin julkisilla Helsingin linja-autoasemalle, sieltä linja-autolla Poriin ja lopuksi taksilla Ulvilaan. Tätä Janne oli tehnyt monta kertaa vuosien varrella. Näillä  Jannen ystävillä ei  ollut liikaa ihmisiä, jotka olisivat heitä muistaneet.

Kun kuulin nuo kertomukset, mieleeni tuli voimakkaasti tunne: ”Tuota ihmistä, Jannea,  minä haluan auttaa.”   En siinä sen tarkemmin eritellyt, mitä tuo auttaminen olisi, se oli vain spontaani reaktio. Minulle ei tullut mieleenikään, että tuolla päätöksellä olisi monivuotisia seurauksia. Ilta päättyi ja palasin kotiini tyytyväisenä illan antiin. Päätimme pitää yhteyttä ja tavata uudestaan. Siitä alkoi ystävyys, joka on kestänyt 15 vuotta.

Pian soittelimme ja tapasimme uudelleen. Aloin autella Jannea arjen askareissa, kävin kaupoissa ostamassa  elintarvikkeita ja laitoin ruokaa hänelle. Janne oppi myös pian tulemaan omin avuin asunnolleni Alppilaan. Olimme molemmat mukana työelämässä, Janne Iiriksen työkeskuksessa  ja minä Fidan lähetystorilla osa-aikaisena myyjänä.

Tapaamisemme tiivistyi ja usein olimme yötä jommankumman kotona. Myös vapaa-aikaamme aloimme viettää enemmän yhdessä ja ystävyytemme vahvistui.

Keskustelimme joskus yhdessä asumisesta, mutta tulimme siihen tulokseen, että on parempi, että kummallakin on oma asunto. Jos sattuisi tulemaan ryppy rakkauteen, voisi kumpikin mennä omaan kotiinsa, ja olisi ehkä hyvä muutenkin, että voisi joskus pitää taukoa ja rauhoittua omassa kodissaan.

Meillä oli yhteisiä harrastuksia mm. ulkoilu ja käynti hengellisissä tilaisuuksissa. Aloin  myös Jannen oppaaksi. Jonkun ajan kuluttua saimme tietää, että voisin alkaa Jannen henkilökohtaiseksi avustajaksi ja saisin siitä pientä palkkaakin Vantaan kaupungilta. Niinpä teimme anomuksen vammaispalveluun ja sain ”pestin” avustajaksi muutaman viikkotunnin verran. Eihän ne tunnit riittäneet, mutta enhän ollut tullut rahan takia Jannea avustamaan, auttaisin häntä, vaikka siitä pitäisi vähän maksaakin.

Jannella oli monivuotisena harrastuksena laulaa näkövammaisten kuorossa, Kontrapunktissa. Koska minulla oli aikaa, vein Jannea myös kuoron harjoituksiin ja esiintymisiin. Kerran jossakin tilaisuudessa eräs kuorolainen kysyi,  haluaisinko tulla mukaan kuoroon, koska olin mukana Jannen avustajana. No, minähän pyrin mukaan kuoroon, ja pääsinkin. Nyt olimme molemmat kuorolaisia ja tutustuin lähemmin myös toisiin kuorolaisiin. Tästä alkoi tuttavuuteni kasvaa näkövammaisten hienossa joukossa. Toimin kuorossa myös yleisavustajana, koska melkein kaikki kuorolaiset johtajaa lukuunottamatta olivat täysin sokeita.

Jannen kautta tutustuin myös Vantaan seurakuntien näkövammaistyöhön, jossa olen ollut mukana yli kymmenen vuotta. Monet retket ja leirit olemme yhdessä käyneet ja lisää näkövammaisia on tullut tutuiksi. Olen sielläkin ollut mukana oppaana ja suorittamassa ohjelmaa leireillä. Tunnen tämän lähellä sydäntäni olevaksi työksi, auttaa avun tarpeessa olevia.

