Julkistamistilaisuuteen liittyi kokonainen Selvyyttä seksiin -seminaari. Lumi ja Riku jalkautuivat seminaariin, keskelle sankkaa joukkoa lähinnä eri vapaakristillisten yhteisöjen edustajia.
Seminaarin puheenvuorot yllättivät meidät monin paikoin positiivisesti. Puhujat eivät yleensä tarjonneet vastauksia, vaan esittivät kysymyksiä. Peräänkuulutettiin keskustelua ja kohtaamista. Ei myöskään hymisty samanmielisinä. Jo ensimmäisen puheenvuoron esittänyt ylilääkäri ja lääketieteen tohtori Markku Virkkilä kertoi olevansa eri mieltä joidenkin Kutsuvat sitä rakkaudeksi -teoksessa olevien asioiden kanssa. (Olemme kirjoittaneet aiemmin blogikirjoituksen, jossa pohdittiin kyseistä nuorille suunnattua opasta.) Hän ei kuitenkaan valitettavasti ehtinyt tarkentaa, mistä asioista hän ei ole samaa mieltä. Tästäkin toivottavasti käydään jatkossa keskustelua.
Väitöskirjatutkija ja Vapauta Uhri ry:n toiminnanjohtaja Pia Rendicin kommentti itsetyydytyksestä myönteisenä tapana tutustua omaan kehoon ja seksuaalisuuteen oli myös hieman ristiriidassa edellä mainitun oppaan kanssa. Hienoa, että tällä asialla ei enää niin paljon ahdisteta esim. nuoria. Kahvipöytäkeskustelussa erään vanhemman herran kanssa mietimmekin, että aikoinaan helluntaiseurakunnassa tällaisista asioista ei voinut edes puhua. Nuoren miehen pastorille lähetettämää kysymystä "Onko itsetyydytys syntiä?" ei ollut edes suostuttu lukemaan ääneen.
Kuulimme myös pohdintaa seksuaalisuudesta Raamatun viitekehyksessä. Helluntaikirkon eettis-opillisen toimikunnan jäsen Sara Saarela esitti mm. sellaisen kysymyksen, että onko luomiskertomuksen* kuvaus mieheksi ja naiseksi luomisesta ja maan täyttämisestä normatiivinen vai kuvaileva. Eli määrääkö luomiskertomus sen, että kaikkien on oltava miehiä tai naisia, ja heteroita? Vai todetaanko tässä vain, että näin asia yleensä on, ilman normien asettelua?
Hyviä pohdintoja, totesi vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvanut Riku.
Kaikkein koskettavin puheenvuoro tuli helluntaiseurakunnassa aktiivisesti vaikuttaneelta pariskunnalta, jonka homopoika oli tullut ulos kaapista 19-vuotiaana. Järkytyksen ja surun keskelläkin he olivat pitäneet kiinni siitä, että hyväksyvät lapsensa, rakastavat tätä sellaisena kuin hän on. Puheenvuoron taustalla pyörivät vapaakristillisissä seurakunnissa kasvaneiden sateenkaarinuorten sitaatit. Sitaatit olisivat voineet olla hankkeen piiristä, materiaalia vaikkapa jostakin kyselystämme, tai henkilökohtaisissa keskusteluissa esille nousseita kysymyksiä itsestä Jumalan silmissä ja uskonyhteisön jäsenenä.
Seminaarissa pohdittiin paljon suhtautumista seurakunnissa oleviin sateenkaari-ihmisiin. Lähinnä homoihin ja lesboihin - tai "ihmisiin, jotka kokevat vetoa samaa sukupuolta kohtaan", kuten pastori Ari Puonti halusi tarkentaa. Puonnin mielestä meidän tulisi kokonaan luopua sellaisista käsitteistä kuin homo, hetero, lesbo ja biseksuaali, ja nähdä kaikki vain Jumalan lapsina. Sukupuolen moninaisuutta käsiteltiin hieman, mutta homokysymys oli selvästi päivänpolttavin.
Yleisin suhtautumistapa näissä piireissä näyttää olevan se, että hyväksytään homo ihmisenä, mutta ei hyväksytä sitä, että hän ns. toteuttaa homouttaan. Kaapista tulleen pojan isä kysyikin tärkeän kysymyksen: "Hyväksymmekö me nämä ihmiset aidosti, jos emme hyväksy heidän ihmissuhteitaan?"
Samaan aikaan kun iloitsemme siitä, että helluntaiseurakunnissa ja muissa vapaakristillisissä piireissä kysytään tällaisia kysymyksiä, seminaarin avaama todellisuus oli raskas. Onko helluntaiseurakunnassa aktiivisesti toiminut äiti ihan oikeasti joutunut pelkäämään, että pojan kaapista tulon jälkeen hän on tervetullut seurakuntaansa korkeintaan hiljaa jonnekin takariviin? Ihan oikeastiko erään keskustelua kommentoineen äidin tytär on muuttanut lopulta pois maasta, koska yhdessäkään Suomen vapaakristillisessä seurakunnassa ei toivotettu häntä tervetulleeksi sateenkaariperheensä kanssa?
Seminaarin asetelma oli muutenkin vähän hassu. Heterot (plus pastori Ari Puonti, joka on kertonut aiemminkin omasta taipaleestaan ulos homoidentiteetistä) keskustelivat siitä, millä ehdoilla homot voidaan hyväksyä. Paikalla ei ollut yhtäkään keskustelijaa, joka eläisi avoimesti homona, vieläpä itsensä hyväksyen. Tämänlaista lähestymistapaa sivusimme viime syksyllä yhdessä blogitekstissämmekin. Kun puhutaan jostakin, otetaan asianomaiset mukaan.
Voi kuitenkin olla, että keskusteluun halukkaita asianomaisia on vaikeaa löytää. Olisi kieltämättä raskasta edustaa asianosaista ja avata omia herkimpiä elämänalueitaan tilanteessa, jossa joutuu pelkäämään yleisökommentteja. Jossa aihepiiriä lähestytään ehkä eniten sen kautta, että homo ei voi tilalleen mitään, vaikka haluaisi, ja siksi hänet pitäisi jotenkin säälin kautta hyväksyä.
Missä on se keskustelu, jossa samaa sukupuolta olevien välinen suhde nähdään rikkautena, voimavarana, tärkeänä ja juhlistettavana asiana? Käydäänkö sellaista keskustelua missään päin vapaakristillisiä piirejä? Kertokaa, jos tiedätte!
Seuraava blogikirjoituksemme jatkaa vähän samasta teemasta, kun puramme viimeisimpään kyselyymme tulleita vastauksia. Nähdään sitten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti