tiistai 21. toukokuuta 2019

Kirkkopäivät sekä mietteitä häpeästä

Osallistuimme viime viikonloppuna Kirkkopäiville Jyväskylässä. Tämä oli meille ihan uusi kokemus. Emme kyllä nytkään päässeet sukeltamaan ihan tapahtuman ytimeen, koska vietimme suurimman osan ajasta omalla esittelykojullamme kirkkotorilla, keskustan kävelykadun varrella.


Meillä oli yhteinen koju Yhteys-liikkeen ja Tulkaa kaikki -liikkeen kanssa. Kuvassa Lumin ja Peikin lisäksi Tulkaa kaikki -liikkeen Rasmus Tillander.

Varsinkin lauantai oli valtavan vilkas päivä. Perjantaiaamun pieni viileys oli poissa, aurinko lämmitti, ja ihmisiä vaelteli kirkkotorilla runsain määrin.

Yhteys-liike oli kasannut paikalle pienen äänestyksen tai mielipidekyselyn samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Vaihtoehtoja oli kolme: 1. vihkiä voi piispojen pastoraalisen ohjeen perusteella (eli suomeksi jo ennen kirkolliskokouksen päätöstä), 2. vihitään vain kirkolliskokouksen päätöksellä, 3. ei vihitä. Suurimman suosion saavutti ehdottomasti ykkösvaihtoehto.


Jotkut kävivät pudottamassa pallon vihreään putkeen vähän kuin salaa. Kyllä he kannattavat, eivät vain uskalla tehdä sitä avoimesti. Saimme kuulla vaikeuksista, joita on liittynyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen seurakunnissa. Moni ilmaisi tukensa avoimesti ja iloisesti, kiitti työstä vähemmistöjen eteen.

Punainen putki vastaanotti omat pallonsa. Joskus meille myös ohessa kerrottiin, mikä on Jumalan mielipide, eikä erilaisia mielipiteitä saa olla. Meille luettiin Paavalin kirjeistä valittuja paloja. Useampi henkilö kävi kertomassa, että hajottamme koko kristikunnan.

Vihaisia Sodoma ja Gomorra -puheita ei ole miellyttävää kuunnella. Työroolissa, hyväntahtoisten ja suurin piirtein samoilla linjoilla olevien ihmisten ympäröimänä sitä kyllä välillä jaksaa. Mutta miten sitä jaksaa ihminen, joka pohtii omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan yksinään jossakin tiukan linjan yhteisössä?

Käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen on tutkinut paljon hengellistä häpeää. Häpeä käsitetään yleensä negatiivisena ilmiönä, joka kahlitsee ihmisen koko minuutta ja elämää. Teoksessaan Kätketty ja vaiettu Kettunen kirjoittaa kuitenkin myös terveestä häpeästä. On olemassa positiivista hienotunteisuushäpeää, eräänlaista kainoutta tai häveliäisyyttä, joka auttaa säilyttämään elämää suojelevia rajoja. Se estää meitä astumasta tungettelevasti toisen herkille alueille.

Kettusen tutkimustaan varten keräämissä häpeäkirjeissä ihmisten kipeät kokemukset ovat liittyneet usein juuri hienotunteisuushäpeän puuttumiseen. Tämän terveen häpeän puute saa aikaa tahditonta käytöstä, joka on sokea toisen oikeuksille ja tarpeille. Asetutaan toisen ihmisen yläpuolelle, Jumalan paikalle. Toisen jumalasuhdetta ei kunnioiteta, toinen nähdään kohteena.

Samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on tullut vahva symboli ja selvästi myös punainen vaate. Välillä tuntuu unohtuvan se, että asiaan liittyvä tuomitseva puhe koskee läsnäolevia, kuulevia, tuntevia ihmisiä ja heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Paavo Kettunen kirjoittaa: "Mikäli hengellinen yhteisö ei omalla opetuksellaan ja asenteillaan tuomitse toisen ihmisen uskonnollista alistamista, se voi "oikeuttaa" jäseniään harjoittamaan hengellistä häpäisemistä."

Vaikka sateenkaariparien vihkimisestä oltaisi mitä mieltä, kannustamme uskonnollisia yhteisöjä kitkemään vihapuhetta, toisten yläpuolelle asettumista ja hengellistä väkivaltaa. Toisen ihmisen kunnioittava kohtaaminen on kristikunnan yhtenäisyyttä aidosti rakentava tekijä, ei hajottava.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Homoseksuaalinen elämäntapa

Kun uskonnollisissa yhteisöissä puhutaan sateenkaari-ihmisistä, välillä nousee esille ilmaisu "homoseksuaalinen elämäntapa". T...