Perustietoa "eheytyskysely kakkosesta"

Hankkeen ensimmäisenä vuonna julkaisimme kyselyn "eheytyksestä" eli seksuaalisen/romanttisen suuntautumisen tai/ja sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksistä. Nyt on menossa hankkeen kolmas vuosi, ja tartuimme samaan aiheeseen uuden kyselyn avulla. Kyselyyn tuli 64 vastausta. Iso kiitos vastaajille!

kuva: Tinka Paulsen, Pixabay

Ensimmäisen kyselyn vastausten lukeminen oli raskasta, aivan kuten tämän toisenkin. (Ensimmäisen kyselyn tuloksiin voi tutustua tämän sivun kautta.) Nyt olemme kuitenkin jotenkin....tottuneet aihepiiriin. Tietoisuus ahdistuksesta, syyllisyydestä, pelosta, häpeästä, itse-epäilyistä, mielenterveyden romahduksista ja itsemurhayrityksistä on tullut osaksi työtämme, arkipäiväistynyt. Tämä on vähän huolestuttavaa. Triggerivaroitus kuitenkin lukijoille: kirjoitus sisältää materiaalia, joka voi aktivoida traumoja ja herättää ahdistusta!

Mutta takaisin kyselyyn. Varoituksen sana sinulle, joka et pidä kaavioista etkä tilastoista. Tässä ensimmäisessä kyselyämme käsittelevässä tekstissä sellaisia on tulossa aika paljon. Ruotsinkieliset vastaukset olemme vastaajien yksityisyyden suojaamiseksi suomentaneet. Lähes kaikissa kysymyksissä on voinut valita useamman vastausvaihtoehdon.

Perustietoja vastaajista

Kyselyyn vastanneiden ikäjakauma oli seuraavanlainen:

Asuinpaikkakunnat sekä muutospyrkimysten aikana että nykyään sijoittuvat eri puolille Suomea, pienistä paikkakunnista pääkaupunkiin. Yksityisyydensuojan vuoksi emme erittele niitä tässä sen tarkemmin. 

Seksuaaliseksi suuntautumisekseen vastaajat ilmoittivat seuraavat:

Romanttisen suuntautumisen suhteen vastaukset jakaantuivat näin:

Sukupuoli-identiteettien kohdalla vastaajat ilmaisivat olevansa:

Seksuaalinen ja romanttinen suuntautuminen, itsen hyväksyminen nyt

Kysymykseen "Kun koetit muuttua, tämä koski" vastattiin seuraavalla tavalla. 

Jotain muuta -kohtaan vastanneista toinen kertoi pyrkineensä muuttamaan kaikkia näitä sekä lisäksi sosiaalisseksuaalista suuntautumista. Toinen ei varsinaisesti koettanut muuttua, mutta koki painetta uskonnollisesta yhteisöstä, jossa homoseksuaalisuutta ei katsottu hyvällä silmällä. 

Seksuaaliseen suuntautumiseensa vastaajat kertoivat suhtautuvansa nykyään näin:

Omin sanoin seksuaalisesta suuntautumisesta kerrottiin seuraavilla tavoilla:

"Hyväksyn pääosin suuntautumiseni ja olen tällä hetkellä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Toisinaan tunnen siitä kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia ja joskus jopa ahdistusta tai syyllisyyttä."

"Olen ymmärtänyt seksuaalisen suuntautumiseni vuosien kuluessa"

"Hyväksyn arjessa, mutta koen välillä surua siitä, etten ole heteroseksuaali ja kykene siksi uskonyhteisön ajatusten mukaiseen elämään"

"Hyväksyn, mutta se on edelleen vaikeaa..."

"En todennäköisesti ole vielä hyväksynyt seksuaalista suuntautumistani. Epäilen itseäni"

"Osittain sinut, osittain en. Riipuen sosiaalisista suhteista ja painostuksesta ulkopuolelta, hyväksyn sen, että olen liian erilainen niin vähemmistöyhteisössä kuin heteroyhteisössä"

"Hyväksyn itseni, kysymys on miten toteuttaa suuntautumista satuttamatta itseä tai muita"'

"Olen prosessissa hyväksyä sen."

"Hyväksyn suuntautumiseni, mutta tunnen myös syyllisyyttä, häpeää, pelkoa ja elämättömän elämän taakkaa"

"En tiedä sitä vielä, koska se on täysin minun ulkopuolelta minuun aivopesty. Annan asian rauhassa selvitä."

Vastaajien suhtautuminen omaan romanttiseen suuntautumiseensa kulki samoihin suuntiin kuin seksuaalisen suuntautumisen kohdalla:

Suhdetta romanttiseen suuntautumiseen kuvattiin omin sanoin näin:

"Romanttinen suuntautuminen pohdituttaa. Joskus koen, että olen epäonnistunut, kun en ole kyennyt ihastumaan/rakastumaan vastakkaiseen sukupuoleen."

"Olen ymmärtänyt romanttisen suuntautumiseni vuosien kuluessa."

"Hyväksyn arjessa, mutta koen välillä surua siitä, etten ole heteroseksuaali ja kykene siksi uskonyhteisön ajatusten mukaiseen elämään"

"Minulla ei ole mitään "romanttista suuntautumista" tosi outo ilmaus edes"

"Hyväksyn sen, mutta välillä on vaikeuksia luottaa omien tunteiden oikeellisuuteen"

"Hyväksyn itseni, kysymys on miten toteuttaa suuntautumista satuttamatta itseä tai muita"

"Olen hyväksymässä sen."

"En tiedä sitä."

Sukupuoli-identiteettiinsä vastaajat suhtautuivat nykyään näin:

Omin sanoin suhdetta sukupuoli-identiteettiin kuvattiin seuraavasti:

"Minulla ei ole "sukupuoli-identiteettiä". Olen sitä sukupuolta jota olen, koska olen syntynyt sen sukupuolen kehoon, eikä tätä kehoa voi muuttaa, eikä minun identiteettini tai kokemukseni sukupuolestani vaikuta kehooni. Eli kyllä, hyväksyn sukupuoleni, mutta en koe tuota "hyväksyn sukupuoli-identiteettini" -kohdan ruksaamista itselleni sopivaksi, koska "sukupuoli-identiteetti" on suunnattoman häilyvä ja epämääräinen käsite."

"En pidä ihmisten luokittelemisesta, etenkään binääristi. Olen minä, en ensisijaisesti nainen tai mies tai muu."

"Hyväksyn sukupuoli-identiteettini sellaisena kuin se on, vaikka en oikein tiedä mikä se on."

"Sukupuoli-identiteetti on ollut kohdallani vain haitallinen käsite ja ulottuvuus. Olen paljon onnellisempi kun elän biologisen Sukupuoleni hyväksyen, ja identiteettini keskiössä on ihan muut asiat."

"Koen naisen sukupuoliroolit ja odotukset ahtaaksi, mutta samaa pätee muihin naisiin joiden kanssa olen puhunut aiheesta."

Kuva Andreas Hoja, Pixabay

Muutoksen vapaaehtoisuus

Kysymys "eheytyksen" vapaaehtoisuudesta on mielenkiintoinen. Joissakin tapauksissa on ilmiselvää, että paine muutokseen tulee ulkopuolelta. Sekä tähän toiseen että ensimmäiseen muutospyrkimyksiä käsittelevään kyselyyn on tullut vastauksia ihmisiltä, jotka eivät itse koskaan ole halunneet "eheytyä", mutta ovat esim. perheensä painostuksesta tällaiseen joutuneet. Joskus ihminen lähtee muutosyrityksiin vapaaehtoisesti, mutta lähtisikö hän ilman ympäröivän yhteisön asenteita, arvoja tai raamatuntulkintoja? Me emme kehity, kasva tai yleensä elä yksinämme, vaan olemme vahvasti sidoksissa yhteisöihimme ja ihmissuhteisiimme. 

Kysyimme vastaajilta: "Oliko muutoksen hakeminen seksuaaliseen/romanttiseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin vapaaehtoista?" Vastaukset jakaantuivat tällä tavoin:

Jotain muuta -kohtaan tuli seuraavanlaisia vastauksia:

"Siis minun haluttiin muuttuvan Vapaakirkon piirissä. Lesbous koettiin vääräksi."

"Koin itse olevani outo tai sairas enkä uskonut, että voisi olla muita, jotka tuntevat samoin."

"Epätietoisuutta"

"osittain vapaaehtoisesti, mutta sosiaalisesta paineesta joka tuli hetero- ja vähemmistöyheisöistä"

"Painetta sen muuttamiseen heteroksi tuli hyvin paljon."

"Jouduin pienestä taaperosta lähtien täysin aivopesun mukaan hyväksymään ja elämään ilman tahtoani."

Vain pieni osa vastaajista koki muutospyrkimysten olleen täysin ulkoa pakotettuja. Vielä harvemmassa vastauksessa kuvattiin niitä täysin vapaaehtoisiksi. Vastausvaihtoehdon "Kyllä, täysin vapaaehtoista" valinneista kolme oli valinnut myös jonkin toisen kohdan, jossa kuvattiin ulkopuolelta tulleita paineita tai sisäistettyjä asenteita. Yksi "Kyllä, täysin vapaaehtoista" -vastauksen valinnut oli ehkä ymmärtänyt muutospyrkimysten merkityksen väärin ja todennäköisesti sekoitti sen oman trans-identiteettinsä hyväksymiseen. 

Tämä onkin välillä ongelma "eheytyksestä" tai muutospyrkimyksistä puhuttaessa: termi itsessään saattaa joidenkin mielestä tarkoittaa jotain ihan muuta kuin mitä itse sillä tarkoitamme. Tämä onkin meille ja muille aihepiirin kanssa työskenteleville oppimisen ja muistamisen paikka. Meidän on syytä avata selkeästi, että seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muutospyrkimys EI OLE SAMA ASIA kuin oman transsukupuolisuuden pohtiminen tai transprosessi. Pahoittelut, että emme itse osanneet sitä riittävän selkeästi tehdä.

Takaisin itse kyselyyn. Miksi ihminen haluaa muuttaa suuntautumistaan tai sukupuolikokemustaan?

Esitimme kysymyksen, mistä mahdolliset paineet muutospyrkimyksiin tulivat. Tässä vastaukset:

Jostain muualta tulevista paineista vastaajat kertoivat näin:

"Ympäröivä yhteiskunta"

"Seurustelukumppanilta"

"Yhteiskunnalta, koko maailmasta, asenteista."

"Vaistosin ympäristön asenteet, tämä ei voi olla oikein, puheet, lehdet, väkivalta, poliisi."

"Laajempi sateenkaariyhteisö"

"Erinäisistä yhteisöistä ja harrastuspiiristä"

"Maailmankatsomuksestani."

