maanantai 14. lokakuuta 2019

Homoseksuaalinen elämäntapa

Kun uskonnollisissa yhteisöissä puhutaan sateenkaari-ihmisistä, välillä nousee esille ilmaisu "homoseksuaalinen elämäntapa".

Taustalla on yleensä ajatus siitä, että erotetaan ihminen ja hänen tekonsa toisistaan. Homoseksuaaliset taipumukset ovat ihmisessä olevia ominaisuuksia, jotka (ehkä) hyväksytään, kun taas homoseksuaalisia tekoja ei hyväksytä.

Haluaisimme pysähtyä ilmaisun äärelle. Mitä tämä "homoseksuaalinen elämäntapa" oikein on? Mihin sillä tarkkaan ottaen viitataan?

Joskus tuntuu, että mielikuvat kulkevat lähinnä Tom of Finland -tyyppisille radoille:

Kuva: Tom of Finland

On sanottava, että "homoseksuaalinen elämäntapa" kuulostaa monen asianosaisen korvaan aika loukkaavalta ilmaisulta. Kirjailija Anthony Venn-Brown kuvaa tätä pähkinänkuoressa näin: Straight people have ‘lives’ but gays have ‘lifestyles’... Heteroilla on elämät, mutta homoilla elämäntavat. 

Elämäntapa kuvaa elämäämme. Se on juhlamme ja arkemme, sitä missä asumme, mitä syömme, mitä puemme päällemme, mitä harrastamme, mitä arvostamme, mihin uskomme. Se on ystävämme, läheisemme, lapsemme, perheemme, rakkaamme. "Homoseksuaalinen elämäntapa" on elämämme, ihan niin kuin "heteroseksuaalinen elämäntapa" on heteron elämä.

Suurimmalle osalle homoista ja heteroista elämä on aika samannäköistä peruskauraa.


Kun joku kertoo, että ei voi hyväksyä "homoseksuaalista elämäntapaa", se tuntuu helposti koko elämämme ylenkatsomiselta. Ilmaisun käyttöä kannattaakin miettiä tarkasti.

Kannattaisiko sanoa suoraan, että ei hyväksy samaa sukupuolta olevien välistä seksuaalista kanssakäymistä? "Hyväksymme homot ihmisinä, mutta emme sitä että he harjoittavat homoseksiä." Asia olisi harvinaisen selvä!

Vai olisiko?

Tässä tullaan tietenkin sellaisten kysymysten äärelle kuin:

Voiko kuitenkin seurustella?
Voiko asua samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa?
Mitä on seksi?
Kuinka paljon hellyyttä voi osoittaa?
Mitä tehdä ihastuksen tunteille?
Mitä tehdä kun kaipaa elämänkumppania, suhdetta, rakkautta tai seksiä niin että pää hajoaa?

"Homoseksuaalinen elämäntapa" voi toteutua varsin monella tavalla suhteessa näihin kysymyksiin. Se voi olla tietoista, itse valittua selibaattia. Se voi olla luostarikilvoitusta. Se voi olla heteroksi muuttumisen yritystä. Se voi olla toistuvaa satunnaisiin seksisuhteisiin lankeamista, katumista ja uudelleenyritystä. Se voi olla elämistä pitkäkestoisessa rakkaussuhteessa, jonka luonteesta vain ei kerrota kenellekään.

(Monet homoseksuaalista elämäntapaa kauhistelevat voisivat lentää selälleen, kun tietäisivät kuinka paljon salattuja rakkaussuhteita heidänkin yhteisössään on.)

Englantilainen ortodoksiteologi ja piispa Kallistos Ware pohti kysymystä viime vuonna The Wheel -lehden esipuheessa. Hän nosti esille oman kirkkokuntansa opetuksissa havaitsemansa kolme suurta ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on kysymys selibaatista ja eroottisista haluista: onko oikein sälyttää selibaatin raskas vaatimus ihmiselle, jolla ei ole sisäistä kutsumusta siihen. Toiseksi hän mietti synnintunnustukseen ja ehtoolliseen liittyvien opetusten paradoksaalisuutta: ne kohtelevat pitkäkestoiseen, rakastavaan parisuhteeseen sitoutunutta homoa ankarammin kuin sitä, joka etsii satunnaista seksiä ja irtosuhteita. Kolmantena hän nosti esille samansukupuolisten syvien, jopa intohimoisten ystävyyssuhteiden hengellisen arvon. Samalla hän kysyi: Miksi painotamme niin paljon genitaalista seksiä? Miksi mietimme, mitä aikuiset, samaa sukupuolta olevat ihmiset tekevät makuuhuoneissaan? Avaimenreiästä kurkkivan asento ei ole koskaan arvokas. 

Voimme myös esittää seuraavan kysymyksen:
Tekeekö homoseksuaalisesta elämästä niin kamalan elämäntavan juuri se, että elämää ei salailla? Herätetään toisissa impulssi avaimenreiästä kurkkimiseen. Esitellään kumppani kumppanina, ei satunnaisena kaverina. Ei pyritä selibaattiin. Hyväksytään omat ominaisuudet, pidetään niitä positiivisena voimavarana elämässä. Siis: ei kamppailla homoseksuaalisuuden kanssa.

Kysymys "homoseksuaalisesta elämäntavasta" leviää eteen valtavana kenttänä moninaisia pohdintoja. Ja näitä pohdintoja käydään, eri yhteisöissä, eri foorumeilla. Joissain yhteisöissä pohdinnat ovat vasta aluillaan.

Yksi asia olisi kuitenkin syytä muistaa. Kun puhutaan jostakin, otetaan asianosaiset mukaan.

Kuten Anthony Venn-Brown kirjoittaa teoksensa A Life of Unlearning viimeisimmän painoksen loppusanoissa: 

On syytä muistuttaa kirkkoja siitä, että kun keskustellaan meistä ilman että me olemme mukana, seurauksena on pelkkää ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten kierrätystä. Jos kirkon miespuoliset johtajat keskustelisivat naisten roolista kirkossa ilman että naiset ovat läsnä, sitä kutsuttaisiin naisvihaksi. Jos kirkon johto keskustelisi alkuperäiskansoihin liittyvistä kysymyksistä ilman että kuulee alkuperäiskansojen ihmisiä, voisiko sillä olla minkäänlaista ymmärrystä näiden ihmisten elämänkokemuksesta? Tätä kutsuttaisiin valkoiseksi ylivallaksi/rasismiksi/elitismiksi.

Kirkko on puhunut paljon meistä mutta harvoin meidän kanssamme. Kun kirkon johtajat keskustelevat sateenkaari-ihmisistä, meidän suhteistamme ja yhteisöstämme ilman että puhuvat kanssamme tai yrittävät tutustua meihin, on hyvä pysähtyä kysymään miksi. Mitä pelättävää heillä on? Miksi meidät jätetään ulkopuolelle? Onko tämä esimerkki juuri siitä homofobiasta, jonka olemassaolo halutaan jatkuvasti kieltää?

Kirkon on aika kutsua sateenkaari-ihmiset mukaan keskusteluun. Ja on syytä muistaa, että vaikka jotkut keskustelevat silloin omista ajatuksistaan ja uskomuksistaan, me keskustelemme siitä, keitä me olemme. Voitte kysyä kysymyksiä:

”Millaista oli istua kirkossa ja kuunnella, kun sinua kuvailtiin iljetykseksi?”

”Millaista oli tulla siihen pisteeseen, että hyväksyit homoutesi ja tulit kaapista ja samalla tiesit, että rakastamasi ihmiset, kirkko ja Jumalakin saattavat hylätä sinut?”

”Miten ratkaisit ongelman kristillisten uskomustesi ja seksuaalisuutesi välillä?”

”Kun tulit kaapista kristityille ystävillesi kirkossa ja he kertoivat, ettet saisi koskaan rakastua tai sinulla ei voisi koskaan olla elämänkumppania kuten heillä – miltä se tuntui?”

”Miltä tuntui papin ilmoitus, ettet voi palvella kirkkokahveilla, koska olit kertonut eläneesi kolmen vuoden ajan sitoutuneessa, yksiavioisessa parisuhteessa?”

”Miltä tuntui, kun uskouduit papille, että saatat olla homo, ja tuloksena hän siirsi sinut pois rakastamastasi kasvatustyöstä, vaikka et ollut koskaan edes tehnyt mitään näihin (homoseksuaalisiin) tunteisiin liittyvää?”

Kun kuuntelet tarinoitamme, opit.



torstai 26. syyskuuta 2019

Vinkkejä perheneuvonnalle eli perheneuvontakyselyn toinen osa

Tässä toinen osa jutusta, joka käsittelee sateenkaari-ihmisille suunnattua, ev.lut. kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia koskevaa kyselyämme. Ensimmäisen osan voi lukea täältä.

Käymme nyt läpi vastauksia viimeisiin kysymyksiimme, erityisesti tähän: "Kuinka perheasiain neuvottelukeskus voisi parantaa toimintaansa erityisesti sateenkaari-ihmisten palvelemisessa?"

Kirkon tuottamaa palvelua



Perheneuvonta on kirkon tuottamaa palvelua, eikä voi pitäytyä täysin erossa siitä, mitä kirkossa ylipäänsä tapahtuu. Tämä herättikin kommentteja.

Kirkkoa kiiteltiin ja kannustettiin rohkeampaan sateenkaari-ihmisten tukemiseen.

"Syvimmät kiitokset kirkolle siitä että saimme apua elämäni synkimmällä hetkellä. Mielestäni kirkko voisi rohkeammin astua esiin myös lgbt yhteisön tukena kuten Jeesuskin teki aikanaan."

Perheasiain neuvottelukeskuksilta toivottiin  sateenkaari-ihmisten puolustamista kirkon keskusteluissa. Tämä voi kuitenkin olla haastavaa.

"Työntekijän kanssa juttelin yleisesti seurakunnan tilanteesta ja miten ahdas uskonnollinen ilmapiiri ohjailee julkisissa tilanteissa myös perheasiain neuvottelukeskusta. Esimerkiksi kirkon tilaisuudessa rukouksissa ja puheissa ei välttämättä ole suotavaa mainita vähemmistöjä, vaikka kyse olisi perheasiain neuvottelukeskuksen tilaisuudesta.."

Uskonnollisesta väkivallasta toivottiin selkeää irtisanoutumista.

"Sen voisi sanoittaa suoraan ja selkeästi että olet arvokas sellaisena kuin olet ja että uskonnollinen väkivalta on myös väkivaltaa."

Yhteys kirkkoon saattaa herättää mielikuvia, jotka estävät avun hakemisen.

"Moni arvelee, että on olemassa jonkinlainen kirkon päättämä parisuhdemalli/avioliittoideaali, jota pidetään tavoitteena ja johon asiakkaat pyritään ohjaamaan, peitellysti jos ei ihan suoraan sanottaisikaan. Monilla menee perheasiain neuvottelukeskuksen työ myös sekaisin joidenkin kristillisten järjestöjen avioparityön (tms) kanssa, ja tuolta kentältä kuultu kaverinkaverin juttu esim. tiukkojen sukupuoliroolien kannattamisesta ("parisuhde voi paremmin, kun mies on mies ja nainen nainen") yhdistetään sitten perheasiain neuvottelukeskukseen."

