maanantai 24. kesäkuuta 2019

Helluntailaisten juhannuskonferenssissa

Vierailimme viime torstaina Keuruulla IK-opistolla eli Isossa Kirjassa. Siellä järjestettiin perinteikäs, keskiviikosta sunnuntaihin kestävä kristillinen kesätapahtuma: helluntailaisten juhannuskonferenssi eli Konffa. Tapahtuma kerää n. 30 000 ihmistä joka kesä. Ensimmäinen Konffa pidettiin vuonna 1945.


Torstaipäivä oli sikäli hyvä valinta vierailulle, että kaikkialla oli melko rauhallista. Toisaalta emme päässeet mukaan näitten bileitten huippuhetkiin. Toki teltoissa oli vauhdikasta ohjelmaa nytkin. Lisäksi meillä oli mukana helluntailaisuutta hyvin tunteva "kulttuuritulkki", jonka kanssa käydyt keskustelut ja vastaukset tyhmiinkin kysymyksiimme tekivät päivästämme antoisan ja opettavaisen.


Eri telttojen tarjontaa oli hyvä pohtia yhdessä. Isoimmassa teltassa pidettiin tunteisiin vetoavia puheita ja kuultiin mukaansa tempaavaa ylistysmusiikkia. Yhdessä teltassa pääsi kuin sukeltamaan 70-luvun telttakokoukseen väräjävine lauleloineen. Yksi teltta oli täynnä nauravia lapsia ja heitä viihdyttäviä eläinhahmoisia näyttelijöitä. Paljon oli nähtävää, kuultavaa ja shoppailtavaakin: koruja, kosmetiikkaa, käsitöitä, teetä, kirppisjuttuja, sateenkaarilakua!


Etenkin Jehovan todistajien konventtiin verrattuna Konffa vaikutti varsin rennolta ja monimuotoiselta tapahtumalta. Oudoimmalta tuntuivat kreationistit sekä sukupuolineutraalin avioliiton aktiiviset vastustajat.




Näillä aatoksilla on varmasti vankkaa kannatusta helluntailaisten keskuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki helluntailaiset eivät ajattele samalla tavalla kaikesta. Ja vaikka välillä tuntuu, että liike on nostanut homouden jonkinlaiseksi "syntien silmätikuksi", helluntaiseurakuntia on varsin monenlaisia. Joissakin niistä meidän tuntemamme sateenkaarihenkilöt kertovat voivansa ihan hengittää.

Tämä ei kuitenkaan lakaise maton alle monien järkyttäviä ja traumaattisia kokemuksia. Eheytys nousee usein esille, kun puhutaan helluntailaisuudesta.

Helluntailaisten lehden Ristin Voiton päätoimittaja Leevi Launonen pyysi joitakin vuosia sitten anteeksi homojen kohtelua helluntailiikkeessä (siitä lisää täällä). Toivotammekin helluntailiikkeelle hyvää loppukesää ja lisää aktiivista parannuksentekoa syrjinnästä!


maanantai 17. kesäkuuta 2019

Paluu Jehovan todistajien konventtiin

Suuri valkokangas näytti kovin pieneltä Pirkkahalli-kompleksin suurimman A-hallin takaosassa. Itse puhuja, joka valkokankaalle heijastui, oli lavalla ehkä muurahaisen kokoinen. Osallistujat istuivat ja välillä seisoivat penkkiriveissään rauhallisesti. Yleensä oltiin hiljaa ja kuunneltiin. Välillä laulettiin.


Vierailimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa konventissa. Vierailustamme voi lukea lisää täältä. Nyt olimme konventissa toista kertaa.

Viime kerralla oli aika silmätikku-olo, vaikka olimmekin pukeutuneet ns. siististi. Tällä kertaa ulkoasumme oli hiotumpi. Meihin ei juuri kiinnitetty huomiota. Kukaan ei tullut kyselemään, keitä olemme ja mikä on saanut meidät tulemaan konventtiin.


Solmiosta ja hameesta huolimatta veli ja sisar -look ei kuitenkaan ollut ihan täydellinen. Peikillä oli jotain parran tapaista naamassa! Jehovan todistajilla ei kuulemma ole yleensä partaa. Lisäksi mukanamme oli seuralainen, joka oli pukeutunut normaaleihin "nuorisovaatteisiin". 

Tämän vuoden konventin teemana oli rakkaus. Tulimme sopivasti paikalle kuuntelemaan puheita siitä, kuinka rakkaus voi toimia ja olla olemassa, vaikka ihminen olisi kokenut esimerkiksi rakkaudettoman lapsuuden, köyhyyttä tai sairautta. 


Monet puheissa esitetyt asiat kuulosivat hyviltä. Todistajia kehotettiin kuuntelemaan ja olemaan ymmärtäväisiä sairauden koettelemia kohtaan. Ei pidä ajatella, että sairaus on Jumalan rangaistus. Myös ns. uskottomia (eli niitä, jotka eivät ole Jehovan todistajia) kohtaan kehotettiin osoittamaan kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja rakkautta. Toisten kuuntelemista korostettiin. Jehovan todistajat ovat varmasti mitä parhaimpia naapureita, kavereita ja työtovereita, mikäli toimivat näiden oppiensa mukaisesti!

Jotkut asiat tuntuivat kuitenkin vähän hämmentäviltä. Kuten ajatus siitä, että Jehovaa pitää puolustaa. Erityisen huolestuttava oli video, jolla lapsia kehotettiin tähän Jumalan puolustamiseen. Siinä tyttö joutuu koko luokan edessä kertomaan, miksi ei tervehdi kotimaansa lippua. 

On hyvä muistaa, että kenenkään lapsen ei Suomessa tarvitse mennä luokan eteen "puolustamaan" ketään tai valistamaan toisia luokkalaisia omasta tai perheensä elämästä jossakin vähemmistössä - oli tämä vähemmistöelämä sitten Jehovan todistajiin kuulumista, sateenkaariperheessä elämistä tai mitään muutakaan, minkä lapsi saattaa kokea nolona. On aikuisten tehtävä puolustaa lapsia, ei lasten tehtävä puolustaa Jumalaa. 

Kannustamme todistajavanhempia juttelemaan opettajien kanssa siitä, että lapsi ei joutuisi silmätikuksi Jehovan todistajiin kuulumisen takia! Koulun pitää varmistaa, että joulujuhlista pois jääminen tms. tapahtuu niin, ettei lapsi joudu kokemaan itseään ulos suljetuksi tai erilaiseksi. 



Kuva sivustolta lapsenoikeudet.fi

Mutta takaisin konventtiin. 

Olemme niin työn puolesta kuin muutenkin osallistuneet ja tutustuneet erilaisten uskonnollisten yhteisöjen tapahtumiin. Jehovan todistajien konventti on näiden joukossa ihan oma lukunsa. Konventissa on harvinaisen vähän kokemuksellista ulottuvuutta, yksilöllisyyttä ja omakohtaisuutta. Ohjelma puheineen on sama kaikissa aluekonventeissa ympäri Suomen. Eikä vain ympäri Suomen, vaan ympäri koko maailman! Ohjelma vaikuttaa millintarkkaan hiotulta.

Emme tiedä, onko puheet ihan kirjoitettu kaikille puhujille valmiiksi vai annetaanko vain aihe, josta kukin puhuja muokkaa sitten omannäköisensä. Vai jotain tältä väliltä? Joku voi ehkä avata tätä enemmän vaikka tuolla kommenttiosiossa. 

Puheet rakkaudesta saivat miettimään sitä, mistä Jehovan todistajia on ehkä eniten kritisoitu: entisten jäsenten karttamista. Mirka Johanssonin pro gradun mukaan Jehovan todistajat ovat suurin yksittäinen ryhmä, joka harjoittaa karttamispolitiikkaa lähes ehdottomasti. Karttamisesta ovat kirjoittaneet myös mm. Aila Ruoho, Andrew Holden ja Fredina Kajsson & Therese Mattiasdotter.

Kun istuimme penkeillämme kuuntelemassa puheita rakkaudesta, kuuntelemisesta ja ymmärtämiseen pyrkimisestä, tuli mieleen kysymys. Eikö samaa rakkautta voisi suunnata niihin, joita nyt kartetaan? (Karttaminen ei ole "rakkaudellinen järjestely" vaikka sitä sellaiseksi kutsuttaisiin. Tämän ymmärtää syvällä sydämessään ainakin jokainen lastaan rakastava vanhempi.) 

Karttaminen sattuu, mutta jotkut kääntävät lopulta kivunkin voimavaraksi. Suosittelemme lämpimästi tutustumista Tomppa Heinäahon blogiin! Tomppa kertoo siinä entisestä elämästään homona Jehovan todistajana - ja myös varsin eri näköisestä elämästään nykyään.

Konventin puheissa välittyi ajoittain vahva jako meihin ja muihin. On muita, jotka jostakin syystä eivät ole vielä ottaneet vastaan totuutta. Ja sitten on meitä, Jehovan todistajia. Samanlainen jako vallitsee tietenkin monissa muissakin uskonnollisissa yhteisöissä. Totuutta omistetaan siellä sun täällä. Rajalinjoja vedellään, ihmisiä jaotellaan, linjat kulkevat missä milloinkin yhteisöstä riippuen. Se on kuitenkin selvää, että yhteisön rajalle meneminen tai joutuminen on pelottavaa, etenkin jos toinen puoli on maalailtu kauhun täyttämäksi. Ja jos toiselle puolelle meneminen tarkoittaa kaikkien läheistensä menettämistä.

Olisi muuten antoisaa jutella niiden sateenkaari-ihmisten kanssa, jota tällä hetkellä elävät elämäänsä Jehovan todistajina. Rohkeasti yhteyttä! Yhteydenotot ovat ehdottoman luottamuksellisia.

Tässä loppukevennykseksi vielä kuva Ellu Väisäsestä. 


Ellulla ei ole mitään tekemistä konventin kanssa. Konventin kanssa päällekkäin vain sattui toinen iso tapahtuma täällä Tampereella: Pirkanmaan Pride. Ellu on hyörinyt sen puuhanaisena. Tässä hän odottaa sateenkaarimessun alkua, jotta pääsee toivottamaan messukansan tervetulleeksi. 

torstai 6. kesäkuuta 2019

Askeleemme kesällä 2019

Viime vuonna ehdimme kaikkiaan yhdeksään Pride-tapahtumaan. Kesäohjelmaamme kuuluivat myös vierailut Jehovan todistajien konventissa, vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa sekä körttien Herättäjäjuhlilla.