"Yhteiskunnasta"

"Yhteiskunnalta"

"Jämsän kr opisto"

"Sisäisen mietiskelyn tuloksena."

(Yksi vastaajista antoi tähän kohtaan vastauksen, jossa kommentoi kyselyämme, eikä vastannut itse kysymykseen. Palaamme kyselyä koskeviin palautteisiin myöhemmin.) 

Tähän kohtaan olisi selvästi kannattanut lisätä yhdeksi vastausvaihtoehdoksi "ympäröivä yhteiskunta". Eivät paineet välttämättä tule jostakin yksittäisestä paikasta vaan koko siitä todellisuudesta, jossa elämme. Maailma on kuin peili, johon katsomme ja jossa toivomme näkevämme omankin kuvamme. Kun kuvaa ei ole tai se on ihan erilainen kuin koemme olevamme, on varsin loogista koettaa muuttaa itseään. Etenkin, jos kokee olevansa yksin, ainoa laatuaan.

Paineiden kuvailu omin sanoin

Usein paineet voi kuitenkin paikantaa tarkemmin johonkin tiettyyn paikkaan, aikaan, yhteisöön, ihmiseen. Pyysimme kyselyyn vastanneita kertomaan vielä omin sanoin kokemistaan paineista. Niitä tuli kaiken kaikkiaan 26 vastaajalta. Tekstiä on siis paljon. Seuraavassa poimintoja vastauksista. Joistakin vastauksista on yksityisyydensuojan vuoksi julkaistu vain osa tai osia.

Valtaosa vastaajista (14) kuvasi paineita, jotka liittyvät uskontoon tai uskonnolliseen yhteisöön.

"Olin osana konservatiivista viidesläistä liikettä nuorena, ja siksi minulla ei ollut edes mahdollisuutta toteuttaa seksuaalista/romanttista suuntautumistani. Sukupuoli-identiteettiäni en edes uskaltanut kyseenalaistaa, eikä minulla ollut siihen mahdollisuutta."

"---Sielunhoidollisessa keskustelussa minua painostettiin katkaisemaan yhteydenpito naiseen, jota rakastin romanttisessa mielessä. Sielunhoitaja toivoi, että olen häneen yhteydessä ja ilmoitan, mihin ratkaisuun päädyin. Koin tämän painostuksena, ikään kuin olisin tilivelvollinen tekemisistäni.---" 

"Taustani on vanhoillislestadiolaisuudessa. Siellä oli yleistä esim. rippikoulussa puhua homouden sopimattomuudesta. Jos sinulla epäiltiin oleva "homoseksuaaleja ajatuksia", sinut saatettiin kutsua jonkun leirihenkilökunnan kanssa keskustelemaan."

"Olin omaksunut kristillisistä yhteisöistä ja kaveripiireistä, joissa liikuin nuorena, ajatuksen, että muut kuin heteroseksuaaliset suhteet ovat synnin seurausta ja niiden harjoittaminen ja edistäminen on Jumalan tahdon vastaista ja rikkoo kirkkoa. Tästä syystä huomattuani oman seksuaalisen kiinnostukseni samaa sukupuolta kohtaan koin useamman vuoden ajan, että rikon Jumalan tahtoa ja seurakunnan yhtenäisyyttä, jos hyväksyn tämän taipumuksen itsessäni tai alan toimia sen mukaan. Minua pelotti kertoa tutuille kristityille, joiden tiesin ajattelevan em. tavalla, omista pohdinnoistani ja seksuaali-identiteetistäni koska pelkäsin, että minuun ei enää suhtauduta luottamuksella tai kunnioituksella vaan minua pidetään tältä osin eksyneenä ja opastettavana. Monilta osin pelot eivät toteutuneet, mutta muutaman ystäväni kanssa huomaan ihmissuhteen kokeneen kolauksen, koska ystäväni ei ole voinut hyväksyä valintaani hyväksyä seksuaalisen suuntautumiseni."

"Kristillisen seurakunnan perinteiset moraalikäsitykset luovat painetta muuttua, vaikka kukaan konkreettinen henkilö ei esittäisi vaatimuksia."

"---Uskonnollinen yhteisö, josta tulen, on yleisesti viestinnässään antanut ymmärtää, että homouden harjoittaminen on syntiä. Tämä on vaikuttanut minuun syvästi ajatusten tasolla, sillä olen kokenut, että minua ei hyväksytä sellaisena kun olen ja siksi olen pyrkinyt muuttamaan seksuaalista suuntautumista."

"Hyvin vahvasti painostettiin ja kerrottiin kaiken olevan syntiä, kaikki oli väärin, mutta erityisesti kaikki mitä minä tein ja tunsin. Jouduin tiettyjen seurakuntalaisten silmätikuksi, ja minun käytökseen puututtiin jatkuvasti, myös niin paljon, etten kokenut enää olevani millään tavalla tervetullut seurakuntaan, koska kaikki, kirjaimellisesti, pitivät minua silmällä ja aikoivat puuttua minun käytökseen jos se olisi normista poikkeavaa. ---"

"--- seurakunnassa toitotetaan että kyllä me hyväksytään homot, mutta ei niiden tekoja, niin eihän siinä enää uskaltanut miettiä omaa identiteettiään yhtään. Koitti vaan painaa tunteet ja ajatukset taka-alalle."

"Nuorena olin myös hetken ajan evankelis-luterilaisen kirkon toiminnassa mukana, jossa minua ei päästetty isoseksi, koska oli epäily homoudestani. "

"--- rippikoulu yhteisöineen ja varsinkin tätä seurannut lyhyt jaksoni seurakuntanuorena antoivat lisää syitä piilottaa lesbous."

Paineita voi tulla myös perheen, suvun tai kaveripiirin parista. Usein, vaikka eivät aina, nämäkin paineet liittyivät uskontoon. 

"Kristitty kasvatus ja raamatun oppien tulkinta vaikuttavat"

"Suvussa, ja sitä kautta uskonyhteisössä johon sukuni kuuluu, on puhuttu koko nuoruuteni ajan pahimmillaan jopa homojen tappamisesta."

"Yksi parhaista kavereistani on ollut koko ajan sitä mieltä, että homouden toteuttaminen on syntiä. Hän katkaisi välini minuun, kun olin kihlautunut toisen miehen kanssa. ---"

"Perhe: äiti on homofobinen kristitty. Ystäväpiiri: pienellä paikkakunnalla oli paljon vapaakirkkolaisia ja lestadiolaisia, joissa piireissä ei paljon ei-cisheteroita kehuttu."

"Siskoni sanoi minulle: "Sinun pitäisi rukoilla eheytymistä, sillä lesboksi ei synnytä eikä se ole Jumalan tahto. Naisen kanssa seurustelu ei ole hyväksi sinulle."---"

"--- Kaverini sanoi minulle, että hän luovuttaa minut Saatanalle kiusattavaksi, jotta henkeni pelastuisi maailmanlopussa. (1. Kor. 5:5) Hänen ajatuksensa ja näkemyksensä kummittelevat minun päässäni enkä saa niitä lopullisesti pois, koska minua pelottaa, että joudun helvettiin, jos hän on oikeassa ja minä myönteisellä raamatuntulkinnallani olen vastoin Jumalan tahtoa. ---"

"---perheen ei-uskonnolliset mutta konservatiiviset näkemykset ---"

"Vanhempani ja muu suku eivät antaneet tilaa saateenkaariasioille. Niistä ei puhuttu ja niitä ei hyväksytty. Minulle vakuutettiin, että olen mies ja niin minun pitää elää. Tätä minä yritin vaikka keho ja mieli sanoivat vastaan."

"13-vuotiaana kerroin äidilleni ihastuneeni tyttöön. Äidin suhtautuminen asiaan oli järkytys: itkua, voivottelua ja asian kieltämistä. Minun annettiin ymmärtää, että asia on piilotettava ja siitä ei saa puhua."

Koulusta tulleita paineita kuvattiin myös jonkin verran.

"Koulussani oli paljon äänekkäitä transfoobikkoja, jotka usein ja kovaäänisesti julistivat kuinka väärin ja tyhmää, tms. ei-binääriset sukupuolet ovat"

"Yleinen koulukiusaaminen, homottelu ja lesbottelu kotona ja koulussa."

Terveydenhuollosta tulevia paineita kuvattiin näin:

"--- sairaanhoitajan konservatiivinen ihmiskuva"

"Psykoterapeutillani oli asenteita, jotka haittasivat vahvasti omaa toipumisprosessiani. --- Jos olisin suostunut, terapeutti olisi varmasti mielellään alkanut "eheyttää" minua. Kun en suostunut sellaiseen, hänen asenteensa lähinnä estivät sen, että olisin ihan oikeasti eheytynyt sellaiseksi kuin olen. Vaikka aktiivinen "eheytykseen" ohjailu loppuikin, kun en siihen suostunut, terapeutin asenteet kummittelivat taustalla. Omasta mielestään terapeutti teki työtään täysin minua kunnioittaen ja minun lähdökohdistani. Vaikka kuinka toimittaisiin "ammattiroolissa" ja "asiakkaan lähtökohdista", omat asenteet tulevat AINA jollain lailla esille. Itse olen niin herkkä, että huomaan kyllä kaikki mikroilmeet ja pienet eleet. Koin erittäin turvattomaksi tietyistä tärkeistä aiheista keskustelemisen. Kuten seksuaalisuudesta, josta kuitenkin mielestäni terapiassa olisi olennaisen tärkeää puhua. --- Lopetin terapian kesken, koska se aiheutti niin paljon itsetuhoisia impulsseja. Olisin tarvinnut uuden terapian tästä terapiasta selviytymiseen."

Yksi vastaaja, ehkä hieman yllättäen, kuvaili paineita, jotka sateenkaariyhteisö on aiheuttanut.

"Olen jättänyt sateenkaariyhteisön osittain sen takia, että homoseksuaalisuutta katsotaan siellä karsaasti ja varsinkin lesboja painostetaan antamaan periksi seksuaalisista rajoistaan. Olen yrittänyt yhteisön paineen takia psyykata itseni tuntemaan vetoa biologisiin miehiin mutta en onnistunut, mikä aiheutti nuorempana syyllisyyttä ja ahdistusta. Nykyään olen sinut homoseksuaalisuuteni kanssa."

Homoseksuaalisuuden karsastamisesta kertoi samantapaisesti toinenkin vastaaja, vaikka ei paikallistanut näitä paineita sateenkaariyhteisöön:

"Eniten olen tuntenut painetta olla olematta nainen joka on kiinnostunut naisista. Paljon enemmän tukea on tullut vaikka siihen että olin homo transmies."