Yksi vastaaja, joka piti perheasiain neuvottelukeskuksen palvelua laadukkaana ja kertoi itse saaneensa hyvää ja nopeaa apua, kyseenalaisti vahvasti kirkon perheneuvonnan kytkemisen kunnallisiin sote-palveluihin.

"Mun näkökulmasta ongelmana ei ole palvelun laatu vaan periaatteellisella tasolla se, että kirkko hoitaa tehtävää, tarjoaa perheterapiaa, joka pitäisi olla vakaumuksetonta palvelua. Vaikka itse olenkin kokenut palvelun hyödylliseksi, ja rohkaissut kavereitani myös hakemaan apua perheasiain neuvottelukeskuksesta, moni ei halua kyseisten palveluiden piiriin, koska boikotoi kaikkea kirkkoon liittyvää kirkon kaksinaismoralistisen ja syrjivän toiminnan takia. Tämä johtaa siihen, että kirkon toimintaa fiilistelevä tai kirkon toimintaa suvaitseva ja kirkon toimintaa boikotoiva asiakas on sosiaali- ja terveyspalveluverkostossa eriarvoisessa asemassa. Tämän takia ainut tasa-arvoinen palvelu on vakaumuksetonta, ja kirkko moninaistaa itsensä harjoittaman syrjinnän muotoja haukkaamalla merkittävän siivun perhepalveluista. Todellista hyvän tekemistä olisi lahjoittaa perheasiain neuvottelukeskuksen määrärahat kunnalle niillä ehdoin, että kunnan olisi pakko tarjota vastaavaa palvelua ja työntekijöistä tietty kiintiö tulisi olla hengellisiä ammattilaisia. Musta kirkon palveluiden boikotointi on täysin luonnollista, koska kirkko valehtelee ja kiertelee "kaikki on tänne tervetulleita" puheissaan ja on lopulta aika kaksinaamainen. Todellisuudessa se on syrjivä instituutio, jossa esim. kukkoja siunataan, mutta homoja ei. Palvelun tarjoajana kirkko on syrjivä jo itse vakaumuksensa takia. Tämän takia, kun ihmisten suhteet vakaumuksiin eli kirkkoon vaihtelee, se kirkon piirissä toimiva perheasiain neuvottelukeskus ei voi ikinä olla tasa-arvoinen sosiaali- tai terveyspalveluiden tarjoaja."

Me emme ala tässä pohtia tarkemmin kysymystä siitä, että perheasiain neuvottelukeskuksista noin puolella on ostopalvelusopimuksia kuntien tai kuntayhtymien kanssa, tai että uskonnollisilta organisaatioilta ja aatteellisilta järjestöiltä ylipäänsä ostetaan kunnallisia palveluita. Keskustelu on varsin antoisa ja sitä kannattaa käydä, mutta menee ohi oman fokuksemme. (Vinkkinä asiasta kiinnostuneille: ev.lut. kirkon omaa pohdintaa ja linjanvetoa julkisten palveluiden tuottamisesta voi lukea vaikkapa tästä Kirkkohallituksen julkaisusta.)


Kehitysideoita

Kaksi kehitysideaa nousivat vastauksissa ylitse muiden: tiedotus ja koulutus.

Sateenkaari-ihmisenä elämiseen liittyy usein pohdintoja, onko johonkin paikkaan tervetullut avoimesti omana itsenään. Erityisesti tämä mietityttää yhteyksissä, joissa pitäisi voida avata sielunsa herkimpiä alueita, tilanteissa, joissa riski kohtaamattomuuteen ja häpeään on suuri. Epävarmuus voi olla liian iso kynnys hakea apua. Kuten eräs vastaaja totesi,

"on toki raskasta joutua avaamaan omaa identiteettiään tilanteessa, jossa joka tapauksessa on täytynyt hakea ongelmiin ulkopuolista apua."

Siksi tiedotus siitä, että palvelu on suunnattu myös sateenkaari-ihmisille, olisi erittäin tärkeää. Tämä tarkoittaa aktiivista viestimistä palvelun avoimuudesta, yhdenvertaisuudesta ja turvallisuudesta.

"Tuoda ilmoituksissaan näkyvästi esiin, että sateenkaari-ihmiset ja -perheet ovat yhtä arvokkaita, ja ansaitsevat myös apua parisuhde- sekä perheen sisäisiin ongelmiin. On hyvä tuoda myös esiin, että heillä on valmiuksia ja halua työskennellä sateenkaarivähemmistöjen kanssa."

Tiedotus on kuitenkin turhaa, mikäli sisältö ei vastaa annettua viestiä. Tiedotuksen kanssa käsi kädessä kulkeekin koulutus ja tietojen päivittäminen. Koulutustarve nähtiin joissakin vastauksissa laajempana kuin vain sateenkaari-ihmisten palvelemisen kautta. Kaivattiin ylipäänsä kouluttautumista tähän päivään. Tämä sisältää luonnollisesti myös sen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt osataan kohdata. 

"Uskon, että kehittäminen auttaa yhtälailla kaikkia. En kaipaa mitään erityiskohtelua."

"Itse koen että ei tarvita erillisiä sateenkaari-ihmisten palveluita. (Se tarkoittaisi palveluiden keskittämistä ja luulen että aiheuttaisi eriarvoistumista)."

Sateenkaari-ihmisiä ei kuitenkaan aina ole otettu palveluiden piiriin "kuin ketä tahansa".

"Silloin en päässyt esim heidän järjestämään eroryhmään, mihin olisin kovasti halunnut, kun ryhmän vetäjä oli sitä mieltä, että muut ryhmään osallistuvat ”hämmentyvät” liikaa minun osallistumisestani. Se loukkasi ja suretti silloin kovasti."

Jos halutaan tehdä palveluista aidosti kaikille suunnattuja, olisi hyvä pohtia tätä kysymystä: miten toimia, jos uskotaan muiden ryhmässä tai tilaisuudessa olevien hämmentyvän sateenkaari-ihmisen läsnäolosta? (Tarvitseeko ryhmäläisiä suojella hämmentymiseltä? Tarvitseeko sateenkaari-ihmistä suojella muiden hämmennykseltä? Onko ratkaisuna se, että sateenkaari-ihminen suljetaan ryhmän ulkopuolelle? Voisiko ryhmän vetäjä ottaa aktiivisesti vastaan mahdollisen hämmennyksen ja ohjata tilannetta turvallisempaan suuntaan? Kuinka tämä ohjaus käytännössä tapahtuisi?) 

Vastauksissa oli kahdenlaista linjaa suhteessa perheneuvonnan työntekijöihin. Osa kaipasi nimenomaan vähemmistökysymyksiä hallitsevaa erityistä työntekijää, osa halusi uskoa tai toivoi palvelun olevan kokoanaisuudessaan tasalaatuista ja turvallista.

Yleisenä toiveena näytti olevan, että sateenkaari-ihmiset otettaisiin osaksi toiminnan valtavirtaa, mutta vähemmistöön liittyvissä erityiskysymyksissä kaivattiin osaamista. 

"Pitäisi saada koulutusta nimenomaan vähemmistöstressiin ja sen vaikutuksiin, ylipäätänsä sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksiin."

"oltaisiin vielä paremmin perillä esim. miesparin tai naisparin problematiikan eroista"

Vastauksissa oli käytännön vinkkejä kohtaamisen parantamiseksi:

"Heteronormatiivisen olettamisen ja ajattelun vähentämisellä, moninaisuuden huomioimisella"

"Sensitiivinen puhetapa: Jos asiakas käyttää esimerkiksi termiä 'puoliso', myös perheneuvoja voisi käyttää vastaavaa termiä, eikä alkaa puhua esimerkiksi miehestä tai vaimosta."

"Myös adoptoinut äiti on äiti!"

"Pitäisi olla ensikäden kokemusta, ettei tarvitsisi opettaa ihmiselle asianmukaista sanastoa. Joku jonka omassa elämässä on ollut vähemmistöproblematiikkaa. Sen ei välttämättä tarvitse liittyä omaan seksuaalisuuteen tai tunne-elämään, vaan ehkä omassa perheessä on ollut sateenkaari-ihminen, tai joku läheinen ystävä on ollut. Sateenkaaren alle mahtuu paljon sellaista, jota en itsekään tunne, vaikka olenkin syntynyt homoksi. Tarvitaan paljon laajempaa kirjoa ja tietämystä, jotta voidaan tukea kaikkia apua tarvitsevia." 

Olennainen kysymys on samanlainen kuin minkä tahansa vähemmistöryhmän kohdalla. Jos kohdellaan kaikkia asiakkaita samanlaisina ja jätetään taustaryhmään kuuluminen huomiotta, voivat tulokset olla epätasa-arvoisia. Toisaalta taustan ”liiallinen” huomioiminen voi myös johtaa epätasa-arvoiseen kohteluun. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin saattaa liittyä vielä sekin oletus, että kyseessä on aina jotakin epätoivottavaa, johon ollaan jouduttu tyytymään, kun "normaali" cisheterous ei ole onnistunut. Toisaalta oletus siitä, että kaikki ovat sinut itsensä kanssa, voi johtaa myös harhaan.

Vastauksista löytyy viitoitusta tämän kysymyksen kanssa tasapainotteluun:

"Tajuamalla, että meidän ongelmat ja haasteet ovat ihan samanlaisia kun muillakin, elleivät ne sitten liity suoraan sateenkaariasioihin. Lesbous ei ole minulle ongelma tai taakka, vaan osa minua."

"Pitää uskaltaa nähdä, että ihan samanlaisia ongelmia voi olla samansukupuolisissa suhteissa ja pitää uskaltaa nostaa niitä esille. Huomata ja tunnistaa sellaiset peruskäsitteet kuin "onnellisuusmuuri" ja sisäistetty homofobia ym."

Tapaamamme perheneuvojat ovat varmasti aika lailla toiveiden mukaisia: näkevät missä kohtaa asiakas on kuin "kuka tahansa", ja missä kohtaa vähemmistöproblematiikka nostaa päätään. Eivät oleta, huomioivat moninaisuuden, käyttävät sensitiivistä kieltä ja niin oikeita termejä kuin termiviidakossa ylipäänsä kukaan kykenee. Joillakin on omakohtaista kokemusta sateenkaariasioista, ja ainakin valmiuksia ja tahtoa päivittää jatkuvasti osaamistaan. 

Kyselyn valossa ongelmana on ennemminkin perheneuvonnan tasalaatuisuuden toteutuminen valtakunnallisella tasolla. Siksi peräänkuulutamme asiallista ja riittävää koulutusta sateenkaarikysymyksistä! Yksi vastaajista ehdotti yhteistä kouluttautumista Sinuiksi-palvelun kanssa.