Tänä kesänä osaksemme on siunaantunut sellainen ilmiö kuin KESÄLOMA. Emme siis vieraile (ainakaan työn puolesta :-) ) niin monissa tapahtumissa.

Prideista jalkaudumme ainakin seuraaviin: Vaasa, Pirkanmaa, Helsinki, Riihimäki. Sitten onkin loma. Lomanjälkeiset Pridet ovat niin hämärää tulevaisuutta, että emme oikein hahmota niitä vielä.

Jehovan todistajien konventtia käsitellyt blogitekstimme on ollut ilmestymisensä jälkeen ihan ykkönen mitä tulee lukijamääriin. Tämän tekstin kirjoitushetkelläkin sitä lukee monta ihmistä. Emme tiedä, minkä takia tekstiä luetaan niin paljon, ja mielellämme haluaisimme tietää syyn. Päätimmekin lähteä uudestaan konventtiin, jonka aiheena tänä vuonna on Rakkaus ei koskaan häviä.


Kuva Jehovan todistajien konventtiohjelmasta

Tampereen alueen konventti onkin kätevästi ihan pian. Perjantaina 14.6. vaikuttaa olevan paljon ohjelmaa rakkaudesta. Pirkkahallille siis. Jos joku haluaa lähteä mukaan, niin laittakaa viestiä! Huom. emme mene sinne haastamaan tai protestoimaan, vaan vain seuraamaan, kuuntelemaan ja oppimaan. Olemme kyllä tietoisia Jehovan todistajiin liittyvistä varsin arveluttavista piirteistä, ja lukulistalla on mm. Mirka Johanssonin sosiaalityön gradu Jehovan todistajista irtaantuneiden auttamisesta. (Graduun pääsee tutustumaan täällä.)

Toinen uskonnollinen kesätapahtumamme on helluntailaisten juhannuskonferenssi Keuruulla. Ajattelimme vierailla siellä torstaina 20.6. Kyseessä on ihka ensimmäinen konffamme, joten tukihenkilöt ovat erittäin tervetulleita. :-)

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntaamme Kansanlähetyspäiville Ryttylään, Riihimäen lähelle. Perjantaina estradilla olisi sateenkaarikansan legendalaatikon iso hahmo, Päivi Räsänen. Tai niin kuin monet täällä sateenkaaren alla häntä jo hellästi kutsuvat: Päkä. Tännekin saa lähteä mukaan!

Toivotamme kaikille lukijoillemme ihanaa ja jännittävää kesän alkua! Toivottavasti nähdään jossakin tapahtumassa, oli se sitten Pride tai vaikka Kansanlähetyspäivät! Tai sitten vaikka ihan tavallisena päivänä vaikka täällä meidän toimistolla tai läheisessä puistossa.



tiistai 21. toukokuuta 2019

Kirkkopäivät sekä mietteitä häpeästä

Osallistuimme viime viikonloppuna Kirkkopäiville Jyväskylässä. Tämä oli meille ihan uusi kokemus. Emme kyllä nytkään päässeet sukeltamaan ihan tapahtuman ytimeen, koska vietimme suurimman osan ajasta omalla esittelykojullamme kirkkotorilla, keskustan kävelykadun varrella.


Meillä oli yhteinen koju Yhteys-liikkeen ja Tulkaa kaikki -liikkeen kanssa. Kuvassa Lumin ja Peikin lisäksi Tulkaa kaikki -liikkeen Rasmus Tillander.

Varsinkin lauantai oli valtavan vilkas päivä. Perjantaiaamun pieni viileys oli poissa, aurinko lämmitti, ja ihmisiä vaelteli kirkkotorilla runsain määrin.

Yhteys-liike oli kasannut paikalle pienen äänestyksen tai mielipidekyselyn samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. vihkiä voi piispojen pastoraalisen ohjeen perusteella (eli suomeksi jo ennen kirkolliskokouksen päätöstä), 2. vihitään vain kirkolliskokouksen päätöksellä, 3. ei vihitä. Suurimman suosion saavutti ehdottomasti ykkösvaihtoehto.


Jotkut kävivät pudottamassa pallon vihreään putkeen vähän kuin salaa. Kyllä he kannattavat, eivät vain uskalla tehdä sitä avoimesti. Saimme kuulla vaikeuksista, joita on liittynyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen seurakunnissa. Moni ilmaisi tukensa avoimesti ja iloisesti, kiitti työstä vähemmistöjen eteen.

Punainen putki vastaanotti omat pallonsa. Joskus meille myös ohessa kerrottiin, mikä on Jumalan mielipide, eikä erilaisia mielipiteitä saa olla. Meille luettiin Paavalin kirjeistä valittuja paloja. Useampi henkilö kävi kertomassa, että hajottamme koko kristikunnan.

Vihaisia Sodoma ja Gomorra -puheita ei ole miellyttävää kuunnella. Työroolissa, hyväntahtoisten ja suurin piirtein samoilla linjoilla olevien ihmisten ympäröimänä sitä kyllä välillä jaksaa. Mutta miten sitä jaksaa ihminen, joka pohtii omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan yksinään jossakin tiukan linjan yhteisössä?

Käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen on tutkinut paljon hengellistä häpeää. Häpeä käsitetään yleensä negatiivisena ilmiönä, joka kahlitsee ihmisen koko minuutta ja elämää. Teoksessaan Kätketty ja vaiettu Kettunen kirjoittaa kuitenkin myös terveestä häpeästä. On olemassa positiivista hienotunteisuushäpeää, eräänlaista kainoutta tai häveliäisyyttä, joka auttaa säilyttämään elämää suojelevia rajoja. Se estää meitä astumasta tungettelevasti toisen herkille alueille.

Kettusen tutkimustaan varten keräämissä häpeäkirjeissä ihmisten kipeät kokemukset ovat liittyneet usein juuri hienotunteisuushäpeän puuttumiseen. Tämän terveen häpeän puute saa aikaa tahditonta käytöstä, joka on sokea toisen oikeuksille ja tarpeille. Asetutaan toisen ihmisen yläpuolelle, Jumalan paikalle. Toisen jumalasuhdetta ei kunnioiteta, toinen nähdään kohteena.

Samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on tullut vahva symboli ja selvästi myös punainen vaate. Välillä tuntuu unohtuvan se, että asiaan liittyvä tuomitseva puhe koskee läsnäolevia, kuulevia, tuntevia ihmisiä ja heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Paavo Kettunen kirjoittaa: "Mikäli hengellinen yhteisö ei omalla opetuksellaan ja asenteillaan tuomitse toisen ihmisen uskonnollista alistamista, se voi "oikeuttaa" jäseniään harjoittamaan hengellistä häpäisemistä."

Vaikka sateenkaariparien vihkimisestä oltaisi mitä mieltä, kannustamme uskonnollisia yhteisöjä kitkemään vihapuhetta, toisten yläpuolelle asettumista ja hengellistä väkivaltaa. Toisen ihmisen kunnioittava kohtaaminen on kristikunnan yhtenäisyyttä aidosti rakentava tekijä, ei hajottava.


torstai 9. toukokuuta 2019

Perheasiain neuvottelukeskukset

Meiltä on joskus kyselty, uskaltaako kirkon perheneuvonnasta hakea apua, jos kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Olemme kuulleet sateenkaari-ihmisten kokemuksia eri perhasiain neuvottelukeskuksista. Kokemukset ovat yleensä olleet varsin hyviä, mutta toisenlaistakin tarinaa on joukkoon mahtunut.

Täällä Tampereella asiat ovat mielestämme hienosti. Tampereen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus haluaa olla turvallinen ja lähestyttävä paikka kaikille. Sinne ei perheneuvontatyön johtajan mukaan rekrytoida ketään, jolla on ongelmia sateenkaari-ihmisten kohtaamisessa. Yhteistyö sujuu hyvin sateenkaari-ihmisten hyvinvointiin keskittyvien tahojen kanssa. Asiasta voi vielä kysellä lisää kesäkuussa Pirkanmaan Priden yhteydessä, jolloin saamme perheneuvoja, psykoterapeutti Päivi Stelin-Valkaman yhteistoimistollemme. Tilaisuudesta voi lukea lisää täältä.

Mutta entäpä muualla Suomessa? Pienemmillä paikkakunnilla? Uskallammeko suositella muita perheasiain neuvottelukeskuksia niin kuin voimme suositella tätä tamperelaista? Siitä aiomme nyt ottaa selvää. Hanke avaa kyselyn, jonka aiheena on sateenkaari-ihmisten kokemukset kirkon perheneuvonnasta. Jos kuulut seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön ja olet ikinä käyttänyt kirkon perheneuvonnan palveluita, käy vastaamassa kyselyymme ja jaa linkkiä kavereille!

https://my.surveypal.com/perheneuvontakysely

Iso kiitos Perhesuhdekeskukselle, Tampereen perheasiain neuvottelukeskuksen Päivi Stelin-Valkamalle sekä Sinuiksi-palvelulle kommenteista ja avusta kyselyn hiomisessa!



Tämä kuva otettiin viime syksynä hankkeen, Tampereen seurakuntien, Sinuiksi-palvelun ja Perhesuhdekeskuksen yhdessä järjestämän Läheisinfon jälkeen. Kuvassa vasemmalta oikealle Tampereen seurakuntien perheneuvontatyön johtaja Heikki Syrjämäki, Perhesuhdekeskuksen projektipäällikkö Sanna Metsäpuu, meidän hankkeen Lumi ja Peik sekä Perhesuhdekeskuksen perhetyöntekijä, perhe- ja paripsykoterapeutti Terhi Väisänen. (Perhesuhdekeskus-hanke tukee sateenkaari-ihmisten perhesuhteiden hyvinvointia.)

tiistai 23. huhtikuuta 2019

God Love Pride

Tänään kävimme purkamassa God Love Pride -näyttelyn Tampereen seurakuntien talolta. Ilar Gunilla Perssonin valokuvat olivat herättäneet yleisössä monenlaisia tunteita ja reaktioita. Seurakuntien työntekijät olivat saaneet vastaanottaa ne ikävimmät. 

Eniten närkästystä herätti tämä kuva:


Vahvaa homopropagandaa? Vai ihan vain kuva joidenkin ihmisten elämästä?

Yhden työn vaihdoimme toiseen kesken näyttelyn. Kuva, jossa nainen leikkaa kieltään saksilla (täällä), oli pelottanut  joitakin lapsia. Sen tilalle sai tulla loppunäyttelyn ajaksi sateenkaarilippua heiluttava iloinen nuori. 

Pääosa meille kantautuneista kommenteista on kuitenkin ollut varsin myönteisiä. 