Paineita saattoi tulla myös seurustelukumppanilta:

"Tapailemani mies kysyi voisinko muuttua heteroksi tai biseksuaaliksi tai pitää esim. silmät kiinni ja kuvitella olevani jossain muualla seksin aikana."

Aseksuaali saattaa kokea koko ajatuksen ihmisen seksuaalisuudesta painostavaksi:

"Tuntuu, että on pakko olla seksuaalinen. Kaikki sanovat, että se on kaikkia ihmisiä yhdistävä piirre ja että se tekee meistä ihmisiä. Tulee tosi ulkopuolinen olo, jos ei halua seksiä eikä kiihotu."

Kuva Gerd Altmann, Pixabay

Tässä ensimmäinen katsaus toiseen kyselyymme seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksistä. Seuraavaksi tarkastelemme mm. tapoja, joilla "eheytymistä" on yritetty, tarkempia syitä yritysten taustalla sekä toiveita, joita yrityksiin on liittynyt. 

Nähdään!

Pentti Ahosen rakkaus

Tervehdys pitkästä aikaa kaikille blogin lukijoille! Kiireet, sairaslomat ym. ovat saaneet blogimme varsin vaitonaiseksi. Haluaisimme nyt rikkoa hiljaisuuden antamalla äänen ystävällemme Pentti Ahoselle. Pentin tarina julkaistiin vähän aikaa sitten Uskontojen uhrien tuki ry:n nettisivuilla otsikolla Voinko rakastaa - uskovaisen homomiehen tarina. 

Pentistä tehtiin noin vuosi sitten juttu myös Oma Aika -lehteen. Jutussa tämä kolmannen polven helluntailainen toteaa, ettei toistakymmentä vuotta eheytymista tehnyt hänestä heteroa. (Ja me yritämme laittaa kohta blogiin lopultakin niitä oman "eheytyskysely" numero kakkosen tuloksia....)

Mutta nyt seuraa Pentin tarina hänen itsensä kertomana. Tämä on pikkiriikkisen pitempi versio kuin UUT:n sivuilla julkaistu.

Lämmin kiitos Pentille tarinan jakamisesta!

Voinko rakastaa?

Kuinka kaikki alkoi.

Synnyin sodan aikana, mutta en muista siitä mitään, koska olin niin pieni ja siitä on jo kauan aikaa.

Vanhempani olivat uskovaisia jo toisen polven helluntailaisia. Sain siis lapsesta asti oppia hengellisiä asioita ja kävin jo viisivuotiaasta asti pyhäkoulua. En ollut kuitenkaan kiinnostunut uskon asioista. Koulussa olin villi ja tuotin opettajille paljon harmia. Olin myös yhteiskunnan vastainen ja nuori kapinallinen. Kun vajaat 13 vuotiaana tulin uskoon, elämäni muuttui paljon rauhallisemmaksi, vaikken mikään enkeli sittenkkään ollut.

Liityin Helsingin Saalem-helluntaiseurakuntaan ja aloin käydä ahkerasti kokouksissa. Näissä sain myös kuulla, mitä on helluntailainen oppi. Imin sen itseeni, koska en paljon muusta tiennyt.

Niin pienestä, kuin muistan, olin kiinnostunut sukupuoliasioista. Ne kiinnostivat erikoisesti poikien kanssa. Eihän tälläisiä asioita voinut tyttöjen kanssa puhua, tai leikkiä. Kun murrosiässä kiinnostukseni poikia  kohtaan yhä kasvoi, ajattelin sen olevan jotenkin väärää ja aloin rukoilla, että   Jumala muuttaisi kiinnostukseni oikeaan suuntaan, että alkaisin kiinnostumaan tytöistä. Olihan se luonnollista ja oikeaa. Rukouksiini ei tullut toivottua vastausta, mutta aloin tuntea itseni erilaiseksi nuoreksi. Nyt päätin rukoilla, että en olisi kiinnostunut pojista enkä tytöistä. Jälleen sama tulos, ei vastausta. Aikaa kului ja ihastuin poikiin. Minulla oli monia hyviä poikakavereita. Jotkin ystävyydet kestivät monia vuosia, jopa vuosikymmeniä. Myös seurakunnassa kiinnyin syvästi moniin poikiin. Toin heitä kotiinkin ja äiti oli  iloinen hyvistä kavereista. Hän sanoikin, että pitää enemmän pojista kuin tytöistä, samoin kuin minäkin.

Kotona ei sukupuoliasioista ollut mitään opetusta, mutta opin vaistoamaan, että seksi on syntiä. Se tuotiin kuitenkin esiin kautta rantain puheissa. Myös Raamatusta luin, että  seksi miesten välillä on syntiä. Tässä oli tunteissani selvä ristiriita.

Näihin aikoihin homosuhteet olivat rikollisia. Kun rikos poistettiin laista 1971 se jäi vielä sairaudeksi vuoteen 1983 saakka. Helluntaiseurakunnissa se oli jyrkästi kiellettyä ja pahanluokan synti. Tosin aivan viime vuosina ollaan hiljalleen aivankuin salaa alettu hieman muuttaa näkemyksiä, mutta kukaan ei uskalla sitä ääneen lausua. Vielä on monilla, varsinkin vanhemmilla ihmisillä käsitys, että uskovainen ei voi olla homo, eikä homo voi olla uskovainen. 

Nyt aloin uskoa, että kun löydän sen suuren rakkauden, vaimon, niin kaikki muuttuu. Seurustelinkin joidenkin tyttöjen kanssa, mutta ne päättyivät yleensä melko nopeasti, mielenkiinto lopahti.

Vähän yli parikymppisenä löysin uuden tyttöystävän, jonka kanssa rakkaus roihahti heti. Olin onnellinen ja uskoin, että nyt oli löytynyt se etsimäni ihminen. Seurusteluaikamme meni hienosti, olimme kaikesta yksimielisiä ja uskoimme, että meistä tulee maailman onnellisin pariskunta. Menimme kihloihin ja olimme rakastuneita. Ehkäpä mielenkiintoni poikia kohtaan oli tässä vaiheessa tauolla tai ainakin vähäisempää.

Tuli häät. Kaikki piti nyt olla hyvin, mutta pian huomasin, ettei kaikki ollutkaan niin auvoista. Ensimmäinen lapsi oli tulossa ja vaimollani aamuinen pahoinvointi oli vaikeaa. Tämä ei tietenkään auttanut asiaa. Avioliittoomme alkoi pian rakoilemaan. Toinenkin lapsi syntyi vähän yli vuoden kuluttua ensimmäisestä. Riitelimme lähes päivittäin. Kiinnostukseni miehiä kohtaan kasvoi taas ja se johti suhteeseen toisen aviomiehen kanssa. Tämä suhde pysyi salassa, mutta vaimoni oli saanut toista kautta tietää, että olin homo. Tämän jälkeen sainkin yleensä riidellessämme kuulla, että olen homo. Seitsemän riitaisan avioliittovuoden jälkeen vaimoni lähti. Se oli kova isku, mutta oli varmaan paras ratkaisu siinä tilanteessa.

Nyt oli ovet avoinna homomaailmaan.

Elin kaksoiselämää. Olin uskovaisten joukossa uskovainen ja salasin toisen puolen elämästäni. Homojen kanssa ollessani salasin kristillisen taustani. Elämäni oli jatkuvaa näyttelemistä. Jouduin aina kieltämään jotain todellista elämästäni. Etsin toisia uskovaisia homoja ja löysinkin sellaisia. Oli todella hienoa löytää toisia samassa tilanteessa olevia miehiä ja keskustella heidän kanssaan ja jakaa kokemuksia samoin ajattelevien kanssa.

Useita vuosia avioeroni jälkeen eräs naisystäväni sai minut mukaansa Ryttylään Kansanlähetyksen keskukseen, jossa pastori Mikko Aalto oli järjestänyt keskustelutilaisuuden amerikkalaisen Frank Worthenin kanssa. Tämä herra kertoi olleensa kymmeniä vuosia homomaailmassa ja päässeensä  ”kuiville” Jeesuksen avulla. Uskoin tuohon ja niin meitä uskovia homoja alkoi kokoontua pieneen opintopiiriin keskustelemaan ja tutkimaan Worthenin alustuksia. Tästä kehittyi sitten Aslan ry, joka jatkoi homojen eheytystä. Olin alusta saakka mukana Aslanissa sen leireillä ja seminaareissa, sekä pienemmissä kokoontumisissa. Aslanissa meillä oli tavoitteena muuttua heteroiksi. Uskoin jossain vaiheessa, että minäkin muuttuisin heteroksi. Niin uskoivat melkein kaikki muutkin siellä mukana olleet. En muuttunut, enkä tiedä kenenkään toisenkaan muuttuneen.

 

Janne astuu elämääni.

Oli myöhäis syksyn lauantain iltapäivä. Olin ollut sateenkaarimessussa Tuomiokirkon kappelissa. Minulla ei ollut tapana käydä niissä kovinkaan usein, ehkä noin kerran pari vuodessa. Tällä kertaa olin ollut ystäväni Jaakon kanssa. Hän oli eläkkeellä oleva pappi. Tarkoituksemme oli lähteä messun jälkeen kotiini jatkamaan iltaa keskustelun merkeissä.

Olimme laskeutuneet portaat alas torin reunalle, kun huomasin näkövammaisen miehen jalkakäytävän  reunalla koittelemassa valkoisella kepillään katukiveyksen reunaa. Huomasin, että hän oli mahdollisesti avun tarpeessa. Menin hänen luokseen ja kysyin, voisinko auttaa häntä. Sain vastauksen, että mies etsii lähintä suojatietä. Kerroin, että suojatie löytyy sekä oikealta, että vasemmalta puolelta jonkin matkan päästä, mutta valintaan voisi vaikuttaa enemmän, mihin hän olisi menossa. Sokea kertoi menevänsä rautatieasemalle. Tarjouduin auttamaan häntä  ja sanoin, että voisimme saattaa hänet asemalle, koska olin sinne itsekin menossa ystäväni kanssa.

Niinpä lähdimme kolmisin kävelemään kohden asemaa. Matkalla keskustelimme ja sain tietää autettavamme nimen, Janne. Kyselin myös missä hän asui ja millä hän aikoi mennä kotiinsa.

Janne kertoi asuvansa Vantaalla, ja minä päättelin sen olevan Tikkurilassa, aivankuin Tikkurila olisi ainoa paikka Vantaalla. Utelin edelleen, millä kulkuneuvolla hän matkustaisi kotiinsa. Janne kertoi menevänsä joskus bussilla ja toisinaan junalla.