Vaikka oman keskuksen toiminta tuntuisi itsestäänselvän turvalliselta ja avoimelta kaikille, se ei välttämättä ole sitä. Aivan varmasti se ei sitä ole, mikäli tuntemukseen palvelun turvallisuudesta on päädytty ilman keskustelua, pohdintaa, koulutusta ja osaamisen päivittämistä. Me Setan jäsenjärjestöjen työntekijät ja toimijat, jotka yleensä olemme itsekin sateenkaari-ihmisiä, tarvitsemme kouluttautumista ja osaamisemme päivittämistä sateenkaarikysymyksissä. Kannustamme muita mukaan! ;-)

Lopuksi vielä ISO KIITOS kyselyyn vastanneille! Vastauksenne olivat arvokkaita.




torstai 19. syyskuuta 2019

Perheneuvontakysely, osa 1

Avasimme keväällä kyselyn, jolla pyrimme kartoittamaan sateenkaari-ihmisten kokemuksia perheasiain neuvottelukeskuksista. Ev.lut. kirkon perheneuvonta on tärkeä palvelu, josta moni sateenkaari-ihminen kertoo saaneensa apua. Itsekin olemme tavanneet useita sateenkaarisensitiivisiä, turvallisia kirkon perheneuvonnan työntekijöitä.

Mutta mikä on tilanne eri puolilla Suomea? Uskallammeko suositella perheasian neuvottelukeskuksia noin niin kuin yleisesti? Uskaltavatko muut sateenkaari-ihmisten kanssa toimivat tahot ohjata asiakkaitaan perheneuvontaan? Perheneuvonnassa myös halutaan kehittyä, joten heidänkin on hyvä tietää, miten palvelu kohtaa sateenkaari-ihmiset.

Saimme kyselyn muotoiluun suuresti apua Perhesuhdekeskukselta, Tampereen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskukselta sekä Sinuiksi-palvelusta. Kiitos teille, Terhi, Sanna, Päivi ja Mikko! (Aiempaa tekstiä yhteistyöstämme voi lukea täältä.)

Pitemmittä puheitta itse kyselyyn.

Alkuun on ehkä syytä mainita, että teimme yhdestä vastaajasta tutkintapyynnön poliisille. Olemme hankkeessa saaneet kaikenlaista palautetta, myös vähän hyökkäävää. Emme ole juurikaan reagoineet siihen. Mutta siinä vaiheessa, kun joku kehottaa tietyn ihmisryhmän tappamiseen ja jopa mainitsee nimeltä henkilön, josta toiminnan voisi aloittaa, ylitetään tietty raja.


Perustietoja vastaajista

Kyselyyn tuli kaikkiaan 52 vastausta. Tai siis 51 sen jälkeen, kun vihapuhetta sisältävä vastaus karsittiin pois. Ruotsinkieliset vastaukset on suomennettu. Kysymyksiin on voinut yleensä antaa useammankin vastausvaihtoehdon.

Vastaajien ikäjakauma oli seuraava (suluissa vastaajien määrä):

18-25 vuotta (1)
26-35 vuotta (13)
36-45 vuotta (21)
46-55 vuotta (8)
56-65 vuotta (6)
66-75 vuotta (2)

Sukupuoli-identiteettiään he kuvasivat näin:

cis-nainen (30)
cis-mies (9)
transgender (2)
hakee itseään kuvaavaa määritelmää (2)
muunsukupuolinen (1)
transsukupuolinen tai transtaustainen nainen (1)
transsukupuolinen tai transtaustainen mies (1)
transfeminiininen (1)
sukupuolijoustava (1)
ei määrittele sukupuoli-identiteettiään (1)
jokin muu: nainen (1)
jokin muu: naisoletettu/muu, ei itse tarvitse määritelmää (1)

Seksuaalista suuntautumista kuvattiin seuraavilla tavoilla:

lesbo (19)
homoseksuaali (7)
biseksuaali (9)
panseksuaali (5)
heteroseksuaali (4)
ei määrittele suuntautumistaan (3)
hakee itseään kuvaavaa määritelmää (2)
demiseksuaali (2)
femiseksuaali (1)
suuntautumiselle ei ole omaa sanaa (1)
jokin muu (1)
jokin muu: ei ymmärtänyt kyselyn monia termejä (1)
jokin muu: ei-hetero (1)
ei halunnut kertoa (1)

Romanttista suuntautumista kuvattiin näin:

homoromanttinen (15)
ei määrittele romanttista suuntautumistaan erikseen (15)
biromanttinen (6)
panromanttinen (4)
heteroromanttinen (3)
romanttisella suuntautumisella ei ole omaa sanaa (2)
ei halua kertoa (2)
hakee itseään kuvaavaa määritelmää (2)
aromanttinen (1)
androromanttinen (1)
femiromanttinen (1)
jokin muu: ei ymmärtänyt termejä (1)

Kyselyn luottamuksellisuuden takia emme käy läpi yksittäisiä perheasiain neuvottelukeskuksia, joissa vastaajat ovat asioineet. 16 vastaajaa kertoi asioineensa perheneuvonnassa pääkaupunkiseudulla, jossa on tällä hetkellä 7 perheasiain neuvottelukeskusta. Loput vastaukset jakaantuivat maantieteellisesti laajalle alueelle.

Perheneuvonnan palveluita oli käytetty seuraavina vuosina:

1980-luvulla (2)
1990-luvulla (4)
2000-2005 (5)
2006-2010 (8)
2011 (4)
2012 (4)
2013 (5)
2014 (4)
2015 (6)
2016 (7)
2017 (3)
2018 (11)
2019 (12)

Suurin osa vastaajista oli hakeutunut perheneuvonnan palveluihin parisuhdeongelmien takia (37 vastaajaa). Seuraavaksi eniten (9 vastaajaa) tuli henkilökohtaisen kriisin takia.

Käyntikertojen määräksi ilmoitettiin seuraavaa:

Vain yksi (6)
Kaksi (5)
3-5 (15)
5-10 (14)
yli 10 (11)




Perheneuvonnan tuttuus ja mielikuvat

Tieto perheneuvonnasta oli saatu useimmiten netistä (23 vastaajaa), ystäviltä tai tuttavilta (14 vastaajaa) tai seurakunnasta (9 vastaajaa).

Perheneuvonnan tuttuutta kuvattiin näin:

Ei juurikaan tuttua. (13)

Olin kuullut siitä. (10)

Olin kuullut siitä, mutta ajattelin ettei siellä hyväksytä sateenkaari-ihmisiä. (2)

Tiesin siitä, mutta olin epävarma, voisinko sateenkaari-ihmisenä hakea sieltä apua. (10)

Tiesin, että sinne voi hakeutua asiakkaaksi huolimatta seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä. (17)

Tiesin, että sateenkaari-ihminen voi hakea sieltä apua ilman minkäänlaista pelkoa syrjinnästä. (5)

Jotain muuta: Tiesin siitä, mutta olin epävarma, osataanko sateenkaari-ihmisiä kohdata varauksetta. (1)

Jotain muuta: En tiennyt kuinka työntekijät suhtautuvat vähemmistöihin, mutta ajattelin että minulla on palveluun oikeus, eivätkä heidän mahdolliset ennakkoluulonsa ole minun ongelmani. (1)

Tiedustelimme myös, mikä herätti luottamuksen, että myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistön edustaja voi saada apua perheasian neuvottelukeskuksesta.

22 vastaajaa ilmoitti, ettei heillä ollut ennakkokäsityksiä palvelusta, mutta he päättivät kokeilla sitä. 8 oli huomannut perheasiain neuvottelukeskuksen internet-sivuilla maininnan, että palvelu on sitoutunut noudattamaan syrjimättömyyttä ja nykyisiä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja. Perheasiain neuvottelukeskukset olivat lähettäneet luottamusta herättävää viestiä myös mm. odotushuoneesta löytyneellä tiedolla yhdenvertaisuudesta, tulemalla Pride-kulkueeseen, osallistumalla sateenkaarimessuun, tekemällä yhteistyötä sateenkaarijärjestöjen kanssa. Myös yksityiselämän kontakteilla työntekijöihin oli joillekin vastaajille merkitystä. Yksi vastaajista kertoi kysyneensä asiasta suoraan. Oli myös kuultu ystävien hyviä kokemuksia, kriisikeskuksen tai toisen järjestön suosituksia.

Kaksi vastaajista ei ollut luottanut palveluun.

Mielikuva palvelusta asteikolla 0-10 (0= surkea, 10=huikean hieno) oli ennen asiakkuutta keskimäärin 6,0.



Kokemukset asiakkuudesta: ajanvaraus, hyväksytyksi tuleminen, perheneuvojan suhtautuminen, avun saaminen

Asiakkuus alkaa usein ajanvarauksesta. Vastaajista 27 oli kokenut ajanvaraustilanteen ystävälliseksi, eikä ollut kohdannut ennakkoluuloja. 13 vastaajaa ei ollut kertonut itsestään tätä puolta (seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista) aikaa varatessaan. Kaksi vastaajista tunsi, että ajanvarausta hoitanut henkilö hämmentyi heidän kerrottuaan seksuaali- ja/tai sukupuoli-identiteetistään. Yksi vastaajista kertoi ajanvarausta hoitaneen henkilön suhtautuneen avoimen negatiivisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Yksi kertoi ajanvaraukseen liittyneistä käytännön ongelmista, joista oli tehnyt omat tulkintansa:

"Jouduin odottamaan aikaa viikkoja tai kuukausia. Syyksi sanottiin, että "paperimme olivat eksyneet pöydälle". Olin jo kuvitellut, ettemme kelpaa asiakkaiksi. Se syvensi pahaa oloa."

Osa vastaajista ei ollut itse hoitanut ajanvarausta, joten heillä ei ollut siihen kommentoitavaa.

Vastaajista 36 koki tulleensa hyväksytyksi perheneuvonnassa sellaisena kuin on. 8 ei ollut varma tästä. Kolme vastaajaa koki, että ei tullut hyväksytyksi. Yksi oli käyttänyt kahden eri keskuksen palveluita, joista toisessa oli kokenut hyväksyntää, toisessa ei.

Kysyimme suoran kysymyksen: "Miten perheneuvoja suhtautui siihen, että olet sateenkaari-ihminen?"

Vastausvaihtoehtoihimme saimme seuraavat luvut:

Asiallisesti, ammattitaitoisesti ja ymmärtäen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä kysymyksiä. (29)

Perheneuvoja ei selvästi tiennyt paljoakaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, mutta suhtautui silti asiallisesti ja ammattitaitoisesti. (15)

Tuntui, että asia hämmensi perheneuvojaa. (5)

Jouduin itse "kouluttamaan" perheneuvojaa. (4)

Tuntui, että perheneuvoja suhtautui kielteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. (2)

En tuonut ilmi tätä puolta itsestäni. (4)

Jotain muuta. (9)

Jotain muuta -kohtaan omin sanoin vastanneista muutamaa häiritsivät työntekijöiden ennakko-oletukset heteroudesta:

"Kun puhuin puolisostani, perheneuvoja alkoi automaattisesti puhua 'miehestäni'. En tuonut asian oikeaa laitaa aluksi ilmi, mutta kerroin asiasta vasta toiseksi viimeisellä kerralla. Perheneuvojan suhtautuminen minuun ei muuttunut, vaan hän oli edelleen ystävällinen. Olen silti ollut pettynyt hetero-oletuksesta."