Kuvien äärelle on tultu hiljentymään. On koettu arvokkaaksi se, että nämä asiat ovat esillä nimenomaan kirkon tiloissa. Nämäkin elämät näkyvät, mekin olemme olemassa. Ei tarvitse aina vaieta, leikata kieltä katki. 



Seurakuntien talon aulan seinät ovat varsin tyhjät nyt. God Love Pride -näyttely matkaa kohta seuraavaan etappiinsa. 

Kiitos kaikille Tampereella näyttelyssä käyneille ja Tampereen seurakunnille!

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Laura Siponmaan saarna (ja terveisiä Kuopiosta!)

Olemme parhaillamme Kuopiossa, jossa vietimme eilen Taakasta voimavaraksi -iltapäivää. Ilta jatkui Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa sateenkaarimessun merkeissä. 




Joskus kuulee valituksia, että saarnat ja puheet erinäisissä messuissa ovat liian kilttejä. Asioista ei puhuta, syrjintää ei mainita. Ollaan ihan hys hys. 

Eilisen messun saarnaa ei voi ainakaan tästä syyttää. Kiitos Laura Siponmaalle upeasta saarnasta tässä leipäsunnuntain sateenkaarimessussa! Meillä ei ole tähän mitään lisättävää. Annetaan saarnan puhua puolestaan: 

Saarna sateenkaarimessussa 31.3.2019

Männistön Pyhän Johanneksen kirkko

Laura Siponmaa

Pienen pojan vähäiset eväät riittävät viidelletuhannelle miehelle. Miten ne voivat riittää? Mitä ovat vähät leivät ja kalat tälle joukolle? Mahdotonta, naurettavaa. Ei Jeesukselle. Hän ottaa leivät, kiittää ja murtaa, ja kaikki saavat kyllikseen.

Paitsi eväät, on niiden lahjoittajakin vähäinen. Äsken kuullussa tekstissä alkukielen poikaa tarkoittava sana paidarion on diminutiivi, pienentävä ja vähättelevä ilmaus. Jeesuksen ajan yhteiskunnassa lapsi ylipäänsä nähtiin vähämerkityksisenä, ei oikein edes ihmisenä. Ja tällä evankeliumikatkelman sanamuodolla entisestään alleviivataan sitä, että tässä on henkilö, jolta ei kannata mitään odottaa.

Messua edeltäneen iltapäivän teemana on ollut Taakasta voimavaraksi – sateenkaari-ihminen hengellisessä yhteisössä. Taakasta voimavaraksi on nimeltään myös kansallinen kolmivuotinen hanke, jonka järjestämään työpajaan saimme äsken osallistua. Tänä päivänä Suomen luterilaisessa kirkossa tilanne tosiaan on tämä: sateenkaari-ihminen on pahimmillaan taakka, parhaimmillaan voimavara. Usein me muodostamme kiusallisen ongelman: voiko meille antaa tasavertaiset oikeudet, kun kaikki eivät sitä halua. Kirkon ykseys on vaarassa, kun avioliittoon vihkimisen kannattaja ja vastustaja riitelevät. Puhumattakaan ekumeenisista suhteista: vaivalla rakennetut yhteydet vanhakantaisiin kirkkoihin uhkaavat katketa, kun länsimaissa vapaudutaan. Aina löytyy afrikkalainen kirkko tai itäinen patriarkka, jonka takia homoa on Suomessa syrjittävä. Kerran toisensa jälkeen saamme kuulla, millaisen ongelman me oikein muodostamme ja kuinka kallis hinta on sillä vapaudella, joka meille vastahakoisesti annetaan.

Mikä on se voimavara, jonka me voimme kirkkoon tuoda? Mitä voimme antaa me, joilta – kuten päivän evankeliumin pikkupojalta – ei ole totuttu mitään odottamaan? Väitän, että se mitä meillä taakkana olemiseen tottuneilla on annettavana, on aivan kristillisen sanoman ytimessä.

Sorretut, syrjään työnnetyt, kertovat toisenlaista tarinaa Jeesuksesta kuin valtaapitävät ja etuoikeutetut. Marginaalien Jeesus ei ole enemmistön elämäntyylin pyhittäjä tai status quon autoritäärinen ylläpitäjä. Hän ei huolestu siitä, että kunnon ihmiset suuttuvat, kannatusluvut laskevat ja sortojärjestelmistä hyötyjät vetävät pois kannatuksensa. Marginaalien Jeesus on hän, joka kääntää valta-asetelmat päälaelleen ja paljastaa rakenteelliset vääryydet. Hän kertoo ulossuljetulle: sinäkin kuulut tänne. Olet tärkeä ja sinulla on paljon annettavaa. Tule mukaan, minä puolustan sinua.

Kaikenlaiset köyhät, sorretut, sairaat, pilkatut ja ulossuljetut voivat olla juuri se ryhmä, jonka kautta kirkko oppii nöyryyttä, kuuntelemista, lähimmäisenrakkautta ja kasvavaa ymmärrystä omasta tehtävästään. Se voi kuulostaa vaikka tältä:

Jeesuksen keskeinen viesti hänen maanpäällisen elämänsä aikana oli se, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jumalan valtakunta on tullut meidän keskellemme, eivätkä sen rajat kulje siellä, missä me luulemme. Hyväksyttävien ja hylättävien, puhtaiden ja saastaisten, siunattavien ja kirottujen, raja ei ole siinä, mihin olemme tottuneet sen mieltämään. Ne, joita on pidetty kelvottomina, on kutsuttava mukaan, ja usein heille kuuluu kunniapaikka aivan Jeesuksen vieressä.

Tätä hidasta vallankumousta on kristikunta haparoiden toteuttanut Jeesuksen ajoista lähtien. Vuosisatojen saatossa ovat ihmisarvon saaneet lapset, naiset, vammaiset, orjat, saamelaiset, romanit, ei-valkoihoiset ja lopulta, vähitellen, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat. Kaikki nämä muutokset ovat olleet hitaita ja kivuliaita. Syrjinnän lopettamista on vastustettu ankarasti, ja jokaisen edistysaskeleen hinta on ollut suuri. Usein juuri kirkko on näyttäytynyt jarruna muun yhteiskunnan kulkiessa edellä. Tämä on kirkon suuri synti ja häpeä, josta sen tulisi lakkaamatta tehdä parannusta. Yhä uudestaan ja uudestaan palata siihen, että Jumalan valtakunta on keskellämme, eikä siinä ole ulossulkijoita ja ulossuljettuja.

Meillä sateenkaari-ihmisillä on erityinen aitiopaikka tähän Jeesuksen keskeiseen sanomaan. Me olemme eläneet omalla elämällämme todeksi sen, kun raja hyvien ja huonojen ihmisen välillä iskeytyy omille kasvoille. Me tiedämme, miltä tuntuu pelätä tuomiota, välillä kuulla se, vaieta omasta elämästä tai polvistua alttarille ja nähdä, kuinka ehtoollispöytään tuleva taktikoi, ettei joudu viereen. Meissä tulee lihaksi se, kuinka Jumalan valtakunnan rajoja piirrellään, kuka mitenkin, eikä siihen itsellä ole mitään sanomista.

Me tiedämme myös, miltä tuntuu, kun joku puolustaa. Sanoo: sinä kuulut tänne siinä missä minäkin. Puolustaa, vaikka itse joutuisi siitä kärsimään. Me olemme myös saaneet nähdä, kuinka vääryys vähitellen väistyy ja Kristuksen kirkko alkaa olla myös meidän.

Muistan kirkkaasti Kuopion ensimmäisen sateenkaarimessun kahdeksan vuotta sitten. Moni täällä tänään istuvista oli siellä mukana, Männistön vanhassa kirkossa. Etukäteen oli jännitetty ja pelättykin – poliisia oli pyydetty partioimaan kirkon tuntumassa ja suntioita oli paikalla tuplamiehitys. Jännitettiin myös, tuleeko kukaan paikalle. Ilo oli suuri, kun kirkko tuli täyteen. Oli pappeja ja maallikoita, sateenkaari-ihmisiä ja läheisiä, muuten vain solidaarisuudesta mukaan tulleita. Kahvia keittivät ja käsiohjelmia jakoivat seurakunnan tutut vapaaehtoiset, jotka halusivat olla tukemassa. Olin messussa vastuussa esirukouksesta, ja hädin tuskin sain itkun loppumaan kirkkoherran saarnan aikana.

Näissä mukaan kutsumisen ja ihmisarvon puolustamisen hetkissä murtautuu Jumalan valtakunta keskellemme. Todeksi tulee juuri se, mitä Jeesus teoillaan julisti.

Se lahja, jonka me sateenkaari-ihmisinä voimme kirkolle antaa, ei siis ole aivan vähäinen.

Asiassa on toinenkin puoli. Se, joka käskee kysymään, missä määrin meidän ja meidän lahjamme on oltava vähemmistöstatuksemme sanelema. Emmekö ole niin paljon muutakin kuin kirjainyhdistelmät ja kirjavat liput? Eikö meillä kullakin ole omat taakkamme ja voimavaramme, lahjamme ja annettavamme ihan vain siksi, keitä me ihmisinä olemme? Toivon, ja uskonkin, että yhdenvertaisuustyön edetessä saamme kirkossakin olla yhä vähemmän sateenkaari-ihmisiä ja yhä enemmän heitä, joita yksilöinä olemme.

Yksi syvälle sukeltavan hengellisyyden paradokseista on se, että hengellinen kasvu vie ihmistä sekä poispäin yksilöllisyydestä että sitä kohti. Elämän ja kilvoituksen viisastuttama ihminen kokee sekä syvää ykseyttä muiden luotujen kanssa että ainutkertaista, kallisarvoista yksilöllisyyttä. Jumalaa lähestyttäessä korostuu sekä se, mikä kaikille on jaettua että se, mikä tekee ihmisestä ainoan laatuaan. Hengellisen viisauden traditio korostaa itsekseen tulemisen tärkeyttä. Keskiaikaisen mystikon, äiti Juliana Norwichlaisen sanoin: tule siksi, mitä olet Jumalassa. Näyttääkin todella siltä, että ne ihmiset, joita ovat elämä ja Jumala toden teolla viisastuttaneet, ovat myös erityisellä, hykerryttävällä tavalla juuri oman itsensä kaltaisia. Erikoisiakin ja outoja, silti niin samaistuttavia. Heidän seurassaan pienetkin eväät yhtäkkiä monistuvat, pienestä tulee suurta ja kaikki saavat kyllikseen.