Matkalla asemalle Janne kyseli, olimmeko taksiaseman kohdalla, kun henkilöautoja oli pysäköitynä kadun varteen. Ihmettelin, mistä hän niin päätteli, kun ei voinut nähdä mitään, koska oli  oman kertomansa mukaan täysin sokea. Ihmeekseni hän kertoi, että  kuuli kaiusta, että siinä oli pysäköitynä henkilöautoja. En ollut kuullut koskaan tuollaisesta ominaisuudesta.

Kun tulimme aseman Kaivokadun puoleisille oville, Janne kertoi menevänsä asemaravintolaan juomaan lasillisen viiniä. Ajattelin, että hänellä oli kenties treffit jonkun kanssa siellä. Avasimme  oven ja toivotimme hyvää illan jatkoa. Olimme tehneet päivän hyvän työn Jaakon kanssa ja lähdimme kohti asuntoani. Eipä tullut mieleenkään, että joskus vielä Jannen kanssa tapaisimme.

Kului muutamia viikkoja. Päätin mennä käymään  kerran taas Malkuksessa, sateenkaariväen keskustelupiirissä. Edellisestä käynnistäni oli kulunut ties kuinka monta kuukautta. En ollut mitenkään vakiokävijä Malkuksessa, kävin siellä muutaman kerran vuodessa, joskus saattoi mennä vuosi, parikin, ilman käyntiä. Tuona iltana oli väkeä koolla ehkä noin 15-20, miehiä ja naisia, joku tuttukin, vaikka suurin osa tuntemattomia.

Istuin joukkoon ja huomasin, että uusi tuttavuuteni Tuomiokirkon portaiden luona tapaamani sokea mies, Janne oli myös paikalla. Ihmeekseni muistin vielä hänen nimensäkin. Ilta kului kuulumisten kertomisilla ja keskusteluilla. Välillä oli lyhyt tauko, jolloin saattoi jaloitella ja käydä vaikka WC:ssä. Huomasin tauon aikana, että Janne istui yksinään, ja menin juttelemaan hänen kanssaan. Kysyin vieläkö hän muistaa, että tapasimme muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kyllä hän muisti vielä, ja niin jatkoimme rupattelua tauon aikana. Minusta hän oli mielenkiintoinen keskustelukumppani ja niin rohkaistuin kysymään, voisimmeko tavata joskus ja jutella lisää.

Kysyin hänen puhelinnumeroaan ja lupasin soittaa, että voisimme tavata ja keskustella. Ilta jatkui ja sen päätyttyä ohjasin Jannen taksiin, jolla hän matkusti kotiinsa.

Muutamien päivien kuluttua soitin Jannelle ja sovimme tapaamisesta hänen kotonaan. Janne kertoi osoitteen ja sen millä bussilla pääsen hänen luokseen. Minua jännitti, ensiksikin osaanko mennä, löydänkö osoitteen ja toiseksi, miten osaan olla sokean ystävän luona. Voinko kysyä hänen vammastaan, onko se asia, josta ei voi puhua. Etten vain käyttäytyisi jotenkin typerästi ja loukkaavasti.

Molemmat pelkoni osoittautuivat aiheettomaksi. Osasin mennä oikealla bussilla ja jäädä oikealla pysäkillä pois, löysin helposti perille. En töppäillyt perilläkään, heti eteisessä tuntui, että olimme kuin vanhoja ystäviä. Ilta kului rattoisasti jutellessamme ja tutustuessamme toisiimme.

Oli Jannellakin ollut pelkonsa minun tuloni suhteen, hän kertoi myöhemmin. Olimmehan melko vieraita toisillemme, kun hän oli ensimmäistä kertaa kutsunut minut kotiinsa. Olisihan tulija voinut olla minkälainen roisto hyvänsä, ja Janne täysin sokea.

Keskustelimme alusta alkaen hyvin avoimesti. Janne kertoi äitinsä kuolleen muutamaa vuotta aikaisemmin, sairastettuaan usean vuoden ajan vaikeaa sairautta. Jannen isä oli toiminut vaimonsa omaishoitajana ja Jannekin oli saanut lapsuudenkodissaan asuessaan seurata äitinsä sairautta.

Janne kertoi myös, kuinka hän oli pitänyt yhteyttä vakavaa aivosairautta sairastaneeseen ystäväänsä Samiin ja käyneen useasti häntä tapaamassa Puolarmetsän sairaalassa Espoossa. Nyt Sami oli jo nukkunut pois.

Toinen Jannen ystävä oli Marja, kuulo- ja näkövammainen sekä lievästi kehitysvammainen Jannen koulukaveri, joka asui Ulvilassa. Janne piti Marjaan yhteyttä puhelimella ja lisäksi kävi häntä tapaamassa. Ei lienee ole aivan helppoa  mennä sokeana  Vantaan Havukoskelta ensin julkisilla Helsingin linja-autoasemalle, sieltä linja-autolla Poriin ja lopuksi taksilla Ulvilaan. Tätä Janne oli tehnyt monta kertaa vuosien varrella. Näillä  Jannen ystävillä ei  ollut liikaa ihmisiä, jotka olisivat heitä muistaneet.

Kun kuulin nuo kertomukset, mieleeni tuli voimakkaasti tunne: ”Tuota ihmistä, Jannea,  minä haluan auttaa.”   En siinä sen tarkemmin eritellyt, mitä tuo auttaminen olisi, se oli vain spontaani reaktio. Minulle ei tullut mieleenikään, että tuolla päätöksellä olisi monivuotisia seurauksia. Ilta päättyi ja palasin kotiini tyytyväisenä illan antiin. Päätimme pitää yhteyttä ja tavata uudestaan. Siitä alkoi ystävyys, joka on kestänyt 15 vuotta.

Pian soittelimme ja tapasimme uudelleen. Aloin autella Jannea arjen askareissa, kävin kaupoissa ostamassa  elintarvikkeita ja laitoin ruokaa hänelle. Janne oppi myös pian tulemaan omin avuin asunnolleni Alppilaan. Olimme molemmat mukana työelämässä, Janne Iiriksen työkeskuksessa  ja minä Fidan lähetystorilla osa-aikaisena myyjänä.

Tapaamisemme tiivistyi ja usein olimme yötä jommankumman kotona. Myös vapaa-aikaamme aloimme viettää enemmän yhdessä ja ystävyytemme vahvistui.

Keskustelimme joskus yhdessä asumisesta, mutta tulimme siihen tulokseen, että on parempi, että kummallakin on oma asunto. Jos sattuisi tulemaan ryppy rakkauteen, voisi kumpikin mennä omaan kotiinsa, ja olisi ehkä hyvä muutenkin, että voisi joskus pitää taukoa ja rauhoittua omassa kodissaan.

Meillä oli yhteisiä harrastuksia mm. ulkoilu ja käynti hengellisissä tilaisuuksissa. Aloin  myös Jannen oppaaksi. Jonkun ajan kuluttua saimme tietää, että voisin alkaa Jannen henkilökohtaiseksi avustajaksi ja saisin siitä pientä palkkaakin Vantaan kaupungilta. Niinpä teimme anomuksen vammaispalveluun ja sain ”pestin” avustajaksi muutaman viikkotunnin verran. Eihän ne tunnit riittäneet, mutta enhän ollut tullut rahan takia Jannea avustamaan, auttaisin häntä, vaikka siitä pitäisi vähän maksaakin.

Jannella oli monivuotisena harrastuksena laulaa näkövammaisten kuorossa, Kontrapunktissa. Koska minulla oli aikaa, vein Jannea myös kuoron harjoituksiin ja esiintymisiin. Kerran jossakin tilaisuudessa eräs kuorolainen kysyi,  haluaisinko tulla mukaan kuoroon, koska olin mukana Jannen avustajana. No, minähän pyrin mukaan kuoroon, ja pääsinkin. Nyt olimme molemmat kuorolaisia ja tutustuin lähemmin myös toisiin kuorolaisiin. Tästä alkoi tuttavuuteni kasvaa näkövammaisten hienossa joukossa. Toimin kuorossa myös yleisavustajana, koska melkein kaikki kuorolaiset johtajaa lukuunottamatta olivat täysin sokeita.

Jannen kautta tutustuin myös Vantaan seurakuntien näkövammaistyöhön, jossa olen ollut mukana yli kymmenen vuotta. Monet retket ja leirit olemme yhdessä käyneet ja lisää näkövammaisia on tullut tutuiksi. Olen sielläkin ollut mukana oppaana ja suorittamassa ohjelmaa leireillä. Tunnen tämän lähellä sydäntäni olevaksi työksi, auttaa avun tarpeessa olevia.

Tunnettuamme toisemme noin puolitoista vuotta, sanoin kerran leikillään Jannelle:”Mitä jos muuttaisimme yhteen asumaan?” Tämä oli tarkoitettu vain huulenheitoksi, koska olimme monta kertaa todenneet ettemme muuta yhteen asumaan. Janne lähti leikkiin mukaan ja sanoi:”Muutetaan vaan.” Näin jatkoimme leikinlaskua ja kysyin, mihinkä muuttaisimme. En ollut valmis muuttamaan

Havukoskelle ”korpeen”. Janne taas ei halunnut muuttaa Helsinkiin, koska siellä oli vammaispalvelun taksin käyttö huonompaa kuin Vantaalla. No kompromissiksi tarjosin Tikkurilaa, sieltä pääsisi nopeasti Helsinkiin ja junia kulkisi tiheään. Sitten rupesimmekin puhumaan, että mitä jos todella muuttaisimme yhteen asumaan. Kehittelimme suunnitelmaa ja pian oli Jannen asunto myynnissä. Oletimme sen olevan pitkä prosessi, ainakin puoli vuotta kestäisi kaupitella. Toisin kävi, asunto meni kaupaksi ensimmäisellä näytöllä, vieläpä pyyntöä korkeampaan hintaa. Eipä muuta kuin etsiä  uutta asuntoa. Tutkimme lehdestä Tikkurilan aluetta, mutta sopivaa ei alkanut löytyä. Aikakin kului ja muuttopäivä läheni, mutta  asuntoa ei ollut löytynyt. Päätimme alkaa katselemaan Myyrmäen suunnalta. Muutamia kohteita oli tarjolla, mutta ei mieleistämme. Jälleen kerran olimme kierroksella ja menimme lähellä Myyrmäen keskustaa olevaan kaksioon tutustumaan. Tämä on meidän etsimämme asunto, tuli kummallekin ajatuksiin. Teimme tarjouksen vähän tingittyämme hinnasta. Seuraavana päivänä välittäjä soitti ja kertoi, että tarjouksemme oli hyväksytty. Koska olimme käyttäneet aikaa uuden asunnon etsimiseen niin kauan, emmekä päässeet muuttamaan uuteen aivan pian, piti Jannen muuttaa minun luokseni vähäksi aikaa asumaan.