Myös toisenlaiset ennakko-oletukset häiritsivät:

"Hän oletti että uskovana olen konservatiivinen sateenkaariasioissa eikä uskonut että en ole." 

Jotkut kuvailivat työntekijöitä myönteisesti, vaikka eivät olleet varmoja siitä, ymmärsivätkö nämä erilaisuutta.

"Tapasin kahta eri työntekijää, joten kohtaamiset olivat erilaisia. Ystävällisiä olivat molemmat, vaikka tietoa erilaisuudesta ei ollut. He olivat vilpittömän oloisesti kiinnostuneita asiastani ja suvaitsevaisia."


Yksi vastaajista tuntui vähän ihmettelevän koko kysymystämme työntekijöiden suhtautumisesta:

"Aivan tavallisesti tietenkin niin kuin kaikkiin ihmisiin. Se, että olemme molemmat parisuhteessa naisia ei ole meille eikä perheneuvojalle millään tavalla kummallinen asia tietenkään."

Halusimme tietää, saivatko vastaajat apua tilanteeseensa. Vastaukset jakaantuivat näin:

Sain apua (27)
En ole varma (6)
Sain työkaluja tilanteeni itsenäiseen työstämiseen (17)
Ymmärsin tilannettani paremmin (10)
En saanut apua (7)
Jotain muuta (5)

Jotain muuta -kohtaan vastanneista osa oli saanut apua, osa ei:

"Tilanne auttoi jo tapahtuneen eropäätöksen yhteistä läpikäymistä silloisen kumppanin kanssa."

"En oikeastaan. Minun täytyi itse tukea tukihenkilöä."

Yhdelle vastaajalle kokemus oli ollut ahdistava ja traumatisoiva:

"Varmahan en voi olla, koska olin niin nuori, mutta minusta tuntuu, että käynnit pahensivat tilannettani ja vaikeuttivat avun hakemista myöhemminkin."

Mielikuva palvelusta asteikolla 0-10 asiakkuuden aikana tai sen jälkeen oli keskimäärin 7,4.






Parhaat kokemukset

Pyysimme vastaajia kertomaan omin sanoin parhaat ja/tai pahimmat kokemuksensa perheasiain neuvottelukeskuksista. Kaiken kaikkiaan 29 vastaajaa vastasi tähän.

Parhaita kokemuksia olivat mm. lämmin tunnelma, kuuntelu, turvallisuus, ennakkoluulottomuus, käytännön järjestelyt.

"Parasta oli matala kynnys hakea palveluita. Rikkinäisessä elämäntilanteessa siellä oltiin ainoita, jotka ottivat vastaan ja kuuntelivat. Olin yllättynyt että sain käydä siellä niin kauan kuin hyvältä tuntuu, kun muissa palveluissa olen saanut käydä muutaman kerran. Koin että sain olla juuri se, millainen olen ja sain omaan toipumiseeni ja kasvuuni tukea juuri siihen suuntaan kuin halusin."

"Oli tärkeää päästä purkamaan raskasta tilannetta turvallisen ja ennakkoluulottoman ihmisen kanssa."

"tietenkin sinne pelotti aina mennä kun kyseessä oli iso kriisi mutta tapaamisissa oli niin ihana ilmapiiri että sieltä lähti aina hyvällä mielellä uskoen tulevaan."

"Parasta oli, että pääsin kriisitilanteessa sinne yhdessä pienen lapsen kanssa, kun ei ollut paikkaa mihin laittaa lasta siksi aikaa."


Vastaajista jotkut kiittelevät sitä, että heitä kohdeltiin kuin ketä tahansa. Tärkeää oli myös se, että omaan suhteeseen liittyviä erityiskysymyksiäkin sai vapaasti tuoda esille.

"Kohdeltiin kuin ketä tahansa paria mikä oli oikein hyvä"

"Perheneuvoja osasi tuoda hyviä näkökulmia esille ja tilanne oli hirveän turvallinen ja hyväksyvä. En edes muistanut, että olimme jotenkin "erilainen" pari, niin luonnollisesti meidät otettiin vastaan. Asiaa ei kuitenkaan vaiettu hiljaiseksi, vaan saatiin avoimesti pohtia myös niitä asioita, jotka liittyvät siihen, että suhteemme ei ole heterosuhde."

Jotkut ilmaisivat kiitollisuuttaan ja perheneuvonnan ratkaisevaa roolia:

"Olin heteroliitossa ja tulin vastaanotolla kaapista vaimolleni ja perheneuvojalle. Ilman heidän apua ei olisi onnistunut turvallisesti."

"Ainut paikka joka tarjosi apua tilanteessa jossa vanhemmat eivät hyväksyneet yhtään seksuaalista suuntautumistani. Olin nuori ja tuntui että jäin aivan yksin mutta kirkko oli ainut paikka jonka kautta sain keskusteluapua tämän ja yliopistopapin kautta. Kiitos!"

"Sain apua seksuaali-identiteetti pohtimiseen ja itseni hyväksymiseen. Saimme apua parisuhteen vaikeuksiin, liitto päättyi myöhemmin eroon. Sain olla avoimesti minä kaikkine puolineni. Pääsin nopeasti perheneuvojan juttusille, kun elämäntilanteeni heilahteli. Eron jälkeen sain jatkaa oman itseni pohtimista, olen siitä todella kiitollinen. Perheneuvojat ovat ihan loistoporukkaa!!"

"Perheneuvoja omalla läsnäolollaan ja ammattitaidollaan luultavasti esti pahimmat seuraukset, joita parisuhteen katkolla olo olisi voinut aiheuttaa."

Pahimmat kokemukset

Joitakin vastaajia häiritsi, että heidän suhteensa erityisyys sai turhaa huomiota.

"Kaipaisin sitä, että minuun suhtauduttaisiin ihan samalla tavalla kun heteroihinkin. Ongelmani olivat täysin riippumattomia puolisoni ja minun sukupuolista, mutta silti asiat askarrutti neuvojaa"

Monia oli kyllä kohdeltu "kuin ketä tahansa", mutta tästäkin on syytä astua vielä askel eteenpäin.  Perheneuvojalta kaivattiin lisää rohkeutta ja osaamista nimenomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvissä erityiskysymyksissä.

"Perheneuvoja suhtautui oikein ammattimaisesti siihen, että olemme sateenkaaripari. Hän kohteli meitä kuin mitä tahansa mies-naisparia. Toisaalta hän ei kyllä osannut huomioida mitään sateenkaariparien erityiskysymyksiä."

"Koin, että meidät huomioitiin ihan niin kuin mikä tahansa pari. Se oli toisaalta hyvä, mutta toisaalta olisin kaivannut myös niiden erityiskysymysten käsittelyä, jotka koskettavat meitä vähemmistöstressistä kärsiviä."

"Työntekijä jota tapasin enemmän, oli hyvin sensitiivinen ja olisi voinut ottaa rohkeamminkin vähemmistökysymyksiä esiin. Hän varmasti halusi olla kohtelias ja ei tiennyt mikä on sopiva puheenaihe."

Muutama vastaajista koki, että heitä ei kuultu. Joskus karuinkin seurauksin. 

"Haimme apua parina mutta jo alusta lähtien tuntui että vain biologista äitiä kuunneltiin, ei minua joka olen lapsemme adoptoinut."

"Olin henkisen väkivallan kohteena, ja siitä oli vaikea puhua ääneen, eikä perheneuvojakaan nostanut asiaa pöydälle vaan ajatteli että minun pitäisi puhua omasta puolestani. Luulen ettei perheneuvoja tajunnut, että väkivaltaa voi esiintyä naisparien suhteissa. Minua ei kuultu, ja väkivalta jatkui." 

Hetero-oletus koettiin ikävänä myös joissakin tähän kohtaan tulleissa vastauksissa.

"Minua harmittaa, että odotushuoneessa oli kyllä sateenkaari-ihmisiä koskevia esitteitä, mutta vastaanottohuoneessa perheneuvojalla oli selkeä hetero-oletus."

Toisaalta sekin, että perheneuvoja ei ole tehnyt mitään oletuksia, on voitu kokea loukkaavana:

"Pidimme molemmat outona kun perheneuvoja kysyi sukupuolta vaikka minusta ja kumppanistani selvästi näkee sekä nimestä ja ulkonäöstä, että olemme naisia. Se kysymys tuntui jopa vähän loukkaavalta - muuten vain hyviä kokemuksia."

Joitakin harmittivat asiat, jotka eivät suoranaisesti liity seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen, vaan ihan työn käytäntöihin. 


"Huonointa oli se, että käynneillä ei ollut mitään erityistä rakennetta. Joka kerta juteltiin siitä, mitä sillä kertaa mieleen sattui tulemaan. Olisin kaivannut jotain ratkaisukeskeisempää."

"Minulla meni luottamus sen kerran jälkeen kun meidän annettiin huutaa toisillemme tapaamisen aikana.. odotin turvallista kohtaamispaikkaa jossa tilanteet estetään/puututaan kuten myöh tehtiin muualla parisuhdeterapiassa"


"Harmittaa, kun kuulin, että pääkaupunkiseudulla ei tähän palveluun resurssipulan(?) vuoksi ole mahdollisuus hakeutua, jos ei ole lapsia ja "virallista" parisuhdetta. Tahattomasti lapsettomana koen, että minullakin on perhe ja kun oma kokemus on näin positiivinen, niin harmittaa, että eri puolilla Suomea asuvilla ei ole samanlaista mahdollisuutta sekä joutuu jonottamaan pitkän aikaa palveluihin."

Joillekin kokemus on ollut kokonaisvaltaisen kauhea tai apu on jäänyt saamatta.


"Tuntui kuin olisin istunut syntipenkissä."

"Käynnin lopuksi perheneuvoja sanoi että seuraavalla kerralla jutellaankin sitten tytöistä, pojista ja tykkäämisestä. En oikein muista toisesta käynnistä mitään, muistan vain että siellä oli tosi ahdistavaa olla." --- "Minun on nykyäänkin todella vaikea luottaa psyykkisen puolen hoitotahoihin ja en tähän nimenomaiseen tapaukseen ole myöhemminkään hakenut apua, vaikka ehkä olisi pitänyt. Kyseinen perheneuvoja on vuosien mittaan herättänyt huomiota konservatiivisilla sukupuolinäkemyksillään ja vastustaa näkyvästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia."


Raamatulla päähän?

Kaksi vastaajista kuvasi, että palvelussa oli tehty raamatuntulkintaa tai tuotu esille uskonnollisia näkemyksiä.

"Sain kuulla että minun haluni ja tahtoni ei ole kaikki kaikessa: on universaaleja lakeja, jotka menevät minun henkilökohtaisten ominaisuuksieni ja aivoituksieni edelle."

"Työntekijä toi kirkkaasti esille Raamatun kannan: avioliitto on naisen ja miehen välinen."

Vastaajat kiittelivät tätä toimintaa ja esittivät toiveita, että asioista kerrottaisiinkin "Raamatun mukaisesti". Saattaa olla, että nämä kaksi vastausta ovat pilailua, jota aina välillä saamme kyselyihimme. Vastauksissa esiintyy muualla seuraavanlaista kommentointia: "Jeesus armahtaa. Seta ei. Sateenkaari-ideologia on pseudoa".