Olisiko pikkupojan eväiden anti tässä tiivistettävissä näin: sinä olet se joka olet. Lahjasi ovat suuremmat kuin äkkiseltään luulisi. Se, mikä näyttää taakalta voi muuttua voimavaraksi ja lahjaksi, eikä vain sinulle vaan koko yhteisölle.

Lopetan toisen keskiaikaisen mystikon, Katariina Sienalaisen sanoihin: Ole se, joksi sinut on tarkoitettu, niin sytytät koko maailman tuleen.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Hups

Olemme juuri rustanneet hankkeen vuoden 2018 toimintakertomusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselle eli STEAlle. Kerromme siinä mm. sen asian, että blogitekstejä julkaistiin viime vuonna kaikkiaan 48 kappaletta. 48! Emme ole jaaritelleet hankkeen kuulumisista tämän vuoden puolella juurikaan täällä blogissa. HUPS! Epäilemme, että vuosi 2019 ei yllä kirjoitusten määrän suhteen ihan samalle tasolle kuin 2018.

Joitakin alkuvuoden tapahtumia olisi kiva kuitenkin kertoa. Viimeisimpänä vaikka se, että pystytimme Ilar Gunilla Perssonin upean näyttelyn Tampereen seurakuntien talolle! 


Näyttely kertoo sateenkaari-ihmisistä, joilla on tausta jossakin melko tiukassa uskonnollisessa yhteisössä. Avajaiset olivat viime maanantaina. Iso kiitos Tampereen seurakunnille, erityisesti pastori Kati Elorannalle ja tuomiorovasti Olli Hallikaiselle, jonka kaunis avajaispuhe sai silmiä kyyneliin. Suuri kiitos kuuluu myös Päivi Kuivalaiselle, jonka kädet ja sydän olivat suurena apuna näyttelyprojektin joka vaiheessa. Unohtamatta myöskään avajaisten esiintyjiä Leena Lampelaa ja Lauri Paavolaa! Näyttelystä voi lukea lisää Tampereen ev.lut. seurakuntien sivuilta sekä Silta-lehdestä sivulta 11.

Ollaan myös lähdetty käynnistelemään elämänkatsomuksellista vertaistoimintaa Jyväskylässä, yhteistyössä Jyväskylän Setan kanssa. Valitettavasti ensimmäisen ryhmän suhteen ajoituksemme oli huono. Hiihtolomaviikko opiskelijakaupungissa...? Haloo! Ryhmä oli pieni mutta sitäkin puheliaampi. Lumi kiittää seurasta ja hyvin sujuvasta yhteistyöstä Janhusen Petriä, Jyväskylän Setan puheenjohtajaa! <3


Ryhmä kokoontuu vielä, joten pysykää kuulolla, jyväskyläläiset!

Myös Kuopion suuntaan on ollut yhteistyökuvioita. Savon sydänmaat ovatkin matkamme kohteena pian! Kuun lopussa, 31.3. Kuopiossa järjestetään Taakasta voimavaraksi -iltapäivä yhteistyössä Männistön seurakunnan kanssa. Ja aprillipäivänä (1.4.) meidät voi tavata Pohjois-Savon Setan Kuopion nuortenryhmässä.



Peik on rampannut erinäisissä seminaareissa. Tammikuussa hän oli osallistui seminaariin nimeltä Future research on LGBTIQ issues in Finland, joka pidettiin Åbo Akademissa. Tammi-helmikuun vaihteen hän vietti Brysselissä ILGA Europen työpajassa, jonka annista luennoi myöhemmin Helsingissä Setan kansainvälisen toimikunnan isännöimässä tapahtumassa LGBTIQ Talks. Helmikuussa olivatkin sitten Sovittelijapäivät Helsingissä, ja maaliskuussa samaten Helsingissä NELFAn (Network of European LGBTIQ* Families Association) seminaari The Rights of the Child in Lgbtiq+ Advocacy.




NELFAn seminaarissa pohdittiin lasten ja aikuisten oikeuksien välisen jännitteen tasapainottamista. Kuva on Sateenkaariperheet-järjestön esitelmästä. 

Lumilla taas on ollut suuri ilo haastatella joitakin entisiä "eheytyjiä". Kiitos heille! Eheytys on aika hämärä ja vaikea aihe, jonka kanssa tulemme varmasti työskentelemään pitkään. 

Olemme myös hankkineet tämän laitteen:

 
Kohta alamme kuvailla kokemuspuhujavideoita koulutuksiin ja ehkä YouTubeen. Hui kauhistus! Jos (ehkä kauhusta huolimatta) haluat kertoa kokemuksesi maailmalle, niin ole meihin yhteyksissä!

tiistai 19. helmikuuta 2019

Mitä toivomme (nuorisokyselyn viides osa)

Hankkeemme tekemän nuorisokyselyn esittely täällä blogissa lähenee loppuaan. Haluaisimme tuoda vielä esiin asioita, joita nuoret ovat toivoneet. Saimme valtavasti vastauksia seuraavaan kysymykseemme: "Mitä yhteisösi aikuisen pitäisi tehdä, sanoa tai minkälainen hänen pitäisi olla, että uskaltaisit kertoa hänelle avoimesti seksuaalisesta suuntautumisestasi tai sukupuoli-identiteetistäsi?"

Monissa vastauksissa esiintyi paljon samoja ominaisuuksia. Aikuisen tulisi olla mm.

ystävällinen
turvallinen
vastaanottava
kuunteleva
kannustava
hyväksyvä
avoin
rento
helposti lähestyttävä
empaattinen
avarakatseinen
rakastava
oma itsensä
rehellinen
suvaitseva
ennakkoluuloton
luotettava
ymmärtäväinen
valmis keskustelemaan
rohkaiseva
tukeva
tietävä
lämmin
joustava
huumorintajuinen
tasa-arvoinen
rauhallinen
sellainen joka ei kerro muille

Tällaisia ominaisuuksia varmasti me kaikki kaipaamme kuuntelijalta. 


Jotain lisää kuitenkin


Vähemmistöön kuulumisen kysymykset voivat kuitenkin olla sellaisia, että pelkät hyvän kuuntelijan ominaisuudet eivät välttämättä saa nuorta luottamaan.

Moni toivoikin jotain vielä lisää. Lukuisissa vastauksissa esitettiin, että aikuinen ilmaisisi selkeästi hyväksyvänsä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. 

"Jos hän itse sanoisi, että on ok olla muutakin kuin hetero."

"Asiaa auttaa paljon se, jos hän esim. puhuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä myönteiseen sävyyn ja huomioi kaikenlaiset ihmiset."

"jos muut ottavat asian esille, on siitä helpompaa myös itse puhua"

"tuoda esiin muitakin "mahdollisuuksia" kuin cishetero, koska kun siitä ei koskaan puhuta ääneen eikä kukaan ikinä mainitse muuta kuin cisheterot niin ei uskalla sanoa itsekään muuta yhteisössä joka muuten on tärkein."

"Puhuisi kaikista kuin itsestään tai tutusta eikä kuin niistä maagisista vähemmistö homoista joita esiintyy vain täydenkuun aikaan kukkulan laella. Sillä change are siinä huoneessa on sateenkaari nuoria ja meistä tuntuu että meidän eteen piirretään ympyrä emmekä kuulu sen sisälle."

"Ohjaajien olisi hyvä tuoda asiaa aktiivisemmin esille. Tällä en tarkoita perinteistä puhetta siten, että erikseen mainittaisiin, että "myös homous on ihan tavallinen asia ja kaikki ovat yhtä arvokkaita". Mielestäni parempi keino olisi sisällyttää asia epäsuorasti (mutta kuitenkin näkyvästi) toiminnan "normaaliin" agendaan, jolloin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen koettaisiin helpommin arkisena asiana, ei erikseen mainittuna huomiona."

Käytännön neuvoja


Vastauksista saa ihan käytännön neuvoja arkiseen kohtaamiseen ja turvallisen ilmapiirin luomiseen:

"Pride-symboleiden päällä pitäminen (ihan ally-lippu on jo paljon parempi kuin se ettei ole mitään), korjata vääriä sanomisia (joku muu sanoo jotain seksististä/syrjivää ja aikuinen korjaa)"

"hän ei kysyisi esim. tytöltä onko hänellä nimenomaan poikaystävää. olisi luontevampaa kertoa jos mainitsisi muutkin sukupuolet"

"Meille sanottiin mm. "Jokaisella lapsella on oikeus äitiin ja isään" jonka voisi korvata sanalla vanhemmat."

"Ei saisi puhuessaan olettaa että kaikki ovat heteroita. Kun puhutaan vaikkapa rakkaudesta, voisi joskus nostaa tarinoiden esimerkeissä esiin vaikkapa Millan ja Miian parisuhde tai esim. perhe, jossa on kaksi äitiä."

"ei kertoa miten ihminen on luotu vain naiseksi ja mieheksi"

"sukupuolineutraalit vessat"

"Miettiä mm. vitsinsä/huumorin leirillä, ettei heitä homo/transfobisia vitsejä vaikkei olisi heitä mitään vastaan."

"pitää esim. sateenkaariranneketta tai -pinssiä"

"Esimerkiksi majoitusohjeissa olisi hyvä heti tulla esille, että saa mennä mihin majoitukseen itse kokee kuuluvansa."

"Puuttua leiriläisten homofobisiin asenteisiin - pyytää nuoria perustelemaan, miksi he eivät esim. haluaisi ystäväkseen muita kuin heteroita"

"hänellä tulisi olla koulutusta syrjinnän ehkäisyyn"


Jotkut kaipasivat aktiivista rohkaisua tulla juttelemaan.

"Aikuisen tulisi kertoa avoimesti ajatuksistaan ja jopa kehottaa tulemaan puhumaan, jos kokee että oman seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin suhteen saattaisi olla ristiriitaa uskon kanssa."

"tuoda oman välittämisen ja halun auttaa esille sanoin ja teoin, muutenkin kuin vain "aina saa tulla puhumaan" -lauseella. Välillä voisi jopa kysyä, että miten menee."

En hyväksy asiaa, mutta hyväksyn teidät ihmisinä....?


Ymmärrystä riitti välillä niillekin aikuisille, jotka eivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä pysty hyväksymään. Jotkut toiveet olivat enemmän heille suunnattuja.

"Tuoda ilmi että hän ei tuomitse näiden asioiden perusteella ihmistä ja, vaikka ei näiden olemassaoloon uskoisikaan/kokisi sen jollain tapaa vääräksi, osaisi silti suhtautua ymmärtävästi ja asiallisesti"

"Ei ainakaan pilkata seksuaalivähemmistöjä"

Suurimmalle osalle "ei-hyväksyvä mutta hyväksyvä" linja ei kuitenkaan riittäisi.

"Ei sitä perinteistä "En hyväksy sitä asiaa, mutta hyväksyn heidät ihmisenä", koska se ei rohkaise olemaan avoin."

"Vapautua arvokonservatiivisuudestaan"

"Pitäisi selkeästi sanallisesti ääneen ilmaista, että hän on vähemmistöjen puolella - pelkkä pään sisällä ajattelu ei riitä. Syvempi ymmärrys siihen, ettei homous/transihmisyys ole synti ja miksi, tai vaihtoehtoisesti täysi avoimuus haluta ymmärtää ja lisätä omaa tietoaan."

"kertoisi kannattavansa sateenkaariparien vihkimistä"

Kaapista ulos!


Jotkut kaipasivat esimerkkiä ja lisäturvaa.

"Lisäturvaa toisi myös, jos aikuinen itse olisi sateenkaari-ihminen."

"Näyttää esimerkkiä. Olisi hyvä, että sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus tulisi jotenkin ylhäältä päin ilmi; esimerkiksi isoset tai jopa pappi ainakin puhuisivat asiasta, ehkä jopa omasta hetero-normista poikkeavasta seksuaalisuudestaan."

Kurkistetaan tässä vaiheessa kyselyn toiseen kohtaan. Tiedustelimme, kertoiko joku toimintaan osallistunut kuuluvansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Vastaukset jakaantuivat näin:

ei kukaan kertonut (200)
minä kerroin (66)
toinen nuori kertoi (91)
isonen kertoi (40)
nuorisotyöntekijä kertoi (18)
pappi kertoi (3)
joku muu kertoi, kuka (13)

Nämä sateenkaari-ihmisyydestään avoimet nuorisotyöntekijät ja papit tulivat lähes kaikki evankelis-luterilaisesta kirkosta, yksi ortodoksikirkosta. Joskus paikalle oli pyydetty ulkopuolinen sateenkaari-ihminen. Kaksi papeista oli herännäisyyden eli körttiläisyyden parista. Kiitos, körtit! :-)


Kuvassa Venny Soldan-Brofeltin maalaus Heränneitä (1898) 

Kertoa vai eikö kertoa...


Osa kyselyymme vastanneista nuorista ei uskaltaisi kertoa kuulumisestaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Tai ainakin se vaatisi ison harppauksen.

"Kasvuympäristössäni, jossa asuessani olin paljon enemmän mukana uskonnollisessa toiminnassa, ilmapiiri on melko konservatiivista, joten avoimuuteni vaatisi suuremman luokan muutosta. Yksi aikuinen ei voi tehdä sitä yhteisöä turvalliseksi vähemmistönuorelle."

"en uskalla kertoa kenellekkään, joten en usko että he voisivat saada minut kertomaan"

"En uskaltaisi sanoa siitä kenellekkään" --- "heidän kantansa asiaan on todella selvä. He eivät kannata seksuaalivähemmistöä millään tavalla, he ovat rajusti kaikkia siltä väliltäkin vastaan."


Osa oli varsin avoimia ja valmiita kertomaan asiasta vastapuolen mahdollisesta nihkeydestä huolimatta.

"Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmaa uskaltamisen kanssa. Monesti pienikin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen positiivinen maininta jättää lämpimän tunteen."

"En arastele kertoa omaa suuntautumistani kenellekään ellei heidän käytöksensä viittaa mahdolliseen fyysiseen vaaraan suuntautumiseni vuoksi."

"Koen, että sanoisin asiasta vaikka henkilö olisi homofoobinen. Argumenteillani pystyisin helposti "pakottamaan" henkilöä olemaan asian kanssa sujut. Itseasiassa rakastan sitä, kun saan laittaa niinsanotusti "jauhot suuhun" tälläiselle ihmiselle."



Jätetään viimeinen sana kuitenkin sille nuorelle, jonka seurakunnassa on selvästi onnistuttu. Vastaus kysymykseemme "Mitä yhteisösi aikuisen pitäisi tehdä, sanoa tai minkälainen hänen pitäisi olla, että uskaltaisit kertoa hänelle avoimesti seksuaalisesta suuntautumisestasi tai sukupuoli-identiteetistäsi?" on tässä:

"sellainen kun meidän seurakunnan aikuiset"

<3

maanantai 11. helmikuuta 2019

Evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotoiminta kyselymme valossa (nuorisokyselyn 4. osa)

Nuorisotoimintakyselyymme vastanneista nuorista valtaosa (235) ilmoitti osallistuneensa pelkästään ihan tavalliseen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan tai ainakin vastaukset koskivat sitä.

Annetaan ääni näille nuorille heidän jättämiensä vapaamuotoisten kommenttien valossa.

Positiivista!

Monelle nuoristoiminta on ollut hyvä ja rakentava kokemus.

"Olen etuoikeutettu kun olen saanut kasvaa seurakunnassa, jonne jokainen saa tulla omana itsenään. Kotiseurakunnassani on vuosien aikana tehty paljon töitä sen eteen, ettei nuorisotyössä kenenkään tarvitse jäädä yksin ja kaikki nuoret kohdataan yksilöinä. Tämän vuoksi olen jäänyt seurakuntaan mukaan ja toimin aktiivisesti vapaaehtoisena nuoressa seurakunnassa. Oma identiteettini on rakentunut vahvasti seurakunnan kautta."

"Omat kokemukseni seksuaalivähemmistöön kuulumisesta ja kirkon toiminnasta ovat onneksi positiivisia. Kävin riparin silloisen tyttöystäväni kanssa, ja aikuisille sekä isosille (ja kaikille muille leiriläisille) asia vaikutti olevan tosi ok. Isoskoulutuksessa syntyi pari tyttöparia, eikä heitä kohdeltu mitenkään eri tavalla kuin muita (seurustelevia) nuoria."

"kanttorimme vihon kannessa oleva Setan tarra loi turvallisuudentunnetta ja hyvää mieltä"

"Seurakuntani on todella avoin ja suvaitsevainen kaikkia nuoria kohtaan. Toiminnassa on mukana useita seksuaalivähemmistöjen edustajia, jotka ovat tulleet kaapista."

"Itse olen ollut erittäin tyytyväinen kokemuksiini. Paikallinen seurakuntani on erittäin liberaali ja ottanut minut vastaan hyvin. Kaikki ovat olleet kunnioittavia ja tukevia ja seurakunta oli ystäväpiirini ulkopuolella ensimmäinen paikka, jossa uskalsin olla vapaasti oma itseni sukupuoli ja seksuaali-identiteetiltäni. Olen ylpeä miten hyvin seurakunnassani kohdellaan sateenkaarinuoria."

Monet seurakunnat ja toimijat ansaitsevat tässä kohtaa ison kiitoksen! Kiitos että välitätte. Kiitos että haluatte toivottaa kaikki aidosti tervetulleiksi. Kiitos että näette ja kohtaatte. Kiitos että tuette nuoria näitten herkkien kysymysten äärellä.



Kuvassa pääkaupunkiseudun seurakuntien rekka, Helsinki Pride 2018 (Ranneliike)


Vähemmän positiivista...

Valitettavasti kaikilla ei ole ollut näin hyviä kokemuksia. Jotkut olivat tulleet satutetuiksi.

"Kun kysyin papilta, miksi meillä ei seksuaalisuudesta puhuttaessa puhuta ollenkaan homoista ja lesboista, pappi naurahti ja sanoi, että kyllähän niitä sellaisiakin on, mutta ne eivät nyt tähän asiaan liity. Ja että homoseksuaalisuutta ei pitäisi toteuttaa. Kun kerroin papille, että minua on kiusattu, koska olen lesbo, pappi totesi minulle, että suurin osa ihmisen kärsimyksestä on itseaiheutettua. Minulle jäi sellainen mielikuva, että papin mielestä kiusaaminen oli minulle ihan oikein."

"Sain kokea homottelua ja transuttelua. Olin usein yksin ja ryhmätehtävä olivat kauheita, sillä kukaan ei halunnut olla parini tai ryhmässäni"

"Olin hyvä, kiltti ja ahkera ihminen - aidosti kiinnostunut toimimaan kirkossa - mutta minut sysättiin kylmästi yhteisön ulkopuolelle seksuaalisen suuntautumiseni takia. Toivon syvästi, ettei kukaan nuori joudu enää koskaan kokemaan sellaista."

"Koin paljon mahtavia ja elämäni muuttavia kokemuksia seurakunta-ajoilta. Pelkäsin, että menettäisin ne muistot jos eroan. Toisaalta aina vain ajatuksiini palasi ne satuttavat ajatukset, jotka varjostivat hyviäkin muistoja. En ollut koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset eivät lähde väkivaltaisista parisuhteista jos heitä kerran satutetaan? Nyt kuitenkin ymmärrän koska niin minusta tuntui. Koitin kerätä voimia eroamiseen pitkään, kunnes onnistuin. Olen päätöksestä ylpeä. En kuitenkaan koe enää kaunaa kirkkoa kohtaan - vain minua satuttaneita ihmisiä kohtaan. Valitettavasti en voi jakaa samaa yhteisöä sellaisten ihmisten kanssa, vaikka mukaan mahtuu enemmistö hyviä ihmisiä."





Satutetuksi tai ainakin epävarmaksi voi tulla, vaikka mitään kovin dramaattista ei tapahtuisikaan.

"Työntekijämme olivat näennäisesti mukavia ja erilaisuutta hyväksyviä, mutta kuitenkin saivat sellaisen olon puheillaan että tunsin olevani todella virheellinen ja huono. Myös mitä vanhemmaksi tulin huomasin kuinka sovinistisia he olivat ja homofobisia. Sukupuolivähemmistöjä ei heistä ole olemassakaan." 

"Missään ei otettu millään tavalla huomioon vähemmistöjä, ja tämä teki esim suihkussa käynnin vaikeaksi yleisissä tiloissa."

"Sitten keskustelimme erään toisen leiriläisen kanssa juurikin sukupuolivähemmistöistä ja meidän seksuaalisuuntautumisesta (hän homoseksuaali ja minä pan) niin keskustelimme ihan normaalisti ja muodenkin siinä ympärillä olleiden kanssa niin papilta tuli pahoja katseita ja se ei tuntunut kivalta."