Tunnettuamme toisemme noin puolitoista vuotta, sanoin kerran leikillään Jannelle:”Mitä jos muuttaisimme yhteen asumaan?” Tämä oli tarkoitettu vain huulenheitoksi, koska olimme monta kertaa todenneet ettemme muuta yhteen asumaan. Janne lähti leikkiin mukaan ja sanoi:”Muutetaan vaan.” Näin jatkoimme leikinlaskua ja kysyin, mihinkä muuttaisimme. En ollut valmis muuttamaan

Havukoskelle ”korpeen”. Janne taas ei halunnut muuttaa Helsinkiin, koska siellä oli vammaispalvelun taksin käyttö huonompaa kuin Vantaalla. No kompromissiksi tarjosin Tikkurilaa, sieltä pääsisi nopeasti Helsinkiin ja junia kulkisi tiheään. Sitten rupesimmekin puhumaan, että mitä jos todella muuttaisimme yhteen asumaan. Kehittelimme suunnitelmaa ja pian oli Jannen asunto myynnissä. Oletimme sen olevan pitkä prosessi, ainakin puoli vuotta kestäisi kaupitella. Toisin kävi, asunto meni kaupaksi ensimmäisellä näytöllä, vieläpä pyyntöä korkeampaan hintaa. Eipä muuta kuin etsiä  uutta asuntoa. Tutkimme lehdestä Tikkurilan aluetta, mutta sopivaa ei alkanut löytyä. Aikakin kului ja muuttopäivä läheni, mutta  asuntoa ei ollut löytynyt. Päätimme alkaa katselemaan Myyrmäen suunnalta. Muutamia kohteita oli tarjolla, mutta ei mieleistämme. Jälleen kerran olimme kierroksella ja menimme lähellä Myyrmäen keskustaa olevaan kaksioon tutustumaan. Tämä on meidän etsimämme asunto, tuli kummallekin ajatuksiin. Teimme tarjouksen vähän tingittyämme hinnasta. Seuraavana päivänä välittäjä soitti ja kertoi, että tarjouksemme oli hyväksytty. Koska olimme käyttäneet aikaa uuden asunnon etsimiseen niin kauan, emmekä päässeet muuttamaan uuteen aivan pian, piti Jannen muuttaa minun luokseni vähäksi aikaa asumaan.

Olemme asuneet Myyrmäessä kohta 13 vuotta. Tämä on keskeinen paikka. Juna- ja bussiasema ovat kolmen minuutin matkan päässä. Samassa ryppäässä on myös terveyskeskus, kirjasto, apteekki ja kauppakeskus lukuisine palveluineen. Viihdymme hyvin rauhallisessa talossa, jossa olemme tutustuneet moniin talon asukkaisiin. Toiveena meillä on, että saisimme viettää vielä monta vuotta yhdessä ihanaa  elämää. Elämäni Jannen kanssa on ollut elämäni parasta aikaa. Millaista yksinäistä olisikaan elämäni ilman maailman ihaninta ihmistä.

 Kun muutimme yhteen asumaan Jannen kanssa, katkesivat yhteytemme veljeeni Juhaniin. Vaikka asumme suhteellisen lähellä, hän ei ole pyynnöistäni huolimatta tullut kertaakaan meille käymään.

Veljeni on myös helluntailainen.

Nyt olen onnellinen ja tasapainoinen. Tiedän kelpaavani tälläisenä. On helpottavaa, kun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä, eikä yrittää muuttua jollakin tavoin toiseksi, kuin mitä on. On hienoa elää parisuhteessa ihmisen kanssa, joka rakastaa minua tälläisenä ja rakastaa häntä koko sydämestäni. 

 Pentti Ahonen

tiistai 19. toukokuuta 2020

Homofobiaa?

Viime sunnuntaina vietettiin kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää. ABBI-yhteisön (Ambassadors and Bridge Builders International) perustaja Anthony Venn-Brown julkaisi päivän aiheeseen liittyvän kirjoituksen.

(Suosittelemme tutustumaan australialaisen ABBI-yhteisön työhön, mikäli englanti sujuu. Yhteisön tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja hyväksyntää, voimaannuttaa sateenkaari-ihmisiä ja rakentaa siltoja uskonnollisiin organisaatioihin ja johtajiin. ABBI tähtää siihen, että tietämättömyys ja väärä tieto seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä ei enää aiheuttaisi turhaa kärsimystä.)

Kirjoitus oli meistä hyvä, ja haluaisimme jakaa sen sisällön kanssanne, rakkaat lukijat. Anthonyn kuvan jälkeen seuraa varsin vapaamuotoinen selostus hänen viestistään.