Huomionarvoista on kuitenkin se, että näitä kahta lukuunottamatta kukaan muu vastaajista ei kertonut vastaavanlaisesta uskonnon tai Raamatun esille tuomisesta, vaikka yksi kertoikin tunteneensa, että istuu "syntipenkissä".





Uskallammeko suositella palvelua?

Tämä kysymys on leijunut alusta saakka koko kyselyn taustalla.

Valtaosa vastaajista kertoi myönteisistä asioita: perheneuvojat kohtasivat heidät ammattitaitoisesti ja usein myös ymmärsivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä kysymyksiä. Apua oli saatu, tai ainakin eväitä oman tilanteen työstämiseen.

Kyselyymme on kuitenkin tullut useampia vastauksia, joissa perheneuvonta ei selvästikään ole ihan osannut kohdata sateenkaari-ihmistä. Jotkut kertovat suorastaan vahingollisista kokemuksista.

Halusimme tarkistaa minä vuosina pahimmat tilanteet ovat sattuneet. Voimmeko yksinkertaisesti haudata ne menneisyyden hämärään?

Kaiken kaikkiaan neljä vastaajaa kertoi mielikuvakseen palvelusta sen aikana tai sen jälkeen pyöreän nollan. Yksi heistä ei kertonut, minä vuonna käytti palvelua.

Yksi oli käyttänyt palvelua vuosina 2006-2010. Hän kertoi kokeneensa avoimen negatiivista suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin jo ajanvaraustilanteessa, ja perheneuvojakin tuntui suhtautuvan kielteisesti. Vastauksessa ei eritellä, minkälaista käytös tarkalleen oli.

Vastaaja, jolle perheneuvonta oli kokemuksena ollut suorastaan traumatisoiva, oli käyttänyt palvelua 1990-luvulla.

Yksi nolla-vastaus on vuodelta 2019. Vaikka ajanvaraustilanne oli ystävällinen, perheneuvoja tuntui hämmentyvän sateenkaari-ihmisestä ja suhtautuvan kielteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Vastaaja oli myös joutunut "kouluttamaan" perheneuvojaa.

Muut selkeästi huonot kokemukset ovat vuosilta 2006-2010 (2 kappaletta) sekä vuodelta 2018.

Emme selvästikään voi haudata negatiivisia kokemuksia historian hämäriin ja ajatella, että palvelu toimii nykyään kaikin puolin turvallisesti.

Perheneuvojan hämmennyksestä, hetero-oletuksista ym. on myös kokemuksia ihan viime vuosilta.

Sateenkaarijärjestöillä on työn alla varsin perusteellinen kysely sote-alan ammattilaisille. Sen myötä toivottavasti syntyy jonkinlainen listaus niistä ammattilaisista, joilla on osaamista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvistä kysymyksistä. Toivomme, että myös perheasiain neuvottelukeskusten työntekijät vastaavat kyselyyn, kun se julkaistaan!

Emme voi suositella suorilta käsin kaikkia julkisen tai yksityisen terveydenhuollon palveluita emmekä taata niiden sensitiivisyyttä, ja sama koskee perheasiain neuvottelukeskuksia.

Perheasiain neuvottelukeskuksissa on kuitenkin paljon osaamista, josta soisimme sateenkaari-ihmisten hyötyvän. Yksi vastaajamme luottikin palvelun turvallisuuteen kenties enemmän kuin palvelun työntekijä:

"Ajanvaraaja yritti väkisin työntää meitä jollekin tietylle työntekijälle, jolla kuulemma oli ollut paljon naispareja. Sanoin, että meille oleellista on paikka eikä neuvoja, että kyllä me luotetaan, että muutkin osaa meihin suhtautua. Lopulta hän uskoi."

Toivomme, että perheasian neuvottelukeskukset ympäri Suomen voisivat kehittyä tällaisen luottamuksen arvoisiksi paikoiksi.

Seuraavassa kirjoituksessa kerrommekin, minkälaisia kehittämisvinkkejä vastaajat antoivat perheasiain neuvottelukeskuksille. Pysykää kuulolla!



lauantai 6. heinäkuuta 2019

Kansanlähetyspäivillä

"Jumalan käskyt ovat ankarat ja ehdottomat!" opetti Päivi Räsänen Kansanlähetyspäivien iltajuhlilla eilen perjantaina.


Kesäsade rapisi teltan kattoon, ihmiset kietoituivat takkeihin, villapaitoihin, shaaleihin. Pääpuhujana toimivalla Päivilläkin oli kylmä. Me kuuntelimme ja yritimme vähän ymmärtää, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. 


Päivin kommenttien siivittämänä on viime aikoina taas kuohunut. Sosiaalinen media on ollut täynnä Päiviä, Pridea, kirkkoa ja kauhistelua. Päivin pitkässä ja monenlaista asiaa sisältävässä puheessa viitattiinkin tähän välillä. Päivi myös kertoi, että hänelle itselleen aikoinaan olivat kaikkein vaikeimpia juuri Raamatun avioliittoa käsittelevät kohdat. Mutta jatkoi, että ne kaikkein vaikeimmat kohdat ovat sittemmin muuttuneet suurimmaksi siunaukseksi.

Kansanlähetyspäivien teemana oli Raamattu rakkaaksi. 


Raamattu olikin tärkeässä roolissa niin edellisillä puhujilla kuin Päivillä. Raamatusta löydettiin varmasti kaikki. Sitä luettiin Jumalan rakkauskirjeenä ihmisille.

Päivistä on tullut eräänlainen totuudentorvi, joka kertoo nykymaailmalle, kuinka harhassa ja väärässä ollaan ja Jumalan käskyt on unohdettu. Nyt hän opetti myös, ettei omaan sisäiseen tuntoonkaan voi luottaa, koska me olemme niin turmeltuneita ja syntiinlangenneita. 

Kaiken "sateenkaariaatteen" ja Pride-kumppanuuksien ja yhteiskunnan asenteitten paheksumisen ohella toivoisimme, että Päivi pysähtyisi myös miettimään niitä ihmisiä, jotka ovat koettaneet muuttaa omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoli-identiteettiään keskellä yhteisöjä, joissa Jumalan ankaria ja ehdottomia käskyjä opetetaan. Hankkeessa me olemme tavanneet heitä useampia. Olemme kuulleet eheytymisyrityksistä, itsemurhayrityksistä, solmuun menneistä mielistä. 

Päivi muisteli puheessaan omaa sotkuista opiskelijakämppäänsä, jota ei olisi halunnut näyttää vieraille. Tämä kävi vertauskuvaksi ihmisestä, joka ei halua Jumalan näkevän syntejään. Edellä mainitsemamme sateenkaari-ihmiset eivät ole piilotelleet elämänsä asioita, vaan tuoneet ne yhteisöjensä tietoon. He ovat tehneet kaikkensa ns. siivotakseen sotkut. Juuri tämä on johtanut rikkoutumiseen. 

Homous on noussut jonkinlaiseksi erityisen vaaralliseksi ja tuomittavaksi synniksi monissa uskonyhteisöissä. Päivin kaltaisten auktoriteettihahmojen sanomisilla on valtavasti merkitystä siinä, kuinka ihmisiä kohdataan ja kohdellaan. 

Kansanlähetyspäivillä oli kuitenkin pääasiassa ihan mukavaa. Bändi oli hieno ja musiikki ainakin Lumin mielestä kesäjuhlien parasta. 


Hyvää kesää kaikille! Elokuun toisella viikolla nähdään!

torstai 4. heinäkuuta 2019

Terkkuja Helsinki Pridesta

Oltiin viime viikonloppuna maan suurimmassa sateenkaaritapahtumassa, Helsinki Pridesssa. Perjantaina vietettiin sateenkaarimessua, jossa juhlistettiin Kallion seurakunnan 20 vuotta jatkunutta sateenkaarityötä. Kirkon kappelisalissa pääsi tutustumaan God Love Pride -näyttelyyn. Näyttelyn roudasi Vaasasta pääkaupunkiin Vaasan Setan puheenjohtaja Saana Lind, pystyttämisessä sekä purkamisessa olivat suurena apuna Kallion seurakunnan nuoret. Iso kiitos kaikille!


Perjantain messuilun, pikadeittien, Malkus-iltapäivän ym. jälkeen koitti sitten lauantai, Priden huipentuma.


Koska Malkus oli tällä kertaa kulkueen etupäässä, blokissa numero 3, pääsimme lähtemään Senaatintorilta heti puolenpäivän jälkeen. (Viime vuonna odotimme lähtöä parisen tuntia.) Iskulauseiden sijaan tässä blokissa kaikuivat virret. Lue lisää Kirkko ja Kaupunki -lehdestä!

Hankkeen banderollin kantamisesta kiitos Pelastusarmeijan Samulle! Prideen osallistuminen ei kuitenkaan ole Pelastusarmeijan kannanotto, vaan Samun oma.


Puistojuhlassa pääsimme vilauttamaan musliminuorille suunnattua tuoretta opaslehtistämme kiinnostuneille.


Yllä oppaan tekemisessä mukana ollut Hassen Hnini (oikealla) avaa syitä arabiankielisen version kieliopillisille valinnoille.

Islamiin liittyvää sateenkaarityötä tarvitaan tulevaisuudessa varmasti yhä enemmän.



Kiitos Hassenille, Reetalle, Andersille, Annille ja kaikille muille, jotka ovat antaneet panoksensa oppaamme työstämiseen!

Priden jälkeen onkin meneillään viimeinen työviikkomme ennen kesälomia. Toimistomme on hyvin rauhallinen, koska Hivpoint ja Sinuiksi ovat jo lähteneet laitumille. Emme mekään toimistolla paljoa ole, koska viikkoon kuuluu pari reissupäivää. Huomenna kohti Ryttylää...

torstai 27. kesäkuuta 2019

A resource for LGBTQ+ Muslim youth

Recent years have seen increasing attention on the challenges of queer Muslims. A recent article describes being a queer Muslim as feeling “like stepping out of Narnia and into no man’s land.” (see the article here)

Last year the Muslim Youth Leadership Council (MYLC) at Advocates for Youth developed a brochure aimed at Muslim youth who have questions and concerns about sexual orientation and gender identity. You can read more about this, for instance, here.

We contacted the American organization Advocates for Youth and asked if they would help us make a Finnish version of their material. They were very excited about this and agreed to help us out.

We set about revising the texts and links to connect to local concerns, organizations and resources. We contacted local Muslim queers, relevant organizations and queer youth, seeking advice to make the material relatable and useful for readers in Finland.

All along we were aware of the fact that we are not ourselves Muslim and hence risk coming across as ignorant “do-gooders” professing to advise others on theological matters. But we feel that the end result remains a message from Muslims to fellow Muslims across cultures and that our role has been primarily administrative and instrumental (translation of texts, consulting experts and finding and providing links to local resources).

We hope that Muslims in Finland (and elsewhere) who are not straight (or think that they might not be) or gender conforming will find this material useful in navigating their own path.