"Kukaan työntekijöistä ei ainakaan avoimesti osoittanut hyväksyntää, ja joidenkin tiesin suhtautuvan negatiivisesti. Nuorissa oli useita hyväksyvästi suhtautuvia, mutta en tuntenut ketään joka olisi tullut kaapista. Uskalsin puhua monien kristillisten piirien hlbt-vastaisuudesta, joka minua silloin kovasti ahdisti, vain yhden työntekijän (papin) kanssa. Olisin kaivannut hyväksyviä seurakunnan nuorisotyöntekijöitä, joiden kanssa keskustella seksuaali-identiteettiini liittyvistä huolistani ja ahdistuksestani."


Positiivisen puolella kuitenkin...

Joidenkin kohdalla huonot kokemukset tai tunne siitä, että ei ole hyväksytty tai nähty omana itsenään, johtivat kirkosta eroamiseen. Monien ikäviä kokemuksia tai havaintoja tasapainotti kuitenkin se hyvä, mitä he havaitsivat. 

"Isonen esitti homofobisia kommentteja, mutta fiksu pappi palautti hänet nopeasti ruotuun."

"Joskus kuulin kaverilta, että oli huomannut erään aikuisen suhtautuvan hieman nihkeästi mitä tulee tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Eräs toinen seurakuntamme nuorisopastori kuitenkin edusti paikallislehdessä avioliittolain puolesta."

"Kaikkine pienine virheineen kokemukseni on silti ollut positiivinen ja X:n seurakunnasta on tullut suuri ja korvaamaton osa elämääni. Aikuiset kuten ohjaajat ja papit ovat aina olleet hyvin ymmärtäväisiä."

"meillä on pappi kirkossa, joka puhui negatiiviseen sävyyn homoista ja lesboista ja sanoi, että siitä ei pitäisi puhua ääneen. ja tältä kyseiseltä papilta kuuli usein homofobisia asioita, mutta koska hän jäi eläkkeelle, en tiedä onko hän mahdollisesti muuttunut. mutta yleisesti ottaen koen oman kirkkoni ja nuorisotoiminnan lämpimäksi. ja mieleen on jäänyt yksi nuorisotyönohjaaja joka usein rukoili mun puolesta, ja hän tuki mua todella paljon eikä välittänyt kenestä tykkää ja hän on yksi iso syy miksi mulla on edelleen toivoa uskoon ja kirkkoon. joten mun kokemus on pohjimmiltaan ihan superhyvä ja oon tosi kiitollinen siitä."

Isosena

Jotkut pyrkivät isosina vaikuttamaan sateenkaarinuorten kohtaamiseen.

"Itse olen isosena korostanut, jos on tullu pikkuisten kanssa puheeksi esimerkiksi Raamatun suhtautuminen homouteen ym., että Raamattu kuitenkin kulttuuriin ja aikaan sidonnainen ihmisten tuotos, tätä eivät leiriohjaajat tai papit myöskään kyseenalaistaneet, eli ylipäätään omilla leireillä ollut positiivinen ilmapiiri :)"

"En vielä rippikoulussa tiennyt itsestäni mutta isosena ollessa paljon selkeni ja nyt kerron nuoremmille mielelläni asiasta, vaikka tiedän, että useimmille se on vierasta. Kerron ja selitän, koska haluan, että he pystyvät jatkossa suhtautumaan asiaan ymmärtäväisemmin ja hyväksyvämmin. Toivon, että he oppivat, että se ettei asia ole heille oleellinen ei tarkoita ettei asia ole muille tärkeä. Puhun asiasta myös, koska tahdon, että seurakunnan työntekijät, etenkin vanhemmat, hyväksyvät sen, etteivät kaikki seurakuntalaiset ole mustavalkoisia."

Isoskoulutuksen käyminen ei kuitenkaan aina tuntunut hyvältä tai turvalliselta.

"isosille ei annettu minkäänlaista valmiutta kohdata sateenkaarinuoria"

"Omassa seurakunnassani koin nuorisopappien ja nuorisotyöntekijöiden suhtautuvan asioihin avoimesti. Sen sijaan muu seurakunnan henkilökunta ja etenkin kirkkoherra olivat hyvin ahdasmielisiä. Tämän takia en kokenut sopivani joukkoon ja päädyin keskeyttämään isoskoulutksen. En kestänyt elää yhteisössä jatkuvassa paljastumisen pelossa."

Koulutuksen suuntaan esitettiin myös toiveita.

"Nuorten keskuudessa on ollut aika yleistä se, että heitetään välillä ronskiakin homoläppää vaikkapa riparin sketseissä. Kaverit tuntien tiedän, että huumori on aidosti vilpitöntä, eivätkä he todellakaan halua syrjiä ketään. Itseäni tämä ei ole haitannut, mutta olen huomannut, että kaikki eivät yksinkertaisesti tajua tai tiedosta sitä, miten loukkaavalta vitsailu voi vaikkapa transsukupuolisesta tuntua." --- "Tätä asiaa voisi ainakin isoskoulutuksessa erikseen painottaa."


Näkyvä vai näkymätön?

Näkyvissä olemiseen ja näkymättömyyteen tuovat valoa kommentit, jotka liittyvät nuorisotoiminnan binäärisyyteen ja heteronormatiivisuuteen. 

"Mieleen jäi erityisesti rippikoululeirillä eräs ryhmätehtävä. Leiri jaettiin sukupuolen mukaan kahtia poikiin ja tyttöihin. Tytöt menivät omaan tilaan piirtämään kuvaa ja kuvailemaan unelmien poikaystävää, pojat tekivät saman unelmien tyttöystävästä omassa ryhmässään. Tuntui aivan uskomattoman typerältä ja turhalta istua lesbona muiden tyttöjen seassa pohtimassa unelmien poikaystävää. Tilanne ei sinänsä ollut nöyryyttävä tai ahdistava, useat tiesivät minun olevan lesbo. Tuntui vaan todella typerälle ja uskomattomalle, kuinka ajattelematon ja epähuomioiva tehtävä oli kaikkia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan."

"Meidän piti riparilla jakautua tytöt ja pojat eri ryhmiin, joissa sitten tyttöjen piti kasata parhaita poikaystävän ominaisuuksia ylös ja poikien tyttöystävän ominaisuuksia. En uskaltanut sanoa tilaanteessa mitään, olin vielä liian ujo ja hämmentynyt tilanteesta."

"Muu sukupuolittava ja stereotyyppisen heteronormatiivinen mieleen jäänyt tilanne oli ”Tuu mun vaimoksein” riparilaulun laulaminen. Tyttöjen käskettiin laulaa mieheksein."

"Ja miksi kaikki WC t ei voi olla sukupuolineutraaleja? Tätä asiaa en ole koskaan ymmärtänyt."

"Sateenkaariväkeä ei mainittu missään vaiheessa osallistuessani rippileirille. Heteronormatiivisuus oli kuitenkin kaikessa läsnä, sillä meidät jaettiin tiukasti tyttöihin ja poikiin ja puhuttiin myös naisten ja miesten asemasta kristinuskossa. Kuten sanoin, sateenkaariväkeä ei mainittu eikä siten myös halveerattu tms., mutta ei meillä myös ollut tilaa missään, sillä emme mitä ilmeisemmin olleet olemassa ollenkaan."

"Eli mulla oli pelkästään poika puolisia ystäviä (itse tyttö) samalla rippileirillä kanssani ja toivoimme toki että olisimme majoittuneet samaan huoneeseen, niinkuin olemme aikaisemminkin yökyläilleet toistemme luona ja ollaan ihan vaan kavereita niin alkoi sellanen kamala nipotus ja valitus oikeasti jopa pelottavan tosissaan papin ja isosten ja nuorisotyöohjaajan puolesta että ei todellakaan voida olla samassa huoneessa :("

Hankalan aiheen kohdalla voidaan päättää yksinkertaisesti olla puhumatta mitään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Puhumattomuus tai liian vähäinen asioiden käsittely koettiin kuitenkin ongelmaksi.  

"Koin että riparilla sekä sen jälkeen isoskoulutuksessa näihin teemoihin suhtauduttiin periaatteessa positiivisesti ja avoimesti, mutta mielestäni niitä oltaisiin voitu käsitellä huomattavasti enemmän. Binäärinen sukupuolijako oli joissain asioissa aika vahvasti läsnä, ja tätä olisi voinut kehittää." 

"Seksuaali tai sukupuoli vähemmistöistä ei keskusteltu lainkaan. Selvästi asiaan ei haluttu ottaa kantaa joten tilanteista tuli epävarmoja."

"Pidän hieman outona kun rippileirillä ei käsitelty mitenkään sukupuolia tai seksuaalisuutta."

Myös aseksuaali nuori olisi kaivannut näkyvyyttä.

"Homoseksuaalisuudesta ei puhuttu paljoa, mutta oletus tuntui olevan, että se on okei ja hyväksyttävää. Myöskään avioliittoon odottamista ei opetettu, joskin koin että olisi ollut hienoa kuulla että on myös okei odottaa tai olla haluamatta seksiä."

Yksi nuorista ei halunnut tulla näkyväksi sellaisena kuin hänet helposti nähdään.

"Mielestäni nykyään kaikki tämä vouhotus vähemmistöistä on mennyt liian pitkälle. On toki tärkeää saada kaikki ihmiset ymmärtämään erilaisuuden fantastisuuden, mutta liika on liikaa. On myös mielestäni nöyryyttävää tulla kohdatuksi ”erityishuomiota tarvitsevana” tai monen mielestä ”huomiota hakevana” ihmisenä, jos kohdattavat tietävät minun kuuluvani vähemmistö ryhmään. Tämän takia en usein kehtaa tuoda esiin kaikkia puoliani. Kehtaaminen ei siis riipu siitä, että minua ei arvostettaisi tai esimerkiksi kiusattaisiin vaan siitä, että ihmiset alkavat varomaan asioita joita tekee tai sanoo seurassani, etten vaan pahoittaisi mieltäni tai loukkaantuisi. Tämä taas laittaa minut eri asemaan ja vaikeuttaa ryhmässä toimimista."

Toivomme, että nämä kommentit herättävät ajatuksia ja auttavat kehittämään kirkon nuorisotoimintaa! (Kyselyn raapiminen ei edelleenkään lopu tähän, joten pysykää vielä kuulolla!)



 Kuva Lahti Pride -tapahtumasta 2018

torstai 31. tammikuuta 2019

Nuorisokysely, osa 3

Tervetuloa nuorisokyselymme esittelyn kolmanteen osaan! Tässä vaiheessa katselemme vastauksia liittyen niihin yhteisöihin, joista jokaisesta on tullut keskimääräinen määrä vastauksia.