Pohdimme usein muissa ihmisissä olevaa homofobiaa. Kuvittelemme, että vain heterot ovat homofobisia. Silti moni meistäkin on kärsinyt vuosien ajan sisäisestä homofobiasta. Edes kaapista tulo ei automaattisesti korjaa vaurioita, joita negatiivisten asenteiden sisäistäminen on aiheuttanut. Joskus sisäistetty homofobia tuhoaa mielenterveytemme ja ihmissuhteemme.

Jos elät tällaisessa tilanteessa, haluaisin kertoa, että SINÄ OLET OK, ja että itsestään välittäminen on terveellisempää kuin itsensä inhoaminen.

Jos joku ajattelee, että sateenkaari-ihmisillä on nykyään kaikki hyvin, hän elää kuplassa. Monille sateenkaari-ihmisille maailma ei tarjoa turvallista tilaa. Tähän vaikuttavat neljä tekijää.

Ensimmäinen tekijä on maantiede. Joissakin maapallon kolkissa sateenkaari-ihmiset joutuvat pelkäämään kuolemaa tai vankilaa. Jopa joissakin Sydneyn lähiöissä tai Australian maaseudulla käsi kädessä käveleminen on uhkarohkeaa ja voi johtaa solvauksiin tai väkivaltaan.

Toinen tekijä on kulttuuriympäristö. Joissakin kulttuureissa homous ei ole edes vaihtoehto. Se on tabu. Kaapista tuleminen merkitsee oman kulttuurin hylkäämistä.

Kolmas tekijä on perhetilanne. On perheitä joissa lasten oletetaan olevan "normaaleja", ja normaalista poikkeamista pidetään petoksen kaltaisena asiana.

Neljäntenä tekijänä on uskonto. Uskonnosta voi rakentua valtava este omana itsenä olemisen tielle. Uskontojen piiristä on tullut vastustusta ja vihaa joka ikinen kerta, kun on otettu askelia sateenkaari-ihmisten tasa-arvon suuntaan ja pyritty lopettamaan syrjintä. 

Jotkut joutuvat elämään kaikkien neljän tekijän vaikutuksen alaisena.

Samalla kun maailma on muuttunut paremmaksi paikaksi monille sateenkaari-ihmisille, tasa-arvoon ja hyväksyntään liittyvät saavutukset voivat olla vaakalaudalla. Australiassa Safe Schools -ohjelma on kohdannut vastustusta, USA:ssa on ollut poliittista kuohuntaa liittyen lakiin transihmisten oikeudesta sukupuoli-identiteettinsä mukaisiin wc-tiloihin. (Suomessa vastustetaan tällä hetkellä erityisesti sukupuolen moninaisuuden huomioimista kouluopetuksessa sekä vanhentuneen translain uudistusta.)

On helppoa nähdä vihollinen ihmisissä, organisaatioissa, poliitikoissa ja uskonnoissa. Kuitenkin se varsinainen homofobiaa ja transfobiaa lietsova vihollinen on tietämättämyys. Kun keskitämme voimamme tietämättömyyden hälventämiseen, emme hyökkäilyyn em. tahoja kohtaan, saamme aikaan muutosta.

Paljon on vielä työtä tehtävänä.


Kiitämme Anthonya hienosta kirjoituksesta! Muistutamme myös, että linja, joka tähtää tietämättömyyden hälventämiseen hyökkäilyn sijaan, ei tarkoita, etteikö meillä olisi oikeus tuntea vihaa ja raivoa ihmisiä, organisaatioita ja muita tahoja kohtaan, jotka ovat satuttaneet meitä, ja kenties jatkavat edelleen satuttamistaan. Tällaiset tunteet ovat usein välttämättömiä, kun käsittelemme menneisyyttämme ja vapaudumme vaikkapa homo- ja transfobiasta, jota meille on syötetty. 

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Sateenkaari-ihmisen kohtaaminen seurakunnassa, osa 3

200 vastausta keränneen, seurakuntien työntekijöille ja toimijoille suunnatun kyselymme tuloksia olemme jo ehtineet raportoida kerran ja toisenkin.

Tällä kolmannella kerralla keskitymme kysymykseen, kuinka yhteisöjä voisi muuttaa sellaisiksi, että sateenkaari-ihmisetkin voisivat kokea ne omikseen ja uskaltaisivat osallistua toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä.



Alkuun kuitenkin tuttu TRIGGERIVAROITUS! Jos olet sateenkaari-ihminen ja herkillä uskonnollisiin yhteisöihin liittyvien kysymysten kanssa, teksti voi aktivoida traumoja. Älä lue eteenpäin.