Olemme asuneet Myyrmäessä kohta 13 vuotta. Tämä on keskeinen paikka. Juna- ja bussiasema ovat kolmen minuutin matkan päässä. Samassa ryppäässä on myös terveyskeskus, kirjasto, apteekki ja kauppakeskus lukuisine palveluineen. Viihdymme hyvin rauhallisessa talossa, jossa olemme tutustuneet moniin talon asukkaisiin. Toiveena meillä on, että saisimme viettää vielä monta vuotta yhdessä ihanaa  elämää. Elämäni Jannen kanssa on ollut elämäni parasta aikaa. Millaista yksinäistä olisikaan elämäni ilman maailman ihaninta ihmistä.

 Kun muutimme yhteen asumaan Jannen kanssa, katkesivat yhteytemme veljeeni Juhaniin. Vaikka asumme suhteellisen lähellä, hän ei ole pyynnöistäni huolimatta tullut kertaakaan meille käymään.

Veljeni on myös helluntailainen.

Nyt olen onnellinen ja tasapainoinen. Tiedän kelpaavani tälläisenä. On helpottavaa, kun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä, eikä yrittää muuttua jollakin tavoin toiseksi, kuin mitä on. On hienoa elää parisuhteessa ihmisen kanssa, joka rakastaa minua tälläisenä ja rakastaa häntä koko sydämestäni. 

 Pentti Ahonen

Homofobiaa?

Viime sunnuntaina vietettiin kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää. ABBI-yhteisön (Ambassadors and Bridge Builders International) perustaja Anthony Venn-Brown julkaisi päivän aiheeseen liittyvän kirjoituksen.

(Suosittelemme tutustumaan australialaisen ABBI-yhteisön työhön, mikäli englanti sujuu. Yhteisön tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja hyväksyntää, voimaannuttaa sateenkaari-ihmisiä ja rakentaa siltoja uskonnollisiin organisaatioihin ja johtajiin. ABBI tähtää siihen, että tietämättömyys ja väärä tieto seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä ei enää aiheuttaisi turhaa kärsimystä.)

Kirjoitus oli meistä hyvä, ja haluaisimme jakaa sen sisällön kanssanne, rakkaat lukijat. Anthonyn kuvan jälkeen seuraa varsin vapaamuotoinen selostus hänen viestistään.

Pohdimme usein muissa ihmisissä olevaa homofobiaa. Kuvittelemme, että vain heterot ovat homofobisia. Silti moni meistäkin on kärsinyt vuosien ajan sisäisestä homofobiasta. Edes kaapista tulo ei automaattisesti korjaa vaurioita, joita negatiivisten asenteiden sisäistäminen on aiheuttanut. Joskus sisäistetty homofobia tuhoaa mielenterveytemme ja ihmissuhteemme.

Jos elät tällaisessa tilanteessa, haluaisin kertoa, että SINÄ OLET OK, ja että itsestään välittäminen on terveellisempää kuin itsensä inhoaminen.

Jos joku ajattelee, että sateenkaari-ihmisillä on nykyään kaikki hyvin, hän elää kuplassa. Monille sateenkaari-ihmisille maailma ei tarjoa turvallista tilaa. Tähän vaikuttavat neljä tekijää.

Ensimmäinen tekijä on maantiede. Joissakin maapallon kolkissa sateenkaari-ihmiset joutuvat pelkäämään kuolemaa tai vankilaa. Jopa joissakin Sydneyn lähiöissä tai Australian maaseudulla käsi kädessä käveleminen on uhkarohkeaa ja voi johtaa solvauksiin tai väkivaltaan.

Toinen tekijä on kulttuuriympäristö. Joissakin kulttuureissa homous ei ole edes vaihtoehto. Se on tabu. Kaapista tuleminen merkitsee oman kulttuurin hylkäämistä.

Kolmas tekijä on perhetilanne. On perheitä joissa lasten oletetaan olevan "normaaleja", ja normaalista poikkeamista pidetään petoksen kaltaisena asiana.

Neljäntenä tekijänä on uskonto. Uskonnosta voi rakentua valtava este omana itsenä olemisen tielle. Uskontojen piiristä on tullut vastustusta ja vihaa joka ikinen kerta, kun on otettu askelia sateenkaari-ihmisten tasa-arvon suuntaan ja pyritty lopettamaan syrjintä. 

Jotkut joutuvat elämään kaikkien neljän tekijän vaikutuksen alaisena.

Samalla kun maailma on muuttunut paremmaksi paikaksi monille sateenkaari-ihmisille, tasa-arvoon ja hyväksyntään liittyvät saavutukset voivat olla vaakalaudalla. Australiassa Safe Schools -ohjelma on kohdannut vastustusta, USA:ssa on ollut poliittista kuohuntaa liittyen lakiin transihmisten oikeudesta sukupuoli-identiteettinsä mukaisiin wc-tiloihin. (Suomessa vastustetaan tällä hetkellä erityisesti sukupuolen moninaisuuden huomioimista kouluopetuksessa sekä vanhentuneen translain uudistusta.)

On helppoa nähdä vihollinen ihmisissä, organisaatioissa, poliitikoissa ja uskonnoissa. Kuitenkin se varsinainen homofobiaa ja transfobiaa lietsova vihollinen on tietämättämyys. Kun keskitämme voimamme tietämättömyyden hälventämiseen, emme hyökkäilyyn em. tahoja kohtaan, saamme aikaan muutosta.

Paljon on vielä työtä tehtävänä.

Kiitämme Anthonya hienosta kirjoituksesta! Muistutamme myös, että linja, joka tähtää tietämättömyyden hälventämiseen hyökkäilyn sijaan, ei tarkoita, etteikö meillä olisi oikeus tuntea vihaa ja raivoa ihmisiä, organisaatioita ja muita tahoja kohtaan, jotka ovat satuttaneet meitä, ja kenties jatkavat edelleen satuttamistaan. Tällaiset tunteet ovat usein välttämättömiä, kun käsittelemme menneisyyttämme ja vapaudumme vaikkapa homo- ja transfobiasta, jota meille on syötetty. 

Sateenkaari-ihmisen kohtaaminen seurakunnassa, osa 3

200 vastausta keränneen, seurakuntien työntekijöille ja toimijoille suunnatun kyselymme tuloksia olemme jo ehtineet raportoida kerran ja toisenkin.

Tällä kolmannella kerralla keskitymme kysymykseen, kuinka yhteisöjä voisi muuttaa sellaisiksi, että sateenkaari-ihmisetkin voisivat kokea ne omikseen ja uskaltaisivat osallistua toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä.

Alkuun kuitenkin tuttu TRIGGERIVAROITUS! Jos olet sateenkaari-ihminen ja herkillä uskonnollisiin yhteisöihin liittyvien kysymysten kanssa, teksti voi aktivoida traumoja. Älä lue eteenpäin.

Mutta takaisin kysymykseen yhteisöjen muuttamisesta. Kokevatko työntekijät ja toimijat tarvetta yhteisöjensä muuttamiseen? Kaikkiaan 40 vastaajaa oli sitä mieltä, että heidän yhteisöään ei tarvitse muuttaa. Yli puolet heistä kuului ryhmään, jonka tulkitsimme suhtautuvan lähtökohdiltaan kielteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

(Osa vastauksista oli liian pelkistettyjä, jotta niitä olisi voinut lukea mihinkään ryhmään.)

Suurimmassa vastaajaryhmässä eli myönteisesti suhtautuvien ryhmässä vain 6 vastaajaa ei kokenut tarvetta yhteisönsä muuttamiseen. Heistä neljä kuvasi yhteisöään vastausvaihtoehdollamme "Yhteisömme toivottaa tervetulleiksi kaikki ihmiset, ja he voivat olla avoimesti sellaisia kuin ovat." Kaksi kuvasi yhteisöään tällä vaihtoehdolla: "Kaikki ihmiset ovat tasavertaisia Jumalan edessä, myös sateenkaari-ihmiset." Yksi heistä lisäsi vielä tämän kommentin: "Kerron vielä, että seurakuntamme on alueella, jossa ei ehkä  perinteisesti odottaisi näin avointa suhtautumista. Toki varmasti seurakunnan ja seurakuntalaisten sisällä on moniäänisyyttä varmasti, mutta suurimmaksi osaksi ja erityisesti nuorisotyössä seurakunta näyttäytyy mielestäni hyväksyvänä yhteisönä."

Muutoksen välineet

Jos ja kun muutosta toivotaan, minkälaiset välineet olisivat parhaita? Tässä vähän tilastoa eli vastaukset kysymykseemme "Millä tavoilla yhteisöäsi voisi muuttaa sellaiseksi, että sateenkaari-ihmiset voisivat kokea sen omakseen ja uskaltaisivat osallistua toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä?"

Yhteisöäni ei tarvitse muuttaa. (40)

Koulutuksia sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (67)

Keskustelutilaisuuksia ja seminaareja liittyen sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksiin ja kohtaamiseen (45)

Kirjallista koulutusmateriaalia sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (27)

Nettikursseja sateenkaari-ihmisten erityiskysymyksistä ja kohtaamisesta (12)

Sateenkaari-ihmisten tarinoiden kuuleminen kokemuspuhujien, videoiden, taiteen yms. keinoin (64)

Työryhmä, jossa olisi mukana myös sateenkaari-ihmisiä (27)

Aktiivisempaa tiedotusta, että kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat (76)

Sateenkaari-ihmisille suunnattuja tilaisuuksia (esim. sateenkaarimessut, illanvietot, vertaisryhmät, parisuhdeleirit) (35)

Käytännön ohjeistusta mm. saunavuorojen, majoitusten ja wc-tilojen järjestämiseen (37)

Sielunhoitoa tai muita kahdenkeskisiä luottamuksellisia keskusteluita työntekijöille/toimijoille (32)

Yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa muiden uskonnollisten yhteisöjen ja/tai seurakuntien kanssa (32)

Yhteistyötä Setan ja sen jäsenjärjestöjen kanssa (51)

Jotain muuta, mitä? (33)

Yhteenvetona: kaikkein eniten toivottiin aktiivisempaa tiedotusta, että kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Toiseksi eniten kaivattiin koulutuksia. Kolmannella sijalla oli sateenkaari-ihmisten tarinoiden kuuleminen. Neljännelle sijalle ylsi yhteistyö Setan ja sen jäsenjärjestöjen kanssa. 

Omia ehdotuksia muutoksen välineistä

Mielenkiinnolla luimme vastaajien omia ehdotuksia yhteisöjensä muuttamisen välineistä. 

Joissakin kielteiseen ryhmään kuuluvissa vastauksissa toivottiin mm. sellaista, että Setan kanssa ei tehtäisi yhteistyötä, pitäydyttäisiin tiukemmin Raamattuun, tuettaisiin sateenkaari-ihmisiä luopumaan synnistään ym. Ongelma nähtiin ennemmin yhteiskunnassa kuin uskonyhteisössä.