The most compelling messages we find in the material are an affirmation and a negation. The affirmation concerns respect towards your needs to navigate your own path and to draw on that which matters most to you. The negation: you are not alone. Many religious queers have this initial conviction that they are the only one. Finding evidence that contradicts this, like this link can help to reassess one’s options and available avenues.

As non-Muslims, we also wish to convey another message, a message we have heard from many in the LGBTIQ+ community. It is a message of respect and humility. It is not simply that “you are not alone, you have us.” It is also this: it is not for us to determine your relationship to your faith, family and community or your sexuality or your gender-identity. It is for us to support you in what we have surmised can, for many, be a difficult journey.

We hope that this material can be of some help and, above all, provide connections that might be useful in navigating a path that feels right for you.

The material is available in Finnish, Swedish, English and Arabic. You can also find the material on our webpage www.voimavaraksi.fi under "Ajankohtaista" or "Materiaalia".

We would like to especially thank Hassen Hnini (Helsinki Pride Community’s Together with Pride), Anders Huldén (Regnbågsankan) and Anni Tolvanen, who created the mobile version and designed the layout. Thanks to everybody else who helped out and to MYLC for creating the originals and helping us out with getting these done! More information about Muslim Youth Leadership Council can be found here.



maanantai 24. kesäkuuta 2019

Helluntailaisten juhannuskonferenssissa

Vierailimme viime torstaina Keuruulla IK-opistolla eli Isossa Kirjassa. Siellä järjestettiin perinteikäs, keskiviikosta sunnuntaihin kestävä kristillinen kesätapahtuma: helluntailaisten juhannuskonferenssi eli Konffa. Tapahtuma kerää n. 30 000 ihmistä joka kesä. Ensimmäinen Konffa pidettiin vuonna 1945.


Torstaipäivä oli sikäli hyvä valinta vierailulle, että kaikkialla oli melko rauhallista. Toisaalta emme päässeet mukaan näitten bileitten huippuhetkiin. Toki teltoissa oli vauhdikasta ohjelmaa nytkin. Lisäksi meillä oli mukana helluntailaisuutta hyvin tunteva "kulttuuritulkki", jonka kanssa käydyt keskustelut ja vastaukset tyhmiinkin kysymyksiimme tekivät päivästämme antoisan ja opettavaisen.


Eri telttojen tarjontaa oli hyvä pohtia yhdessä. Isoimmassa teltassa pidettiin tunteisiin vetoavia puheita ja kuultiin mukaansa tempaavaa ylistysmusiikkia. Yhdessä teltassa pääsi kuin sukeltamaan 70-luvun telttakokoukseen väräjävine lauleloineen. Yksi teltta oli täynnä nauravia lapsia ja heitä viihdyttäviä eläinhahmoisia näyttelijöitä. Paljon oli nähtävää, kuultavaa ja shoppailtavaakin: koruja, kosmetiikkaa, käsitöitä, teetä, kirppisjuttuja, sateenkaarilakua!


Etenkin Jehovan todistajien konventtiin verrattuna Konffa vaikutti varsin rennolta ja monimuotoiselta tapahtumalta. Oudoimmalta tuntuivat kreationistit sekä sukupuolineutraalin avioliiton aktiiviset vastustajat.




Näillä aatoksilla on varmasti vankkaa kannatusta helluntailaisten keskuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki helluntailaiset eivät ajattele samalla tavalla kaikesta. Ja vaikka välillä tuntuu, että liike on nostanut homouden jonkinlaiseksi "syntien silmätikuksi", helluntaiseurakuntia on varsin monenlaisia. Joissakin niistä meidän tuntemamme sateenkaarihenkilöt kertovat voivansa ihan hengittää.

Tämä ei kuitenkaan lakaise maton alle monien järkyttäviä ja traumaattisia kokemuksia. Eheytys nousee usein esille, kun puhutaan helluntailaisuudesta.

Helluntailaisten lehden Ristin Voiton päätoimittaja Leevi Launonen pyysi joitakin vuosia sitten anteeksi homojen kohtelua helluntailiikkeessä (siitä lisää täällä). Toivotammekin helluntailiikkeelle hyvää loppukesää ja lisää aktiivista parannuksentekoa syrjinnästä!


maanantai 17. kesäkuuta 2019

Paluu Jehovan todistajien konventtiin

Suuri valkokangas näytti kovin pieneltä Pirkkahalli-kompleksin suurimman A-hallin takaosassa. Itse puhuja, joka valkokankaalle heijastui, oli lavalla ehkä muurahaisen kokoinen. Osallistujat istuivat ja välillä seisoivat penkkiriveissään rauhallisesti. Yleensä oltiin hiljaa ja kuunneltiin. Välillä laulettiin.


Vierailimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa konventissa. Vierailustamme voi lukea lisää täältä. Nyt olimme konventissa toista kertaa.

Viime kerralla oli aika silmätikku-olo, vaikka olimmekin pukeutuneet ns. siististi. Tällä kertaa ulkoasumme oli hiotumpi. Meihin ei juuri kiinnitetty huomiota. Kukaan ei tullut kyselemään, keitä olemme ja mikä on saanut meidät tulemaan konventtiin.


Solmiosta ja hameesta huolimatta veli ja sisar -look ei kuitenkaan ollut ihan täydellinen. Peikillä oli jotain parran tapaista naamassa! Jehovan todistajilla ei kuulemma ole yleensä partaa. Lisäksi mukanamme oli seuralainen, joka oli pukeutunut normaaleihin "nuorisovaatteisiin". 

Tämän vuoden konventin teemana oli rakkaus. Tulimme sopivasti paikalle kuuntelemaan puheita siitä, kuinka rakkaus voi toimia ja olla olemassa, vaikka ihminen olisi kokenut esimerkiksi rakkaudettoman lapsuuden, köyhyyttä tai sairautta. 


Monet puheissa esitetyt asiat kuulosivat hyviltä. Todistajia kehotettiin kuuntelemaan ja olemaan ymmärtäväisiä sairauden koettelemia kohtaan. Ei pidä ajatella, että sairaus on Jumalan rangaistus. Myös ns. uskottomia (eli niitä, jotka eivät ole Jehovan todistajia) kohtaan kehotettiin osoittamaan kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja rakkautta. Toisten kuuntelemista korostettiin. Jehovan todistajat ovat varmasti mitä parhaimpia naapureita, kavereita ja työtovereita, mikäli toimivat näiden oppiensa mukaisesti!

Jotkut asiat tuntuivat kuitenkin vähän hämmentäviltä. Kuten ajatus siitä, että Jehovaa pitää puolustaa. Erityisen huolestuttava oli video, jolla lapsia kehotettiin tähän Jumalan puolustamiseen. Siinä tyttö joutuu koko luokan edessä kertomaan, miksi ei tervehdi kotimaansa lippua. 

On hyvä muistaa, että kenenkään lapsen ei Suomessa tarvitse mennä luokan eteen "puolustamaan" ketään tai valistamaan toisia luokkalaisia omasta tai perheensä elämästä jossakin vähemmistössä - oli tämä vähemmistöelämä sitten Jehovan todistajiin kuulumista, sateenkaariperheessä elämistä tai mitään muutakaan, minkä lapsi saattaa kokea nolona. On aikuisten tehtävä puolustaa lapsia, ei lasten tehtävä puolustaa Jumalaa. 

Kannustamme todistajavanhempia juttelemaan opettajien kanssa siitä, että lapsi ei joutuisi silmätikuksi Jehovan todistajiin kuulumisen takia! Koulun pitää varmistaa, että joulujuhlista pois jääminen tms. tapahtuu niin, ettei lapsi joudu kokemaan itseään ulos suljetuksi tai erilaiseksi. 



Kuva sivustolta lapsenoikeudet.fi

Mutta takaisin konventtiin. 

Olemme niin työn puolesta kuin muutenkin osallistuneet ja tutustuneet erilaisten uskonnollisten yhteisöjen tapahtumiin. Jehovan todistajien konventti on näiden joukossa ihan oma lukunsa. Konventissa on harvinaisen vähän kokemuksellista ulottuvuutta, yksilöllisyyttä ja omakohtaisuutta. Ohjelma puheineen on sama kaikissa aluekonventeissa ympäri Suomen. Eikä vain ympäri Suomen, vaan ympäri koko maailman! Ohjelma vaikuttaa millintarkkaan hiotulta.

Emme tiedä, onko puheet ihan kirjoitettu kaikille puhujille valmiiksi vai annetaanko vain aihe, josta kukin puhuja muokkaa sitten omannäköisensä. Vai jotain tältä väliltä? Joku voi ehkä avata tätä enemmän vaikka tuolla kommenttiosiossa. 

Puheet rakkaudesta saivat miettimään sitä, mistä Jehovan todistajia on ehkä eniten kritisoitu: entisten jäsenten karttamista. Mirka Johanssonin pro gradun mukaan Jehovan todistajat ovat suurin yksittäinen ryhmä, joka harjoittaa karttamispolitiikkaa lähes ehdottomasti. Karttamisesta ovat kirjoittaneet myös mm. Aila Ruoho, Andrew Holden ja Fredina Kajsson & Therese Mattiasdotter.

Kun istuimme penkeillämme kuuntelemassa puheita rakkaudesta, kuuntelemisesta ja ymmärtämiseen pyrkimisestä, tuli mieleen kysymys. Eikö samaa rakkautta voisi suunnata niihin, joita nyt kartetaan? (Karttaminen ei ole "rakkaudellinen järjestely" vaikka sitä sellaiseksi kutsuttaisiin. Tämän ymmärtää syvällä sydämessään ainakin jokainen lastaan rakastava vanhempi.) 

Karttaminen sattuu, mutta jotkut kääntävät lopulta kivunkin voimavaraksi. Suosittelemme lämpimästi tutustumista Tomppa Heinäahon blogiin! Tomppa kertoo siinä entisestä elämästään homona Jehovan todistajana - ja myös varsin eri näköisestä elämästään nykyään.

Konventin puheissa välittyi ajoittain vahva jako meihin ja muihin. On muita, jotka jostakin syystä eivät ole vielä ottaneet vastaan totuutta. Ja sitten on meitä, Jehovan todistajia. Samanlainen jako vallitsee tietenkin monissa muissakin uskonnollisissa yhteisöissä. Totuutta omistetaan siellä sun täällä. Rajalinjoja vedellään, ihmisiä jaotellaan, linjat kulkevat missä milloinkin yhteisöstä riippuen. Se on kuitenkin selvää, että yhteisön rajalle meneminen tai joutuminen on pelottavaa, etenkin jos toinen puoli on maalailtu kauhun täyttämäksi. Ja jos toiselle puolelle meneminen tarkoittaa kaikkien läheistensä menettämistä.

Olisi muuten antoisaa jutella niiden sateenkaari-ihmisten kanssa, jota tällä hetkellä elävät elämäänsä Jehovan todistajina. Rohkeasti yhteyttä! Yhteydenotot ovat ehdottoman luottamuksellisia.

Tässä loppukevennykseksi vielä kuva Ellu Väisäsestä. 