Mutta takaisin kysymykseen yhteisöjen muuttamisesta. Kokevatko työntekijät ja toimijat tarvetta yhteisöjensä muuttamiseen? Kaikkiaan 40 vastaajaa oli sitä mieltä, että heidän yhteisöään ei tarvitse muuttaa. Yli puolet heistä kuului ryhmään, jonka tulkitsimme suhtautuvan lähtökohdiltaan kielteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

(Osa vastauksista oli liian pelkistettyjä, jotta niitä olisi voinut lukea mihinkään ryhmään.)

Suurimmassa vastaajaryhmässä eli myönteisesti suhtautuvien ryhmässä vain 6 vastaajaa ei kokenut tarvetta yhteisönsä muuttamiseen. Heistä neljä kuvasi yhteisöään vastausvaihtoehdollamme "Yhteisömme toivottaa tervetulleiksi kaikki ihmiset, ja he voivat olla avoimesti sellaisia kuin ovat." Kaksi kuvasi yhteisöään tällä vaihtoehdolla: "Kaikki ihmiset ovat tasavertaisia Jumalan edessä, myös sateenkaari-ihmiset." Yksi heistä lisäsi vielä tämän kommentin: "Kerron vielä, että seurakuntamme on alueella, jossa ei ehkä  perinteisesti odottaisi näin avointa suhtautumista. Toki varmasti seurakunnan ja seurakuntalaisten sisällä on moniäänisyyttä varmasti, mutta suurimmaksi osaksi ja erityisesti nuorisotyössä seurakunta näyttäytyy mielestäni hyväksyvänä yhteisönä."

Muutoksen välineet


Jos ja kun muutosta toivotaan, minkälaiset välineet olisivat parhaita? Tässä vähän tilastoa eli vastaukset kysymykseemme "Millä tavoilla yhteisöäsi voisi muuttaa sellaiseksi, että sateenkaari-ihmiset voisivat kokea sen omakseen ja uskaltaisivat osallistua toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä?"

Yhteisöäni ei tarvitse muuttaa. (40)

Koulutuksia sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (67)

Keskustelutilaisuuksia ja seminaareja liittyen sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksiin ja kohtaamiseen (45)

Kirjallista koulutusmateriaalia sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (27)

Nettikursseja sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (12)

Sateenkaari-ihmisten tarinoiden kuuleminen kokemuspuhujien, videoiden, taiteen yms. keinoin (64)

Työryhmä, jossa olisi mukana myös sateenkaari-ihmisiä (27)

Aktiivisempaa tiedotusta, että kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat (76)

Sateenkaari-ihmisille suunnattuja tilaisuuksia (esim. sateenkaarimessut, illanvietot, vertaisryhmät, parisuhdeleirit) (35)

Käytännön ohjeistusta mm. saunavuorojen, majoitusten ja wc-tilojen järjestämiseen (37)

Sielunhoitoa tai muita kahdenkeskisiä luottamuksellisia keskusteluita työntekijöille/toimijoille (32)

Yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa muiden uskonnollisten yhteisöjen ja/tai seurakuntien kanssa (32)

Yhteistyötä Setan ja sen jäsenjärjestöjen kanssa (51)

Jotain muuta, mitä? (33)


Yhteenvetona: kaikkein eniten toivottiin aktiivisempaa tiedotusta, että kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Toiseksi eniten kaivattiin koulutuksia. Kolmannella sijalla oli sateenkaari-ihmisten tarinoiden kuuleminen. Neljännelle sijalle ylsi yhteistyö Setan ja sen jäsenjärjestöjen kanssa


Omia ehdotuksia muutoksen välineistä


Mielenkiinnolla luimme vastaajien omia ehdotuksia yhteisöjensä muuttamisen välineistä. 

Joissakin kielteiseen ryhmään kuuluvissa vastauksissa toivottiin mm. sellaista, että Setan kanssa ei tehtäisi yhteistyötä, pitäydyttäisiin tiukemmin Raamattuun, tuettaisiin sateenkaari-ihmisiä luopumaan synnistään ym. Ongelma nähtiin ennemmin yhteiskunnassa kuin uskonyhteisössä.