"Ongelma ei ole yhteisö, vaan sateenkaari-ihmisten parissa (lähinnä) poliittisista syistä syrjityt vakaumukset, kuten detransitioitunut ihminen, selibaatissa kilvoitteleva homo jne. Näihin vähemmistöjen vähemmistöihin kohdistuu eniten painostusta, koska he toimivat nykyistä implisiittistä normaalia vastaan. Kysymykset eivät nouse kristillisestä uskosta, vaan on tuotu kirkkoon sen ulkopuolelta. Yhteiskunta voi ehkä tervehtyä vuosikymmenten päästä." (Suomen ev.lut. kirkko)

Tähän haluamme heittää pienen välikommentin. Ensinnäkin, syrjintää tapahtuu varmasti erilaisissa ihmisten muodostamissa ryhmissä, myös sateenkaari-ihmisten muodostamissa. Sen ehkäisemiseksi täytyy tehdä töitä. Pitää kuitenkin muistuttaa, että Seta järjestönä pyrkii syrjinnän ehkäisyyn. Olemme käyneet lukuisia keskusteluita Setan ja sen jäsenjärjestöjen työntekijöiden kanssa aiheesta, jota em. vastauksessa tuotiin esille. Vaikka järjestö ei ohjaa ketään selibaattiin (se ei muutenkaan pyri ohjailemaan ihmisten seksuaalista käyttäytymistä, ellei käytös riko lakia), selibaatissa elävää homoa pyritään tukemaan hänen omista lähtökohdistaan. Detransitiota pohtiva tai sen läpikäynyt ihminen kohdataan turvallisesti, kunnioittavasti ja ammattitaidolla esim. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen palveluissa ja Sinuiksi-palvelussa. Apua ja tukea kannattaa hakea ja on saatavilla myös näille vähemmistön vähemmistöihin kuuluville!

Siirrytään nyt niihin muutosehdotuksiin, haasteisiin ja huomioihin, jotka tulivat myönteisesti suhtautuvien tai ristiriitaa kokevien ryhmästä. Annetaan ensin ev.lut. kirkon piiristä tulleille vastaajille ääni.

Kuvassa Lucas Cranach vanhemman maalaus Martti Lutherista.

Useissa vastauksissa kaivattiin selkeämpää johtajuutta. 

"Ongelma on se, että he ketkä tarvitsisivat koulutusta eniten, eivät tule paikalle. Kirkollista ohjausta ylempää (kirkolliskokous, piispat) ihmisten tasavertaisuudesta." 

"Johtavaa otetta esimieheltä (niin, että esim. mahdollinen koulutus olisi pakollinen työtehtävä)" 

"Kirkkoherran toiminnalla on suuri merkitys sen suhteen ketä hän kuuntelee, ketä tukee ja millaisia puheita ja asenteita hyväksyy tai ei hyväksy." 

Kirkkoherrojen rooli tuli useissa ev.lut. kirkon vastauksissa esille. Joskus tilanne vaikutti huolestuttavalta:

"Työyhteisöni on aiheen tiimoilta erittäin kahtia jakautunut. Kirkkoherra tuomitsee jyrkästi hänen kanssaan erimieliset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvään keskusteluun kuuluu vahvasti pelko. Ne, jotka ovat kirkkoherran kanssa samaa mieltä, uskaltavat sanoa mielipiteensä, meidän muiden on pidettävä mölyt mahassamme."

Jos tilanne työyhteisössäsi on tämä, ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun tai luottamusmieheen! Jos he eivät ota hommaa tosissaan, ole yhteydessä oman alueesi aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueeseen! (Numerot löytyvät esim. täältä.) Pelon ilmapiirissä ei pitäisi kenenkään joutua tekemään töitä.

Avioliittokysymys koettiin kuormittavana.

"Kirkossa vihkiminen on toistaiseksi rajattu naisen ja miehen väliselle liitolle. Tämä on asia, joka koko kirkossa pitäisi ratkaista, ei vain paikallisin päätöksin. Asia ei johdu paikallisseurakunnan tahdosta (ainakaan täysin) vaan on isomman emoseurakunnan linjaus, mutta ei ole ollut rohkeutta vielä sitä haastaa."

Kaivattiin myös ymmärryksen lisäämistä, kommunikaatiota sekä yleistä valistusta.

"Avointa juttelua omista toiveista, ajatuksista ja ennakko-odotuksista." 

"Teologisia keskusteluiltoja, jotka rakentaisivat ymmärrystä eri tavoin ajattelevien välille." 

"Seurakuntalaisille jotain valistusta. Suurimmat haasteet tilanteissa jotka ovat työntekijän ulottumattomissa."

Osa vastaajista oli sitä mieltä, että yhteisöä on vaikeaa tai mahdotonta muuttaa paitsi ajan ja ns. luonnollisen poistuman kautta. 

"En vieläkään tiedä sellaista hokkuspokkusta, jolla saataisiin muutettua asenteita ja uskomuksia, ellei ihminen ole halukas edes kuuntelemaan. Ehkä vain rukoilemalla, että Jumala rakastaisi nekin ihmiset joskus ehjiksi, jotka eivät pysty muita hyväksymään." 

Seuraavaksi muiden yhteisöjen pariin.

Kuva Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkosta Espoon Tapiolasta

Ortodoksisesta kirkosta tuli tämänsuuntaisia toiveita:

"Etenkin nuorten leireillä enemmän rohkeaa ja positiivista puhetta ja opetusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, sekä esim. leirien lomakkeisiin ehdottomasti kohta, jossa kysytään preferenssi mm. majoituksen ja saunavuorojen suhteen." 

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hiljainen hyväksyntä ei riitä. On otettava toimia jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat tuntevat olonsa turvalliseksi ja tervetulleiksi sekä seurakuntien työyhteisöihin että seurakuntien jäseneksi ja nuorten toiminnassa on otettava suuria askeleita parempaan suuntaan välittömästi." 

Vapaiden suuntien edustajilta tuli tällaisia kommentteja:

"Varmaan lisää avoimuutta, ulospäin suuntautumista, jotta kohdattaisiin ihmisiä enemmän. Varsinkin heitä, jotka eivät itse uskalla hakeutua seurakuntaan." (Suomen Vapaakirkko)

"Näkisin niin, että seksuaalivähemmistöihin liittyvä matka on seurakunnissa on pitkä ja tarpeellinen. Toivoisin kuitenkin muistettavan, että ilman teologista lähestymistä seurakunnat eivät muutu (ainakaan ne seurakunnat jotka pitävät teologiaa arvossa). Teologisesti homoutta on mahdotonta valkopestä Raamatun puitteissa (joidenkin yrityksistä huolimatta ei tule menemään valtaosalle teologeista ikinä läpi). Asia pitäisi saada tuotua enemmän armon ja epätäydellisyyden hyväksynnän kautta. Seta-tyyppinen pride-linja tulee ajamaan Raamattu-uskolliset kristityt entistä enemmän yhteen ja sateenkaarivähemmistöt omiin yhteisöihinsä. Näin se ei ole välttämättä pakko mennä." (jokin helluntaiseurakunta)

Jossakin buddhalaisessa yhteisössä oli pohdittu profiloitumista homomyönteiseksi:

"Toiminnassa on ollut aikojen saatossa mukana seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Asia on ehkä jotenkin tiedetty, mutta asiasta ei ole ollut puhetta. Joskus on yleisellä tasolla sanottu, että transihminen voi hyvin olla buddhalainen, tai että suuntautumisella ei ole merkitystä. Asia ei ole ollut kummemmin esillä. Kahdenkeskisessä ohjauskeskustelussa on kerrottu, että olemme homomyönteinen ryhmä. Pohdimme sitten, voisiko sellaiseksi profiloitua. Tuumasin itse, että riittää varmaankin jos on ihmismyönteinen." 

Vuorovaikutuksen ongelmia

Jotkut seurakuntien työntekijät ja toimijat kokivat vuorovaikutuksen sateenkaari-ihmisten kanssa ajoittain ongelmalliseksi.

Muutama vastaaja kertoi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan käyttäytyneen tavalla, jonka voi laskea seksuaaliseksi häirinnäksi. Yhdessä vastauksessa viitattiin jopa raiskaukseen.

Seksuaalinen häirintä ei ole mikään sateenkaari-ihmisyyteen liittyvä piirre, jota täytyy ymmärtää ja sietää. Sateenkaari-ihmisiä koskevat ihan samanlaiset käyttäytymissäännöt kuin muitakin ihmisiä. Kerrataan vielä. Seksuaalista häirintää ei pidä sietää!

Raiskaustapauksissa kehotamme olemaan yhteydessä poliisiin! 

Mutta takaisin vastauksiin.

Jotkut vastaajista kokivat vaikeiksi sateenkaari-ihmisten ennakkoluulot uskovia kohtaan.

"Koetan kohdata työssäni kaikki ihmiset saman arvoisina riippumatta siitä, millaisia he ovat. Mielestäni olen siinä onnistunutkin. Koska olen kirkon työntekijä, koen kuitenkin usein, että sateenkaari-ihmiset eivät luota/ usko siihen, että hyväksyn heidät. Koen toisinaan heidän puoleltaan ennakkoluuloja, ja näiden hälventäminen on joskus haasteellista, koska kirkko on ikään kuin "painolastina" ympärilläni." (Suomen ev.lut. kirkko)

"Niin kauan menee kivasti, kun ei tule ilmi mun katolisuus - olen harras katolinen ja pyrin hyvään, olen ihminen, en useinkaan onnistu ajatuksissani, sanoissani, teoissani. Sitten kun tämä tulee ilmi, jutut yleensä hiljenee, siis silloin kun on kyse ihmisistä, jotka ei tunne mua yhtään. Koen ihan täysin ja kokonaan, että me ollaan kaikki tasavertaisia Jumalan edessä." (Katolinen kirkko Suomessa)

Jotkut kokivat erilaisista näkemyksistä keskustelun vaikeaksi.

"Koen tulleeni usein lytätyksi sateeenkaari-ihmisten taholta, koska uskon perinteiseen avioliittokäsitykseen. En koe tuovani näkemystäni esille kovin aktiivisesti, mutta keskustelun alettua ei ole enää tilaa järkevälle keskustelulle vaan voimakkaat tunteet ottavat usein vallan. Yhtäkkiä huomaan olevani haukuttu ja lytätty ihminen - sen vuoksi, että minulta on kysytty mielipidettäni ja perusteluita. Pyrin ne mielestäni vielä kauniisti tuomaan esille." (jokin helluntaiseurakunta)

Eräs helluntaiseurakuntien piiristä tuleva vastaaja esitti kuitenkin myös vision yhteisestä maaperästä, viholliskuvan sijaan:

"Melko konservatiiviseen yhteisöön kuuluvana ymmärrettävästi kohtaan helposti ennakkoasenteita sateenkaari-ihmisten taholta. Tämä näyttäytyy helposti jopa vihamielisyytenä, eikä dialogia pääse syntymään. Ei-valtionkirkkoon kuuluvan vähemmistöyhteisön jäsenenä minulla ja sateenkaari-ihmisillä, joita joskus myös seksuaalivähemmistöiksi kutsutaan, voisi kuitenkin olla myös yhteistä maaperää ja kokemuspohjaa, josta lähteä liikkeelle."

