maanantai 11. helmikuuta 2019

Evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotoiminta kyselymme valossa (nuorisokyselyn 4. osa)

Nuorisotoimintakyselyymme vastanneista nuorista valtaosa (235) ilmoitti osallistuneensa pelkästään ihan tavalliseen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan tai ainakin vastaukset koskivat sitä.

Annetaan ääni näille nuorille heidän jättämiensä vapaamuotoisten kommenttien valossa.

Positiivista!

Monelle nuoristoiminta on ollut hyvä ja rakentava kokemus.

"Olen etuoikeutettu kun olen saanut kasvaa seurakunnassa, jonne jokainen saa tulla omana itsenään. Kotiseurakunnassani on vuosien aikana tehty paljon töitä sen eteen, ettei nuorisotyössä kenenkään tarvitse jäädä yksin ja kaikki nuoret kohdataan yksilöinä. Tämän vuoksi olen jäänyt seurakuntaan mukaan ja toimin aktiivisesti vapaaehtoisena nuoressa seurakunnassa. Oma identiteettini on rakentunut vahvasti seurakunnan kautta."

"Omat kokemukseni seksuaalivähemmistöön kuulumisesta ja kirkon toiminnasta ovat onneksi positiivisia. Kävin riparin silloisen tyttöystäväni kanssa, ja aikuisille sekä isosille (ja kaikille muille leiriläisille) asia vaikutti olevan tosi ok. Isoskoulutuksessa syntyi pari tyttöparia, eikä heitä kohdeltu mitenkään eri tavalla kuin muita (seurustelevia) nuoria."

"kanttorimme vihon kannessa oleva Setan tarra loi turvallisuudentunnetta ja hyvää mieltä"

"Seurakuntani on todella avoin ja suvaitsevainen kaikkia nuoria kohtaan. Toiminnassa on mukana useita seksuaalivähemmistöjen edustajia, jotka ovat tulleet kaapista."

"Itse olen ollut erittäin tyytyväinen kokemuksiini. Paikallinen seurakuntani on erittäin liberaali ja ottanut minut vastaan hyvin. Kaikki ovat olleet kunnioittavia ja tukevia ja seurakunta oli ystäväpiirini ulkopuolella ensimmäinen paikka, jossa uskalsin olla vapaasti oma itseni sukupuoli ja seksuaali-identiteetiltäni. Olen ylpeä miten hyvin seurakunnassani kohdellaan sateenkaarinuoria."

Monet seurakunnat ja toimijat ansaitsevat tässä kohtaa ison kiitoksen! Kiitos että välitätte. Kiitos että haluatte toivottaa kaikki aidosti tervetulleiksi. Kiitos että näette ja kohtaatte. Kiitos että tuette nuoria näitten herkkien kysymysten äärellä.



Kuvassa pääkaupunkiseudun seurakuntien rekka, Helsinki Pride 2018 (Ranneliike)


Vähemmän positiivista...

Valitettavasti kaikilla ei ole ollut näin hyviä kokemuksia. Jotkut olivat tulleet satutetuiksi.

"Kun kysyin papilta, miksi meillä ei seksuaalisuudesta puhuttaessa puhuta ollenkaan homoista ja lesboista, pappi naurahti ja sanoi, että kyllähän niitä sellaisiakin on, mutta ne eivät nyt tähän asiaan liity. Ja että homoseksuaalisuutta ei pitäisi toteuttaa. Kun kerroin papille, että minua on kiusattu, koska olen lesbo, pappi totesi minulle, että suurin osa ihmisen kärsimyksestä on itseaiheutettua. Minulle jäi sellainen mielikuva, että papin mielestä kiusaaminen oli minulle ihan oikein."

"Sain kokea homottelua ja transuttelua. Olin usein yksin ja ryhmätehtävä olivat kauheita, sillä kukaan ei halunnut olla parini tai ryhmässäni"

"Olin hyvä, kiltti ja ahkera ihminen - aidosti kiinnostunut toimimaan kirkossa - mutta minut sysättiin kylmästi yhteisön ulkopuolelle seksuaalisen suuntautumiseni takia. Toivon syvästi, ettei kukaan nuori joudu enää koskaan kokemaan sellaista."