"Ongelma ei ole yhteisö, vaan sateenkaari-ihmisten parissa (lähinnä) poliittisista syistä syrjityt vakaumukset, kuten detransitioitunut ihminen, selibaatissa kilvoitteleva homo jne. Näihin vähemmistöjen vähemmistöihin kohdistuu eniten painostusta, koska he toimivat nykyistä implisiittistä normaalia vastaan. Kysymykset eivät nouse kristillisestä uskosta, vaan on tuotu kirkkoon sen ulkopuolelta. Yhteiskunta voi ehkä tervehtyä vuosikymmenten päästä." (Suomen ev.lut. kirkko)

Tähän haluamme heittää pienen välikommentin. Ensinnäkin, syrjintää tapahtuu varmasti erilaisissa ihmisten muodostamissa ryhmissä, myös sateenkaari-ihmisten muodostamissa. Sen ehkäisemiseksi täytyy tehdä töitä. Pitää kuitenkin muistuttaa, että Seta järjestönä pyrkii syrjinnän ehkäisyyn. Olemme käyneet lukuisia keskusteluita Setan ja sen jäsenjärjestöjen työntekijöiden kanssa aiheesta, jota em. vastauksessa tuotiin esille. Vaikka järjestö ei ohjaa ketään selibaattiin (se ei muutenkaan pyri ohjailemaan ihmisten seksuaalista käyttäytymistä, ellei käytös riko lakia), selibaatissa elävää homoa pyritään tukemaan hänen omista lähtökohdistaan. Detransitiota pohtiva tai sen läpikäynyt ihminen kohdataan turvallisesti, kunnioittavasti ja ammattitaidolla esim. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen palveluissa ja Sinuiksi-palvelussa. Apua ja tukea kannattaa hakea ja on saatavilla myös näille vähemmistön vähemmistöihin kuuluville!

Siirrytään nyt niihin muutosehdotuksiin, haasteisiin ja huomioihin, jotka tulivat myönteisesti suhtautuvien tai ristiriitaa kokevien ryhmästä. Annetaan ensin ev.lut. kirkon piiristä tulleille vastaajille ääni.


Kuvassa Lucas Cranach vanhemman maalaus Martti Lutherista.

Useissa vastauksissa kaivattiin selkeämpää johtajuutta. 

"Ongelma on se, että he ketkä tarvitsisivat koulutusta eniten, eivät tule paikalle. Kirkollista ohjausta ylempää (kirkolliskokous, piispat) ihmisten tasavertaisuudesta." 

"Johtavaa otetta esimieheltä (niin, että esim. mahdollinen koulutus olisi pakollinen työtehtävä)" 

"Kirkkoherran toiminnalla on suuri merkitys sen suhteen ketä hän kuuntelee, ketä tukee ja millaisia puheita ja asenteita hyväksyy tai ei hyväksy." 

Kirkkoherrojen rooli tuli useissa ev.lut. kirkon vastauksissa esille. Joskus tilanne vaikutti huolestuttavalta:

"Työyhteisöni on aiheen tiimoilta erittäin kahtia jakautunut. Kirkkoherra tuomitsee jyrkästi hänen kanssaan erimieliset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvään keskusteluun kuuluu vahvasti pelko. Ne, jotka ovat kirkkoherran kanssa samaa mieltä, uskaltavat sanoa mielipiteensä, meidän muiden on pidettävä mölyt mahassamme."

Jos tilanne työyhteisössäsi on tämä, ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun tai luottamusmieheen! Jos he eivät ota hommaa tosissaan, ole yhteydessä oman alueesi aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueeseen! (Numerot löytyvät esim. täältä.) Pelon ilmapiirissä ei pitäisi kenenkään joutua tekemään töitä.




Avioliittokysymys koettiin kuormittavana.

"Kirkossa vihkiminen on toistaiseksi rajattu naisen ja miehen väliselle liitolle. Tämä on asia, joka koko kirkossa pitäisi ratkaista, ei vain paikallisin päätöksin. Asia ei johdu paikallisseurakunnan tahdosta (ainakaan täysin) vaan on isomman emoseurakunnan linjaus, mutta ei ole ollut rohkeutta vielä sitä haastaa."

Kaivattiin myös ymmärryksen lisäämistä, kommunikaatiota sekä yleistä valistusta.

"Avointa juttelua omista toiveista, ajatuksista ja ennakko-odotuksista." 