Lopuksi

Meiltä kysellään aina välillä neuvoja liittyen uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden toimintaan. Tilanne on yleensä sellainen, että sateenkaari-ihminen kaipaa kovasti uskonyhteisöä, mutta ei tiedä uskaltaako jonkin yhteisön toimintaan mennä mukaan. Ihminen voi olla kovin arka lähestymään yhteisöjä näiden kysymysten kanssa. Torjutuksi, tuomituksi tai jotenkin kiusallisesti siedetyksi tulemisen riski on usein liian suuri. 

Yritämme itse kartoittaa turvallisia yhteisöjä. Tai yhteisöjä, joissa on turvallisia sopukoita sateenkaari-ihmisille. Työtä turvallisuuden eteen on kuitenkin vielä tehtävä paljon, kuten tämänkin kyselyn vastauksista kävi ilmi. 

Mutta jotta meillä olisi antaa suosituksia ja jotta turvallista tilaa raivattaisiin entistä enemmän eri yhteisöjen sisälle, ilmianna oma turvallinen yhteisösi! Kerro millä tavalla se on turvallinen ja kuinka sen toimintaan voi osallistua! Ilmiannot voi tehdä vaikkapa tämän tekstin kommenttikenttään tai meille sähköpostitse: info@voimavaraksi.fi 

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! 

Sateenkaari-ihmisen kohtaaminen seurakunnassa, osa 2

Esittelimme seurakuntien työntekijöille ja vapaaehtoisille suunnatun kyselymme tuloksia helmikuun lopun blogitekstissä. 

Lupasimme seuraavaksi pureutua mm. omin sanoin kerrottuihin vastauksiin kohtaamisten vaikeuksista, vaikeista tilanteista sekä niistä tilanteista, joissa kaikki on mennyt hienosti.

Kuten edellisessäkin esittelyssä, myös tässä on syytä kirjoittaa TRIGGERIVAROITUS! Jos olet sateenkaari-ihminen ja herkillä uskonnollisiin yhteisöihin liittyvien kysymysten kanssa, teksti voi aktivoida traumoja. Älä lue eteenpäin.

Ihan ensiksi täytyy tunnustaa, että vastausten lukeminen on ollut vähän raskasta. Ei siksi, että niitä tuli 200 kappaletta, vaan monien vastausten sisällön takia. 

Jos vastaajat jaottelisi ryhmiin sen perusteella, kuinka he lähtökohtaisesti suhtautuvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, voisi karkeasti erottaa kolme pääryhmää: kielteisesti suhtautuvat, ristiriitaa kokevat ja myönteisesti suhtautuvat. Ryhmien sisällä on tietenkin myös aste-eroja. Osa vastauksista oli niin pelkistettyjä, ettemme voineet olla ihan varmoja mihin ryhmään ne sijoitettaisiin. 

Pieni osa vastaajista kuului itse seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. 

Pari vastaajaa kertoi ns. eheytyneensä. 

Ehdottomasti eniten vastauksia sijoittui ryhmään, jossa suhtauduttiin sateenkaari-ihmisiin myönteisesti. Hienoa!

Kielteisesti suhtautuvat

Kielteisesti suhtautuvien vastauksissa nousee esille sellaisia teemoja kuin synti, Raamatun sanan noudattaminen, rikkinäisyys, itsekkyys, toive ettei sateenkaari-ihminen toisi itseään julki tai että hän "eheytyisi".

Vaikka vastaajista pari kertoi itse "eheytyneensä" ja olevansa onnellinen cisheteroidentiteetissään, tiedämme käytännön kokemuksesta ja tutkimuksista, kuinka vahingollisia nämä muutospyrkimykset voivat monille olla. Seuraava kommentti herättää suurta huolta:

"Trans/homo-identiteetti kumpuaa ihmisen rikkinäisestä psyykkeestä varhaisvuosilta, Jumala ei pakota ihmistä ja rakastaa silti vaikka hän olisi rikki eikä kykenisi toimimaan raamatun mukaan. Fokuksemme saada hänet rakastumaan Jumalaan niin paljon että olisi valmis antamaan henkensäkin rakkauden tähden. Siinä jää omat tunteet ja itsensä ympärillä pyöriminen toiseksi kun rakastaa vaan niin paljon Jeesusta ettei muulla ole väliä." (ei kertonut yhteisöään)

Kielteisesti suhtautuvia vastaajia tuli Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, vapaista kristillisistä suunnista (kuten helluntaiseurakunnat, Suomen Vapaakirkko, Liekki, Pelastusarmeija) ja jostakin islamilaisesta seurakunnasta. Osa ei kertonut yhteisöään. 

Nykyisessä kriittisessä maailmantilanteessa emme sukella kielteiseen ryhmään kuuluviin vastauksiin tämän syvällisemmin. Muutenkin olemme sitä mieltä, että jos ihminen latelee raamatunlauseita, ei keskustele eikä kuuntele ja tietää toisen elämästä kaiken paremmin kuin asianomainen itse, ei kauheasti kannata uhrata energiaa keskusteluun. Rakentavalla ja kunnioittavalla keskustelulla on tietyt pelisäännöt, joita KAIKKIEN keskustelun osapuolten on noudatettava. Erilaisia pelisääntöjä voi käydä kertailemassa vaikkapa Sitran sivuilla tai ev.lut. kirkon diakoniatyön sivuilla.

Ristiriitaa kokevat  

Osa vastaajista ilmaisi kokevansa ristiriitaa sen välillä, että ei tahdo syrjiä ketään, mutta haluaa pitää kiinni Jumalan käskyistä. Vaikka raamatuntulkinta oli ns. perinteinen, yleinen empatia ja ihmisten kunnioittava kohtaaminen oli silti läsnä. Ymmärrettiin, että Raamatulla päähän lyöminen ei ole hyvä asia. Tähän ryhmään voi lukea myös ne, jotka ovat vähän hämmentyneitä ja epävarmoja aihepiirin suhteen.

Näin ristiriitaa kokevat kuvasivat suhdettaan sateenkaari-ihmisiin ja kohtaamisen ongelmia:

"Tunnen erään homopariskunnan, jotka ovat kristittyjä. Omaan Raamatun tulkintaani sellainen ei ole mahdollista, mutta olemme hyvinkin avoimesti keskustelleet siitä, kuinka he uskovat ja kuinka itse uskon. On erittäin hienoa kokea yhteyttä ja ystävyyttä heidän kanssaan, vaikka tulkitsemmekin Raamattua tältä osin eri tavalla. On upeaa huomata, että voi rohkeasti, mutta loukkaamatta kertoa mihin uskoo ja kuunnella, mihin toiset uskoo ilman tuomitsemista tai loukkaantumista." (jokin helluntaiseurakunta)

"Haluaisin hyväksyä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, mutta en uskalla, koska muut eivät hyväksy sitä." (DKM Suomi)

"En ole varma, mikä on kristinuskon kanta sateenkaareviin asioihin." (Suomen ev. lut. kirkko)

"En aina tiedä, onko hyvä puhua Raamatun sanaa silloin, kun se suoraan puhuu esim. kuten kirje roomalaisille. Tulee paha ristiriita. En voi muuttaa Jumalan sanaa, en halua tuomita lähimmäistäni. Miten sanoa, että molemmat toteutuu, Sanan oikea muoto ja kuitenkin jättää tuomion sana pois???" (jokin helluntaiseurakunta)

"On ollut vaikea olla itse sitä mieltä, että sateenkaaripari on ok, mutta kuitenkaan seurakunnassani sitä ei hyväksytä. Olen itse oppinut hyväksymään asian koska minulle läheinen ihminen on sateenkaarisuhteessa. En myöskään halua opettaa lapsilleni että sateenkaatisuhde on väärin, vaikka seurakunnan mielipide olisikin se. Tässä koen myös ristiriitaa." (jokin helluntaiseurakunta)

Ev.lut. kirkon työntekijöissä saattoi myös aiheuttaa ristiriitaisia tunteita se, että vastaaja koki itse olevansa kirkossa ahtaalla ns. perinteisten ajatustensa kanssa, kuten esimerkiksi tässä:

"Kun esirukouksesta samaa sukupuolta olevien pariskuntien kanssa käytiin keskustelua muutama vuosi sitten, kävimme sähköpostivaihtoa asiasta kirkkoherran kanssa. Kun kerroin, etten tällaista rukoushetkeä voi olla järjestämässä, totesi kirkkoherra, että "täytyypä ottaa asia seuraavassa virantäytössä esiin""

Moni ev. lut. kirkossa oli omista näkemyksistään huolimatta kuitenkin joustava ja yritti tehdä seurakunnasta helpommin lähestyttävän myös sateenkaari-ihmisille.

"Vaikken pidä jumalanpalveluksessa sanontaa "veljet ja sisaret" ongelmallisena, olen pyrkinyt tekemään tilanteesta mahdollisesti paikalla olevalle sateenkaari-ihmiselle "vaivattomamman" ja käyttänyt enenevässä määrin sanontaa hyvät/rakkaat ystävät."

Tästä ryhmästä löytyi jopa kannatusta samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä kohtaan.

"Olen työssäni kohdannut  aika paljon seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. On ollut hienoa oppia ymmärtämään seksuaalisuuden moninaisuutta. Toivon että pian aika on kypsä sille että kirkolliskokous ottaa myönteisen kannan homo-ja lesboparien kirkolliseen vihkimiseen. Monet papit ovat siihen jo nyt valmiit kunhan lupa vaan saataisiin."

Myönteisesti suhtautuvat

Sateenkaari-ihmisiin myönteisesti suhtautuvia vastaajia tuli monesta yhteisöstä. Myönteinen suhtautuminen ei välttämättä ollut tullut ihmiselle "annettuna". Oma roolinsa oli ollut kohtaamisilla. Monet kertoivat ihan tavallisista arkipäivän asioista, joissa on mukana sateenkaari-ihmisiä, jotkut enemmän silmiä avaavista tapauksista. Tässä kommentteja näistä kohtaamisista.

