Ilonkyyneliä Kokkolassa

"Onko teidän sunnuntain messu aina tällanen?" kysyi koordinaattorimme Lumi eräältä Kokkola Priden järjestäjältä kirkon pihassa. Pride-viikon messu oli Kokkolan suomalaisen seurakunnan päämessu. Se perinteinen sunnuntai, kello kymmenen.

Messu ei ollut mikään sateenkaarimessu. Pridea ei edes mainittu puheissa. Kirkkokansasta vain pieni osa näytti varsinaiselta Pride-väeltä. Kirkon ovella tai alttarin edessä tai missään muuallakaan ei roikkunut mitään sateenkaarikamaa. No, kirkon ikkuna hehkuu kyllä sateenkaaren väreissä, mutta se ei nyt varsinaisesti liity Prideen.

Silti. Tämä kosketti enemmän kuin mikään sateenkaarimessu, johon koordinaattorimme on aiemmin osallistunut. Ihmisistä moni pyyhki kyyneleitä niin messun aikana kuin sen jälkeenkin. Luminkaan silmät eivät pysyneet kuivina.

Oliko syynä juhlallinen tunnelma? Sydämellinen väki? Tapahtuman ainutlaatuisuus? Upea, rohkea saarna? Uskomattoman hieno kuoro, jota kuunnellessa jalat melkein lähtivät alta?

Koko Kokkola Pride on ollut ainutlaatuinen. Pienen kaupungin ensimmäinen Pride on saanut osakseen paheksuntaa, ja sateenkaariliputkin on ehditty varastaa lipputangoista. Lauantaina ei kuitenkaan meidän silmiimme näkynyt muuta kuin iloista juhlahumua. Kulkueessa oli arvioiden mukaan jopa 2000 osallistujaa. Järjestäjät ovat tehneet valtavan työn, eikä ilonkyyneliltä vältytty lauantain päätapahtumassakaan.

Ranneliikkeen sivuilta saa hyvän kuvan, miltä Pohjanmaan sateenkaarikansan suuri juhla näytti. Vanha tuttumme Martu Väisänen oli kuvaamassa. Ja meidän banderollimme sai ulkoilla jo toisen kerran tänä kesänä!

Kiitos Kokkola ja koko Pohjanmaan sateenkaariväki!