"Teologisia keskusteluiltoja, jotka rakentaisivat ymmärrystä eri tavoin ajattelevien välille." 

"Seurakuntalaisille jotain valistusta. Suurimmat haasteet tilanteissa jotka ovat työntekijän ulottumattomissa."

Osa vastaajista oli sitä mieltä, että yhteisöä on vaikeaa tai mahdotonta muuttaa paitsi ajan ja ns. luonnollisen poistuman kautta. 

"En vieläkään tiedä sellaista hokkuspokkusta, jolla saataisiin muutettua asenteita ja uskomuksia, ellei ihminen ole halukas edes kuuntelemaan. Ehkä vain rukoilemalla, että Jumala rakastaisi nekin ihmiset joskus ehjiksi, jotka eivät pysty muita hyväksymään." 

Seuraavaksi muiden yhteisöjen pariin.


Kuva Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkosta Espoon Tapiolasta

Ortodoksisesta kirkosta tuli tämänsuuntaisia toiveita:

"Etenkin nuorten leireillä enemmän rohkeaa ja positiivista puhetta ja opetusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, sekä esim. leirien lomakkeisiin ehdottomasti kohta, jossa kysytään preferenssi mm. majoituksen ja saunavuorojen suhteen." 

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hiljainen hyväksyntä ei riitä. On otettava toimia jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat tuntevat olonsa turvalliseksi ja tervetulleiksi sekä seurakuntien työyhteisöihin että seurakuntien jäseneksi ja nuorten toiminnassa on otettava suuria askeleita parempaan suuntaan välittömästi." 




Vapaiden suuntien edustajilta tuli tällaisia kommentteja:

"Varmaan lisää avoimuutta, ulospäin suuntautumista, jotta kohdattaisiin ihmisiä enemmän. Varsinkin heitä, jotka eivät itse uskalla hakeutua seurakuntaan." (Suomen Vapaakirkko)

"Näkisin niin, että seksuaalivähemmistöihin liittyvä matka on seurakunnissa on pitkä ja tarpeellinen. Toivoisin kuitenkin muistettavan, että ilman teologista lähestymistä seurakunnat eivät muutu (ainakaan ne seurakunnat jotka pitävät teologiaa arvossa). Teologisesti homoutta on mahdotonta valkopestä Raamatun puitteissa (joidenkin yrityksistä huolimatta ei tule menemään valtaosalle teologeista ikinä läpi). Asia pitäisi saada tuotua enemmän armon ja epätäydellisyyden hyväksynnän kautta. Seta-tyyppinen pride-linja tulee ajamaan Raamattu-uskolliset kristityt entistä enemmän yhteen ja sateenkaarivähemmistöt omiin yhteisöihinsä. Näin se ei ole välttämättä pakko mennä." (jokin helluntaiseurakunta)


Jossakin buddhalaisessa yhteisössä oli pohdittu profiloitumista homomyönteiseksi:

"Toiminnassa on ollut aikojen saatossa mukana seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Asia on ehkä jotenkin tiedetty, mutta asiasta ei ole ollut puhetta. Joskus on yleisellä tasolla sanottu, että transihminen voi hyvin olla buddhalainen, tai että suuntautumisella ei ole merkitystä. Asia ei ole ollut kummemmin esillä. Kahdenkeskisessä ohjauskeskustelussa on kerrottu, että olemme homomyönteinen ryhmä. Pohdimme sitten, voisiko sellaiseksi profiloitua. Tuumasin itse, että riittää varmaankin jos on ihmismyönteinen." 


Vuorovaikutuksen ongelmia


Jotkut seurakuntien työntekijät ja toimijat kokivat vuorovaikutuksen sateenkaari-ihmisten kanssa ajoittain ongelmalliseksi.

Muutama vastaaja kertoi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan käyttäytyneen tavalla, jonka voi laskea seksuaaliseksi häirinnäksi. Yhdessä vastauksessa viitattiin jopa raiskaukseen.

Seksuaalinen häirintä ei ole mikään sateenkaari-ihmisyyteen liittyvä piirre, jota täytyy ymmärtää ja sietää. Sateenkaari-ihmisiä koskevat ihan samanlaiset käyttäytymissäännöt kuin muitakin ihmisiä. Kerrataan vielä. Seksuaalista häirintää ei pidä sietää!


Raiskaustapauksissa kehotamme olemaan yhteydessä poliisiin! 