Minkälaisia kommentteja eri uskonyhteisöjen toimintaan osallistuneet nuoret ovat jättäneet? Eroavatko eri yhteisöissä koetut asiat toisistaan? Tarkastelussa ovat lestadiolaiset, herännäiset, viidesläiset, ortodoksit ja helluntailaiset + vapaakirkkolaiset.

(Nuorisokyselystä voi lukea perustietoja ekasta ja tokasta osasta.)

Katselemme yhteisöihin liittyviä vastauksia lähinnä kahden kysymyksen ja vapaamuotoisten kommenttien avulla.

Kysymykset olivat:

1. Miten toiminnassa otettiin huomioon seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus?

Annoimme tähän seuraavat vaihtoehdot:

Tuotiin ilmi, että jokaista arvostetaan samalla tavalla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta.

Kerrottiin, että jokaisen itsemäärittelyä kunnioitetaan sukupuolen suhteen.

Nuoria ei jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella.

Majoittuminen ei perustunut sukupuoliolettamaan.

Peseytymistilanteessa huomioitiin yksilölliset tarpeet yksityisyyteen.

Kaikille sopivia wc-tiloja löytyi.

Opetuksessa huomioitiin asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus.

Rohkaistiin kertomaan, jos havaitsee trans- tai homofobiaa.

Moninaisuutta ei huomioitu.


Jotakin muuta, mitä?



2. Koitko, että joku suhtautui negatiivisesti tai asiattomasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin?

Vastausvaihtoehdot olivat:

En kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi.

En kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi, mutta paikka tai tilanne ei silti ollut riittävän turvallinen, että olisin voinut tuoda esille tätä puolta itsestäni.

Kyllä. Toinen nuori.

Kyllä. Isonen.

Kyllä. Nuorisotyönohjaaja.

Kyllä. Pappi.

Kyllä. Joku muu, kuka?


Lestadiolaisuus

Aloitetaan lestadiolaisuudesta, tuosta ev.lut. kirkon sisällä toimivasta tunnetusta herätysliikkeestä. Lestadiolaisuus on kyllä vähän löyhä käsite, sillä se on jakaantunut erilaisiin ryhmiin. Suurin, n. 100 000 kannattajan ryhmä, on vanhoillislestadiolaiset (joiden päätapahtumassa Suviseuroissa hanke vieraili viime kesänä, lue lisää täältä). Esikoislestadiolaisia on Suomessa n. 10 000. Uusheräyksen piirissä on n. 3000 ihmistä. Rauhansanalaisia eli pikkuesikoisia on n. 7000 (tässä ryhmässä on juuret myös tämänhetkisellä pääministerillämme Juha Sipilällä). Pienin lestadiolaisryhmä on 300 kannattajan elämänsanalaisuus. Lestadiolaisuudesta voi lukea lisää vaikkapa Suomen ev.lut. kirkon tietopankista.


Kuvassa Lars Levi Laestadius, lestadiolaisuuden isä

Lestadiolaisuuden piiristä saimme 14 vastausta.

Vastaajista 12 ilmoitti, että toiminnassa ei huomioitu seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta. Näistä muutama mainitsi kuitenkin, että peseytymistilanteissa huomioitiin yksilölliset tarpeet yksityisyyteen ja että kaikille sopivia wc-tiloja löytyi. Yksi oli jättänyt vastaamatta koko kysymykseen. Toinen niistä, joka ei ollut rastinut vaihtoehtoamme "moninaisuutta ei huomioitu" ilmoitti, että opetuksessa oli huomioitu asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus.

Yksi kertoi omin sanoin moninaisuuden "huomioimisesta": "Erityisesti lestadiolaisten järjestämillä leireillä suhtautuminen oli jopa vihamielistä."

Kysymykseen negatiivisesta suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin vastattiin monin tavoin.

Kaksi vastaajaa ei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Neljä vastaajaa ei kokenut suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi, mutta ei kokenut paikkaa tai tilannetta niin turvallisesksi, että olisi voinut tuoda esille tätä puolta itsestään.

Loput vastaajat olivat kokeneet negatiivista tai asiatonta suhtautumista. Toisten nuorten taholta tätä oli kokenut 7, isosten taholta 6, nuorisotyönohjaajan taholta 2, papin taholta 8 nuorta. Yksi kommentoi, että melko pitkälti jokaikinen suhtautui negatiivisesti tai ainakaan muusta ei uskallettu puhua.

Yksi kertoi omin sanoin: "Seksuaalisuudesta ei edes puhuttu, vain perheenperustamisesta (heteronormatiivisella odotuksella, totta kai)."

Poimintoja omin sanoin kerrotuista vastausosioista:

"Ei ole ongelmaa"

"Vanhoillislestadiolaisten rippikoululeirillä ja nuortenilloissa ei kovin paljon puhuttu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöistä, mutta silloin kun aihetta sivuttiin, tehtiin hyvin selväksi, että kyse on synnistä. Nykyään useimmiten opetetaan, että homous on ihan ok, vain sen "harjoittaminen" on syntiä. Toisaalta jotkut opettavat, että vaikka olisi homoseksuaalisia ajatuksia, ne menevät ohi kunhan vain ei anna tällaisille kiusauksille valtaa. Homoseksuaaliset ajatuksetkin voivat olla syntiä jos niitä jää ajattelemaan."

"Rippikouluikäisenä en osannut kyseenalaistaa mitään, mitä vanhoillislestadiolaisuudessa opetettiin. Sisäistin hyvin homovastaisen ajatusmaailman, joka aiheutti voimakasta itseinhoa, syyllisyyttä ja häpeää, kun tajusin myöhemmin olevani lesbo. Kun 18-21 -vuotiaana miettiessäni seksuaaliseen suuntautumiseeni liittyviä asioita kävin vanhoillislestadiolaisten tapahtumissa, esimerkiksi nuortenilloissa, ahdistuin niissä paljon ja tunsin itseni pahaksi ihmiseksi ja epäonnistuneeksi kun en osannut olla hetero."

"Sittemmin oon jättänyt uskon ja lestayhteisö on jättänyt mut, siis kirjaimellisesti eristänyt ja tuominnut helvettiin. siellä joukossa on satoja, jotka joutuu piilottamaan ittensä kaikista lähimmäisiltä. tällä hetkellä kaapista tulo tuntuu elämäni suurimmalta virheeltä, kun meinaan lentää kotoa pihalle, mutta ehkä se siitä. ja näin yleisesti niin monen lestan mielestä kaikki heterouden ja cis-sukupuolisuuden ulkopuolelta on tietenkin syntiä mutta myös sairasta ja se on mahdollista parantaa saarnaamalla."


Herännäisyys

Herännäiset eli kotoisasti körtit ovat myös ev. lut. kirkon sisällä toimiva herätysliike, jonka vuosittain järjestämillä Herättäjäjuhlilla hankekin vieraili viime kesänä (blogiteksti täällä!). Herännäisyydestä voi lukea lisää vaikkapa Herättäjä-Yhdistyksen sivuilta.


Kuvassa Paavo Ruotsalainen, herännäisyyden johtohahmo

Herännäisyyden piiristä kyselyymme tuli vastauksia 26 kappaletta.

Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus näytti olevan melko hyvin huomioitu herännäisten nuorisotoiminnassa. 25 vastauksessa toiminnassa oli kerrottu, että jokaista arvostetaan samalla tavalla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta. 17 vastaajalle oli kerrottu, että jokaisen itsemäärittelyä kunnioitetaan sukupuolen suhteen. 15 vastaajan kokemuksessa nuoria ei jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella. Kaksi kertoi, että majoittuminen ei perustunut sukupuoliolettamaan. Peseytymistilanteen yksityiset tarpeet yksityisyyteen huomioitiin kuudessa vastauksessa. Kaikille sopivia wc-tiloja löytyi 13 vastauksessa. 21 vastaajaa kertoi, että opetuksessa huomioitiin asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus. 9 vastaajaa kertoi, että toiminnassa oli rohkaistu kertomaan, jos havaitsee trans- tai homofobiaa.

Ainoastaan yhdessä vastauksessa ilmaistiin, että moninaisuutta ei huomioitu. Vastaaja oli toisaalta ilmoittanut, että vain hän itse suhtautui negatiivisesti tai asiattomasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin...

Negatiivista tai asiatonta suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin oli herännäisten toimintaan osallistuneiden nuorten vastauksissa koettu ainoastaan toisen nuorten taholta. Näitä vastauksia oli kolme. 20 vastaajaa kertoi, ettei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Kaksi vastaajaa ei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi, mutta ei silti tuntenut tilannetta riittävän turvalliseksi tuodakseen esiin tätä puolta itsestään. Sitten oli se yksi vastaus, jossa oma suhtautuminen koettiin negatiiviseksi tai asiattomaksi. Vastaaja kommentoi:  "Seksuaalinen suuntautuminen on jokaisen oma asia. Ja siitä pitää puhua vain jos se häiritsee." 

Herännäisten toiminnasta kerrottiin omin sanoin mm. tällaista:

"Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyöllä on hyvä malli vähemmistöjen huomioon ottamisessa, ja mielestäni muutkin voisivat ottaa siitä mallia. Olen saanut aina majoittua itselleni sopivissa tiloissa ja käyttää muuta kuin virallista nimeäni. Syrjintää en ole kohdannut, ja rippileirillä oli oppitunti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Tämä oli mielestäni tärkeää, koska kouluissa harvoin annetaan oikeaa ja hyväksyvää tietoa näistä asioista."

"Körttinuoret ajaa aktiivisesti tasa-arvon asioita." 

"Oman kokemukseni mukaan herännäisessä nuorisotyössä ollaan tämän asian suhteen paljon edellä muita herätysliikkeitä ja kirkon yleistä suhtautumista."


Viidesläisyys

Viidesläisyys, jota uuspietismiksikin kutsutaan, on nuorin ev.lut. kirkon herätysliikkeistä. Sillä ei ole selkeää keskusjohtoa, vaan se koostuu erilaisista järjestöistä, kuten mm. Suomen Raamattuopistosta (SRO), Kansan Raamattuseurasta (KRS) ja Kansanlähetyksestä (SEKL). Viidesläisyydestä voi lukea lisää vaikkapa täältä


Kuvassa Urho Muroma, viidesläisyyden isä

Viidesläisyyden parista kyselyymme tuli 11 vastausta (yksi vastaajista oli kertonut omin sanoin kertonut osallistuneensa Kansanlähetyksen toimintaan, ja niputimme hänet yhteen muiden viidesläisten kanssa). Heistä 9 vastasi, ettei seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta huomioitu toiminnassa. Yksi mainitsi huomioimisesta, mutta huomioiminen tapahtui negatiivisella tavalla. Lisäksi 3 oli ilmoittanut vaihtoehdon "Tuotiin ilmi, että jokaista arvostetaan samalla tavalla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta" (sen vastauksen ohella, että moninaisuutta ei ollut huomioitu). Yhdessä vastauksessa löytyi kaikille sopivia wc-tiloja. Yksi ilmoitti perheitten ja ihmissuhteiden asiallisesta huomioimisesta opetuksessa. 