"Suhtaudun heihin täysin samalla tavalla kuin keneen tahansa. En koe millään tavalla ongelmana sitä kuka ketäkin rakastaa. Pidän tärkeänä sitä, että kaikilla olisi joku rakas ihminen lähellään." (Suomen ev.lut. kirkko)

"Meillä on aktiivinuori, joka on välillä myös työssä meillä. Hänen erityisyytensä liittyy hänen sukupuoleensa. En ole aiemmin ollut kovinkaan paljon transihmisten kanssa tekemisissä, mutta häneen tutustuminen on auttanut minua ymmärtämään asioita. Hän kertoi omasta aloitteestaan minulle elämästään. Meillä oli äärimmäisen antoisa keskustelu ja sen myötä voisin sanoa ystävyydenkin syntyneen. (Suomen ev.lut. kirkko)

"Työssäni nuorten kanssa ei ole harvinaista, että nuori joka hahmottaa kuvaansa omasta seksuaali- tai sukupuoli-identiteetistä haluaa keskustella sen vaikutuksesta esim. omaan uskoon ja yhteyteen Jumalan kanssa. Näissä herkissä tilanteissa tärkeimpänä asiana on ollut nuorelle varmistaminen, ettei mikään voi estää henkilökohtaista suhdetta Jumalan kanssa ja että usko ja oma seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti eivät sulje toisiaan ulos. Usko ei myöskään ole riippuvainen siitä, että hän joutuisi muuttamaan itseään vaan jokaisella on oma tapa tulkita raamattua ja oma henkilökohtainen uskomaailma, missä ei ole vääriä vastauksia." (Suomen ortodoksinen kirkko)

"Omien asenteiden kohtaaminen, kun saa kuulla ensimmäistä kertaa elämässään, että kohtaa työssä sateenkaariperheen. Perustavaa laatua oleva paini indoktrinoitujen ”totuuksien”, vakaumuksen ja ammatillisuuden kesken. Ammatillisuus voitti, Luojan kiitos! Oikeasti." (Suomen ev.lut. kirkko)

"Olen opetellut kysymään ja kuuntelemaan." (Suomen ev. lut. kirkko)

"Joskus kuulen sateenkaari-ihmisistä tosi surullisia kertomuksia siitä ettei esim. oma perhe hyväksy. Mun äidin sydän menee ihan rikki, itken. Mä en koskaan voisi omalle lapselle sellaista tehdä. Jokainen syntyy sellaiseksi kuin syntyy. Asiaa voisi lähestyä tieteen kautta. En hyväksy lainkaan sellaista, että Raamatusta otetaan irrallinen lause, kuten P. Räsänen teki - vaikka osin hänellä on hyviä näkemyksiä joistakin poliittisista asioista- tässä tapauksessa olen niin eri mieltä ja vihainen, koska minäkin koen sen hyökkäyksenä vähemmistöä vastaan. Olen niin vihainen, että voin pahoin. 

         On monta asiaa, jotka ovat vain sinun ja Jumalan välinen asia. Vain ja ainoastaan Jumala tuomitsee, jos tarve. Se, että on sateenkaari-ihminen ei ole tuomittava asia. Se, että toteuttaa seksuaalisuuttaan ei ole tuomittava asia. Seksuaalisuus on normiasia ja siihen meidän tulisi saada kasvaa rauhassa." (Katolinen kirkko Suomessa)

Yhteisön jäsenenä

Jotkut ev.lut. kirkon myönteisesti suhtautuvat työntekijät ja toimijat pitivät seurakuntaansakin myönteisesti suhtautuvana, ainakin sen työntekijöitä. 

"Olen ylpeä siitä, että meidän seurakunnassamme varsinkin työyhteisön puolesta kaikki työntekijät ja seurakuntalaiset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Olen ylpeä siitä, että annamme nuorille rohkaisevaa ja avointa kuvaa seurakunnasta." 

"Jyrkkiä asenteita ja puheenvuoroja olen kuullut lähinnä joiltain seurakunnan luottamushenkilöiltä."

Monille myönteisesti tai ristiriitaisesti suhtautuville on ollut vaikeaa kuulla kokemuksista, joissa sateenkaari-ihmisiä on satutettu. Satuttavassa ilmapiirissä tai konservatiivisessa yhteisössä oma toiminta saatettiin nähdä sitäkin arvokkaampana.

"Meillä on aika konservatiivinen messuyhteisö. Itse siellä kuitenkin säännöllisesti töissä. Sydän pakahtuu, kun eräs transmies, joka nuorempana oli minulla isoshommissa, haluaa tulla usein moikkaamaan, jää jutulle ja messuunkin. Vaikka en tällä halua korottaa itseäni, niin haluan korottaa sitä, että positiivisella hyväksyvällä kohtaamisella on valtava voima." (Suomen ev.lut. kirkko)

"On ollut vaikeaa kohdata ihmisten kokema pelko kirkkoa kohtaan. Sain yhteydenoton kasteperheeltä tekstiviestitse, jossa kautta rantain kyseltiin olisinko valmis kastamaan perheen lapsen. Ihmettelin lähestymistapaa, kunnes perheen tavattuani kävi ilmi, että he ovat sateenkaariperhe. Vanhempien epävarmuus ja pelko siitä, että pappi loukkaa ja satuttaa heitä lisää tuli ilmi valtavana varovaisuutena ja ennakkoon anteeksi pyytelemisenä. Tällaiset tilanteet satuttavat, mutta olen onnellinen siitä, että pystyin tarjoamaan heille positiivisen kokemuksen." (Suomen ev.lut. kirkko)

Joillekin konservatiivinen yhteisö oli ajoittain hankala paikka.

"Vaikeimpia on tilanteet, missä työkaverina esim. leirillä on ihminen, joka ei suhtaudu suvaiten. Tällöin keskustelu huonejaoista ja saunavuoroista on pahimmillaan kuin facebook-argumentointi. Toinen koittaa perustella rauhallisesti ja toinen hyökkää kieltämällä edes keskustelun." (Suomen ev.lut. kirkko)

"Yhteisössäni on kahdenlaisia asenteita: hyväksyvät ja hyväksymättömät. Koska kuulun itse vähemmistöihin, keskustelu hyväksymätöntä asenteita omaavien kanssa menee ihon alle ja huomaan olevani usein hiljaa. Toisaalta saan tukea yhteisössäni ja siellä työkseen toimivilta: he taas saavat negatiivista "kouluttamista" useaa kanavaa pitkin koska hyväksyvät kaikki tasavertaisiksi ja yrittävät tasoittaa tietä ja olla tukena." (Suomen ev.lut. kirkko)

"Pelkään myös, että jos joku sateenkaari-ihminen tulisi seurakuntaamme, niin joku kenties tölväsee joitakin typerää ja tuomitsee. Koen jotenkin olevani puun ja kuoren välissä, puskurina kumpaankin suuntaan. Tekemässä tilaa ihmisille niin, että kaikki voisivat tulla ja kuitenkin niin etten joutuisi itse luopumaan omasta uskostani. Koen vaikeaksi sen, että ymmärrän Raamatusta, että kyseessä on synti, mutta ei sen "isompi synti" kuin mikään muukaan, mihin ihminen lankeaa." (jokin helluntaiseurakunta)

"Sen jälkeen, kun oma lapseni tuli kaapista, ja olen joutunut kohtaamaan tämän asian henkilökohtaisesti, minulla ei ole ollut mitään epäselvää siinä, ettenkö rakastaisi ja kohtaisi heitä tasavertaisina Jumalan lapsina. Sen sijaan srk-yhteisössä ja erityisesti somessa joidenkin ihmisten kommentit satuttavat ja tuottavat mielipahaa ja myös karkottavat ihmisiä seurakunnasta. Mielestäni suurin ongelma on tiedon puute ja asioiden yksinkertaistaminen. Eli tietoa näistä asioista pitää jakaa lisää ja jakaa myös henkilökohtaisia tarinoita todellisesta elämästä." (jokin helluntaiseurakunta)

Eräs ev. lut. seurakunnan työntekijä kertoi tilanteesta, jossa nuori ihminen kertoi diakonille vihdoinkin löytäneensä elämänsä rakkauden, ja diakoni osallistui iloon. Eräs aktiivinen seurakuntalainen kiilasi keskustelijoiden väliin huutamaan helvettiin joutumisesta - ja koki itse tämän vain rakkaudellisena opastamisena. Vastaaja kommentoi: "juuri tämä on minusta ehkä kaikkein pelottavinta: ihmiset todella uskovat toimivansa oikein ja Raamatun mukaan syrjiessään ja haavoittaessaan."

Kannustamme tutustumaan hengellisen väkivallan käsitteeseen! Siitä voi lukea vaikkapa Sielunhoidon aikakauskirjasta. Hengelliselle väkivallalle on ominaista, että sen harjoittajat eivät yleensä itse ymmärrä tekevänsä väkivaltaa. Edellisessä esimerkissä diakoni oli puuttunut tilanteeseen hyvin ja ammattitaidolla: vetänyt huutajan pois ja selittänyt, miksi käytös ei ole ok. Aina näin ei välttämättä toimita.

Yhteisöillä on iso vastuu hengellisen väkivallan kitkemisessä. Kuten Sielunhoidon aikakauskirjan artikkelissakin todetaan, ilmiöt elävät vain, jos yhteisö sallii ne tai tukee niitä ”hiljaisuudellaan”.

Seuraavassa osassa käymme läpi vastauksia, joissa mietitään vielä lisää uskonyhteisöjä. Kuinka yhteisöjä voisi muuttaa sellaisiksi, että sateenkaari-ihmisetkin voisivat kokea ne omikseen ja uskaltaisivat osallistua toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä?

Kun kaikki on seis

Kun korona pisti hankkeessakin monet suunnitelmat tauolle ja delettasi tapahtumat, niin mitä nyt?

Avasimme päivystyspuhelimen! Soitelkaa! Ti klo 17-18, to klo 14-15 vastaa päivystävä Taakasta voimavaraksi -työntekijä numerossa 050 326 4789. Tiistaisin työntekijä on Peik, torstait hoitaa Lumi. 

Otimme käyttöön ZOOM-työkalun. Ensimmäinen ryhmätapaaminen on ensi maanantaina: Tampereen verkko-Malkus. Katsotaan, kuinka saadaan hyödynnettyä tätä mahdollisuutta muualla. 

Ryhmä-chatit yhdessä Sinuiksi-palvelun kanssa alkoivat pyöriä tällä viikolla. Tämän viikon tiistaina juteltiin idän uskonnoista, 7.4. on aiheena uushenkisyys. 

Yritetään myös käydä läpi niitä meidän työntekijäkyselyyn tulleita vastauksia, raporttia tulossa!

Pysykää kotona te jotka voitte, ja suuresti voimia lähityössäkäyville!