Mutta takaisin vastauksiin.

Jotkut vastaajista kokivat vaikeiksi sateenkaari-ihmisten ennakkoluulot uskovia kohtaan.

"Koetan kohdata työssäni kaikki ihmiset saman arvoisina riippumatta siitä, millaisia he ovat. Mielestäni olen siinä onnistunutkin. Koska olen kirkon työntekijä, koen kuitenkin usein, että sateenkaari-ihmiset eivät luota/ usko siihen, että hyväksyn heidät. Koen toisinaan heidän puoleltaan ennakkoluuloja, ja näiden hälventäminen on joskus haasteellista, koska kirkko on ikään kuin "painolastina" ympärilläni." (Suomen ev.lut. kirkko)

"Niin kauan menee kivasti, kun ei tule ilmi mun katolisuus - olen harras katolinen ja pyrin hyvään, olen ihminen, en useinkaan onnistu ajatuksissani, sanoissani, teoissani. Sitten kun tämä tulee ilmi, jutut yleensä hiljenee, siis silloin kun on kyse ihmisistä, jotka ei tunne mua yhtään. Koen ihan täysin ja kokonaan, että me ollaan kaikki tasavertaisia Jumalan edessä." (Katolinen kirkko Suomessa)

Jotkut kokivat erilaisista näkemyksistä keskustelun vaikeaksi.

"Koen tulleeni usein lytätyksi sateeenkaari-ihmisten taholta, koska uskon perinteiseen avioliittokäsitykseen. En koe tuovani näkemystäni esille kovin aktiivisesti, mutta keskustelun alettua ei ole enää tilaa järkevälle keskustelulle vaan voimakkaat tunteet ottavat usein vallan. Yhtäkkiä huomaan olevani haukuttu ja lytätty ihminen - sen vuoksi, että minulta on kysytty mielipidettäni ja perusteluita. Pyrin ne mielestäni vielä kauniisti tuomaan esille." (jokin helluntaiseurakunta)

Eräs helluntaiseurakuntien piiristä tuleva vastaaja esitti kuitenkin myös vision yhteisestä maaperästä, viholliskuvan sijaan:

"Melko konservatiiviseen yhteisöön kuuluvana ymmärrettävästi kohtaan helposti ennakkoasenteita sateenkaari-ihmisten taholta. Tämä näyttäytyy helposti jopa vihamielisyytenä, eikä dialogia pääse syntymään. Ei-valtionkirkkoon kuuluvan vähemmistöyhteisön jäsenenä minulla ja sateenkaari-ihmisillä, joita joskus myös seksuaalivähemmistöiksi kutsutaan, voisi kuitenkin olla myös yhteistä maaperää ja kokemuspohjaa, josta lähteä liikkeelle."

Lopuksi


Meiltä kysellään aina välillä neuvoja liittyen uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden toimintaan. Tilanne on yleensä sellainen, että sateenkaari-ihminen kaipaa kovasti uskonyhteisöä, mutta ei tiedä uskaltaako jonkin yhteisön toimintaan mennä mukaan. Ihminen voi olla kovin arka lähestymään yhteisöjä näiden kysymysten kanssa. Torjutuksi, tuomituksi tai jotenkin kiusallisesti siedetyksi tulemisen riski on usein liian suuri. 

Yritämme itse kartoittaa turvallisia yhteisöjä. Tai yhteisöjä, joissa on turvallisia sopukoita sateenkaari-ihmisille. Työtä turvallisuuden eteen on kuitenkin vielä tehtävä paljon, kuten tämänkin kyselyn vastauksista kävi ilmi. 

Mutta jotta meillä olisi antaa suosituksia ja jotta turvallista tilaa raivattaisiin entistä enemmän eri yhteisöjen sisälle, ilmianna oma turvallinen yhteisösi! Kerro millä tavalla se on turvallinen ja kuinka sen toimintaan voi osallistua! Ilmiannot voi tehdä vaikkapa tämän tekstin kommenttikenttään tai meille sähköpostitse: info@voimavaraksi.fi 

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! 






Eheytyskysely 2, osa 4: "eheyttäjien" roolit, vastaajien elämänkatsomukset nyt

Tähän mennessä olemme kertoneet toisesta eheytyskyselystämme ensin mm.  vastaajien perustietoja ja muutospyrkimysten vapaaehtoisuutta , sitt...