"Koin paljon mahtavia ja elämäni muuttavia kokemuksia seurakunta-ajoilta. Pelkäsin, että menettäisin ne muistot jos eroan. Toisaalta aina vain ajatuksiini palasi ne satuttavat ajatukset, jotka varjostivat hyviäkin muistoja. En ollut koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset eivät lähde väkivaltaisista parisuhteista jos heitä kerran satutetaan? Nyt kuitenkin ymmärrän koska niin minusta tuntui. Koitin kerätä voimia eroamiseen pitkään, kunnes onnistuin. Olen päätöksestä ylpeä. En kuitenkaan koe enää kaunaa kirkkoa kohtaan - vain minua satuttaneita ihmisiä kohtaan. Valitettavasti en voi jakaa samaa yhteisöä sellaisten ihmisten kanssa, vaikka mukaan mahtuu enemmistö hyviä ihmisiä."





Satutetuksi tai ainakin epävarmaksi voi tulla, vaikka mitään kovin dramaattista ei tapahtuisikaan.

"Työntekijämme olivat näennäisesti mukavia ja erilaisuutta hyväksyviä, mutta kuitenkin saivat sellaisen olon puheillaan että tunsin olevani todella virheellinen ja huono. Myös mitä vanhemmaksi tulin huomasin kuinka sovinistisia he olivat ja homofobisia. Sukupuolivähemmistöjä ei heistä ole olemassakaan." 

"Missään ei otettu millään tavalla huomioon vähemmistöjä, ja tämä teki esim suihkussa käynnin vaikeaksi yleisissä tiloissa."

"Sitten keskustelimme erään toisen leiriläisen kanssa juurikin sukupuolivähemmistöistä ja meidän seksuaalisuuntautumisesta (hän homoseksuaali ja minä pan) niin keskustelimme ihan normaalisti ja muodenkin siinä ympärillä olleiden kanssa niin papilta tuli pahoja katseita ja se ei tuntunut kivalta."

"Kukaan työntekijöistä ei ainakaan avoimesti osoittanut hyväksyntää, ja joidenkin tiesin suhtautuvan negatiivisesti. Nuorissa oli useita hyväksyvästi suhtautuvia, mutta en tuntenut ketään joka olisi tullut kaapista. Uskalsin puhua monien kristillisten piirien hlbt-vastaisuudesta, joka minua silloin kovasti ahdisti, vain yhden työntekijän (papin) kanssa. Olisin kaivannut hyväksyviä seurakunnan nuorisotyöntekijöitä, joiden kanssa keskustella seksuaali-identiteettiini liittyvistä huolistani ja ahdistuksestani."


Positiivisen puolella kuitenkin...

Joidenkin kohdalla huonot kokemukset tai tunne siitä, että ei ole hyväksytty tai nähty omana itsenään, johtivat kirkosta eroamiseen. Monien ikäviä kokemuksia tai havaintoja tasapainotti kuitenkin se hyvä, mitä he havaitsivat. 

"Isonen esitti homofobisia kommentteja, mutta fiksu pappi palautti hänet nopeasti ruotuun."

"Joskus kuulin kaverilta, että oli huomannut erään aikuisen suhtautuvan hieman nihkeästi mitä tulee tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Eräs toinen seurakuntamme nuorisopastori kuitenkin edusti paikallislehdessä avioliittolain puolesta."

"Kaikkine pienine virheineen kokemukseni on silti ollut positiivinen ja X:n seurakunnasta on tullut suuri ja korvaamaton osa elämääni. Aikuiset kuten ohjaajat ja papit ovat aina olleet hyvin ymmärtäväisiä."

"meillä on pappi kirkossa, joka puhui negatiiviseen sävyyn homoista ja lesboista ja sanoi, että siitä ei pitäisi puhua ääneen. ja tältä kyseiseltä papilta kuuli usein homofobisia asioita, mutta koska hän jäi eläkkeelle, en tiedä onko hän mahdollisesti muuttunut. mutta yleisesti ottaen koen oman kirkkoni ja nuorisotoiminnan lämpimäksi. ja mieleen on jäänyt yksi nuorisotyönohjaaja joka usein rukoili mun puolesta, ja hän tuki mua todella paljon eikä välittänyt kenestä tykkää ja hän on yksi iso syy miksi mulla on edelleen toivoa uskoon ja kirkkoon. joten mun kokemus on pohjimmiltaan ihan superhyvä ja oon tosi kiitollinen siitä."