Ellulla ei ole mitään tekemistä konventin kanssa. Konventin kanssa päällekkäin vain sattui toinen iso tapahtuma täällä Tampereella: Pirkanmaan Pride. Ellu on hyörinyt sen puuhanaisena. Tässä hän odottaa sateenkaarimessun alkua, jotta pääsee toivottamaan messukansan tervetulleeksi. 

torstai 6. kesäkuuta 2019

Askeleemme kesällä 2019

Viime vuonna ehdimme kaikkiaan yhdeksään Pride-tapahtumaan. Kesäohjelmaamme kuuluivat myös vierailut Jehovan todistajien konventissa, vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa sekä körttien Herättäjäjuhlilla.

Tänä kesänä osaksemme on siunaantunut sellainen ilmiö kuin KESÄLOMA. Emme siis vieraile (ainakaan työn puolesta :-) ) niin monissa tapahtumissa.

Prideista jalkaudumme ainakin seuraaviin: Vaasa, Pirkanmaa, Helsinki, Riihimäki. Sitten onkin loma. Lomanjälkeiset Pridet ovat niin hämärää tulevaisuutta, että emme oikein hahmota niitä vielä.

Jehovan todistajien konventtia käsitellyt blogitekstimme on ollut ilmestymisensä jälkeen ihan ykkönen mitä tulee lukijamääriin. Tämän tekstin kirjoitushetkelläkin sitä lukee monta ihmistä. Emme tiedä, minkä takia tekstiä luetaan niin paljon, ja mielellämme haluaisimme tietää syyn. Päätimmekin lähteä uudestaan konventtiin, jonka aiheena tänä vuonna on Rakkaus ei koskaan häviä.


Kuva Jehovan todistajien konventtiohjelmasta

Tampereen alueen konventti onkin kätevästi ihan pian. Perjantaina 14.6. vaikuttaa olevan paljon ohjelmaa rakkaudesta. Pirkkahallille siis. Jos joku haluaa lähteä mukaan, niin laittakaa viestiä! Huom. emme mene sinne haastamaan tai protestoimaan, vaan vain seuraamaan, kuuntelemaan ja oppimaan. Olemme kyllä tietoisia Jehovan todistajiin liittyvistä varsin arveluttavista piirteistä, ja lukulistalla on mm. Mirka Johanssonin sosiaalityön gradu Jehovan todistajista irtaantuneiden auttamisesta. (Graduun pääsee tutustumaan täällä.)

Toinen uskonnollinen kesätapahtumamme on helluntailaisten juhannuskonferenssi Keuruulla. Ajattelimme vierailla siellä torstaina 20.6. Kyseessä on ihka ensimmäinen konffamme, joten tukihenkilöt ovat erittäin tervetulleita. :-)

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntaamme Kansanlähetyspäiville Ryttylään, Riihimäen lähelle. Perjantaina estradilla olisi sateenkaarikansan legendalaatikon iso hahmo, Päivi Räsänen. Tai niin kuin monet täällä sateenkaaren alla häntä jo hellästi kutsuvat: Päkä. Tännekin saa lähteä mukaan!

Toivotamme kaikille lukijoillemme ihanaa ja jännittävää kesän alkua! Toivottavasti nähdään jossakin tapahtumassa, oli se sitten Pride tai vaikka Kansanlähetyspäivät! Tai sitten vaikka ihan tavallisena päivänä vaikka täällä meidän toimistolla tai läheisessä puistossa.



tiistai 21. toukokuuta 2019

Kirkkopäivät sekä mietteitä häpeästä

Osallistuimme viime viikonloppuna Kirkkopäiville Jyväskylässä. Tämä oli meille ihan uusi kokemus. Emme kyllä nytkään päässeet sukeltamaan ihan tapahtuman ytimeen, koska vietimme suurimman osan ajasta omalla esittelykojullamme kirkkotorilla, keskustan kävelykadun varrella.


Meillä oli yhteinen koju Yhteys-liikkeen ja Tulkaa kaikki -liikkeen kanssa. Kuvassa Lumin ja Peikin lisäksi Tulkaa kaikki -liikkeen Rasmus Tillander.

Varsinkin lauantai oli valtavan vilkas päivä. Perjantaiaamun pieni viileys oli poissa, aurinko lämmitti, ja ihmisiä vaelteli kirkkotorilla runsain määrin.

Yhteys-liike oli kasannut paikalle pienen äänestyksen tai mielipidekyselyn samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. vihkiä voi piispojen pastoraalisen ohjeen perusteella (eli suomeksi jo ennen kirkolliskokouksen päätöstä), 2. vihitään vain kirkolliskokouksen päätöksellä, 3. ei vihitä. Suurimman suosion saavutti ehdottomasti ykkösvaihtoehto.


Jotkut kävivät pudottamassa pallon vihreään putkeen vähän kuin salaa. Kyllä he kannattavat, eivät vain uskalla tehdä sitä avoimesti. Saimme kuulla vaikeuksista, joita on liittynyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen seurakunnissa. Moni ilmaisi tukensa avoimesti ja iloisesti, kiitti työstä vähemmistöjen eteen.

Punainen putki vastaanotti omat pallonsa. Joskus meille myös ohessa kerrottiin, mikä on Jumalan mielipide, eikä erilaisia mielipiteitä saa olla. Meille luettiin Paavalin kirjeistä valittuja paloja. Useampi henkilö kävi kertomassa, että hajottamme koko kristikunnan.

Vihaisia Sodoma ja Gomorra -puheita ei ole miellyttävää kuunnella. Työroolissa, hyväntahtoisten ja suurin piirtein samoilla linjoilla olevien ihmisten ympäröimänä sitä kyllä välillä jaksaa. Mutta miten sitä jaksaa ihminen, joka pohtii omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan yksinään jossakin tiukan linjan yhteisössä?

Käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen on tutkinut paljon hengellistä häpeää. Häpeä käsitetään yleensä negatiivisena ilmiönä, joka kahlitsee ihmisen koko minuutta ja elämää. Teoksessaan Kätketty ja vaiettu Kettunen kirjoittaa kuitenkin myös terveestä häpeästä. On olemassa positiivista hienotunteisuushäpeää, eräänlaista kainoutta tai häveliäisyyttä, joka auttaa säilyttämään elämää suojelevia rajoja. Se estää meitä astumasta tungettelevasti toisen herkille alueille.

Kettusen tutkimustaan varten keräämissä häpeäkirjeissä ihmisten kipeät kokemukset ovat liittyneet usein juuri hienotunteisuushäpeän puuttumiseen. Tämän terveen häpeän puute saa aikaa tahditonta käytöstä, joka on sokea toisen oikeuksille ja tarpeille. Asetutaan toisen ihmisen yläpuolelle, Jumalan paikalle. Toisen jumalasuhdetta ei kunnioiteta, toinen nähdään kohteena.

Samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on tullut vahva symboli ja selvästi myös punainen vaate. Välillä tuntuu unohtuvan se, että asiaan liittyvä tuomitseva puhe koskee läsnäolevia, kuulevia, tuntevia ihmisiä ja heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Paavo Kettunen kirjoittaa: "Mikäli hengellinen yhteisö ei omalla opetuksellaan ja asenteillaan tuomitse toisen ihmisen uskonnollista alistamista, se voi "oikeuttaa" jäseniään harjoittamaan hengellistä häpäisemistä."

Vaikka sateenkaariparien vihkimisestä oltaisi mitä mieltä, kannustamme uskonnollisia yhteisöjä kitkemään vihapuhetta, toisten yläpuolelle asettumista ja hengellistä väkivaltaa. Toisen ihmisen kunnioittava kohtaaminen on kristikunnan yhtenäisyyttä aidosti rakentava tekijä, ei hajottava.


torstai 9. toukokuuta 2019

Perheasiain neuvottelukeskukset

Meiltä on joskus kyselty, uskaltaako kirkon perheneuvonnasta hakea apua, jos kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Olemme kuulleet sateenkaari-ihmisten kokemuksia eri perhasiain neuvottelukeskuksista. Kokemukset ovat yleensä olleet varsin hyviä, mutta toisenlaistakin tarinaa on joukkoon mahtunut.

Täällä Tampereella asiat ovat mielestämme hienosti. Tampereen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus haluaa olla turvallinen ja lähestyttävä paikka kaikille. Sinne ei perheneuvontatyön johtajan mukaan rekrytoida ketään, jolla on ongelmia sateenkaari-ihmisten kohtaamisessa. Yhteistyö sujuu hyvin sateenkaari-ihmisten hyvinvointiin keskittyvien tahojen kanssa. Asiasta voi vielä kysellä lisää kesäkuussa Pirkanmaan Priden yhteydessä, jolloin saamme perheneuvoja, psykoterapeutti Päivi Stelin-Valkaman yhteistoimistollemme. Tilaisuudesta voi lukea lisää täältä.

Mutta entäpä muualla Suomessa? Pienemmillä paikkakunnilla? Uskallammeko suositella muita perheasiain neuvottelukeskuksia niin kuin voimme suositella tätä tamperelaista? Siitä aiomme nyt ottaa selvää. Hanke avaa kyselyn, jonka aiheena on sateenkaari-ihmisten kokemukset kirkon perheneuvonnasta. Jos kuulut seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön ja olet ikinä käyttänyt kirkon perheneuvonnan palveluita, käy vastaamassa kyselyymme ja jaa linkkiä kavereille!

https://my.surveypal.com/perheneuvontakysely

Iso kiitos Perhesuhdekeskukselle, Tampereen perheasiain neuvottelukeskuksen Päivi Stelin-Valkamalle sekä Sinuiksi-palvelulle kommenteista ja avusta kyselyn hiomisessa!



Tämä kuva otettiin viime syksynä hankkeen, Tampereen seurakuntien, Sinuiksi-palvelun ja Perhesuhdekeskuksen yhdessä järjestämän Läheisinfon jälkeen. Kuvassa vasemmalta oikealle Tampereen seurakuntien perheneuvontatyön johtaja Heikki Syrjämäki, Perhesuhdekeskuksen projektipäällikkö Sanna Metsäpuu, meidän hankkeen Lumi ja Peik sekä Perhesuhdekeskuksen perhetyöntekijä, perhe- ja paripsykoterapeutti Terhi Väisänen. (Perhesuhdekeskus-hanke tukee sateenkaari-ihmisten perhesuhteiden hyvinvointia.)

tiistai 23. huhtikuuta 2019

God Love Pride

Tänään kävimme purkamassa God Love Pride -näyttelyn Tampereen seurakuntien talolta. Ilar Gunilla Perssonin valokuvat olivat herättäneet yleisössä monenlaisia tunteita ja reaktioita. Seurakuntien työntekijät olivat saaneet vastaanottaa ne ikävimmät. 

Eniten närkästystä herätti tämä kuva:


Vahvaa homopropagandaa? Vai ihan vain kuva joidenkin ihmisten elämästä?

Yhden työn vaihdoimme toiseen kesken näyttelyn. Kuva, jossa nainen leikkaa kieltään saksilla (täällä), oli pelottanut  joitakin lapsia. Sen tilalle sai tulla loppunäyttelyn ajaksi sateenkaarilippua heiluttava iloinen nuori. 

Pääosa meille kantautuneista kommenteista on kuitenkin ollut varsin myönteisiä. 