Entäs sitten suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin viidesläisten parissa? Yksi vastaajista ei kokenut kenenkään suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Neljä vastaajaa ei kokenut suhtautumista negatiiviseksi tai asiattomaksi, mutta ei silti kokenut riittävää turvallisuutta ollakseen avoin. 7 vastaajaa oli kokenut negatiivista tai asiatonta suhtautumista toisen nuoren taholta, 4 isosen taholta, 5 nuorisotyönohjaajan taholta, 5 papin taholta. 

Omin sanoin viidesläisten toimintaan osallistuneet kertoivat mm. tällaista:

"Nyttemmin aloitettuani sukupuolenkorjausprosessin olen saanut kuulla mm. että kajoan Jumalan luomistyöhön ja teen väärin jos muokkaan kehoani (eli siis haen minulle elintärkeitä korjaushoitoja)."

"En ole kokenut, että kukaan suhtautuisi negatiivisesti tai asiattomasti kehenkään yksittäiseen ihmiseen tai ryhmään, mutta yleisesti esim. samaa sukupuolta olevien suhteisiin ja avioliittoihin suhtaudutaan torjuvasti."

"Paljon hyvää mutta niin paljon pahaa pinnan alle piilotettuna. Yhteisö hylkäsi kaapista ulostulon jälkeen."

"Viidesläinen herätysliike jossa nuorenakin kävin, on ottanut virallisen linjan ottamatta kantaa ns ”isoihin kysymyksiin” esim tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Tämä on mahdollistanut minulle nuorena turvallisen kasvuympäristön, sillä homoutta ei ole suoraan tuomittu tai tuotu opetuksissa niinkään esiin, mutta kääntöpuolena on ollut se, ettei kenestäkään työntekijästä voinut päätellä mikä heidän kantansa oli homouteen. Näin ollen en koskaan uskaltanut jutella asiasta kenenkään kanssa, vaikka olisin tarvinnut hengellistä tukea."


Lestadiolaisuus, herännäisyys ja viidesläisyys, kaikki evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivia herätysliikkeitä - ja kovin erilaisia. Kirkon herätysliikkeistä rukoilevaisuus ja evankelisuus saivat niin vähän vastauksia, että emme ota niitä mukaan tähän osuuteen. Seuraavaksi siirrymmekin sitten evankelis-luterilaisen kirkon ulkopuolelle.


Ortodoksinen kirkko

Ortodoksiseen kirkkoon, toiseen kansalliseen kirkkoomme, voi tutustua syvällisemmin vaikkapa kirkon omilla sivuilla.


Kuvassa Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous vuonna 2010

Ortodoksien piiristä saimme 11 vastausta. 6 vastaajan kokemuksen mukaan toiminnassa tuotiin ilmi, että kaikkia arvostetaan samalla lailla riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä. 3 vastaajaa kertoi, ettei nuoria jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella. Kaksi mainitsi peseytymistilanteitten yksityiset tarpeet, 4 kaikille sopivat wc-tilat. 4 vastaajaa kertoi, että opetuksessa huomiotiin asiallisesti perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuus. Yhden vastaajan mukaan toiminnassa rohkaistiin kertomaan, jos havaitsee homo- tai transfobiaa. 5 vastaajaa ilmoitti, että moninaisuutta ei huomioitu. Yksi jätti kokonaan vastaamatta kysymykseen.

8 vastaajaa ei ollut kokenut kenenkään suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Kaksi ei ollut kokenut negatiivista tai asiatonta suhtautumista, mutta ei silti tuntenut toimintaa riittävän turvalliseksi tuodakseen tätä puolta itsestään esiin. Yksi oli kokenut negatiivista tai asiatonta suhtautumista nuorisotyönohjaajan taholta, yksi nuorten taholta leirillä, jossa oli itse ohjaajana.

Vapaamuotoisia kommentteja tuli ortodoksisen kirkon toimintaan osallistuneilta aika vähän, tässä niistä muutama:

"Kristinoppileirin seksuaalivalistuksessa puhuttiin avoimesti ja positiivisesti seksuaalivähemmistöistä."

"Luterilaisten nuorisotoiminta on valtavasti jäljessä näissä asioissa. Ortodoksisen kirkon nuorten piirit ovat paljon vastaanottavammat sateenkaarinuoria kohtaan." 

"Olen osallistunut Ortodoksisen opiskelijaliiton tapahtumaan, missä kävimme isolla porukalla Helsingissä ja mukana oli yksi sateenkaaripari. Muistan että kaikki suhtautuivat täysin luontevasti tähän pariskuntaan." 


Helluntailaisuus ja Vapaakirkko

Loikkaamme ortodoksikirkosta karismaattisuuteen: helluntaiseurakuntiin ja Suomen Vapaakirkkoon. Näitä voisi kutsua herätysliikkeiksi ev.lut. kirkon ulkopuolella, vaikka - jotta kaikki olisi entistäkin jännempää - helluntailaisia toimii myös ev.lut. kirkon sisällä. Helluntailaisuutta ei voikaan määritellä ja rajata kovin hyvin. Tietoja siitä voi lukea vaikkapa helluntaiherätyksen sivuilta. Vapaakirkko taas on itsenäinen kirkkokunta. Siitä voi lukea sen omilta sivuilta. Niputimme nämä kaksi yhteen sen takia, että niissä on paljon samaa, ja monet ihmiset toimivat kummassakin.


Saimme yhteensä 27 vastausta helluntailaisuuden ja Vapaakirkon piiristä. 11 vastaajaa oli osallistunut sekä jonkin helluntaiseurakunnan että Vapaakirkon toimintaan. Evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan oli osallistunut 16.

Suurin osa vastaajista, kaikkiaan 16, oli sitä mieltä, että toiminnassa ei huomioitu seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta. 4:n mukaan toiminnassa tuotiin ilmi, että kaikkia arvostetaan samalla lailla seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä huolimatta. 4 huomioi, että kaikille sopivia wc-tiloja löytyi. 3 mainitsi, ettei nuoria jaettu ryhmiin sukupuolen perusteella. Kolme havaintoa oli myös siitä, että kaikkien yksilölliset peseytymistarpeet huomioitiin. Perheiden ja ihmissuhteiden moninaisuuden huomioimisen opetuksessa oli bongannut kaksi, ja kahden mukaan toiminnassa kerrottiin, että jokaisen itsemäärittelyä sukupuolen suhteen kunnioitetaan. Yhtä oli rohkaistu kertomaan homo- tai transfobiasta.

Vastaajista kaksi ei ollut kokenut kenenkään suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin negatiiviseksi tai asiattomaksi (piste). Yhdeksän ei ollut kokenut asiatonta suhtautumista, mutta ei kokenut tilannetta tai paikkaa kuitenkaan riittävän turvalliseksi, jotta olisi voinut tuoda esille tätä puolta itsestään. Asiatonta tai negatiivista käytöstä oli koettu toisen nuoren taholta (10 vastausta), isosen taholta (5 vastausta), nuorisotyöntekijän taholta (9 vastausta) ja papin taholta (11 vastausta).

Omin sanoin toimintaa kommentoitiin näin:

"Moninaisuutta ei vaan huomioitu tai tuotu ollenkaan esille. Eri "rodut" huomioitiin, mutta sukupuoli ja suuntautunuminen jäivät unholaan, ihan kuin muita kuin cis-sukupuolisia heteroita ei olisi ollut lainkaan."

"Helluntaiseurakunnilla on yleisesti hyvin vanhahtava käsitys sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, ja tätä pääsi todistamaan nuortenilloissa ainakin kerran kuukaudessa kun aiheeksi tuli "maailman moraalittomuudet" ym vastaavat. Vasta siirtyessäni ev. lut. kirkon toiminnan pariin ollessani 17 - vuotias, koin vihdoinkin olevani hyväksytty."

"Yleisesti olen aina nauttinut kirkon/yhteisön nuorisotoiminnasta, eikä seksuaali-identiteettini piilottelu koskaan varsinaisesti vaivannut minua. Epätasa-arvon tai identiteettini vähättelyn tunne liittyy muistoissani suurempaan yhteisöön ja sen jäseniin, jotka eivät olleet mukana nuorisotoiminnassa edes aikuisrooleissa. Tämä yhteisön yleinen paine vaikutti kuitenkin minuun, ja mahdollisesti muihinkin nuoriin, ja sai vaikenemaan normista eriävästä identiteetistä. Itse ainakaan en koskaan pelännyt, että nuorisotoiminnan kaverit/aikuiset olisivat "hylänneet" minut, jos olisin avautunut seksuaali-identiteetistäni, mutta uskon edelleen, että yhteisömme kokonaisuutena ei hyväksyisi sitä lainkaan."

"Hellareilla on semmoinen hiljainen koodi, että kaikki ovat heteroita ja mitään muuta ei sitten saakkaan olla. Tai saa olla, mutta sitä suuntausta ei saa harjoittaa. Ei niistä asioista puhuttu julkisesti. Kaikki, jotka omaavat lukutaidon osaavat kyllä raamatusta löytää ne tekstit, missä homous kielletään. Siellä on sellainen hiljainen konsensus, että homous ei ole Ok, mutta ei sitä kuuluteta. Sellaista vaihtoehtoa ei ole missä voisi elää avoimesti homosuhteissa ja olla helluntailainen."


Että näin

Tämänlaisia vastauksia saimme eri herätysliikkeiden ja ortodoksisen kirkon parista. Vielä on jäljellä ne 235 nuorta, jotka ovat ilmoittaneet yhteisökseen pelkän evankelis-luterilaisen kirkon ilman sen kummempaa maustetta. 

Lähdemme myös katselemaan, kuinka nuorisotoiminnassa on tultu kaapista. Ovatko peräti papit rohjenneet? 

Tärkeä osuus on myös se, mitä nuoret itse toivoisivat aikuisilta. Pysykää siis edelleen kuulolla!

Helluntailaisten juhannuskonferenssissa

Vierailimme viime torstaina Keuruulla IK-opistolla eli Isossa Kirjassa. Siellä järjestettiin perinteikäs, keskiviikosta sunnuntaihin kestävä...