Isosena

Jotkut pyrkivät isosina vaikuttamaan sateenkaarinuorten kohtaamiseen.

"Itse olen isosena korostanut, jos on tullu pikkuisten kanssa puheeksi esimerkiksi Raamatun suhtautuminen homouteen ym., että Raamattu kuitenkin kulttuuriin ja aikaan sidonnainen ihmisten tuotos, tätä eivät leiriohjaajat tai papit myöskään kyseenalaistaneet, eli ylipäätään omilla leireillä ollut positiivinen ilmapiiri :)"

"En vielä rippikoulussa tiennyt itsestäni mutta isosena ollessa paljon selkeni ja nyt kerron nuoremmille mielelläni asiasta, vaikka tiedän, että useimmille se on vierasta. Kerron ja selitän, koska haluan, että he pystyvät jatkossa suhtautumaan asiaan ymmärtäväisemmin ja hyväksyvämmin. Toivon, että he oppivat, että se ettei asia ole heille oleellinen ei tarkoita ettei asia ole muille tärkeä. Puhun asiasta myös, koska tahdon, että seurakunnan työntekijät, etenkin vanhemmat, hyväksyvät sen, etteivät kaikki seurakuntalaiset ole mustavalkoisia."

Isoskoulutuksen käyminen ei kuitenkaan aina tuntunut hyvältä tai turvalliselta.

"isosille ei annettu minkäänlaista valmiutta kohdata sateenkaarinuoria"

"Omassa seurakunnassani koin nuorisopappien ja nuorisotyöntekijöiden suhtautuvan asioihin avoimesti. Sen sijaan muu seurakunnan henkilökunta ja etenkin kirkkoherra olivat hyvin ahdasmielisiä. Tämän takia en kokenut sopivani joukkoon ja päädyin keskeyttämään isoskoulutksen. En kestänyt elää yhteisössä jatkuvassa paljastumisen pelossa."

Koulutuksen suuntaan esitettiin myös toiveita.

"Nuorten keskuudessa on ollut aika yleistä se, että heitetään välillä ronskiakin homoläppää vaikkapa riparin sketseissä. Kaverit tuntien tiedän, että huumori on aidosti vilpitöntä, eivätkä he todellakaan halua syrjiä ketään. Itseäni tämä ei ole haitannut, mutta olen huomannut, että kaikki eivät yksinkertaisesti tajua tai tiedosta sitä, miten loukkaavalta vitsailu voi vaikkapa transsukupuolisesta tuntua." --- "Tätä asiaa voisi ainakin isoskoulutuksessa erikseen painottaa."


Näkyvä vai näkymätön?

Näkyvissä olemiseen ja näkymättömyyteen tuovat valoa kommentit, jotka liittyvät nuorisotoiminnan binäärisyyteen ja heteronormatiivisuuteen. 

"Mieleen jäi erityisesti rippikoululeirillä eräs ryhmätehtävä. Leiri jaettiin sukupuolen mukaan kahtia poikiin ja tyttöihin. Tytöt menivät omaan tilaan piirtämään kuvaa ja kuvailemaan unelmien poikaystävää, pojat tekivät saman unelmien tyttöystävästä omassa ryhmässään. Tuntui aivan uskomattoman typerältä ja turhalta istua lesbona muiden tyttöjen seassa pohtimassa unelmien poikaystävää. Tilanne ei sinänsä ollut nöyryyttävä tai ahdistava, useat tiesivät minun olevan lesbo. Tuntui vaan todella typerälle ja uskomattomalle, kuinka ajattelematon ja epähuomioiva tehtävä oli kaikkia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan."

"Meidän piti riparilla jakautua tytöt ja pojat eri ryhmiin, joissa sitten tyttöjen piti kasata parhaita poikaystävän ominaisuuksia ylös ja poikien tyttöystävän ominaisuuksia. En uskaltanut sanoa tilaanteessa mitään, olin vielä liian ujo ja hämmentynyt tilanteesta."

"Muu sukupuolittava ja stereotyyppisen heteronormatiivinen mieleen jäänyt tilanne oli ”Tuu mun vaimoksein” riparilaulun laulaminen. Tyttöjen käskettiin laulaa mieheksein."