Kuvien äärelle on tultu hiljentymään. On koettu arvokkaaksi se, että nämä asiat ovat esillä nimenomaan kirkon tiloissa. Nämäkin elämät näkyvät, mekin olemme olemassa. Ei tarvitse aina vaieta, leikata kieltä katki. 



Seurakuntien talon aulan seinät ovat varsin tyhjät nyt. God Love Pride -näyttely matkaa kohta seuraavaan etappiinsa. 

Kiitos kaikille Tampereella näyttelyssä käyneille ja Tampereen seurakunnille!

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Laura Siponmaan saarna (ja terveisiä Kuopiosta!)

Olemme parhaillamme Kuopiossa, jossa vietimme eilen Taakasta voimavaraksi -iltapäivää. Ilta jatkui Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa sateenkaarimessun merkeissä. 




Joskus kuulee valituksia, että saarnat ja puheet erinäisissä messuissa ovat liian kilttejä. Asioista ei puhuta, syrjintää ei mainita. Ollaan ihan hys hys. 

Eilisen messun saarnaa ei voi ainakaan tästä syyttää. Kiitos Laura Siponmaalle upeasta saarnasta tässä leipäsunnuntain sateenkaarimessussa! Meillä ei ole tähän mitään lisättävää. Annetaan saarnan puhua puolestaan: 

Saarna sateenkaarimessussa 31.3.2019

Männistön Pyhän Johanneksen kirkko

Laura Siponmaa

Pienen pojan vähäiset eväät riittävät viidelletuhannelle miehelle. Miten ne voivat riittää? Mitä ovat vähät leivät ja kalat tälle joukolle? Mahdotonta, naurettavaa. Ei Jeesukselle. Hän ottaa leivät, kiittää ja murtaa, ja kaikki saavat kyllikseen.

Paitsi eväät, on niiden lahjoittajakin vähäinen. Äsken kuullussa tekstissä alkukielen poikaa tarkoittava sana paidarion on diminutiivi, pienentävä ja vähättelevä ilmaus. Jeesuksen ajan yhteiskunnassa lapsi ylipäänsä nähtiin vähämerkityksisenä, ei oikein edes ihmisenä. Ja tällä evankeliumikatkelman sanamuodolla entisestään alleviivataan sitä, että tässä on henkilö, jolta ei kannata mitään odottaa.

Messua edeltäneen iltapäivän teemana on ollut Taakasta voimavaraksi – sateenkaari-ihminen hengellisessä yhteisössä. Taakasta voimavaraksi on nimeltään myös kansallinen kolmivuotinen hanke, jonka järjestämään työpajaan saimme äsken osallistua. Tänä päivänä Suomen luterilaisessa kirkossa tilanne tosiaan on tämä: sateenkaari-ihminen on pahimmillaan taakka, parhaimmillaan voimavara. Usein me muodostamme kiusallisen ongelman: voiko meille antaa tasavertaiset oikeudet, kun kaikki eivät sitä halua. Kirkon ykseys on vaarassa, kun avioliittoon vihkimisen kannattaja ja vastustaja riitelevät. Puhumattakaan ekumeenisista suhteista: vaivalla rakennetut yhteydet vanhakantaisiin kirkkoihin uhkaavat katketa, kun länsimaissa vapaudutaan. Aina löytyy afrikkalainen kirkko tai itäinen patriarkka, jonka takia homoa on Suomessa syrjittävä. Kerran toisensa jälkeen saamme kuulla, millaisen ongelman me oikein muodostamme ja kuinka kallis hinta on sillä vapaudella, joka meille vastahakoisesti annetaan.

Mikä on se voimavara, jonka me voimme kirkkoon tuoda? Mitä voimme antaa me, joilta – kuten päivän evankeliumin pikkupojalta – ei ole totuttu mitään odottamaan? Väitän, että se mitä meillä taakkana olemiseen tottuneilla on annettavana, on aivan kristillisen sanoman ytimessä.

Sorretut, syrjään työnnetyt, kertovat toisenlaista tarinaa Jeesuksesta kuin valtaapitävät ja etuoikeutetut. Marginaalien Jeesus ei ole enemmistön elämäntyylin pyhittäjä tai status quon autoritäärinen ylläpitäjä. Hän ei huolestu siitä, että kunnon ihmiset suuttuvat, kannatusluvut laskevat ja sortojärjestelmistä hyötyjät vetävät pois kannatuksensa. Marginaalien Jeesus on hän, joka kääntää valta-asetelmat päälaelleen ja paljastaa rakenteelliset vääryydet. Hän kertoo ulossuljetulle: sinäkin kuulut tänne. Olet tärkeä ja sinulla on paljon annettavaa. Tule mukaan, minä puolustan sinua.

Kaikenlaiset köyhät, sorretut, sairaat, pilkatut ja ulossuljetut voivat olla juuri se ryhmä, jonka kautta kirkko oppii nöyryyttä, kuuntelemista, lähimmäisenrakkautta ja kasvavaa ymmärrystä omasta tehtävästään. Se voi kuulostaa vaikka tältä:

Jeesuksen keskeinen viesti hänen maanpäällisen elämänsä aikana oli se, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jumalan valtakunta on tullut meidän keskellemme, eivätkä sen rajat kulje siellä, missä me luulemme. Hyväksyttävien ja hylättävien, puhtaiden ja saastaisten, siunattavien ja kirottujen, raja ei ole siinä, mihin olemme tottuneet sen mieltämään. Ne, joita on pidetty kelvottomina, on kutsuttava mukaan, ja usein heille kuuluu kunniapaikka aivan Jeesuksen vieressä.

Tätä hidasta vallankumousta on kristikunta haparoiden toteuttanut Jeesuksen ajoista lähtien. Vuosisatojen saatossa ovat ihmisarvon saaneet lapset, naiset, vammaiset, orjat, saamelaiset, romanit, ei-valkoihoiset ja lopulta, vähitellen, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat. Kaikki nämä muutokset ovat olleet hitaita ja kivuliaita. Syrjinnän lopettamista on vastustettu ankarasti, ja jokaisen edistysaskeleen hinta on ollut suuri. Usein juuri kirkko on näyttäytynyt jarruna muun yhteiskunnan kulkiessa edellä. Tämä on kirkon suuri synti ja häpeä, josta sen tulisi lakkaamatta tehdä parannusta. Yhä uudestaan ja uudestaan palata siihen, että Jumalan valtakunta on keskellämme, eikä siinä ole ulossulkijoita ja ulossuljettuja.

Meillä sateenkaari-ihmisillä on erityinen aitiopaikka tähän Jeesuksen keskeiseen sanomaan. Me olemme eläneet omalla elämällämme todeksi sen, kun raja hyvien ja huonojen ihmisen välillä iskeytyy omille kasvoille. Me tiedämme, miltä tuntuu pelätä tuomiota, välillä kuulla se, vaieta omasta elämästä tai polvistua alttarille ja nähdä, kuinka ehtoollispöytään tuleva taktikoi, ettei joudu viereen. Meissä tulee lihaksi se, kuinka Jumalan valtakunnan rajoja piirrellään, kuka mitenkin, eikä siihen itsellä ole mitään sanomista.

Me tiedämme myös, miltä tuntuu, kun joku puolustaa. Sanoo: sinä kuulut tänne siinä missä minäkin. Puolustaa, vaikka itse joutuisi siitä kärsimään. Me olemme myös saaneet nähdä, kuinka vääryys vähitellen väistyy ja Kristuksen kirkko alkaa olla myös meidän.

Muistan kirkkaasti Kuopion ensimmäisen sateenkaarimessun kahdeksan vuotta sitten. Moni täällä tänään istuvista oli siellä mukana, Männistön vanhassa kirkossa. Etukäteen oli jännitetty ja pelättykin – poliisia oli pyydetty partioimaan kirkon tuntumassa ja suntioita oli paikalla tuplamiehitys. Jännitettiin myös, tuleeko kukaan paikalle. Ilo oli suuri, kun kirkko tuli täyteen. Oli pappeja ja maallikoita, sateenkaari-ihmisiä ja läheisiä, muuten vain solidaarisuudesta mukaan tulleita. Kahvia keittivät ja käsiohjelmia jakoivat seurakunnan tutut vapaaehtoiset, jotka halusivat olla tukemassa. Olin messussa vastuussa esirukouksesta, ja hädin tuskin sain itkun loppumaan kirkkoherran saarnan aikana.

Näissä mukaan kutsumisen ja ihmisarvon puolustamisen hetkissä murtautuu Jumalan valtakunta keskellemme. Todeksi tulee juuri se, mitä Jeesus teoillaan julisti.

Se lahja, jonka me sateenkaari-ihmisinä voimme kirkolle antaa, ei siis ole aivan vähäinen.

Asiassa on toinenkin puoli. Se, joka käskee kysymään, missä määrin meidän ja meidän lahjamme on oltava vähemmistöstatuksemme sanelema. Emmekö ole niin paljon muutakin kuin kirjainyhdistelmät ja kirjavat liput? Eikö meillä kullakin ole omat taakkamme ja voimavaramme, lahjamme ja annettavamme ihan vain siksi, keitä me ihmisinä olemme? Toivon, ja uskonkin, että yhdenvertaisuustyön edetessä saamme kirkossakin olla yhä vähemmän sateenkaari-ihmisiä ja yhä enemmän heitä, joita yksilöinä olemme.

Yksi syvälle sukeltavan hengellisyyden paradokseista on se, että hengellinen kasvu vie ihmistä sekä poispäin yksilöllisyydestä että sitä kohti. Elämän ja kilvoituksen viisastuttama ihminen kokee sekä syvää ykseyttä muiden luotujen kanssa että ainutkertaista, kallisarvoista yksilöllisyyttä. Jumalaa lähestyttäessä korostuu sekä se, mikä kaikille on jaettua että se, mikä tekee ihmisestä ainoan laatuaan. Hengellisen viisauden traditio korostaa itsekseen tulemisen tärkeyttä. Keskiaikaisen mystikon, äiti Juliana Norwichlaisen sanoin: tule siksi, mitä olet Jumalassa. Näyttääkin todella siltä, että ne ihmiset, joita ovat elämä ja Jumala toden teolla viisastuttaneet, ovat myös erityisellä, hykerryttävällä tavalla juuri oman itsensä kaltaisia. Erikoisiakin ja outoja, silti niin samaistuttavia. Heidän seurassaan pienetkin eväät yhtäkkiä monistuvat, pienestä tulee suurta ja kaikki saavat kyllikseen.

Olisiko pikkupojan eväiden anti tässä tiivistettävissä näin: sinä olet se joka olet. Lahjasi ovat suuremmat kuin äkkiseltään luulisi. Se, mikä näyttää taakalta voi muuttua voimavaraksi ja lahjaksi, eikä vain sinulle vaan koko yhteisölle.

Lopetan toisen keskiaikaisen mystikon, Katariina Sienalaisen sanoihin: Ole se, joksi sinut on tarkoitettu, niin sytytät koko maailman tuleen.

Homoseksuaalinen elämäntapa

Kun uskonnollisissa yhteisöissä puhutaan sateenkaari-ihmisistä, välillä nousee esille ilmaisu "homoseksuaalinen elämäntapa". T...