"Ja miksi kaikki WC t ei voi olla sukupuolineutraaleja? Tätä asiaa en ole koskaan ymmärtänyt."

"Sateenkaariväkeä ei mainittu missään vaiheessa osallistuessani rippileirille. Heteronormatiivisuus oli kuitenkin kaikessa läsnä, sillä meidät jaettiin tiukasti tyttöihin ja poikiin ja puhuttiin myös naisten ja miesten asemasta kristinuskossa. Kuten sanoin, sateenkaariväkeä ei mainittu eikä siten myös halveerattu tms., mutta ei meillä myös ollut tilaa missään, sillä emme mitä ilmeisemmin olleet olemassa ollenkaan."

"Eli mulla oli pelkästään poika puolisia ystäviä (itse tyttö) samalla rippileirillä kanssani ja toivoimme toki että olisimme majoittuneet samaan huoneeseen, niinkuin olemme aikaisemminkin yökyläilleet toistemme luona ja ollaan ihan vaan kavereita niin alkoi sellanen kamala nipotus ja valitus oikeasti jopa pelottavan tosissaan papin ja isosten ja nuorisotyöohjaajan puolesta että ei todellakaan voida olla samassa huoneessa :("

Hankalan aiheen kohdalla voidaan päättää yksinkertaisesti olla puhumatta mitään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Puhumattomuus tai liian vähäinen asioiden käsittely koettiin kuitenkin ongelmaksi.  

"Koin että riparilla sekä sen jälkeen isoskoulutuksessa näihin teemoihin suhtauduttiin periaatteessa positiivisesti ja avoimesti, mutta mielestäni niitä oltaisiin voitu käsitellä huomattavasti enemmän. Binäärinen sukupuolijako oli joissain asioissa aika vahvasti läsnä, ja tätä olisi voinut kehittää." 

"Seksuaali tai sukupuoli vähemmistöistä ei keskusteltu lainkaan. Selvästi asiaan ei haluttu ottaa kantaa joten tilanteista tuli epävarmoja."

"Pidän hieman outona kun rippileirillä ei käsitelty mitenkään sukupuolia tai seksuaalisuutta."

Myös aseksuaali nuori olisi kaivannut näkyvyyttä.

"Homoseksuaalisuudesta ei puhuttu paljoa, mutta oletus tuntui olevan, että se on okei ja hyväksyttävää. Myöskään avioliittoon odottamista ei opetettu, joskin koin että olisi ollut hienoa kuulla että on myös okei odottaa tai olla haluamatta seksiä."

Yksi nuorista ei halunnut tulla näkyväksi sellaisena kuin hänet helposti nähdään.

"Mielestäni nykyään kaikki tämä vouhotus vähemmistöistä on mennyt liian pitkälle. On toki tärkeää saada kaikki ihmiset ymmärtämään erilaisuuden fantastisuuden, mutta liika on liikaa. On myös mielestäni nöyryyttävää tulla kohdatuksi ”erityishuomiota tarvitsevana” tai monen mielestä ”huomiota hakevana” ihmisenä, jos kohdattavat tietävät minun kuuluvani vähemmistö ryhmään. Tämän takia en usein kehtaa tuoda esiin kaikkia puoliani. Kehtaaminen ei siis riipu siitä, että minua ei arvostettaisi tai esimerkiksi kiusattaisiin vaan siitä, että ihmiset alkavat varomaan asioita joita tekee tai sanoo seurassani, etten vaan pahoittaisi mieltäni tai loukkaantuisi. Tämä taas laittaa minut eri asemaan ja vaikeuttaa ryhmässä toimimista."

Toivomme, että nämä kommentit herättävät ajatuksia ja auttavat kehittämään kirkon nuorisotoimintaa! (Kyselyn raapiminen ei edelleenkään lopu tähän, joten pysykää vielä kuulolla!)



 Kuva Lahti Pride -tapahtumasta 2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotoiminta kyselymme valossa (nuorisokyselyn 4. osa)

Nuorisotoimintakyselyymme vastanneista nuorista valtaosa (235) ilmoitti osallistuneensa pelkästään ihan tavalliseen evankelis-luterilaisen k...